Henkisesti ja fyysisesti yksin

Anonyymi

Olen vasta 14v tyttö, joka ei ole saanut kosketusta pitkään aikaan. Minulla ei ole kavereita tai ystäviä, ei lemmikkiä koska ei ole varaa, isä poissa ja äiti töissä päivät ja yöt. Olen ollut yksinäinen jo monta vuotta. On sisaruksia mutta muuttaneet jo kauas pois. Koulussa saan aina piiloutua vessaan, koska välitunnit ahdistaa jos seisoo yksin jossain nurkassa. Siis fyysistä yksinäisyyttä ei pidä kokea näin nuorena. Kosketus, en edes muista miltä se tuntuu. Eikä vielä kaikki. Minullahan on vielä oppimisvaikeuksia ja motorisentaidon vaikeus. Opettajat pitävät minua tyhmänä, silloin heitä ei kiinnosta jos olen yksinäinen. Minua kiusataan, olen köyhästä perheestä. Näin nuorena jumalauta näin nuorena ei saa edes kokea tälläistä. Harrastukset maksavatkin. Minusta kukaan ei välitä minusta. Mitä olen tehnyt ansaitakseni tälläistä liiallista yksinäisyyttä, syrjimistä, kiusaamista, tyhmyyttä, köyhän olemista, koulu vaikeudet. Samoissa vaatteissa hillon vieläkin ja siksi haukutaan köyhäksi. No pitää jatkaa elämää vaikka ei ole kestä välittää ja joka välittäisi minusta.

8

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä sinäkin vielä ystävän kohtaat. 5 vuoden kuluttua jo naurattaa kun luet tämänpäivän murheita.

    • Ota elämä käsiisi ja vaikka nuori oletkin niin suunnittele ja tähtää johonkin. Ei siinä muita tarvita. Ja jos huomaat aina joku kiinnittää huomion sinunkin kirjoituksiin.

      t. Yksi jolla ei myöskään ole ollut kaikki hyvin,mutta vahvaksi olen kasvanut

      • Anonyymi

        Otan osaa.
        Tuollaista se oli monella, sodan jälkeen vielä köyhempää.

        Mene juttelemaan kouluterveydenhoitajan kanssa!
        Ehdottomasti!

        Olet siä sorttia, että sinä kyllä tulet pärjäämään!
        Hali minulta!


    • Anonyymi

      Haluaisitko jutella? Itsellä on ollut ja on masennuksen sekä yksinäisyyden oireita. Ehkä voisimme anonyymisti vain vaihtaa kuulumisia? Laita viestiä KiK: Volccis

    • Anonyymi

      Varoituksen sana Varo saalistajia.

    • Anonyymi

      Ainakin isommissa kaupungeissa on usein nuorille ohjelmaa kaupungin tai järjestöjen järjestämänä. Tutki sellaista toimintaa omasta kaupungista.

      Yleensä hyvä keino kehittää omaa ajattelua on lukea kirjoja. Kirjastoissa on hyvin laaja ilmainen valikoima. Jos tätä kautta saisit vaikka muutakin ajateltavaa.

      Liikunta sopii aika monelle. Jos löytyy vaan oikea laji ja sopiva porukka niin semmoista toimintaa kannattaa tutkia.

      Paljon on kiinni itsestäkin että miten saa tehtyä mitäkin. Aina voi oppia ja tehdä sellaista mitä muut eivät osaa ja tajua.

      Liikaa ei kannata antaa painoarvoa muiden idioottien mielipiteille tai opettajienkaan.

      Usein asiat menevät paljon parempaan suuntaan myöhemmin jos vaan jaksaa yrittää.

    • Anonyymi

      Usein kouluissa on koulupsykologi tai vastaava jolle voi käydä puhumassa.

      Voit tutkia alueen kirpputoreja ja vastaavia. Samoin tutkia hintoja ja mitä mikäkin maksaa. Sitä oppii olemaan tarkempi ettei tuhlaa rahoja turhiin asioihin.

      Netistä seuran etsiminen ei ole välttämättä hyvä idea. Moni aikuinen mies voi haluta tutustua nuoriin tyttöihin mutta nämä miehet ovat usein henkisesti ja fyysisesti vaarallisia. Vaikka huomio voi tuntua aluksi mukavalta niin ongelmia tulee usein myöhemmin. Aikuisena tuo on eri asia.

      Kannattaa yrittää ns kehittää itseään. Olipa liikunta, lukeminen, käsityöt, atk jne. Ottaa jonkun tavoitteen ja tekee päiväohjelman. Tärkeää on oppia tietynlaiset päivärutiinit tekemiseen.

      Rahaa voi saada kesätöillä ja monia paikkoja tarjotaan varta vasten nuorille kaupungin toimesta. Kannattaa kysellä tämmöisistä.

    • Anonyymi

      Miltä suunnalta olet?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      274
      15336
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      139
      10582
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9430
    4. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      66
      7968
    5. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      29
      7595
    6. 186
      6605
    7. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      191
      6327
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      35
      5948
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2142
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      157
      1773
    Aihe