Perusturvan korotus

Mitä olette mieltä kun toimeentulotuen perusosaan tuli kokonaisen viiden euron korotus. Mahtoiko köyhyys nyt poistua kuinka monelta.
28<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

No, eipä tuo 5 euroa kuukaudessa paljon naurata. Tuskin heilauttaa kenenkään taloutta mihinkään. Naurettava korotus. Olisi nyt ollut 5 euroa päivä, niin sitten siitä olisi ollut paljonkin iloa köyhälle.

Äänestä
  • Eli 150. Ei tuokaan nyt mikään suuri riemunaihe olisi ollut saati köyhyyttä poistanurt. Joku 700-800€/kk lisää käteen olisi vasta tarpeeksi.

    Äänestä

Älä huoli, kaikki kallistuu ja hinnat nousee, niin käteen jää vähemmän kuin korotuksen jälkeen. Niin se on mennyt aina.

Äänestä

Niinhän se menee aina. Korotuksen pitäisi olla tuntuva, että siitä olisi köyhälle jotain iloa.

Äänestä
  • Taas uutta trollia. Suomessa pärjää toimeentulotukilaiset vallan mainiosti. Ja sopii muuttaa muualle, takuulla tulette pian takaisin tänne, muualla joutuu tekemään näet töitä että samat summat saa.

    Äänestä

Eipä tuolla toimeentulotuella paljon juhlita, hyvä kun hengissä pysyy. Moni väittää, että se on liian suuri. Joka noin väittää, ei ole sen varassa joutunut koskaan olemaan.

Äänestä
  • Ei se liian suuri ole, mutta ei sillä ole tarkoitus juhlia. Se on ihan perustoimeentuloa varten.
    Pärjään sillä yhtä hyvin kuin huonopalkkaisessa duunissa. Ei sillä paskapalkalla juhlittu.

    Äänestä

Vaihtoehtoja on niin menee töihin.

Äänestä

Toimeentulotuella ei mihinkään muualle mene kukaan.

Äänestä

Niin, kyllä se toimeliaisuutta aiheuttaa kaiken kesken.

Äänestä
  • Siellä "yövuorossa" :DDD

    Äänestä

Toimeentulotuen saajalle jää noin 500 euroa kuukaudessa, ei niin pienipalkkaista työtä olekaan josta saisi vähemmän käteen. Tai sitten on työtunteja todella vähän. Tämä siis yksineläjällä.

Äänestä
  • Niinpä. Mutta kun sun kaikki laskut maksetaan, lääkkeet saat ilman, terveydenhoitokulut korvataan niin ihme on, ettei 500e kuukaudessa riitä ruokaan ja puhelin nettilaskuihin. Palkansaajan on mänä itse maksettava eikä useinkaan käteen jää paljoa enempää kuin tuo 500e.

    Äänestä

  • Miksi unohdat aina ne asumiskustannukset? Ne pitää yhtälailla sen palkansaajankin maksaa.

    Äänestä

Aika moni palkansaaja saa myös asumistukea. Eli osa palkansaajista saa kompensointia asumiskuluihin.

Äänestä
  • Näitähän nämä ratkiriemukkaat kommentoijat täällä on. Siinä ei ole mitään järkeä jos palkallaan ei elä.

    Äänestä

  • Aika harva kokopäiväinen työntekijä saa mitään tukia.

    Äänestä

No eipä ole ei. Osa - aika töitä tekevillä jää tulot pieniksi. Nollatuntisopimuksista puhumattakaan. Yhteiskunnan tukia päälle haettava.

Äänestä
  • Osa-aikaset, keillä palkka jää pieneksi on mahdollisuus saada soviteltua päivärahaa palkan päälle. Työnteko kannattaa aina.

    Äänestä

Siihenhän se pitäisi pyrkiä, että palkalla tulisi toimeen.

Äänestä

Aina nuo asumiskustannukset unohdetaan mikä onkin täys kusetus, en minä mitään kalliita vuokria makselis ainakaan.

Äänestä

Tienestöjä pitäisi nostaa reippaasti eläkkeelle päästäkseen, vaikka syyllisyys ei maailmasta lopu.

Äänestä

Köyhyys ei vitosen korotuksilla poistu. Ihan naurettava korotus.

Äänestä

Työttömyyskorvaus asumistuki ja TTT pitäisi olla min 1000€/kk.
Tämän lisäksi pitäisi olla saatavilla harkinnanvaraista tukea.

Äänestä

Käteenjäävä osuus asumiskulujen jälkeen pitäisi olla tuo tonni kuussa, sitten se riittäisi hyvin.

Äänestä

Kannatetaan. Tonni olisi sopiva, ei se sen suurempi tarvisi ollakaan.

Äänestä

Ainakin 200 pitäisi nostaa koska ruoka on kallista ja ruokaa pitää olla terveellistä eli ruokaan pitäis olla ainakin 300 kuukaiudessa.

Äänestä

200 euron korotus olisi hyvä jos muut tuet pysyisi ennallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä olette mieltä kun toimeentulotuen perusosaan tuli kokonaisen viiden euron korotus. Mahtoiko köyhyys nyt poistua kuinka monelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu