ViherVasemmistohallituksen saavutuksia. Lue ja ihastu!

Anonyymi

Koska oikeistolainen rahamedia unohtaa johdonmukaisesti kertoa hallituksen saavutuksista, niin kerrotaanpa niitä nyt sitten täällä. Ihan vaan muistutukseksi ja oikeistolaisen opposition kiusaksi !

Sellaisia ovat muun muassa pienimpien eläkkeiden korotukset, aktiivimallin purkaminen, tukien indeksijäädytysten poistaminen ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen (Sipilän hallitushan poisti työttömien lapsilta oikeuden varhaiskasvatukseen , vaikka sitä siitä varoiteltiin lainvastaisena).

Hallitus myös toteuttaa perhevapaauudistuksen. Se toteuttaa hoitajamitoituksen, oppivelvollisuuden laajentamisen, leikkaa yritystukia ja alentaa teollisuuden sähköveron EU:n minimitasolle.
Mitään näistä eivät kokoomus ja perussuomalaiset hallituksessa ollessaan saaneet aikaan.

715

4558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eliitin rikastajat ja varsinkin rasismin kannattajat eivät näköjään pysty muuhun kuin älyttömään öyhöttämiseen. Ja tälläisiin asiallisiin avauksiin ei heiltä löydy lainkaan kompetenssia vastaamiseen. M.O.T

      • Anonyymi

        Ja yritetään siinä sivussa autioittaa maaseutu ja saada metsäteollisuus nurin ja tehdä asuminen ja eläminen mahdottomaksi eli suomi kreikan tielle........niin niin ja rahaahan voidaan painaa ja jakaa ympäri maailmaa.....kommunistin unelmaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksessahan on tosiaan mukana maatalouskommunistit, joille maaseudun väkisin asuttaminen ja tukipolitiikka on elinehto. Ja ne jos mitkä ajavat Suomen kreikan tielle.

        Onneksi hallituksessa on vasemmisto enemmistönä, jotta joku järki sentään asioiden hoidossa säilyy!

      • Anonyymi

        Jep, rasismi poistuu silloin kun poistetaan, antifa, blm. ym. vihervasemmistolaiset toiminnat,siinä suurimmat rasistit.

      • Kyllähän nuo mukavilta näin päälle päin kuulostavat, mutta jos lukee miten nämä on toteutettu onko se enää niin riemuittavaa. Hallituksella on tapana tehdä vähän hätiköityjä päätöksiä ajattelematta seurauksia.

        - Ulkona on kylmä. Menenpäs kauppaan ja ostan lämpimimmän takin mitä on nähty.
        Ei ole kylmä enää, hyvä minä!
        Hetkinen, mihin ruokarahat katosivat?

      • Anonyymi

        Kaikki aloituksen ”saavutukset” on saatu aikaiseksi velkarahalla. Eli saavutukset ovat kertaluontoisia, tämän hallituskauden loppuun. Valitettavasti lisää velkaa ei oteta niiden saavutusten jatkamiseksi, vaan ns syömävelan maksu alkaa ennemmin kuin myöhemmin.
        Ensi hallituskaudella voi sitten itkeä, että miksei hallitus ota velkaa ja maksa meille etuuksia. Ottihan punikit punikki marinan johdollakin sitä velkaa ja marinahan oli maailman paras ja rehellisin ja kaunein pääministeri.

        Älä hölötä valeitasi. Velkaa on otettu koronakriisin hoitamiseksi ja jaettu rahat yrityksille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä hölötä valeitasi. Velkaa on otettu koronakriisin hoitamiseksi ja jaettu rahat yrityksille!

        ????? Mistäs ne Välimeren maille jaetut miljardit oikein tulivatkaan ???????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksessahan on tosiaan mukana maatalouskommunistit, joille maaseudun väkisin asuttaminen ja tukipolitiikka on elinehto. Ja ne jos mitkä ajavat Suomen kreikan tielle.

        Onneksi hallituksessa on vasemmisto enemmistönä, jotta joku järki sentään asioiden hoidossa säilyy!

        Juu vihervasemmistollahan se järki seisoo! Näkeehän tuon jo noista "hallituksen" hiekkalaatikko leikeistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ????? Mistäs ne Välimeren maille jaetut miljardit oikein tulivatkaan ???????

        Ja milloinkahan niitä on jaettu?

    • Anonyymi

      Rahaa on jaettu sinne tänne - entäs se tulopuoli

      • Anonyymi

        sdp johtoinen hallitus jakaa.. "sosiaali avustuksia!"550 miljoonaa yrityksillekkin, olisiko ollut parempi, ettei olisi saaneet yhtään. oikeiston toimet, vei vanhuksia ym. kalmistoihin haamu hoitajineen jo ennen korona kriisiäkin.. ja oikea oikeiston ahneuden huippu, oli 15e wc paperirullasta. voi ###

      • Anonyymi

        40000 työpaikkaa auki. Miten olisi vaikka alkaisit käymää töissä muut Persut perässä siten valtionvaratnousevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        40000 työpaikkaa auki. Miten olisi vaikka alkaisit käymää töissä muut Persut perässä siten valtionvaratnousevat.

        Suosittelen sinulle anarkisti että menet töihin, ettei tarvitse sinuakin elättää verorahoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        40000 työpaikkaa auki. Miten olisi vaikka alkaisit käymää töissä muut Persut perässä siten valtionvaratnousevat.

        ..noin henkilökohtaisella tasolla....tänäänkin olin "kotoa poissa " kuten yleensä arkisin..
        mutta noista avoimista paikoista: jos hieman lähemmin tutustuu noihin työpaikkailmoituksiin havaitaan että ne ovat hyvin tarkoin räätälöity sellaisiksi ettei niihin tavallinen suomalainen juurikaan tule valituksi...ikäänkuin tarkoitus olisikin kiillottaa hyvän hallituksemme kilpeä ja kiiltokuvaa erityisesti ulkomaalaisille...kai se sitten on jollain tavoin "mahtavaa" saada maastamme mahdollisimman monirotuinen... ja jollain tapaa näyttää onnistuneen, Helsingin katujengeistä on uutisoitu viime aikoina ...

    • Anonyymi

      Punavihreiden viisaudet ovat suurissa ja katteettomissa vaalilupauksissa, jotka käävät veronmaksajain kontolle sen jälkeen kun hallitus on kaatunut. Nykyhallituksen suurin saavutus näyttää olevan kaaoksen saaminen tasavaltaan ja minisreiden poliittiset avustajat, jotka ovat eduskunnasta pudonneita poliitikkoja.

      • Anonyymi

        Et siis ymmärtänyt avauksen tekstiä, jossa mainittiin monta jo saavutettua tekoa kansan olojen parantamiseksi. Edellisen hallituksen kansankurjistamistako edelleen kaipaat?

        Ymmärrän hyvin. Mutta en ymmärrä mitä saavutusta on kuluttaa lisää yhteistä rahaa?

        Rahan kylväminen onnistuu kaikilta, mutta mitä vastuutomampi politiikkona, sitä vähemmän tuntuu missään. Ja sehän onnistuu vasemmistolta.

        Vielä on matkaa Kreikan politiikkojen saavutuksista, mutta hyvä alku on.

        Sipilän PersKeKo-hallitus leikkasi vähintäin saman verran työläisten, sairaiden, opiskelijoiden, työttömien jne. toimeentulosta JA antoi nuo miljardit sitten yrityksille (= yrittäjien omistajien taskuun).
        Nyt saa työläiskansakin muuta kuin keppiä palkaksi työstään. Jos se ajaa Suomen vararikkoon niin siitä vaan!
        Koronan kuluja voi populistit tietysti vierittää hallituksen syyksi, mutta tuskinpa kansa niin halpaan menee. Tai no .. onhan rasismillakin vaalivoittoja saatu ...

        Siniset leikkasivat, ei perussuomalaiset.

        Siniset!!! Ei persut!!!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siniset leikkasivat, ei perussuomalaiset.

        Siniset?
        Kuule silloin, kun Sipilän hallituksen köyhät kyykkyyn -hallitusohjelma laadittiin, ei Sinisistä ollut vielä mitään tietoa.
        Ohjelmaa olivat laatimassa ja hyväksymässä niin soinilaiset kuin halla-aholaisetkin persut yhtenä miehenä Keskustan ja Kokoomuksen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis ymmärtänyt avauksen tekstiä, jossa mainittiin monta jo saavutettua tekoa kansan olojen parantamiseksi. Edellisen hallituksen kansankurjistamistako edelleen kaipaat?

        Juu, mutta mitä enempi matuja sitä kurjempaa alkaa suomalaisella olla, vai onkos tuo lukutaito jäänyt vähän kesken jo peruskoulussa???? Ei yhtään saavutettua olojen parantamiseksi, ei se esim. työttömyyttä paranna jo aktiivimalli poistu. Siinä onkin "hallituksella" tekemistä, epäilen ettei oikein tuo äö riitä edes siihen.

      • Anonyymi

        Kyllähän se vaan niin oli ja on että porvari ei varmasti ole työläisen asialla tämä maa olisi kohta taas torppariyhteiskunta jos Kokoomus, persu ,kepu olisi vallassa Kokoomus oli vallassa melkein 30 vuotta ja kylläpä on osingon saajat ja kaikenlaiset Koijarit ja huijarit vaan rikastui Yhteisövero 27 %JA varallisuusverot takaisin sekä työttömyysvakuutus maksut takaisin työnantajille niin kuin oli ennenkin Milloinkahan tulee PORVARIN ahneudelle raja no sitten kun yhteiskunnassa alkaa kuohua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siniset leikkasivat, ei perussuomalaiset.

        Samaa persekieppiä kuin siniset ÄÄRIOIKEISTOLAISTA sakkia kokoomuksen kanssa samassa veneessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa persekieppiä kuin siniset ÄÄRIOIKEISTOLAISTA sakkia kokoomuksen kanssa samassa veneessä

        Kommunistit örveltää kansan rahoilla.

      • Anonyymi

        Niin edellinen hallituksen vaalivale ei leikkauksia MITENKÄVI köyhät kyykkyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siniset!!! Ei persut!!!!!!!!!

        Samaa persupaskaa eri paketissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän hyvin. Mutta en ymmärrä mitä saavutusta on kuluttaa lisää yhteistä rahaa?

        Rahan kylväminen onnistuu kaikilta, mutta mitä vastuutomampi politiikkona, sitä vähemmän tuntuu missään. Ja sehän onnistuu vasemmistolta.

        Vielä on matkaa Kreikan politiikkojen saavutuksista, mutta hyvä alku on.

        Sama rahamäärä voidaan kohdentaa eri tavoin. Siitä on kysymys.

    • Rahan jako on helppoa kun ei viitsi ajatella mistä sen itse hankkisi.

      Mainitsemasi menolisäyksethän vaativat ehkä miljardien eurojen lisärahoitusta, joten miten hallitus aikoo ne rahoittaa jos ei halua raunioittaa nykyistä yritysmaailmaa?

      Nyt kaivataan niitä uusia tuottavia työpaikkoja, missä on niiden lisäämiseen tarkoitettua ohjelmaa ja poäätöksiä yritysten kannattavuuden lisäämiseksi?

      Tyttököörin toimet ovat Muumimaailman rakentamista, kaikille kivaa mutta kukaan ei käy töissä! Toimii vain saduissa, joka pitää reaalimaailmassa ottaa huomioon!

      • Anonyymi

        Kommunismin periaate onkin ,että ryöstetään rikkaat ja ollaan ylpeitä niinkauan kuin kapitalistien kovalla työllä hankkimia varoja riittää..vrt..kuuba.,NL ..P- KOREA

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismin periaate onkin ,että ryöstetään rikkaat ja ollaan ylpeitä niinkauan kuin kapitalistien kovalla työllä hankkimia varoja riittää..vrt..kuuba.,NL ..P- KOREA

        Rikkaita ei ryöstetä vaan kansallistetaan!

        Koko kansalta ryöstetään niin varat kuin vapauskin. Sehän se on se mihin vasemmisto pyrkii!

      • Anonyymi

        "Nyt kaivataan niitä uusia tuottavia työpaikkoja"

        Työttömiä kiusaamallako niitä tulee? Vai sillä, että päivittäin kirjoittelet haukkumiskirjoituksiasi täällä?

        Verotulot ovat koko ajan lisääntyneet, joten jakovaraahan on. Toisin kuin Sipilän kokoomusaikana.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Rikkaita ei ryöstetä vaan kansallistetaan!

        Koko kansalta ryöstetään niin varat kuin vapauskin. Sehän se on se mihin vasemmisto pyrkii!

        "Rikkaita ei ryöstetä vaan kansallistetaan!"

        Jep, näinhän se Vapaavuori teki Talvivaaralle.

        Ja hyvä että teki. Sosialismi on ainoa joka toimii, kuten Talvivaarastakin taas näemme.

        Jos liikepankit olisi sosialisoitu 1970-luvulla, kuten jotkut demaritkin silloin ehdottelivat, olisi 1990-luvun lama luultavasti pitkälti vältetty, ainakin siitä olisi selvitty ilman sellaisia luottotappioita, jotka nähtiin. Lisäksi pankkipalvelut olisivat säilyneet pienemmissäkin paikoissa, eikä työttömyys siltäkään osin olisi niin korkea kuin nykyisin.

        Kansallistaminen tosin vaatii tiettyä määrää kansallismielisyyttä, ja sitä ei tunnu nykyisin löytävän sen paremmin oikealta kuin vasemmaltakaan. Ainoastaan persuista, mutta heistä ei ole tekemään mitään merkittäviä muutoksia, ei edes maahanmuuton suhteen.

        Jakovaraa ei ole koska valtio ja kunnat velkaantuvat koko ajan lisää. Orpo sai sitä kuriin kohtuudella vaan aika lopopui kesken. Nyut tytöt ovat taas avanneet velkahanat ja se on sieltä minne aurinko ei paista.

        Työttömien kiusaaminen? Mitähän sillä tarkoitat? Jos on kiusaamista kun patistellaan ansiotyöhön niin niiden työttömien olisi todella mentävä järkiinnyttämiskuirssille, sillä työ on terveelle työikäiselle ainoa sallittu sosiaaliturva!

        Minkähän kuvittelet nykyhallituksen aikana nostavan verotuloja? Ei ole syntynyt uusia veronmaksu työpaikkoja vissiin yhtäkään jos ministereiden avustajia ei lasketa ja hekään eivät tuota vaan kuluttavat yhtyeiskunnan kassaa.

        Uusia työpaikkoja alkaa syntymään kun hallitus väsää yritysilmapiiriä virkistäviä muutoksia, yritykset, niin pienet kuin suuretkin, kun ovat se ainoa lähde tuottavalle työlle. Kuntien ja valtion työt kuin pääosin maksetaan verotuloin, joita nuo yritysmaailman sankarit yhteiskunnan kassaan syytävät.

        Talvivaarakaan ei toimi sosialistisen opin mukaan vaan on ihan kuten muutkin yritykset samoin kapitalististen periaattein toimiva.

        Vaikka valtio omista yhtiön se ei ole sosialismia jos se tehdään kapitalistisin keinoin!

        Todellisuudessahan sosialismi ei ole toiminut missään missä se on valtaan väkivallan avulla päässyt.

        Eivät baltitkaan valinneen neukkuilan kaaduttua sosialismia vaan lähtyivät kapitalismin ja NATO:n tielle. Heillä kuitenkion oli jo kokemusta sosialistisen paratiisin rakentamisesta. Kerro nyt miksi niin kävi? Miksi baltit eivät jatkaneet paratiisin rakentamista?

        Kansallistaminen vaatii mielipuolisuutta tässä päivässä, koska olemme nähneet mihin se johtaa, kurjuuteen!

      • Extyökkäri kirjoitti:

        Rikkaita ei ryöstetä vaan kansallistetaan!

        Koko kansalta ryöstetään niin varat kuin vapauskin. Sehän se on se mihin vasemmisto pyrkii!

        "Rikkaita ei ryöstetä vaan kansallistetaan!"

        Rikkaat rikastuu kansallistamalla palkanmaksun yhteiskunnalle :-)

      • räkäpää kirjoitti:

        "Rikkaita ei ryöstetä vaan kansallistetaan!"

        Rikkaat rikastuu kansallistamalla palkanmaksun yhteiskunnalle :-)

        Kyllä taas näkee miten räkää päässä estää näkemästä ja ajattelemasta.

        Mitä sitten rikas tarkoittaakaan kenellekin niin en usko heidän kykenevän palkanmaksuaan yhteiskunnalle siirtämään, ehkä joitain poliitikkoja lukuun ottamatta.

        Jos haluat rikastua niin koko homma on kiinni korviesi välistä ja joskus hyvä tuurikin on avuksi.

        Jos haluat pysyä väitteessäsi niin kertonet miten ajattelet sen toimivan, sillä muutoin se on vain pahainen haiseva aivopieru tuo sinun verbaaliulosteesi!

        Täällä tuppaa monesti menemään linjalle, jossa heitellään ajattelemattomuuksia ilman perusteluja. Se ei ole sitä laadukasta keskustelua, jota täällä olen joskus aina nähnyt kaivattavan.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Jakovaraa ei ole koska valtio ja kunnat velkaantuvat koko ajan lisää. Orpo sai sitä kuriin kohtuudella vaan aika lopopui kesken. Nyut tytöt ovat taas avanneet velkahanat ja se on sieltä minne aurinko ei paista.

        Työttömien kiusaaminen? Mitähän sillä tarkoitat? Jos on kiusaamista kun patistellaan ansiotyöhön niin niiden työttömien olisi todella mentävä järkiinnyttämiskuirssille, sillä työ on terveelle työikäiselle ainoa sallittu sosiaaliturva!

        Minkähän kuvittelet nykyhallituksen aikana nostavan verotuloja? Ei ole syntynyt uusia veronmaksu työpaikkoja vissiin yhtäkään jos ministereiden avustajia ei lasketa ja hekään eivät tuota vaan kuluttavat yhtyeiskunnan kassaa.

        Uusia työpaikkoja alkaa syntymään kun hallitus väsää yritysilmapiiriä virkistäviä muutoksia, yritykset, niin pienet kuin suuretkin, kun ovat se ainoa lähde tuottavalle työlle. Kuntien ja valtion työt kuin pääosin maksetaan verotuloin, joita nuo yritysmaailman sankarit yhteiskunnan kassaan syytävät.

        Orpo sai kuriin ... hah hah. Sipilän hallitus myi valtion tuottavaa omaisuutta, siinä se.

        Työttömien kiusaaminen tarkoittaa varmaan aktiivimallia. Sehän ei patistanut työttömiä töihin vaan vain leikkasi työttömyyskorvauksia. Ensin pitää olla työpaikkoja joihin patistella, sitten vasta se patistelu. Ei niin että ei ole työtä jota tehdä ja sitten vaaditaan tekemään olematonta työtä.

        Mutta hyvä kysymys tuo yritysilmapiirin virkistäminen. Vaan miten se tehdään? Verotusta ei voi laittaa nollaan eikä kaikkea säätelyä lopettaa vaan pitää löytää oikea taso molempiin. Yritysten haluama taso ei ole se oikea taso ;)

        Sosialistinen ajattelukykysi ei oikein yllä nykyaikaan eikä talouden suunnitteluun.

        Orpon kassanhoitaja kaudellahan velan määrä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 hieman laski kun se oli ollut 2017 lopulla 105'773 miljoonaa niin 2018 lopuilla se oli enää 104'973 miljoonaa. Pieni vähennys mutta vähennys kuitenkin! 2019 luvut eivät tuossa tiedostossa olleet vielä julki mutta velan määrä kansantulosta joka 2017 oli 47,2%, 2018 45% on ennusteiden mukaan 2019 44,5%. Eli laskusuunnassa kuitenkin.

        Omaisuus on pääomaa ja sillä käydään kauppaa kuin siihen on tarvetta. tuntematta asiaa senm paremmin en siihen lähde ottamaan kantaa ja vbeikkaan sinunkin kannanottosi olevan pelkkää mutua!

        Akltiivimallihan ei ollut kiusaamista vaan se oli liian vaatimaton. Jos sen oikeasti olisi haluttu aktivoivan luiusereita niin siitä olisi pitänyt tehdä asteittaan, esim 10% kulloisestakin arvostaan tippuva korvaus, joka muutaman kuukauden jälkeen olisi jo kannustanut nousemaan sohvalta muutoinkin kuin sossuun käymään sekä pubiin!

        "Omaisuus on pääomaa ja sillä käydään kauppaa kuin siihen on tarvetta."

        Tässä se tarve oli saada Orpon toiminta näyttämään hyvältä. Ja tyhmät uskoo ...

        "Jos sen oikeasti olisi haluttu aktivoivan luiusereita "

        Jos olisi oikeasti haluttu aktiivileikkurin aktivoivan työttömiä niin työttömille olisi tarjottu niitä töitä. Työstä kieltäytyville sitten leikkaukset, se olisi ollut ihan ok. Mutta milläs teet töitä jos ei ole töitä?

        Töitä kyllä saa jos osaa asennoitua olikein työnsaantiin. Minulla on siitä noin 40 vuoden kokemus ja tuosta ajasta olin vain noin 3 viikkoa työtön ja senkin ihan omaan laskuun.

        Töitä on jos olet kykenevä niitä tekemään! Palkkaa saa vaikka kuinka paljon jos sen kykenee ansaitsemaan! Nuo ovat faktoja jotka ovat nykyisin ay orjilta unohtuneet!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Rikkaita ei ryöstetä vaan kansallistetaan!"

        Jep, näinhän se Vapaavuori teki Talvivaaralle.

        Ja hyvä että teki. Sosialismi on ainoa joka toimii, kuten Talvivaarastakin taas näemme.

        Jos liikepankit olisi sosialisoitu 1970-luvulla, kuten jotkut demaritkin silloin ehdottelivat, olisi 1990-luvun lama luultavasti pitkälti vältetty, ainakin siitä olisi selvitty ilman sellaisia luottotappioita, jotka nähtiin. Lisäksi pankkipalvelut olisivat säilyneet pienemmissäkin paikoissa, eikä työttömyys siltäkään osin olisi niin korkea kuin nykyisin.

        Kansallistaminen tosin vaatii tiettyä määrää kansallismielisyyttä, ja sitä ei tunnu nykyisin löytävän sen paremmin oikealta kuin vasemmaltakaan. Ainoastaan persuista, mutta heistä ei ole tekemään mitään merkittäviä muutoksia, ei edes maahanmuuton suhteen.

        Ei persuista ole muuhun kuin kasvattamaan fasistisia nuoria järjestöihinsä!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Töitä kyllä saa jos osaa asennoitua olikein työnsaantiin. Minulla on siitä noin 40 vuoden kokemus ja tuosta ajasta olin vain noin 3 viikkoa työtön ja senkin ihan omaan laskuun.

        Töitä on jos olet kykenevä niitä tekemään! Palkkaa saa vaikka kuinka paljon jos sen kykenee ansaitsemaan! Nuo ovat faktoja jotka ovat nykyisin ay orjilta unohtuneet!

        Aivan. Ja nyt noita "asennevammaisia" työhaluttomia on tullut satojatuhansia lisää ja mukana on kymmeniätuhansia yrittäjiä, jotka saavat vastikkeetonta "rahaa seinästä".
        Ja kaikki hekin saisivat heti töitä kun vaan olisivat siihen kykeneviä ja tinkisivät palkastaan/tuotteittensa/palveluidensa hinnasta. Mutta ei, laiskoja komuloisia vaan ovat kaikki!

        Kaikkea se kommunismi sa aikaan. Jos Kiinakin pyrkisi oman kansansa osaa parantamaan niin eipä olisi noita viruskehitysyksiköitä joita villieläintoreiksi kaiketi kutsutaan, enää edes olemassa eikä kukaan olisi kuullutkaan komucoronasta!

        En usko sinulla olevan reaalia käsitystä yritystoiminnasta saatikka tuotteiden hinnan muodostuksesta joten yritä edes miettiä jottet enää noin typerää laske karkuun muiden nähtäväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismin periaate onkin ,että ryöstetään rikkaat ja ollaan ylpeitä niinkauan kuin kapitalistien kovalla työllä hankkimia varoja riittää..vrt..kuuba.,NL ..P- KOREA

        Neuvostoliittoa ei ole enää, ja se on varma, että Pohjois-Koreassa ei ryöstetä rikkaita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Neuvostoliittoa ei ole enää, ja se on varma, että Pohjois-Koreassa ei ryöstetä rikkaita.

        NL syntyessään ryösti jokaisen jolla oli jotain koska kommunismi on sosialismin tuote eikä niissä hyväksytä niitä jotka ovat puolueen johtoa älykkäämpiä talousasioissa.

        Jokainen sosialismi ryöstää, jos ei muuta niin vapauden ja ihmisoikeudet. Yleensä lähtee myös varalliosuus joka sitten tuhlataan eikä uutta kyetä luomaan!

        Kommunismi on samaa kun Suomessa kookoomuskommareiden politiikka. Eli siis Suomessa kommunismia edustaa Kokoomus ja sen politiikka. Vai voiko kukaan järkevä toisin väittää?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismi on samaa kun Suomessa kookoomuskommareiden politiikka. Eli siis Suomessa kommunismia edustaa Kokoomus ja sen politiikka. Vai voiko kukaan järkevä toisin väittää?

        Miten ajattelet saavasi pääsi vielä enemmän sekaisin?

        Opetteleppas mitä kommunismi tarkoittaa. Nuo Moskovan trollikoulun opit joita kauppaat, eivät täällä oikein mene perille!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Miten ajattelet saavasi pääsi vielä enemmän sekaisin?

        Opetteleppas mitä kommunismi tarkoittaa. Nuo Moskovan trollikoulun opit joita kauppaat, eivät täällä oikein mene perille!

        ""Opetteleppas mitä kommunismi tarkoittaa"

        Ainakin sinun ajatukset tarkoittaa samaa kun kommunismi. Jos et itse ymmärrä niin se on lähinnä sinun oma ongelma ei muun Suomen.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Talvivaarakaan ei toimi sosialistisen opin mukaan vaan on ihan kuten muutkin yritykset samoin kapitalististen periaattein toimiva.

        Vaikka valtio omista yhtiön se ei ole sosialismia jos se tehdään kapitalistisin keinoin!

        Todellisuudessahan sosialismi ei ole toiminut missään missä se on valtaan väkivallan avulla päässyt.

        Eivät baltitkaan valinneen neukkuilan kaaduttua sosialismia vaan lähtyivät kapitalismin ja NATO:n tielle. Heillä kuitenkion oli jo kokemusta sosialistisen paratiisin rakentamisesta. Kerro nyt miksi niin kävi? Miksi baltit eivät jatkaneet paratiisin rakentamista?

        Kansallistaminen vaatii mielipuolisuutta tässä päivässä, koska olemme nähneet mihin se johtaa, kurjuuteen!

        Kapitalismi johtaa ahneudessaan koko maapallon tuhoon inkkareilla toimi Usassa kunnon demokratia ennen valkoihoinen rahanahneen ääliön valtaantuloa joka johtaa ihmiskunnan TÄYSTUHOON

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Sosialistinen ajattelukykysi ei oikein yllä nykyaikaan eikä talouden suunnitteluun.

        Orpon kassanhoitaja kaudellahan velan määrä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 hieman laski kun se oli ollut 2017 lopulla 105'773 miljoonaa niin 2018 lopuilla se oli enää 104'973 miljoonaa. Pieni vähennys mutta vähennys kuitenkin! 2019 luvut eivät tuossa tiedostossa olleet vielä julki mutta velan määrä kansantulosta joka 2017 oli 47,2%, 2018 45% on ennusteiden mukaan 2019 44,5%. Eli laskusuunnassa kuitenkin.

        Omaisuus on pääomaa ja sillä käydään kauppaa kuin siihen on tarvetta. tuntematta asiaa senm paremmin en siihen lähde ottamaan kantaa ja vbeikkaan sinunkin kannanottosi olevan pelkkää mutua!

        Akltiivimallihan ei ollut kiusaamista vaan se oli liian vaatimaton. Jos sen oikeasti olisi haluttu aktivoivan luiusereita niin siitä olisi pitänyt tehdä asteittaan, esim 10% kulloisestakin arvostaan tippuva korvaus, joka muutaman kuukauden jälkeen olisi jo kannustanut nousemaan sohvalta muutoinkin kuin sossuun käymään sekä pubiin!

        KYLLÄPÄ PORVARIA vit--taa kun joku latelee totuuksia rahan ahneista porvareista joita Kokoomus HYVINVOINNIN täystuho PUOLUE on pullollaan

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Töitä kyllä saa jos osaa asennoitua olikein työnsaantiin. Minulla on siitä noin 40 vuoden kokemus ja tuosta ajasta olin vain noin 3 viikkoa työtön ja senkin ihan omaan laskuun.

        Töitä on jos olet kykenevä niitä tekemään! Palkkaa saa vaikka kuinka paljon jos sen kykenee ansaitsemaan! Nuo ovat faktoja jotka ovat nykyisin ay orjilta unohtuneet!

        KYLLÄPÄ aivopierun päästit kuulostat tosi Kokoomus persu hyypiöltä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kapitalismi johtaa ahneudessaan koko maapallon tuhoon inkkareilla toimi Usassa kunnon demokratia ennen valkoihoinen rahanahneen ääliön valtaantuloa joka johtaa ihmiskunnan TÄYSTUHOON

        Inkkaridemokratia?

        Voisit perustella miten se demokratia toimi. Miten suurissa yhteisöissö siellä vaalit järjestettiin ja millainen puoluelaitos inkkareilla mahtoi olla? Vai oliko se inkkaripäälikkö digtaattori kuten lännen jutuissa tuppaa olemaan?

        Miten eri heimot mahtoivat demokratiaan suhtautua jne! Annappa kunnon selvitys linkkeineen, jotta näemme oletko asialla vai pelkka verbaaliulostaja!

        Porvarillinen kapitalismi on kuitenkin meille kyennyt luomaan elintason ja hyvinvoinnin johon komuloisten sosialismi ei ole yltänyt koskaan, eikä missään vaikka ne -50 luvulla niin uhosivat paratiisia rakentavansa! Minnehän sekin mahtoi hävitä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        KYLLÄPÄ PORVARIA vit--taa kun joku latelee totuuksia rahan ahneista porvareista joita Kokoomus HYVINVOINNIN täystuho PUOLUE on pullollaan

        Mitähän totuuksia mahdat tarkoittaa? Olisit nyt hieman valaissut asiaa!

        Ilman oikeistoa johon okoomuksenkin luen mukaan te komuloiset ette saa edes ruokaanne koska ei teidän talousosaamisenne riitä mihinkään! Vai onko sinulla esittää sosialistista maata, jossa on sosialismin keinoin saatu aikaan köyhää Suomea parempi hyvinvointi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        KYLLÄPÄ aivopierun päästit kuulostat tosi Kokoomus persu hyypiöltä

        Kommentti johon vastasit on täysin faktinen. Se on osa kertomus siitä miten olen omaa elämääni hoitanut omin voimin!

        Jos olet järkevä, niin on sama oletko kokoomuslainen vai persu, sillä fiksut aina pärjää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismin periaate onkin ,että ryöstetään rikkaat ja ollaan ylpeitä niinkauan kuin kapitalistien kovalla työllä hankkimia varoja riittää..vrt..kuuba.,NL ..P- KOREA

        Niin tuo miljarti on 200 €uroo 5 miljoonalta, eli murusista puhutte, Kyllä asia on niin, että kapitalisti maksattaa kaikki kansalla ja kansa kapitalistin pitää leivänsyrjässä kiinni.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Jakovaraa ei ole koska valtio ja kunnat velkaantuvat koko ajan lisää. Orpo sai sitä kuriin kohtuudella vaan aika lopopui kesken. Nyut tytöt ovat taas avanneet velkahanat ja se on sieltä minne aurinko ei paista.

        Työttömien kiusaaminen? Mitähän sillä tarkoitat? Jos on kiusaamista kun patistellaan ansiotyöhön niin niiden työttömien olisi todella mentävä järkiinnyttämiskuirssille, sillä työ on terveelle työikäiselle ainoa sallittu sosiaaliturva!

        Minkähän kuvittelet nykyhallituksen aikana nostavan verotuloja? Ei ole syntynyt uusia veronmaksu työpaikkoja vissiin yhtäkään jos ministereiden avustajia ei lasketa ja hekään eivät tuota vaan kuluttavat yhtyeiskunnan kassaa.

        Uusia työpaikkoja alkaa syntymään kun hallitus väsää yritysilmapiiriä virkistäviä muutoksia, yritykset, niin pienet kuin suuretkin, kun ovat se ainoa lähde tuottavalle työlle. Kuntien ja valtion työt kuin pääosin maksetaan verotuloin, joita nuo yritysmaailman sankarit yhteiskunnan kassaan syytävät.

        Orpohan leikkasi kunnilta, puhut pötyä. 9 euron työpaikkoja osa-aikaisia, laskennalisia kikypäiviä palkatta. Kaikki työt, joista veroa maksetaan on rahaa yhteiskunnan kassaan. Yrityksille ysitystuet vastikkeelisiksi, alkaa tulla työpaikkoja. Ei yritykset mitään tuota, vaan yrityksen tyntekijät sen talouskasvun synnyttää. Yritys vaan välittää tuotteita, jos työntekijät on jotain saaneet aikaan ja aikaansaannos on useimmiten, tai sanon aina suhteessa palkkaan , jos on oikeasta työstä kyse. Nämä päälyshenkilöt on pelkkä kuluerä yritykselle, ne ei tuota yritykselle mitään, mutta jos veronsa maksavat, niin yhteiskunnan kassaa kartuttavat ja kaikki muut on sosiaalihuollon varassa räpyttäviä.

      • Anonyymi
        räkäpää kirjoitti:

        "Rikkaita ei ryöstetä vaan kansallistetaan!"

        Rikkaat rikastuu kansallistamalla palkanmaksun yhteiskunnalle :-)

        Tämä on tosi ja tapahtuu kaiken aikaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin tuo miljarti on 200 €uroo 5 miljoonalta, eli murusista puhutte, Kyllä asia on niin, että kapitalisti maksattaa kaikki kansalla ja kansa kapitalistin pitää leivänsyrjässä kiinni.

        Nyt tuli taas oikea marxilainen emähölmöys!

        Mikäö tai kuka on kapitalisti? Missä se kapitaalin raja sinulla mahtaa kulkea? Miljoona euroa vai 100 miljoonaa vai ihan miljardiko? Ja miten sitten perustelet sen kapitaliskiksi, miksi ei vain fiksu jätkä/ muija joka osaa hommansa?

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Nyt tuli taas oikea marxilainen emähölmöys!

        Mikäö tai kuka on kapitalisti? Missä se kapitaalin raja sinulla mahtaa kulkea? Miljoona euroa vai 100 miljoonaa vai ihan miljardiko? Ja miten sitten perustelet sen kapitaliskiksi, miksi ei vain fiksu jätkä/ muija joka osaa hommansa?

        Ilmeisesti taas yritit jotain kertoa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Orpohan leikkasi kunnilta, puhut pötyä. 9 euron työpaikkoja osa-aikaisia, laskennalisia kikypäiviä palkatta. Kaikki työt, joista veroa maksetaan on rahaa yhteiskunnan kassaan. Yrityksille ysitystuet vastikkeelisiksi, alkaa tulla työpaikkoja. Ei yritykset mitään tuota, vaan yrityksen tyntekijät sen talouskasvun synnyttää. Yritys vaan välittää tuotteita, jos työntekijät on jotain saaneet aikaan ja aikaansaannos on useimmiten, tai sanon aina suhteessa palkkaan , jos on oikeasta työstä kyse. Nämä päälyshenkilöt on pelkkä kuluerä yritykselle, ne ei tuota yritykselle mitään, mutta jos veronsa maksavat, niin yhteiskunnan kassaa kartuttavat ja kaikki muut on sosiaalihuollon varassa räpyttäviä.

        Orpo oli viisas, menoja on supistettava jos tulot rajoittavat rahanjakoa! Tietysti vaikea ymmärtää teidän sosialistien, koska ette koskaan jaa omia rahojanne vaan aina ainoastaan muiden ansaitsemia!

        Jops olisit oikeassa niin yrityksiä ei edes tarvittaisi, vaan sinun työntekijäsihän hoitaisivat homman ilman yrityksiä, eihän niillä mitään virkaa ole koska työntekijäthän ne tuottavat!

        No, kuitenkin reaalimaailmassa asiat ovat toisin, juuri yritykset tuottavat joskin työntekijöitä käytetään siinä apuna useasti. Ilman yrityksen ohjaavaa kättä kun ne työntekijät eivät saa mitään aikaan. Jotta bisnes pyörii pitää olla liikeidea jonka varaan yritys on rakennettu. Se kertoo mitä tuotetaan ja tuotteet monesti suunnitellaankin yrityksessä, lisäksi on monta muutakin toimintaa kuten varasto, markkinointi, konttori jne. joita ilman ei yksikään sinun työntekijäsi saa mitään aikaan.

        Kerro vielä, miksi ihmeessä meillä on työttömiä? Ihanko vaan kiusan vuoksi, jos kerran ne työntekijät tuottavat niin miksi ihmeessä ne sen lopettavat jos saavat potkut syystä tai toisesta? Miksi he eivät jatka tuottamista itsenäisinä jolloin saisivat veroja ja muita palkkariippuvaisia menoja lukuunottamatta, pitää koko tuloksen? Selvitä nyt tuokin meille ja työttömyysongelma saattaa ratketa sinun ansiostasi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on tosi ja tapahtuu kaiken aikaa.

        Mistähän se yhteiskunta ne rahat saa, joilla hoitavat koko kansan palkanmaksun?

        Voisitko esittää teoriasi tuosta asiasta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti taas yritit jotain kertoa?

        Kertoa? En todellakaan vaan pyysin sivupersoonaasi selventämään omia kirjoituksiaan joissa ei noin normaalilla järjellä juurikaan näkynyt järkeä. Siksi pyysin kertomaan nuo tuossa kommentissani mainuítut asiat.

        On se kummaa teillä Lyyleillä kun ette muista mitä eilen kirjoititte vaikka aina samalla nikillä esiinnytte eli olette vastuussa siitä, mitä sivupersoonanne tänne suoltavat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvostoliittoa ei ole enää, ja se on varma, että Pohjois-Koreassa ei ryöstetä rikkaita.

        Ne on pohjois-koreassa rikkaat ryöstetty ajat sitten jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpo sai kuriin ... hah hah. Sipilän hallitus myi valtion tuottavaa omaisuutta, siinä se.

        Työttömien kiusaaminen tarkoittaa varmaan aktiivimallia. Sehän ei patistanut työttömiä töihin vaan vain leikkasi työttömyyskorvauksia. Ensin pitää olla työpaikkoja joihin patistella, sitten vasta se patistelu. Ei niin että ei ole työtä jota tehdä ja sitten vaaditaan tekemään olematonta työtä.

        Mutta hyvä kysymys tuo yritysilmapiirin virkistäminen. Vaan miten se tehdään? Verotusta ei voi laittaa nollaan eikä kaikkea säätelyä lopettaa vaan pitää löytää oikea taso molempiin. Yritysten haluama taso ei ole se oikea taso ;)

        Nesteen myynnistäkin 2 mrd. kiersi sipilän "tase töihin" innovaatiolla VAKEEN(mikä lie nykyään) seisomaan 5 vuodeksi odottamaan sopivaa hetkeä "realisoinnille". Tuli valitettava takapakki suunnitelmiin hallituspohjan vaihdoksen myötä.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Sosialistinen ajattelukykysi ei oikein yllä nykyaikaan eikä talouden suunnitteluun.

        Orpon kassanhoitaja kaudellahan velan määrä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 hieman laski kun se oli ollut 2017 lopulla 105'773 miljoonaa niin 2018 lopuilla se oli enää 104'973 miljoonaa. Pieni vähennys mutta vähennys kuitenkin! 2019 luvut eivät tuossa tiedostossa olleet vielä julki mutta velan määrä kansantulosta joka 2017 oli 47,2%, 2018 45% on ennusteiden mukaan 2019 44,5%. Eli laskusuunnassa kuitenkin.

        Omaisuus on pääomaa ja sillä käydään kauppaa kuin siihen on tarvetta. tuntematta asiaa senm paremmin en siihen lähde ottamaan kantaa ja vbeikkaan sinunkin kannanottosi olevan pelkkää mutua!

        Akltiivimallihan ei ollut kiusaamista vaan se oli liian vaatimaton. Jos sen oikeasti olisi haluttu aktivoivan luiusereita niin siitä olisi pitänyt tehdä asteittaan, esim 10% kulloisestakin arvostaan tippuva korvaus, joka muutaman kuukauden jälkeen olisi jo kannustanut nousemaan sohvalta muutoinkin kuin sossuun käymään sekä pubiin!

        Näin hoiteli orpo lainoja ja tulosta v. 2018 lopussa vaalien alla todellisuudessa.

        "Karu totuus kuitenkin on, että pääsyy tämän vuoden sinänsä hyvän tulokseen löytyy kertaluonteista eristä. Näistä suurin on Finnveran luottojen palautus budjettitalouteen, 1,5 miljardia euroa. Se päätettiin yhtäkkiä toteuttaa näin vaalien alla.

        Yllätys tämän palautuksen ei pitänyt olla kenellekään. Valtio omistaa ihan yksin koko pankin. Yhtiökokous nimittää pankin hallituksen. Yhtiökokouksen muodostaa tasan yksi mies, elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Ihme olisi, ellei omistaja ole antanut Finnveran ymmärtää, että tämmöinen siirto olisi sopivaa tehdä juuri tänä vuonna.
        Valtion velkaantuminen jatkuu taas ensi vuonna." Lähde: YLE

        Ja jatkuihan se v. 2019 1,7 mrd:n nettomääräisellä lainalla, vaikka taloudessa meni paremmin kuin 10 vuoteen.

        Orpo on vilunki äijä!

    • Anonyymi

      Moni noista oin ihan hyviä asioita. Sen verran pitää kuitenkin todeta, että teollisuuden sähköveron alentaminen on yritystukien lisäämistä.

      Yritystukihan on suurimman veron ja maksetun veron erotus. Kun sähköveroa vähennetään, se on lasketaan yritystueksi. Suurin osa yritystukiahan on jo nyt, matalampaa energiaveroa.

      EI aina tarvitse kusettaa, onhan moni muu asia noista ihan rehellisestikin tehty.

      • Anonyymi

        Veron alentaminen ei ole yritystukea. Onko ansiotulon verotuksen laskeminen sitten valtion tukea palkansaajille???

        Vain sosialisti voisi ajatella noin typerästi. Suurin veroprosentti on 100% ja kaikki alle 100% veroasteet ovat sosialistin mukaan valtion hyvää hyvyyttään antamaa tukea. Ei ihmekään, että sosialismissa yhteiskunnat näivettyvät, koska ketään järkevää ihmistä ei kiinnosta silloin tehdä mitään kunnolla, kun valtio vie parhaan riistokapitalistin tapaan kaiken.

        Aitojen yritystukien suurimmat saajat vuonna 2016 olivat tuulivoimayhtiöitä, yliopistoja, valtion omistamia tutkimusorganisaatioita sekä laivanvarustamoita. Aitoa yritystukea on sellainen, joka maksetaan valtion kassasta. Veroja voidaan joskus alentaa sen takia, että kannustetaan perustamaan uutta yritystoimintaa, minkä seurauksena veortuotto kasvaa. Kyseessä on samantapainen ilmiö kuin miksi kauppiaan kannattaa myydä suklaalevyjä kahdella euroalla eikä kahdellatuhannella eurolla.

    • Anonyymi

      Saavutuksista jäi uupumaan:
      - ennätyksellisesti valehtelevat ministerit
      - lainanotto alkaneen talouskasvun aikana
      - valtion omaisuuden myynti ja tuottojen käyttö pysyviin menoihin
      - ilmastotalkoiden maksattaminen pienten ja keskisuurten kaupunkien sekä maaseudun asukkailla, ja niillä, jotka tarvitsevat autoa työssään
      - hoitajamitoituksen rahoittamisen jättäminen seuraavalle hallitukselle
      - vappusatasen kutistuminen pariin kymppiin

      • Anonyymi

        Eipä vaan ole näytetty niitä ministerien valehteluita. Muistelet selvästi Sipilän hallitusta ...

        Lainanotto jatkuu kuten ennenkin. Myös Sipilän hallitus otti lainaa.

        Valtion omaisuuden myynti ... taas muistelet Sipilän perskekoa.

        Hoitajamitoituksen suhteen voisit tutustua mitä hallitus onkaan säätänyt. Se on kovin eri asia kuin mitä iltaroskat yms. uutisoi.

        Vappusatasen toimitus on jo alkanut ja loppu tulee vaalikauden aikana kuten luvattiinkin.

        Unelmahallituksessa on kyllä valehtelevia ministereitä vaikka muille jakaa. Tunnetuin valehtelijatapaus lienee caruna-pekka (haavisto). Listaa voisi jatkaa posti-Paaterolla ja Rinteellä. Oma lukunsa on myös Kiuru, jonka puheet ovat niin sekavia, että valheen ja tyhjänpuhumisen rajan sumeimmilla kohdilla samoillaan.

        Jos hoitajamitoituksen uutisointi on pielessä, niin silloin taitaa olla myös vastuullisen ministerin puheet pielessä. Ministerien puheet kuulosti kyllä kovin samalta kuin uutiset sisältönsä puolesta.

        Sipilän hallitus ei rahoittanut valtion omaisuuden myynnillä pysyväisluonteisia menoja, toisin kuin unelmahallitus. Valtionvelkaakin Sipilän hallitus hallituskauden lopulla jo alkoi lyhentää.

        Demarit petkuttaa aina.

    • Anonyymi

      Kyllä nyt menee köyhillä, lapsiperheillä, eläkeläisillä ja työttömillä hyvin. Nyt alkoi lihavat vuodet. Ihanaa!

      • Anonyymi

        Matuja lisää ja salassa (Haavisto). Autoilu kallistuu (työmatkat) asuminen kallistuu ja luvatut korotukset eläkkeisiin ,kuivuivat tullessaan. Lääkeomavastuusta puhumattakaan,no hyvä että edes yrittävät....muutoin epäisänmaallista toimintaa.

        Ennusteita on jo heikennetty ja Sipilän hallituksen kova työ ja suomen nousu on tuhottu tämän hallituksen aikana. Ministeri toisensa jälkeen jää kiinni myyräntyöstä, jota vihervasut tekevät. Sipilän hetki koittaa valoisampana kun aika kuluu ja kansa näkee kuinka hänen teot oli sittenkin oikeita. Nyt on vain vaarana että kommunistien poliittiset virkanimitykset jatkuvat,ennen hallitulsen hajoamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matuja lisää ja salassa (Haavisto). Autoilu kallistuu (työmatkat) asuminen kallistuu ja luvatut korotukset eläkkeisiin ,kuivuivat tullessaan. Lääkeomavastuusta puhumattakaan,no hyvä että edes yrittävät....muutoin epäisänmaallista toimintaa.

        Vuoden 2020 alussa aktiivimalli poistui, pienimmät eläkkeet nousevat, perusturvan korotukset tulivat voimaan, koulutuksen rahoitus kasvaa kaikilla koulutusasteilla ja peruspalvelujen rahoitus vahvistuu. Yhdenvertainen oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen palautetaan kaikille lapsille ja päivähoidon ryhmäkoot pienenevät.

      • Anonyymi

        Aivan. Persuperheissä iloitaan nykyhallituksen toimista ihan avoimesti! Ja syystäkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Persuperheissä iloitaan nykyhallituksen toimista ihan avoimesti! Ja syystäkin!

        Aivan mahotonta juhlas on nyt...minnehän laittas valtavat rahat?

    • Anonyymi

      Kyllä oikestokin jakoi rahaa, kohteet vaan oli rikkaille.

      • Anonyymi

        Laihoja ne on silakat joulukaloiksi ( vapppukympit) . Ja yritysten tulevaisuuden ennusteet huononee jne. Työttömyyden hyvä kehitys on hiipumaan päin. Sipilän yrittäjien helpottaminen toi lisää työpaikkoja jne. Lisäksi polttoaineisiin on tulossa korotuksia ja asuminen kallistuu samoin ruoka,joten mariinin hallitus saa köyhän entistä kurjempaan asemaan ko hintojen noustessa. Ja pakolaisia haaveillaan lisää. Enpä ihmettele jos perussuomalaiset saa seur vaaleissa 30% kannatuksen,kun kepukin taas pettää.

        Talous on tosiaan menossa huonompaan suuntaan, ei tosin vielä Suomessa mutta kohtapuoliin kylläkin. Ja syynä ovat oikeistohallinnot kuten USA:ssa ja Britanniassa. Sekä Venäjän kylvämä epäjärjestys jota Euroopan äärioikeisto innolla tukee.

        Kauhuskenaariohan se meilläkin olisi, eli KOK PS äärioikeistohallitus!
        Onneksi kansa ei ole rasistista ja eliitin rikastaminenkaan ei ole kansan toiveissa!
        Joten jatkakaamme hyvillä mielin viher-vas-bönde-hallitusta! Kansa-loves!!!

    • Anonyymi

      Miksi kaupunkien lautakunnat, hallitukset ja valtuustot, siis demarit, vasemmistolaiset ym. poliitikot ostavat koko ajan kasvavalla tahdilla yksityisiltä palveluja?

      Yli puolet vanhustenhoivasta on ostettu yksityisiltä. Kehtaavat samat naamat, demarit ja vasurit, peittää tekosiaan puhumalla paskaa veroparatiisiyhtiöistä. Voi mitä kaksinaamaista paskaa! Paskaa, kuten Li Andersson sanoi televisiossa.

      Viime eduskuntakaudella demarit ja vasurit aloittivat ala-arvoisen retoriikan, haukkumisen ja syyttelyn, suoranaiset valheet Eduskunnan kyselytunneilla. Kaikki on rekistereissä tallennettuna.

      Perustuslakivaliokunnassa ei päätetä miten suomalaisia hoidetaan, vaikka demarit ja vasurit sen vuosi sitten tekivät, kun torppasivat valmiiksi valmistellun soten. Siinä meni miljoonat eurot ja kymmenettuhannet henkilötyötunnit hukkaan. Aivan hukkaan. Masenrtavaa, koska parempaa ei ole tiedossa, sepittää Kiuru mitä tahansa.

      0,7 vie hoitajat hoivakoteihin. Miten kotihoidossa olevat saavat sitten palvelua? Ehkä samalla tavalla kuin Posti jakaa kirjeitäkin, pari kertaa viikossa.

      Greta Thunbergin sanoin: kuunnelkaa asiantuntijoita.

      Demarien asiantuntijat tiedetään, siinä asiantuntijademari puhuu demarille.
      Hei tulkaa ulos kuplasta. Täällä on elämä.

      Tästä on esimerkkinä sote-kampitus vuosi sitten. Kiuru ja Paatero pääjehuina selittivät tv-ruudussa, kun perustuslakivaliokunnan ja Kiurun valiokunnan toinen toistaan paremmat "asiantuntijat" sanoivat, että perustuslakia rikotaan, jos uusi sote otetaan käyttöön. Perustuslakia rikotaan tällä hetkellä viherpunahallituksen aikana, kun vanhukset ja lapset saavat eriarvoista hoivaa. Mitäs siitä sanotte? Miten hallitus reagoi, kun ei antanut Sipilän parantaa tilannetta?

      Demareilta demareille "asiantuntija"paneelit ovat kohta pohtineet Rinteen aloitteesta työllisyyden parantamista. Kallista touhua, kun kaverien kanssa päätetään. Rahanjakoa. Elokuussa 2020 mitataan, onko työllisyys noussut 74%:iin? On helppoa todeta, onko nuo asiantuntijapaneelit yhdistettynä Marinin hallituksen toimiin munatonta toimintaa, kaksinaismoraalista sosiaalidemokratiaa, jossa annetaan ymmärtää, mutta ei ymmärretä antaa?

      Venäläinen meni viisikymmentä vuotta sitten katsomaan Pariisiin, kuinka asiat oli järjestetty. Olipa hienosti järjestetty. Kun kysyttiin, että miltä vaikuttaa, venäläinen mietti hetken ja vastasi: käytännössä toimii, mutta toimiiko myös teoriassa? Sosiaalidemokratiassa kaikki toimii teoriassa, mutta ei välttämättä käytännössä.

      Rinteen vappusatanen oli tuttavaperheessä miinusmerkkinen. Minun tilille tuli vähemmän rahaa. Vaimo sai jotain kolmekymppiä. Sillä katosi käyhyys meidän perheestä! Oman tilanteen voi jokainen todeta vertaamalla joulukuussa tilille tullutta rahaa ja helmikuussa tullutta rahaa. Nettotulojen vertailu on käytäntöä, se ei ole teoriaa!

      Sosiaalidemokraattisen SAK:n liitot jatkaa vielä sotaa Sipilän hallitusta vastaan. Kiky-tunnit pitää saada pois. Kikyn hinta oli SAK:n mielestä 1,1%, laskennollisesti 1,4%. Sitäkin sosiaalidemokraattiset naiset selitti, että ei miesten aloilla ole pidennetty työaikaa. Miesvaltaisessa teollisuudessa sitä on juurikin toteutettu, mutta ei näy viikkotunneissa, kun 24 tuntia on viisaasti kokonaisia päiviä eikä kahdeksanminuuttisia. Populistista selittelyä naisliitoilta!

      Kikylakot taisi tulla monelle monta kertaa kalliimmaksi kuin saavutettu hyöty. ay-pomojen sota ei ole tästä maasta. Se on sitä sosiaalidemokratiaa. Ei ihme, että liittojen ei-sosiaalidemokraattiset jäsenet ovat jättämässä aatteen liitot kasvavassa määrin: yleisitovuus tuo korotukset, eikä tarvitse lakkoilla.

      Vasuriministeri Pekonen pakottaa lapsiperheet tiettyyn vanhempainlomakaavaan, vaikka ne eivät sitä haluakaan. Asiantuntijat ovat eri mieltä uuden mallin järkevyyden kanssa, mutta Pekonen lupasi pakottaa lain läpi.
      Laki ei paranna mitään, ei työllisyyttä, eikä perheiden arkea, mutta rahaa saadaan palamaan enemmän yli sata miljoonaa. Ja tasa-arvo paranee? Mikä tasa-arvo? Kommunistinen tasa-arvo, jossa kenelläkään ei ole mitään, vain politbyrolla on? Televisiossa näytettiin, kun amerikkalaiset talon omistajat lähtivät punalippuja heiluttaen Venäjälle paremman elämän toivossa. Niin teoriassa, mutta käytännössä vastassa oli kurjuutta ja vainoisssa tapettiin osa tulijoista.

      Tasa-arvo työelämässä ja Paateron ministerin suulla julistama "palkalla pitää tulla toimeen" on sitä, mitä Li Andersson sanoi, paska puhetta. Ei kaikki voi saada samaa palkkaa. On sellaisia töitä, ettei niistä voi maksaa kolmea tuhatta euroa.
      Se on sitä teoriassa-sosiaalidemokratiaa. Käytännössä on toisin.

      Lapset ja vanhukset ovat vaakakupissa. Riittääkö Suomen kansalle, että asiat toimii vain teoriassa vai pitääkö niiden toimia myös käytännössä? Siitähän tässä on kysymys. Kaksinaamainen poliittinen populismi inhottaa: vteorishe da, vpraktishe niet, suomeksi: tehdään vennääksi! Siihen meillä ei ole Suomessa varaa.

      • Suurin osa kaikista edellä olevista oingelmista/epäkohdista häipyy kun vaihdamme lauseen "palkalla pitää tulla toimeen" lauseksi "palkka pitää ansaita"!

        Työntekijän pitää oikeasti ansaita se palkka joka maksetaan sillä muutoin sen joutuu ansaitsemaan joku muu siinä työntekijäjoukossa eli joku muu saman yrityksen työntekijöistä jolle sekin osa todellisuudessa kuuluisi!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Suurin osa kaikista edellä olevista oingelmista/epäkohdista häipyy kun vaihdamme lauseen "palkalla pitää tulla toimeen" lauseksi "palkka pitää ansaita"!

        Työntekijän pitää oikeasti ansaita se palkka joka maksetaan sillä muutoin sen joutuu ansaitsemaan joku muu siinä työntekijäjoukossa eli joku muu saman yrityksen työntekijöistä jolle sekin osa todellisuudessa kuuluisi!

        Itse hankin isohkon omaisuuden kahdella työllä,joka tosin vei osan terveydestäni
        Yrittäjä jolla olin töissä,paloi loppuun ja enpä ihmettele,kun työkaverit lakkoilivat ,vaikka palkka oli hyvä etuineen. Huomasin kateuden joka työkavereitani vaivasi ja useat heistä kannattikin vas.liittoa ja sitä edeltäjäpuoluetta skdl:ää. Miksi vasukomut ovat kateellisia niille joilla on järkeä päässä ja pärjäävät paremmin.

        Valmistuttuani siihen toiseen ammattiin tein palkkatyörä erikoisalalla reilun 10 vuotta ja sen jälkeen yrittäjänä hieman erikois alalla senkin.

        Missään kohden en palanut loppuun vaan valitsin työni siten, että ne olivat mielenkiintoisia ja siten niitä oli aina mukavaa tehdä.

        Kateus on kommunismin ja sosialisminkin perusolettamus, tyytyväinen itse hyvin pärjäävä tuskin niihin edes lankeaa.

        Sinäpä sen sanot! KKK on kommunismin perus olemus: katkeruus,kateus ja kierous.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinäpä sen sanot! KKK on kommunismin perus olemus: katkeruus,kateus ja kierous.

        Amen!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Amen!

        Noinhan nämä kultalusikkapohatat ovat aina toivoneet ... mutta se on yhä vain pelkkää kapitalistista toiveunta ... heheh heheh

        Kansan suuri enemmistökin jo arvioi nykyhallituksen olevan parempi kuin vuosikymmeniin. Vain "kommaripuheiden"-tasolle jääneet äärioikeistotollot vääntävät yhä porvarijaskaansa, jolla ei vaan enää tulevaisuutta!

        Jo tuo "kultalusikkapohatta" kertoo sinusta kaiken! tuolla aiemmin esitetty näkemys komuloisesta: " kommunismin perus olemus: katkeruus,kateus ja kierous." Näyttää osuneen kohdalleen napakymppiin!

        Mitä muuta nykyhallitus on saanut aikaan kuin lisää menoja ja hymykuvia? Tulopuoli on vasemmiston tapaan unohtunut tyystin!

        Kerrankin meillä on hallitus, joka ei jaa niitä verovarojamme pelkälle eliitille ja hyvinvoiville yrityksille. Siinä ne taikasanat, joilla voidaan antaa jotain myös niille yritysten voittojen tekijöille. Mutta kauhistus varmaan pelkällä omistamisella ja muiden työllä rikastumaan päässeelle kultalusikkapohatalle!

      • Anonyymi

        Voisiko olla niin, että hoitajamitoitus 0,7 on siksi kannatettava, koska se on kannattavaa? Siis löytyykö yksityisisten palveluntarjoajien sekä henkilöstövuokrausyritysten omistajista poliittisen vallan huippua? Ovatkohan journalistit tutkineet vai onko omistus piilotettu jo sopiviin ulkomaan rahastoihin?

        Eikös tällainen rahakone ollut olemassa suurimman pakolaisaallon aikaan? Majoittaja-omistajia löytyi Arkadianmäeltä.

        Jos verovarojen jokeen pääsee tällä tavoin luomaan oman henkilökohtaisen sivu-uoman, niin kyllä siinä kassakoneen kilinä-ääni pään sisälle syntyy.

        Siitä vaan perustamaan ympärivuorokautista vanhuspalvelua, jos se tuntuu tosiaan pelkältä rahasammolta.
        Onneksi vasemmistolainen valtiovalta on sitä mieltä, että hoitoa pitää myös saada, muutenkin kuin paperilla! Yrittämistä ei mitenkään muuten kahlita!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerrankin meillä on hallitus, joka ei jaa niitä verovarojamme pelkälle eliitille ja hyvinvoiville yrityksille. Siinä ne taikasanat, joilla voidaan antaa jotain myös niille yritysten voittojen tekijöille. Mutta kauhistus varmaan pelkällä omistamisella ja muiden työllä rikastumaan päässeelle kultalusikkapohatalle!

        Jos yrittäjät unohdetaan niin kenen työstä kuvittelet palkkaa maksettavan?

        Et tiennyt, siis pitää valistaa! Palkkatyöläisen työ ei ole hänen työtään vaan sen yrityksen joka hänet on palkannut! Yritys on ideoinut työn ja aikoo myydä sen eteenpäin jolloin työntekijällekin monesti riittää lisää työtä mutta se on aina yrityksen työtä ellei työntekijä itse ole yrittäjä.

        Jos palkkatyöläisen työ olisi hänen omaansa niin miksi ihmeessä monet lopettavat oman työnsä ja siirtyvät työttöminä laitumelle? Voisitko selvittää minulle ja meille muillekin!

        Onko olemassa noita mainitsemiasi verovaroja vapaasti jaettavaksi? Ei ole koska joka vuosi velkaannumme lisää. Se ei ole tervettä edes nollakorkojen aikaan koska velat joutuu joskus maksamaan ja ne jäävät meiltä lapsillemme maklsettaviksi tällä vauhdilla.

        Hymyistään huolimatta tyttökvintetin olisikin ensin pyrittävä lisäämään työpaikkoja, tuottavia sellaisia, ja vasta kun ne ovat alkaneet tuottaa lisää verotuloja, olisi siltä osin mahdollista alkaa verorahojen lisäjakoa.

        En ihan tarkkaan tunne kultalusikkapohattasi historiaa mutta oman yrittäjäaikani (30v ) näin moniakin muita yriottäjioä joiden kanssa tein yhteistyötä heidän toimiessaan alihankkijoinani, Yhdelläkään en nähnyt tuota kultalusikkaa!

        Minulla on yksi kullattu jonka joskus nuoruudessani sain palkinnoksi hiihtokilpailuista, kuudes palkinto muistaakseni! En silti usko koskaan olleeni sen vuoksi kultalusikkapohatta! Voisitko oikein perustella miten sinä käsität kultalusikkapohattasi syntyhistorian?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan nämä kultalusikkapohatat ovat aina toivoneet ... mutta se on yhä vain pelkkää kapitalistista toiveunta ... heheh heheh

        Kansan suuri enemmistökin jo arvioi nykyhallituksen olevan parempi kuin vuosikymmeniin. Vain "kommaripuheiden"-tasolle jääneet äärioikeistotollot vääntävät yhä porvarijaskaansa, jolla ei vaan enää tulevaisuutta!

        Kansansuosiota ostetaan rahalla. Ja sitä nykyinen hallitus on tehnyt. Kunhan vaan ei kävisi liian kalliiksi ja tulisi Kreikan tie eteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansansuosiota ostetaan rahalla. Ja sitä nykyinen hallitus on tehnyt. Kunhan vaan ei kävisi liian kalliiksi ja tulisi Kreikan tie eteen.

        Sipilän perskeko-hallitus leikkasi vähintäin saman verran työläisten, sairaiden, opiskelijoiden, työttömien jne. toimeentulosta JA antoi nuo miljardit sitten yrityksille (= yrittäjien omistajien taskuun).
        Nyt saa työläiskansakin muuta kuin keppiä palkaksi työstään. Jos se ajaa Suomen vararikkoon niin siitä vaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilän perskeko-hallitus leikkasi vähintäin saman verran työläisten, sairaiden, opiskelijoiden, työttömien jne. toimeentulosta JA antoi nuo miljardit sitten yrityksille (= yrittäjien omistajien taskuun).
        Nyt saa työläiskansakin muuta kuin keppiä palkaksi työstään. Jos se ajaa Suomen vararikkoon niin siitä vaan!

        Ei niitä miljardeja kenellekään annettu. Ne miljardit piti leikata menoista, koska jopa EU:n komissio vaati Suomea tasapainottamaan julkista taloutta, eli leikkaamaan.

        Jännä yksityiskohta on, että Suomen 2010-luvun talouskasvu alkoi vasta sitten, kun Sipilän hallitus oli leikannut julkisia menoja ja patistanut työmarkkinaosapuolet solmimaan kiky:n. Muualla maailmassahan talouskasvu oli alkanut jo 2009. Vasta Sipilän hallitus sai talouskasvun rantautumaan myös Suomeen.

    • Anonyymi

      Tavallisen ihmisen kannalta saavutukset ovat lähinnä veronkorotuksia ja päivittäisen elämän rajoituksia, joita punavihreät mainostavat "saavutuksina".

      • Anonyymi

        Joo ja suututaan kun ei saada tehtaita kiinni ja metsiä pusikoitumaan....ja rahaa pitäs löytyä työttömille ja ulkomaan eläteille,voi helevetti sanoo ikänsä raatanut puolikuollut jätkä.

      • Anonyymi

        Eikö työttömät, eläkeläiset, sairaat ja opiskeljat ole muka tavallisia ihmisiä? Ja juuri noita ihmisryhmiä Sipilän oikeistohallitus kuritti kaikkein pahimmin.
        Harmittaako sinua siis se, että juuri heille saatiin edes pientä parannusta elämiseen?

        Tavallisen ihmisen ei pitäisi olla noin kade heikoimmin pärjääviä kohtaan!

    • Anonyymi

      Kerrassaan hyviä saavutuksia, tuohon täytyy vaan lisätä tämän kevään palkankorotusetkit, palkkaneuvottelut. Pakolaisiakin on autettu ja tuotu tuvaan, lennätetty, ilmastoasioita viety eteenpäin. Poliiseja on runsaasti lisätty, rautateitä länteen- itään rakennetaan kymmenellä miljardilla, maanteitä kunnostetaan ja huoltovarmuutta parannetaan sadoillamiljoonilla, soita on ostettu suojeluksee tuhansiahehtaareita, norpalle on asetettu uusu levinneisyys tavoite 1400 norppaa.Polkupyörä väyliä rakennetaan satoja kilometrejä. Suuri työllisyys ohjela lähtenyt hyvin etenemään ja etä koulutetaan ulkomaille hoitajia ja insinöörejä.
      Mutta hallitushan on vielä varsin nuori ja ehtii paljonkin saada vielä aikaiseksi. Kyllä nyt maa lähtee aivan eritavalla kehittymään, mitä kuluneiden vuosikymmenten aikana yhteenä, kärsiihän maa huutavaa työvoimapulaakin. Suomihan on laaja maa kuten Venäjäkin, suuret ja mahtavat resussit ja maailman parhaat koululaitokset ja maailmam kehittynein sairaanhoito, mikä parasta kela huolehtii kaikesta nykyään.

      • Anonyymi

        Vielä näyttää olevan sitä Sipilän oikeistohallituksen lanseeraamaa heikoimpien nöyryyttämisen intoa joillakin. No intohimonsa kullakin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä näyttää olevan sitä Sipilän oikeistohallituksen lanseeraamaa heikoimpien nöyryyttämisen intoa joillakin. No intohimonsa kullakin!

        Rehellinen kansanosa on ainakin antanut nykyiselle vasemmistohallitukselle kiitettävän arvosanan! Ja se on paljon parempi kuin yhdenkään hallituksen vuosikymmeniin!

    • Anonyymi

      Ei veronkorotus ole mikään saavutus! Se olisi saavutus, jos ennätyssuuren avustajakavalkadin aivotyöllä olisitte tehostaneet valtion toimintaa siten, että enemmät tavoitteet saavutetaan entisin resurssein.

      Oppivelvollisuuden jatko pitäisi vaihtaa houkuttelemiseksi vapaaehtoiseen jatkoon ja sen sijaan pitäisi panostaa ala-asteella tehtävään työhön. Samalla pitäisi osallistaa ministeriötason opetusssuunnitelmasuunnittelijat käytännön opetustyöhön, ennen kuin "lasten itseohjautuvuus" käy tuhoisaksi. Miettikää, millaista on kuulla omasta lapsestaan hänen yläasteelle siirryttyään, että ala-asteen pohjatyö on jäänyt heikoksi.

      Subjektiivista päivähoito-oikeutta en edelleenkään ymmärrä. Jos molemmat vanhemmat eivät ole kokoaikaisessa työssä tai opiskelemassa, miksi he eivät voisi hoitaa lapsiaan osan aikaa siten, että lapset olisivat hoidossa se helpoimman hoitoajan?

      Minua ei lämmitä teollisuuden sähköveron alenema, kun omasta laskustani reilusti yli puolet menee sähkön siirtelyyn. Summa on myös vuositasolla hyvin mittava - vastaisi minulla ainakin 5% veronkorotusta. Kovasti ihmettelen, että vihervasemmisto ei korjaa yksityistä rosvosektoria pois. Enkö voisi maksaa 10% suurempaa veroa ja saada vaikka hammashoidon maksutta? Tietysti ette tilannetta korjaa, koska sähkönsiirtokuplauksen junaillut on hallituksessa.

      Toimenpiteet veronkorotusten tietä eivät ole valtionjohdossa mitään ansiokkaita saavutuksia yhtään sen enempää, kuin yksityisessä liiketoiminnassa yksipuolisesti nostelemalla vaikkapa matkapuhelinliittymän kuukausihintaa. Nollatasoista aivotyötä vailla mitään kekseliäisyyttä. Löytyisikö mitään uutta tai uudistettua toimintamallia saavutuslistalta? Mitä taloudellista lisävoimaa haettu EU:sta?

      Rahanieluja keksitty. Montako rahanlähdettä?

      • Anonyymi

        Olet oikeassa! Suomen työllisyyttä vahingoittavien yritystukien määrää voitaisiin tosiaan leikata vielä useammalla miljardilla. Ja sillä saataisiin liikkumavaraa moneen työllisyystoimeen, jolla sitä kilpailukykyä ja verotuottoa saataisiin jatkossa ihan oikeasti nostettua.
        Omaisuusveron palautuskin toimisi koko kansan hyvinvoinnin parantamisen suuntaan.

        Eli hyviä ehdotuksia hallitukselle, mutta eiköhän siellä olla paljon viisaampia kuin meistä kumpikaan!

        Ja veroprosentti 100%, niin ministerit leveämmin hymyilee.

        Mitä muuten ovat nuo työllisyyttä vahingoittavat yritystuet? Tarkoitat varmaankin tuulivoimayhtiöille jaettavia satoja miljoonia, vaikka ne eivät työllistä juuri ketään?

    • Anonyymi

      Työllisyyskin on jatkanut nousuaan. Hienoa hallitus!

    • Anonyymi

      Käteen jäävä eläke ainakin pieneni 100 € , joten Kiitos Hallitus

      • Anonyymi

        Ehkäpä olet siis saanut liikaa eläkettä tähän asti. Ole onnellinen, ettei niitä peritä taannehtivasti takaisin!

        Me rehelliset eläkeläiset saimme kyllä lisää!

    • Anonyymi

      Uusi pakolaisaalto olisi taas tulossa, mutta nyt meillä on onneksi paljon parempi hallitus kuin v 2015 (KOK PS Kepu), jolloin kaikki kävelemään pystyneet otettiin tänne elätettäväksemme. Ja jotkut jopa kannettiin tänne Halla-ahon maahanmuutto-ohjelman mukaisesti.

      Luottakaamme siis hallitukseen!

    • Anonyymi

      Onneksi meillä on nyt hallitus, joka noudattaa lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia, sillä ne on tehty heikoimpien suojelemiseksi.

    • Anonyymi

      Hallitus on osoittanut loistavaa tilannetajua myös Korona-toimissaan. Turhaa panikoitumista tai "RAJAT KIINNI" päätöksiä ei tässäkään tilanteessa ole syytä tehdä. Luottakaamme siis edelleen hyvin toimineeseen vasemmistohallitukseen!

    • Anonyymi

      Marinin hallitus on osoittanut harvinaisen vahvaa johtajuutta.
      Toivottavasti tämä jättää pysyvän jäljen ajattelutapoihin sen suhteen, millaiset ihmiset ovat sopivia johtamaan.

      • Anonyymi

        Niinpä. Voi vain kauhulla ajatella, millaista Suomessa nyt olisi, jos Halla-aho olisi pääministerinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Voi vain kauhulla ajatella, millaista Suomessa nyt olisi, jos Halla-aho olisi pääministerinä.

        Rajat olisi suljettu haittamaahanmuutolta ja kansalla jopa muutama miljardi enemmän hyvinvointihilloa, sekä vähemmän vihamielisiä uhkia ja riskejä. Rajat olisi suljettu virukselta jo huomattavasti aikaisemmin. Työllisyystoimissa fokus olisi "suomen myymisen" sijaan jälleenrakentaa kansallista hyvinvointijärjestelmää. Fokus olisi myös linjassa 'vähemmän ja parempaa eu-politiikkaa'. Perussuomalaisten 'suomalainen ensin' -politiikka pääsisi näyttämään vaikutuksensa.

        Miksi viherpunikki ajattelee kauhulla tällaista? Mikä siinä kiihotta, kun Suomea ja suomalaisia hallitaan epäedullisilla arvoilla ja vinoutuneella politiikalla, jossa varsinainen vastuukenttä hämärtyy kalliiden, ongelmallisten ja toimimattomien vouhotuksien alle?

        Persuilla on kumma käsitys siitä, että kaikki maamme "ongelmat" johtuvat maahanmuuttajista. Koronaviruksesta lähtien. Ja vaikka persut itse olivat hallituksessa päästämässä niitä tänne ovista ja ikkunoista. Ja vaikka lupailivat silloinkin laittaa rajat kiinni.

        Nykyinen hallitus on parantanut ainakin työläisten, eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien, sairaiden jne. toimeentuloa ja mahdollisuuksia. Siinä on suuri ero Sipilän persporvarihallitukseen nähden. Ja juuri siksi Marinin hallitus onkin huippusuosittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rajat olisi suljettu haittamaahanmuutolta ja kansalla jopa muutama miljardi enemmän hyvinvointihilloa, sekä vähemmän vihamielisiä uhkia ja riskejä. Rajat olisi suljettu virukselta jo huomattavasti aikaisemmin. Työllisyystoimissa fokus olisi "suomen myymisen" sijaan jälleenrakentaa kansallista hyvinvointijärjestelmää. Fokus olisi myös linjassa 'vähemmän ja parempaa eu-politiikkaa'. Perussuomalaisten 'suomalainen ensin' -politiikka pääsisi näyttämään vaikutuksensa.

        Miksi viherpunikki ajattelee kauhulla tällaista? Mikä siinä kiihotta, kun Suomea ja suomalaisia hallitaan epäedullisilla arvoilla ja vinoutuneella politiikalla, jossa varsinainen vastuukenttä hämärtyy kalliiden, ongelmallisten ja toimimattomien vouhotuksien alle?

        Jännä tehtävä nykypersuille. Soini ja kumpp. tämän taisivat ymmärtää... Eli miksi yksikään puolue ei olisi voinut estää kansainvaelluksia Suomeen ilman viiden kuudesosan määräävää enemmistöä eduskunnassa?

    • Anonyymi

      Vihervasemmistolaisen hallituksen tuloksellisuus on ollut pohjalukemissa. Siitä ei ole kahta sanaa. Kun katsoo tarkasti uutisointia, niin huomaa sen, että uutisointeja saavutuksista tai ongelmien ratkaisemisista ei ole. Sen sijaan uutisointi on keskittynyt tulosten puutteen vuoksi pinnallisiin ja kosmeettisiin hypetyksiin. Ongelma on karkeasti se, että Sipilän hallitus jätti jälkeensä ongelmallisen tunkion, jota kokematon ja vääriin asioihin keskittynyt vihervasemmisto ei kykene purkamaan. Hallitusta onkin kritisoitu siitä, että siltä puuttuu johtamiskyky, ohjaamiskyky yms. ja he puhuvat lämpimikseen pohdiskelutasolla asioista. Konkreettista hallitustyötä ei ole juurikaan näkynyt.

      Tämä koronasirkus on hyvä esimerkki hallituksen kokemattomuudesta ja heikkoudesta. Tietoa taudista, leviämisestä ja vakavuudesta on saatu joulukuusta lähtien, mutta varsinaisiin toimiin herättiin vasta lähestyttäessä maaliskuun puoliväliä. Koko tänä aikana virus on saanut vapaasti rantautua Suomeen ja muodostaa lukuisia tuntemattomia ja hallitsemattomia tartuntalinjoja. Hallituksen ja THL:n toimissa ei ollut ennakointia, eikä ehkäisevää toimintaa, mutta puheet oli suuria. Marin julisti topakasti, että "meillä on valmiudet, meillä on lainsäädäntö, meillä on huolellinen suunnitelma", mutta todellisuudessa, kuten olemme jo todenneet, valmiudet on olleet heikot, lainsäädäntö ei ole ajantasalla, eikä huolellista suunnitelmaa ollut. Sillä vielä tässä kuussa pohdiskeltiin, mitä oikeastaan on poikkeustila, ja että onko Suomessa sellainen. Sitten myös tässä kuussa pohdiskeltiin, että pitäisikö valmiuslakia uudistaa ja päivittää. Tämän seurauksena kansa on ollut epätietoinen ja tehnyt omia ratkaisujaan. Eikä sovi unohtaa virheitä, joita tehtiin mm. ulkomailta Suomeen palaavien kohdalla.

      Hallituksen kompastuskiviä on paitsi hitaus, myös kyvyttömyys toimia ilman, että siitä on olemassa pykälä, ja kun pykälä on, niin siihenkin kompastellaan. Oppia ikä kaikki, mutta kiitos ei ihmisten terveyden ja hengen kustannuksella! 2023 on aika äänestää johtoon kokeneita, ripeämpiä ja rohkeampia ihmisiä.

      • Anonyymi

        No parempihan se on olla hutkimatta hullun lailla, kuten v. 2015 Kepu PS Kok-hallitus teki. Hehän laativat heti vallan huumassaan niin aktiivimallit, leikkaukset opiskelijoiden ja eläkeläisten toimeentuloon, sairaskulujen omavastuut jne. jne. Ja kaikki nämä kysymättä tai ajattelematta miten ne vaikuttavat. Sitäkö yhä haluaisit? Päätöntä kohellusta ja köyhimpien kurittamista.

        Nykyhallitus on toiminut hyvin kaikkien muiden kuin persujen mielestä. Populistinen räksytys ja piilorasismi ei johda kuin laskevaan kannatukseen. Joten jatkakaa vaan ...

    • Anonyymi

      Koko keskustelusta voi viher-sanan jättää pois kokonaan. Vihreiden kehonkieli kertoo, että heitä ei juurikaan kiinnosta koronavirus ja ovat muutenkin poissaolevan oloisia.

      • Anonyymi

        Olet aivan oikeassa. Kokoomuksen puisto-osasto (Vihreät) keskittyy vain viherpiipertämiseen ja sittisontiaisten sisäsiittoisuuden levittämiseen ... ei siis ainakaan työläisten asioiden ajamiseen, kuten Vasemmistoliitto!

    • Anonyymi

      Edessä on sellainen taloudellinen kurimus, että sitä voi ihan hyvin verrata 1990-luvun lamaan. Erona on vain se, että nykyinen hallitus on koko ajan varoitellut toistamasta sen laman korjaamisen virheitä.
      Silloinhan pelastettiin pankit ja jätettiin yrittäjät ja työntekijät heitteille. Nyt näyttää olevan ihan toinen meininki, kun hallitus satsaa nimenomaan kansalaisten ja yritysten pärjäämiseen. Eli olenpa kiitollinen, että äänestin viime vaaleissa oikein!

    • Anonyymi

      Kaikki on vielä näkemättä, puheet on puheita, todellisuus on katsottavissa, sitä ei tiedä kukaan, lupasihan yksi reilu Antti vappusatasenkin eläkeläisille, kuhan ei vain kävisi päinvastoin tulevana vappuna.

      • Anonyymi

        Olen eläkeläinen ja ainakin minä olen jo saanut yli 50€ lisää eläkkeeseeni. Ja loppukin tulee ennen hallituskauden loppua. Ihan kuten Antti lupasikin. Ei siis kannattaisi toistella tuollaisia typeryyksiä, kun et tiedä totuutta.

        Luotan Marinin hallitukseen, kuten suurin osa kansasta. Valheilla ja turhilla räksyttämisillä ei tästäkään "sodasta" voittoa tule. Usko pois.

    • Anonyymi

      Olkaa huoletta. Meillä on nyt nimittäin koko kansan hallitus! Sehän huolehtii jopa porvariyrittäjien toimeentulosta.

      • Anonyymi

        Aivan! Vastikkeetonta rahaa yrityksille, mutta missä viipyy niiden saamisen "aktiivimalli" ja todisteet siitä, että kauppa ei kävisi halvemmilla hinnoilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan! Vastikkeetonta rahaa yrityksille, mutta missä viipyy niiden saamisen "aktiivimalli" ja todisteet siitä, että kauppa ei kävisi halvemmilla hinnoilla?

        Työläisiltä voidaan aina vaatia vaikka mitä etuuksien eteen, mutta ei yrittäjiltä! Miksi?

      • Anonyymi

        Porvarihallitushan se tästäkin tuli ,vaikka Sipilää haukuttiin...hehhhehhhhhhhheerr

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porvarihallitushan se tästäkin tuli ,vaikka Sipilää haukuttiin...hehhhehhhhhhhheerr

        Oikea porvarihallitus olisi tapattanut varmasti jo kaikki koronaan sairastuneet työläiset leikkauslistoillaan, kuten Sipilän PersKeKo-hallitus jo yritti.

        Onneksi maassamme on juuri nyt vasemmistolainen hallitus, joka ei määrittele hoidettavia sen mukaan, kuinka paljon omistaa ! Sillä silloin me rehelliset työläiset olisimme todellakin kusessa.

      • Anonyymi

        Porvari tarkoittaa oikeastaan sosiaaliseen keskiluokkaan kuuluvaa ihmistä. Kapitalisti on eri asia. Samoin on köyhäläinen eri asia.

    • Anonyymi

      Demaritkin menivät jo ykköseksi kannatuksessa. Sitä se hyvä vasemmistolainen valtionjohto teettää.

      • Anonyymi

        Ylen kannatusmittaus: SDP hyppäsi lähes tasoihin perussuomalaisten kanssa – kärkikaksikon välinen ero on hiuksenhieno

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylen kannatusmittaus: SDP hyppäsi lähes tasoihin perussuomalaisten kanssa – kärkikaksikon välinen ero on hiuksenhieno

        Hallituspuolueet nostavat kannatustaan ihan aiheesta. Vastuun kantaminen kun on ihan eri juttu, kuin oppositiossa räksyttäminen!

    • Anonyymi

      Koronakin on kohta selätetty! Kiitos Marinin hallitukselle!!!!

      • Anonyymi

        Hauskaa luettavaa kommunistien vanhoja ja jokapäiväisiä vihapuheita ja rasismia perussuomalaisia kohtaan. Kaikki vasujen kehumat joutaa romukoppaan ja edellisen hallituksen saamat säästöthän tuhottiin jo ennen koronaa. Vihavasemmistolla on vain velkaa velan päälle. Nyt ei ole onneksi PS hallituksessa ja jos olisikin ,niin tässä ei oltaisi. Vihavasemmisto on vanhaan neuvostovenäläiseen tapaan hakenut vihollisen päättömän politiikan tueksi ja se vihollinen on PS. Joka palstalla jatkuva räksyttäminen ja haukkuminen. Eikös se PS olekin oikea teidän ihailema suvakkipuolue kun heillä on suhteita venäjälle kiinaan ja amerikkaan.

        Miten kommunismi, vihapuheet ja persut liittyvät koronan kukistamiseen?
        Taitaa persulla olla jo kova ahdistus päällä kun vasemmistohallitus osaakin johtaa hyvin valtiota ja koronakriisiä. Ja kannatuskin kasvaa vaan koko ajan. Tervehtymisiin...

    • Anonyymi

      Muistutetaan vielä, että Sipilän hallituksen oli pakko supistaa julkisia menoja, koska EU:n komissiokin jo muistutti Suomea vakaussopimuksesta ja Suomen valtion budjettiin puuttumisen mahdollisuudesta.

      Vihervasemmisto on niin EU-intoilevaa, että luulisi heidän ennemminkin hurraavan Sipilän hallitukselle, joka teki kuten EU:n komissio pyysi.

    • Anonyymi

      Vihervasemmiston perinteinen tapa hoitaa valtion taloutta voidaan tiivistää seuraavasti:
      (A) huonoina taloudellisina aikoina julkisia menoja pitää kasvattaa, ja
      (B) hyvinä taloudellisina aikoina sosiaalitukien tasoa pitää nostaa.

      • Anonyymi

        Sipilän oikeistolainen PersKeko-hallitus toimi taas todistetusti näin:
        - työläisiä rankaistiin "laiskuudestaan" palkattomilla lisätyötunneilla ja lomakorvausten leikkauksilla
        - työttömiä rankaistiin työttömyydestään toimeentuloa leikkaamalla
        - sairaita rankaistiin sairaudestaan lääkeomavastuuta korottamalla
        - opiskelijoita rankaistiin opiskelustaan opintotukea leikkaamalla
        - eläkeläisiä rankaistiin eläkkeellä olostaan poistamalla eläkkeiden indeksikorotus
        - jne. jne.

        Ja kaikkien noiden säästöjen tulos jaettiin sitten yritysten omistajille osinkojen muodossa, oikeistolaiseen tapaan.

        Lisää tuollaista kansan kurjistamistako kaipaat?

    • Anonyymi

      Laskeppa mitä nuo päätökset maksaa. Katsotaanko vasemmistossa rahan jakaminen jotenkin ansiokkaaksi toiminnaksi ja taidokkaaksi toiminnaksi?

      Oikein pelottaa miten tuo esittämäsi lista pitenee ennenkuin hallitusvastuu lakkaa. Niin ja veroja tietysti osataan korottaa!

      Milloin tulee lista tulojen kasvattamisesta ja kehitystoimista, että kulut pienenee?

      • Anonyymi

        Ei Sipilän pälvikaljuhallitus kasvattanut muiden kuin yritysten omistajien tuloja. Kaikilta työläisiltä, työttömiltä, sairailta, opiskelijoilta jne. leikattiin toimeentulosta.
        Eli rahaa jaettiin silloin ihan samalla lailla kuin nyt, mutta saamapuolella olivat vain ne jo valmiiksi hyvätuloiset!!! Yritystuistakaan oikeistohallitus ei pystynyt leikkaamaan senttiäkään ... Hyvä näyttö siitä, että rahaa kyllä on ja sitä voi oikeiston mielestä aina jakaa, kunhan se menee valmiiksi rikkaille. Siinä se ero nykyiseen onkin.

        Työläiskansan onneksi meillä on nyt hallitus, joka on heikoimpienkin puolella.

        Juurikin näin on asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin on asia.

        Kurjuuden kuninkaita on vasemmisto täynnä. Rahat jotka Sipilän hallitus säästi eu:n ohjeitten mukaan ja saatiin suomi nousuun, on syöty jo ennen koronaa. Suomihan oli jo ennen koronaa menossa taantumaa kohti. Tämä hallitus tuhosi suomen talouden ja ei istu loppuun asti.

        Työläiskansan onneksi meillä on nyt hallitus, joka on heikoimpienkin puolella. Ja se näkyy nyt laajana hallituksen suosiona! Kyllä rehellinen kansa tietää!

        Sipilän hallitus ei jakanut rahaa samalla tavalla, koska julkisten menojen määrää leikattiin. Jopa EU:n komissio vaati Suomea tasapainottamaan julkisia menoja (eli leikkaamaan julksien sektorin menoja). Sipilän hallitus sai johdettavakseen Suomen, jonka taloudenpitoa oli pahasti laiminlyöty.

        Nykyhallitus lisää pysyviä sosiaali- ja koulutusmenoja lainarahalla ja valtion omaisuuden myynnillä. Tuo on vastuutonta ja polulistista politiikkaa. Pysyvien menojen kasvattaminen ilman, että niihin hankitaan pysyvä rahoitus, on täysin edesvastuutonta toimintaa.

        Yritystuista on vaikea leikata, koska ne joko kohdentuvat vahvasti työllistäviin yrityksiin. Heeikosti työllistävien yritysten yritystuet puolestaan ovat olleet tukia esim. tuulivoimayhtiöille. Eduskunnassa ei tietenkään päästä yksimielisyyteen noiden leikkaamisesta. Kok. ja SDP puolustavat paljon työllistävien suuryritysten tukia, kun taas viherfasistit puolustavat vähän työllistävien yritysten "ympäristö"tukia.

    • Anonyymi

      Tähänastinen arvosana täysi nolla halkaistuna viivalla.

      • Anonyymi

        Varmaan vasemmisto kommunistit seuraa hyvillään venäjän nostamaa syytettä miehitetyillä alueilla olevista "kansanmurhasta", johon suomi muka syyllistyi kaasukammioineen ja elävänä hautaamisineen.....tämä siksi,että se nostaa mieleen suomalaisten kommunistien hengen esiin,jota huutelitta neuvostoliiton olemassaolon ajan. Toimititte veteraanejamme oikeuteen ja vaiensitte ryssän tekemät hirveydet suomalaisille siviileille kääntämällä tuttuun tapaanne asiat nurinpäin. Olitte puna armeijan rakkikoiria,jotta nyt varmaan myhäilette tyytyväisinä.

        JUURI NÄIN! Sieltä se vasliiton STALIN pikkuhiljaa ryömii esiin kommunistien palvottavaksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan vasemmisto kommunistit seuraa hyvillään venäjän nostamaa syytettä miehitetyillä alueilla olevista "kansanmurhasta", johon suomi muka syyllistyi kaasukammioineen ja elävänä hautaamisineen.....tämä siksi,että se nostaa mieleen suomalaisten kommunistien hengen esiin,jota huutelitta neuvostoliiton olemassaolon ajan. Toimititte veteraanejamme oikeuteen ja vaiensitte ryssän tekemät hirveydet suomalaisille siviileille kääntämällä tuttuun tapaanne asiat nurinpäin. Olitte puna armeijan rakkikoiria,jotta nyt varmaan myhäilette tyytyväisinä.

        Äärioikeiston puheenaiheet eivät vaan muutu sadassakaan vuodessa, mutta eihän se ole ihme, kun sen takana on natsitohtorin opetuslapset ja muut fasismin kannattajat. Kuviteltuja vihollisia heille löytyy aina, varsinkin kun valtiovalta on vasemmistolaisilla.

        No antaa tyhjäpäiden vaan mölytä, sillä eihän se johda kuitenkaan mihinkään muuhun kuin naurettaviin kommentointeihin. Kuten yllä!

        Meinaako kommarit että Stalin teki paremmin. Meidän PS kannattajien mielestä vihavasemmisto on vaarallinen työläisille valheineen, niinkuin edellämainitut ihanteenne. Suomen suurin työläispuoluehan PS, ketuttaako komua?

        Persuilla on näköjään kova kiima kysellä maatalouskommareiden mielipiteitä. Mutta eivät muista sitä, että juuri maatalouskommarit potkivat persut pois hallituksestaan! Ja se katkeruus paistaa kuin kuu yötaivaalla.

        Persuilla on ihan ikävä Sipilän kyykytyshallitusta. Mutta miksi?

    • Anonyymi

      Vasemmistolaisen hallituksen saavutukset, maan asuttaminen pakolaisilla ja valtion kassan tyhjentäminen, jonka Sipilä ehti täyttää. Jos tuohon vielä lisäisi kansanmurhan, niin siinäpä ne sitten kaikki ovatkin. Siitähän media kertoo pitkin päivää ja joka päivä.

      • Anonyymi

        Persupuolueen kannattajamedian eli MV-lehden sonta on siis tuollaista. Ei siis ihme, että persupojut sekoilee ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persupuolueen kannattajamedian eli MV-lehden sonta on siis tuollaista. Ei siis ihme, että persupojut sekoilee ...

        Vasut lukee vieläkin neuvostoaikaisia eepoksia ja pravdaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasut lukee vieläkin neuvostoaikaisia eepoksia ja pravdaa!

        Mutta vasemmisto ymmärtää historian ja nykypäivän eron.
        Persut elävät yhä jossain Natsi-Saksan tai Neuvostoliiton suurusvuosissa. Miksi?
        Persujenkin kannattaisi jo siirtyä siihen nykyiseen oppositio-aikaansa jota te persut nyt ihan oikeasti elätte. Tai edes tälle vuosisadalle ... heheh heheheh

        Sinäpä sen itse sanoit! Kovin ollaan hiljaa kun kommunistinen syyttely alkaa. Kyllä se ei ole komuille ihme kun kannatus laskeekin ja ollaan jatkuvasti sirpalepuoluelaisina itkemässä ja valittamassa..persu natsi rasisti populisti...kun ei muuta irtoa tyhmääkin tyhmimmästä kommunistin päästä. Vatsinkin historianne on häpeä ja sen suomen kansa muistaa muistamistaan...olisitte painuneet sinne neuvostoihanteeseenne.

        Kommunistien kannatus varmasti laskeekin, siitä ei meidän tarvitse yhtään kiistellä. Ja maatalouskommunistienkin kannatus on jo puolittunut sitten PersKeKO-hallituksen ajoista. Ja h-vetin hyvä niin.

        Nykyinen Vasemmistohallitus on taas saanut kiitettävät arvostelut toimistaan niin kansalta kuin kansainvälisestikkin, joten Suomessahan on kaikki hyvin. Paitsi tietysti muinaisen kommunismin vastustajien mielestä .. heheh hehehe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasut lukee vieläkin neuvostoaikaisia eepoksia ja pravdaa!

        Lukeminen kannattaa aina. Mutta ei kuitenkaan persujen puoluejulkaisua, eli MV-lehtä.

    • Anonyymi

      Jaa'a, onko se aikaansaannos lisätä menoja, mutta ei lisätä tuloja?

      Aktiivimallissa oli hyvä ajatus, mutta toteutus oli vain todella huono edellisellä hallituksella.

      Oppivelvollisuuden laajentaminen; No se ei ratko sitä itse ongelmaa kovinkaan tehokkaasti. Peruskoulussakin on oppivelvollisuus ja silti sieltä tulee lähes syrjäytymispisteessä olevaa porukkaa pihalle.

      Minimi eläkkeiden korotus hyvä juttu.

      Yritystukia ei pitäisi leikata, vaan niitä pitäisi kohdistaa enemmän kasvuyrityksiin. Hyvin toteutettuna yritystuet maksavat itsensä todella hyvin takaisin valtiolle. USA:ssa esim. teknologia alan yrityksiä tuetaan suhteellisesti enemmän valtion toimesta kuin Suomessa, ja tulos näkyy siinä, että siellä syntyy uusia yrityksiä kuin sieniä sateella, jotka luovat uusia huippu vientituotteita. Ei olisi internettiä, tietokoneita, kännyköitä, jne. ilman USA:n valtion tukiohjelmia. Koska uutta ja epävarmaa teknologiaa tai muuta tuotetta on hyvin vaikea rahoittaa markkina ehtoisesti.

      Sitten on muutama muu rahareikä, mitä vihervasemmisto kovasti on innolla lisäämässä ja jostakin ideologisesta syystä niitä ei saa kyseenalaistaa.

      • Anonyymi

        No korjattakoon, että muuten olen tyytyväinen nykyhallitukseen, mutta ilmastohommissa liian kova näyttämisenhalu ja maahanmuuttoasiassa olisi hyvä miettiä jokin järkevämpi / kestävämpi ratkaisu.

        Toivotaan kuitenkin nykyhallitukselle menestystä.

        Hallituspuolueilla on tosi kova kannatus eli ... no problem.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituspuolueilla on tosi kova kannatus eli ... no problem.

        Varsinkin SDP jyrää ... hyvä hyvä

    • Anonyymi

      Nykyinen hallitus on parantanut ainakin työläisten, eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien, sairaiden jne. toimeentuloa ja mahdollisuuksia. Siinä on suuri ero Sipilän persporvarihallitukseen nähden. Ja juuri siksi Marinin vasemmistohallitus onkin huippusuosittu.

      • Anonyymi

        Höpö höpö...pieneläkeläisten eläminen kallistuu kallistumistaan mm asumisen kallistumisen myötä. ANTIN vappusatanen aiheutti monelle miinusta ja se 50 euroa mikä saatiin on jo muutenkin miinuksella . Rahaa kyllä on syydetty ulkomaita myöten ja suomessakin firmojen pomot vaan läpsyttelee tyytyväisinä henkseleitään. Lapsiperheet ovat nälkäkuilun partaalla ja ministerit nostavat valtavia palkkojaan. Jos olisi ihmisläheisempi hallitus niin eivät suosisi eliittiä liikaa. Vasemmisto onkin äärikapitalistinen ja rahan ahne .

        Älä nyt valehtele vaikka persu oletkin!
        Itse olen saanut jo eläkkeeseeni yli 50€ korotusta ja loput tulee vielä tämän hallituskauden aikana, kuten Antti lupasikin.
        Business Finlandin jakopolitiikka on tosiaan väärin, kun Ano Turtiaisen (PS) kaltaiset huijarifirmat saavat avustusta. Mutta kun BF:n säännöt ja oikeistolainen johto pääsi jakamaan rahaa kavereilleen niin näinhän siinä sitten käy.

        Ei Sipilän pälvikaljuhallitus kasvattanut muiden kuin yritysten omistajien tuloja. Kaikilta työläisiltä, työttömiltä, sairailta, opiskelijoilta jne. leikattiin toimeentulosta.
        Eli rahaa jaettiin silloin ihan samalla lailla kuin nyt, mutta saamapuolella olivat vain ne jo valmiiksi hyvätuloiset!!! Yritystuistakaan oikeistohallitus ei pystynyt leikkaamaan senttiäkään ... Hyvä näyttö siitä, että rahaa kyllä on ja sitä voi oikeiston mielestä aina jakaa, kunhan se menee valmiiksi rikkaille. Siinä se ero nykyiseen onkin.

        Työläiskansan onneksi meillä on nyt hallitus, joka on heikoimpienkin puolella. Ja se näkyy nyt laajana hallituksen suosiona! Kyllä rehellinen kansa tietää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt valehtele vaikka persu oletkin!
        Itse olen saanut jo eläkkeeseeni yli 50€ korotusta ja loput tulee vielä tämän hallituskauden aikana, kuten Antti lupasikin.
        Business Finlandin jakopolitiikka on tosiaan väärin, kun Ano Turtiaisen (PS) kaltaiset huijarifirmat saavat avustusta. Mutta kun BF:n säännöt ja oikeistolainen johto pääsi jakamaan rahaa kavereilleen niin näinhän siinä sitten käy.

        Ei Sipilän pälvikaljuhallitus kasvattanut muiden kuin yritysten omistajien tuloja. Kaikilta työläisiltä, työttömiltä, sairailta, opiskelijoilta jne. leikattiin toimeentulosta.
        Eli rahaa jaettiin silloin ihan samalla lailla kuin nyt, mutta saamapuolella olivat vain ne jo valmiiksi hyvätuloiset!!! Yritystuistakaan oikeistohallitus ei pystynyt leikkaamaan senttiäkään ... Hyvä näyttö siitä, että rahaa kyllä on ja sitä voi oikeiston mielestä aina jakaa, kunhan se menee valmiiksi rikkaille. Siinä se ero nykyiseen onkin.

        Työläiskansan onneksi meillä on nyt hallitus, joka on heikoimpienkin puolella. Ja se näkyy nyt laajana hallituksen suosiona! Kyllä rehellinen kansa tietää!

        Hyvä. Jauhot suuhun vaan opposition räksyille!

      • Anonyymi

        Mikä tahansa hallitus pystyisi tuohon, kun tekisi sen nykyhallituksen tapaan velkarahalla ja myymällä valtion omaisuutta. Täysin vastuutonta toimintaa, jolla tuhotaan hyvinvointivaltion perustuksia. Koko järjestelmä romahtaa jatkuvasti ja eksponentiaalisesti kasvaviin kuluihin.

      • Anonyymi

        ELÄKEPUTKEN POISTO lisää köyhyyttä . AKTIIVIMALLIN paluu....... ASUMISEN kallistuminen energian hinnannostoina,ilmastohömåän varjolla ja moni muu kuten velkaantuminen ja verojen nosto ,lisää työttömyyttä ,kurjuutta,rikollisuutta ja pahoinvointia.

    • Anonyymi

      Rajoitusten poisto alkaa ja opetusministeri johtaa hommaa asiallisesti. Ja kansa kiittelee!

    • Anonyymi

      Suurpääoman (= oikeistolaisten) omistama lööppimedia suoltaa hallitusvastaista jaskaansa jatkuvasti. Sairasta mielipidevaikuttamista!

      • Anonyymi

        Aivan. PersKeKo-hallituksen aikaan oikeistomedia keskittyi vain työttömien halveeraamiseen ja kiky-leikkausten ihanuuden selittämiseen.

    • Anonyymi

      Hallitus ei sorru päättömään hötkyilyyn jota oppositio vastuuttomasti ehdottelee. Ja hyvä niin, koska kansa on hallituksen linjoilla!

      • Anonyymi

        Osaava hallitus on kriiseissä kullan arvoinen. Ja juuri nyt se toteutuu!

    • Anonyymi

      Älyn lisäksi nykyhallituksessa on valtavasti naiskauneutta! Kukapa kaipaa enää PersKeKo-hallituksen pälvikaljuisia kansankurjistajia???? Ei kukaan!

    • Anonyymi

      Vasemmistohallituksen linjaukset ovat osoittautuneet jälleen oikeiksi. Ei siis ihme että vasemmistopuolueiden kannatus kasvaa koko ajan!

    • Anonyymi

      Koronakriisi on kohta hoidettu. Kiitos vasemmistohallituksen!

      • Anonyymi

        Ja ravintolatkin aukeavat jo ensi maanantaina ... jeeee

    • Anonyymi

      Hallitus jakaa rahaa tottakai, koska tekee hommia vain neljä vuotta. Sen jälkeen seuraava hallitus tekee tarvittavat korjausliikkeet.

      • Anonyymi

        Aivan. PersKeKo-oikeistohallituksen jälkiä korjaillaan vielä pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. PersKeKo-oikeistohallituksen jälkiä korjaillaan vielä pitkään.

        Työttömien aktiivimallikin saatiin jo poistettua vasemmistohallituksen toimesta. Hienoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työttömien aktiivimallikin saatiin jo poistettua vasemmistohallituksen toimesta. Hienoa!

        PersKeKo-hallituksen kiristämällä lisätyt Kiky-tunnitkin on nyt poistuneet kaikilta työläisiltä. Kiitos vasemmistolaisen AY-liikkeen ja hallituksen.

    • Anonyymi

      Hallitus jatkaa kiitettävää toimintaansa nyt Soten kimpussa, jo onkin jo jättänyt lakiehdotuksen uudesta Sotesta, jossa se puuttuu kuntien jättimäisiin sote-ulkoistuksiin. Lakiesitys pyrkii määrittämään tarkemmin julkisen ja yksityisen sektorin välistä roolijakoa sote-palveluiden tuottamisessa.

      SoTe on sektori, jolla yksityisiltä voidaan ostaa työpanosta ja hoitoon tarvittavaa materiaa, mutta vastuu ja johto tulee olla maksajan eli veronmaksajan hallussa. Yksityinen käärii kermat eli yrittää hoitaa vain helpot tapaukset, laskuttaa tekemättömästä työstä, teettää turhaa lisätyötä ja laittaa päälle vielä vähintään 50% katteen.

      Hallituksen esitys onkin siksi kaikin puolin hyvä ja kannatettava.

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton avulla hallitus on saanut lyhessä ajassa tunaroinnin maailmanennätyksen.

      • Anonyymi

        Koronan selätys maailman vähäisimmin uhrein on siis mielestäsi tunarointia!
        Ja kaipaat siis kovasti aktiivimallia ja kikyn orjatyötunteja?

    • Anonyymi

      Jälleen vasemmistohallitus paransi kansalaisten asemaa kun eduskunta hyväksyi perjantaina lakimuutoksen, jonka nojalla aiotaan saattaa voimaan niin sanottu hoitajamitoitus, eli 0,7 työntekijän henkilöstömitoitus asiakasta kohden ympärivuorokautisessa vanhustenhoidossa.
      Tämä hallitus saa aikaan paljon hyvää kansalaisille, toisin kuin edellinen oikeistolainen PersKeKo-hallitus.

      • Anonyymi

        Hoitokotien vanhukset saavat kohta sellaista hoitoa kuin ansaitsevatkin. Kiitos vasemmistohallituksen!

    • Anonyymi

      Hallitus ottaa piakkoin kantaa alipalkkauksen kriminalisointiin. Vasemmistoliiton mukaan kriminalisointia kaivataan, ja hallitus lupaakin selvittää keinoja siihen.

      Eli jälleen on hallitukselta tulossa konkreettisia parannuksia työläisten asemaan! Kyllä kannatti äänestää vasemmistopuoluetta!

      • Anonyymi

        Hallituksen suosio onkin kansan parissa ennätyssuurta. Eli työläiset tykkää. Ja rasistit ja eliitin rikastajat räksyttää ... Suomessa siis kaikki hyvin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksen suosio onkin kansan parissa ennätyssuurta. Eli työläiset tykkää. Ja rasistit ja eliitin rikastajat räksyttää ... Suomessa siis kaikki hyvin!

        Ilmat sais vaan olla paremmat, muuten OK maa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmat sais vaan olla paremmat, muuten OK maa.

        Kaunis sää, loistava hallitus ja vahva AY-liike. Mitäs sitä tavallinen duunari voisi enää muuta toivoa?

    • Anonyymi

      Seuraavaksi Marinin vasemmistohallitus korjaa PersKeKo-kansankurjistajahallituksen tyrimän taksilain. Paljon jää vieläkin korjattavaa, mutta pala kerrallaan niin hyvä tulee!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Osta sinäkin Kojamon osakkeita ja rikastu. Täällä itkeminen ei sua auta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osta sinäkin Kojamon osakkeita ja rikastu. Täällä itkeminen ei sua auta!

        Tuskinpa persutollo mitään osakkeista ymmärtää, saati pystyy koskaan mitään omistamaan. Sehän vaatii muutakin kuin yksisilmäistä rasismia ja työssäkäyvien vasemmistolaisten solvaamista. No can do ... heheh hehehe

    • Anonyymi

      Suomen kannalta loistavasti neuvoteltu EU:n tukipaketti osoittaa jälleen kerran sen, että meillä on piiiiiiiitkästä aikaa hyvää parempi hallitus.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Trollioikeisto on oikein hyvä ilmaus persreikäpuolue persuista!

    • Anonyymi

      Subjektiivinen päivähoito-oikeuden palauttava lakikin tulee kohta voimaan.
      Jälleen loistavaa työtä Vasemmistohallitukselta.

      • Anonyymi

        Vasemmistohallitus ajaakin asioita kansan parhaaksi!

    • Anonyymi

      Ja verot nousee!

    • Anonyymi

      Taitaa olla maailmanennätys huonoista saavutuksista. Hyviä ei yhtään.

      • Anonyymi

        Koska vassarit järjestää marssin Suomalaisen uhrin (kaivopuisto) muistoksi....? Ei ole mitään kuulunut....ei näin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska vassarit järjestää marssin Suomalaisen uhrin (kaivopuisto) muistoksi....? Ei ole mitään kuulunut....ei näin

        Minua kiinnostaa enemmänkin se, miksi persereikäpuolue persut eivät paljasta tuhottavien ihmisryhmien "vieraslajilistaansa" kansalle?

    • Anonyymi

      Hallituskoalition kokonaiskannatus nousi jälleen YLEn gallupissa ja opposition tipahti. Eli loistava tulos jälleen vasemmistohallitukselta!

      • Anonyymi

        Kyllä kansa tietää.

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus pistää koronan toisenkin aallon kuriin, joten olkaa huoletta, mutta muistakaa kuitenkin noudattaa kaikkia koronaan liittyviä suojaussuosituksia!

    • Anonyymi

      Nordean pääekonomisti, tanskalainen Helge J. Pedersen jakoi perjantaina Twitterissä kuvan, jossa Suomi on ykköspaikalla. Suomen talous on kestänyt koronakriisin parhaiten koko Euroopassa. Suomessa talous supistui toisella vuosineljänneksellä 3,2 prosenttia, Ruotsissa 8,6 prosenttia ja Tanskassa 7,4 prosenttia. Kaikkien maiden talous on miinuksella, mutta Suomen talous on miinuksella kaikkein vähiten. Kaikki maat ovat velkaantuneet, mutta Suomessa velkarahalla on tuettu taloutta kaikkein onnistuneimmin.

      Jälleen uusi sulka vasemmistohallituksen hattuun!

    • Anonyymi

      Li Anderssonin mukaan työllisyystavoitteen saavuttaminen edellyttää, että yli 55-vuotiaiden työllistymisen vauhdittamiseksi luodaan kohdennettu tukipaketti.

      55-64-vuotiaat ihmiset ovat parhaassa työiässä ja meillä ei ole yhteiskuntana varaa menettää heidän panostaan. On aika laittaa yhdessä heidän työllistymisensä peruspilarit kuntoon, Andersson painotti.

      Jälleen kerran voidaan siis todeta, että Vasemmistoliitto ajaa työläisten asioita!

      • Anonyymi

        Oikeistolaiset oppositiopuolueet haluavat vaan rangaista eläkeikää lähestyviä työllisiä/työttömiä poistamalla eläkeputken!

    • Anonyymi

      Myös kuntavaaleissa kannattaa antaa ääni vasemmistopuolueelle, sillä sillä on usein eniten vaikutusta omaan elämään.

    • Anonyymi

      Onnea Marinille SDP:n puheenjohtajan paikasta.

      • Anonyymi

        Kaikki rehelliset kansalaiset yhtyvät onnentoivotuksiin. Ei siis oppositio.

    • Anonyymi

      Se on jo suorastaan huvittavaa, miten oppositio ja sen äänitorvet somessa ja median kommenttipalstoilla kääntävät takkiaan aina siten, että kulma hallituksen päätöksiin on tuo 180 astetta, siis aina vastaan. Meno vaikuttaa jo jakomielitautiselta. Jatkuva EI, JOO, eikun EI, siis JOO EI.

      Hallitus on toiminut loistavasti ja sekös näitä opposition tolloja ketuttaa .. heheh

    • Anonyymi

      Heti Sanna Marinin tultua valituksi SDPn puheenjohtajaksi alkoi valtava vyörytys häntä ja hallitusta vastaan. Siinä eivät tosiasiat painaneet paljoakaan. Vedettin hatusta jos jonkinlaisia syitä. Kokoomuksen ja persujen kellokkaat ajavat ennenkaikea suurpääoman etuja ja niille ihmiset ovat vain välineitä oman vallan pönkittämiseksi. Eniten surettaa persujen äänestäjät, jotka kuvittelevat persujen edistävän valtaan päästyään heidän parastaan. Katin kontit. Kokoomuksen kannattajat ovat kautta historian olleet pääoman puolella, joten siinä ei mitään uutta. Uutta on se, että Kokoomus on ottanut käyttön persupopulistiset keinot, kun perinteiset eivät enää tehoa entisellä tavalla. Sivistyspuolueesta on turha puhua tänä päivänä.

      • Anonyymi

        Oikeisto sätkii kauhuissaan, koska kansa antaa jatkuvasti tukensa Marinin vasemmistohallitukselle hyvin hoidettujen toimiensa takia.
        Ja juuri siksi pölhöpopulistit ovat nyt syyttämässä hallitusta ihan kaikista mahdollisista maailman tapahtumista! Lapsellista, mutta totta.

        Antaa opposition räksyttää, kansa on kuitenkin hallituksen puolella!

    • Anonyymi

      Keväällä ja kesällä koronaepidemiaan liittyvä lainsäädäntö vei hallituksen ja eduskunnan päähuomion, joten nyt koronan alle hautautuneita lainsäädäntöhankkeita on listalla ruuhkaksi asti, mutta loistavan hallituksen johdolla hommat hoituu varmasti jatkossakin. Kiitos vasemmistohallituksen!

    • Anonyymi

      Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) ilmoitti keskiviikkona, että hänen ministeriönsä valmistelee pikaisesti lakimuutosta, jonka tarkoituksena on, että Suomeen tuleva matkailija pääsisi maahan vain, jos hänellä on negatiivinen testitulos.

      Näin ne hommat hoituu, opposition räksytyksestä huolimatta!

    • Anonyymi

      "Voin selkä suorana sanoa, että me onnistuimme EU:n elvytyspakettineuvotteluissa hyvin." Näin totesi pääministeri Marin tänään ja rehellinen kansanosa on asiasta täysin samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Näinhän se asia on. Loistavaa työtä taas Sannalta!!!!

    • Anonyymi

      Hallituksen budjetti saatiin kasaan loistavalla yhteistyöllä ja kansan parhaaksi! Kyllä kelpaa olla nyt Suomen kansalainen.

    • Anonyymi

      Aktiivimallikin saatiin korjattua vasemmiston voimin sellaiseksi, että se oikeasti työllistää eikä ole pelkkä tuloleikkuri, kuten edellinen perskokkare-hallituksen tekele!

      • Anonyymi

        Karenssit lyhenevät, leikkurit poistuvat, lisää porukkaa TE-toimistoon jne. Kerrankin oikean suuntaisia parannuksia työttömyyden hoitoon.

    • Anonyymi

      Korkein oikeus päätti lakkauttaa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL).
      Korkeimman oikeuden ratkaisu on selkeä. PVL-ryhmittymä on väkivaltainen, kansallissosialistinen toiminta on vastoin Suomen kansanvaltaisia periaatteita ja perusoikeuksia ja PVL:n toiminta on ollut myös rikoslaissa kriminalisoitua kiihottamista kansanryhmää vastaan.

      Eli jälleen askel kohti parempaa Suomea.

      • Anonyymi

        Motakohan ihmistä Pohjoismaisen vastarintaliike on tappanut . Entäs matut montako , taitaa vaaka kallistua matujen puolelle HYsHys ei näin saa kirjoittaa

        Persujen Breivik-kerholainen on näköjään jo ihan epätoivoinen. Näin niitä joukkosurmaajien alkuja syntyy.

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus tekee jälleen loistavaa työtä kansamme eteen:

      "Kaikki välineet tällaisen riistotalouden lopettamiseksi on etsittävä ja käytettävä. Alipalkkauksen kriminalisointi, järjestöjen ryhmäkanneoikeus sekä työsuojeluviranomaisten toimivaltuuksien laajentaminen ja resurssien vahvistaminen ovat työkaluja, joita on otettava käyttöön."

      • Anonyymi

        Oikein. Riistokapitalismi pitää saada kuriin!

    • Anonyymi

      Oikeiston viimeaikaisten ulostulojen mukaan maan taloutta pitäisi kohentaa kaikkein hyvätuloisimmille annettavilla tuntuvilla veronalennuksilla. Tuloverojen alentamisen lisäksi poistettaisiin autovero ja asuntokaupan varainsiirtovero.
      Muutokset marginaaliveroasteisiin tarkoittaisivat lähes miljardin tulonsiirtoa kaikkein rikkaimmille. Perintö- ja lahjavero pitäsi poistaa, ja se maksaisi miljardin verran. Kokoomuksen ajamat muutokset tarkoittaisivat valtion verotulojen vähentymistä lähes neljällä miljardilla eurolla. Samanaikaisesti valtion menoja lisättäisiin antamalla lisää tukia ja verohelpotuksia koronasta kärsiville yrityksille.

      Ja kaikki nuo kaikki rahoitettaisiin velanoton lisäksi leikkaamalla työttömyysturvaa ja opiskelijoiden etuja, poistamalla eläkeputki ja romuttamalla kotihoidon tuki. Sosiaaliturvaa heikennettäisiin ainakin jäädyttämällä indeksikorotukset ja mahdollisesti myös suorilla leikkauksilla. Käyttöön otettaisiin koko Sipilän hallituksen repertuaari, ja köyhät maksaisivat rikkaiden veronkevennykset.

      Kansan onneksi vallassa on nyt toisenlaista linjaa ajava vasemmistohallitus!

    • Anonyymi

      Mennäänpäs nyt hieman realistisempaan suuntaan....

      Jos vihervasemmiston saavutukset on vaikka suhdelukuna 100, niin vahingollisuus yhteiskunnalle on luokkaa 300-500. Siinä ei saavutuksista mölinät auta.

      • Anonyymi

        Hahhaa....kun lukee viimetalvisia kommunistin kirjoituksia, niin taas joutuu toteamaan suuren valheen tapahtuneen. AKTIIVIMALLIA on taas tarjolla ,polttoaine hinnat nousi,asuminen kallistuu ja tehtaita suljetaan. SITÄ KOMMUNISMIN UNELMAA.

        Mutta vain äärioikeistolaisten mielestä.
        Rehellinen kansa pitää nykyistä vasemmistohallitusta kaikkien aikojen parhaana. Eikä syyttä!

    • Anonyymi

      Kuinka moni suomalainen tietää, että yksityisen terveysjätin veronmaksajien rahoilla tekemän koronatestin hinnassa puolet on voittoa. Verot Suomeen jätetään maksamatta ja voitot viedään veroparatiiseihin. Tällaista Suomea Kokoomus Persut haluaa.

      Kansan onneksi sotea on nyt tekemässä vasemmistopuolueet!

    • Anonyymi

      Sotekin valmistui heti, kun vasemmistohallitus sai vallan. Oikeistohallituksethan on sitä yrittänyt jo vuosikymmeniä, mutta porvarien keskinäinen ahneus esti sen joka kerta.

      • Anonyymi

        Olen yhäkin sitä mieltä ,niinkuin moni muukin,että tämä kyykyttäjä hallitus on surkein kautta aikojen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen yhäkin sitä mieltä ,niinkuin moni muukin,että tämä kyykyttäjä hallitus on surkein kautta aikojen.

        Kannattas kepulien lähteä punikki hallituksesta,koska ememmistö kannattajista karsastaa moista menoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen yhäkin sitä mieltä ,niinkuin moni muukin,että tämä kyykyttäjä hallitus on surkein kautta aikojen.

        Ketä hallitus sitten kyykyttää? Ei ainakaan palkkatyöläisiä, opiskelijoita, sairaita eikä eläkeläisiä. Siis ketä?

        Kaikkien aikojen suosituin hallitus on nyt vallassa ja se näköjään kismittää eniten juuri kaikkien aikojen surkeimpia oppositiopuolueita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä hallitus sitten kyykyttää? Ei ainakaan palkkatyöläisiä, opiskelijoita, sairaita eikä eläkeläisiä. Siis ketä?

        Kaikkien aikojen suosituin hallitus on nyt vallassa ja se näköjään kismittää eniten juuri kaikkien aikojen surkeimpia oppositiopuolueita.

        Hiljaista tuli heti, kun pitäisi vastata jotain muuta kuin solvauksia. Opposition kyky ja halu asialliseen keskusteluun on täysi 0.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hiljaista tuli heti, kun pitäisi vastata jotain muuta kuin solvauksia. Opposition kyky ja halu asialliseen keskusteluun on täysi 0.

        No ripä viitsi kukaan enää tingata komujen kaa,kun suomi on korviaan myöten velassa ja elo senkuin tiukkenee....kurjuutta kurjuuden päälle kun komunistit on hallitusvastuussa. Onneksi on korona ,niinkuin talvisodassa pakkanen....Jumala suojelee suomea kommunismin tuholta.

        Kommunisteista kirjoittelevat oikeistotrollit ovat juuri noin tyhmiä.
        Mitään asiallista tai järkevää moittimista he eivät pysty esittämään. Höpöttävät vaan jostain kommunismista, jota Suomessa ei ole, eikä koskaan ole ollutkaan.
        No populistien pitää keksiä niitä solvattavia vihollisia, saadakseen edes jonkun syyn olemassaololleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä hallitus sitten kyykyttää? Ei ainakaan palkkatyöläisiä, opiskelijoita, sairaita eikä eläkeläisiä. Siis ketä?

        Kaikkien aikojen suosituin hallitus on nyt vallassa ja se näköjään kismittää eniten juuri kaikkien aikojen surkeimpia oppositiopuolueita.

        asuminen ja eläminen kyykyttää köyhiä ja työläisiä, kun kommunistihallitus pelastaa ilmastoa. Helenikin nostaa 30% kaukolämmön hintaa, hallituksen ilmasto vouhotuksen takia. Köyhät kyykkyyn sano Tiltun porukka kommareineen ja
        syö kansan laskuun. Siksi PS on ainoa oikea puolue suomen kansalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunisteista kirjoittelevat oikeistotrollit ovat juuri noin tyhmiä.
        Mitään asiallista tai järkevää moittimista he eivät pysty esittämään. Höpöttävät vaan jostain kommunismista, jota Suomessa ei ole, eikä koskaan ole ollutkaan.
        No populistien pitää keksiä niitä solvattavia vihollisia, saadakseen edes jonkun syyn olemassaololleen.

        Vasemmiston Tiltut ei halua tajuta, kuinka ahtaalle suomalaiset on ajettu. Kommunismi ei ole saanut suomessa onneksi isompaa jalansijaa, kun on perussuomalainen talvisodan henki isänmaan asialla.

        No populistien pitää keksiä niitä solvattavia vihollisia, saadakseen edes jonkun syyn olemassaololleen, mutta turhaan. Tarpeettomia luusereitahan ne.

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus on nyt vallassa ja se harmittaa perskokkare-oppositiota.
      Äänestän Vasemmistoliiton Feministi Naisia niin valta pysyy vasemmistolla ja
      perskokkareet pysyy pohjalla kannatuksen surkastuessa.

      • Anonyymi

        Näinhän jokaisen palkkatyöläisen kannattaa aina tehdä.

      • Anonyymi

        Niin sitä vaan yritetään päästä kommunisti kiviriipasta irti , mutta ei se onnistu. Vasuilla pitäisi pyytää julkisesti anteeksi 1918 tapahtumat ja 1939,kun edeltäjänne houkutteli puna-armeijan muka pelastamaan työläisiä. Holtiton meno jatkui sotien jälkeen punaisen valpon merkeissä. Kommunistit on aiheuttaneet työväestölle ja muille ihmisille paljon kärsimyksiä. Isänmaallisen työläisen paras puolustaja on PS.

        Kommunisteista höpöttävät oikeistotrollit ovat juuri noin tyhmiä.
        Mitään asiallista tai järkevää moittimista he eivät pysty esittämään. Höpöttävät vaan jostain kommunismista, jota Suomessa ei ole, eikä koskaan ole ollutkaan.
        No populistien pitää keksiä niitä solvattavia vihollisia, saadakseen edes jonkun syyn olemassaololleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunisteista höpöttävät oikeistotrollit ovat juuri noin tyhmiä.
        Mitään asiallista tai järkevää moittimista he eivät pysty esittämään. Höpöttävät vaan jostain kommunismista, jota Suomessa ei ole, eikä koskaan ole ollutkaan.
        No populistien pitää keksiä niitä solvattavia vihollisia, saadakseen edes jonkun syyn olemassaololleen.

        Ei rasistien olemassaololle ole yhtään järjellistä syytä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei rasistien olemassaololle ole yhtään järjellistä syytä!

        Kyllä rasisti kommunisteja on suomessa aina ollut...ennen SKDL joka on nyt Vas.liitto. Ainakin meilläpäin he ovat yhä samaa katkeraa ja kateellista sakkia ja Leninin koottuja eepoksia luetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä rasisti kommunisteja on suomessa aina ollut...ennen SKDL joka on nyt Vas.liitto. Ainakin meilläpäin he ovat yhä samaa katkeraa ja kateellista sakkia ja Leninin koottuja eepoksia luetaan.

        YLI 90% kansasta ei ole kommunisteja. Osa nuorimmista ei tiedä kun äänestää vasuliittoa,että kannattaa kommunismin vihaa isänmaan etua vastaan. Rasismi ja kateus mm yrittäjiä ja paremmin pärjääviä kohtaan on silmiinpistävää ,eli niitä kohtaan ,jotka elättävät kansan vähäosaisetkin ja siinä mukana kulkevat vetelyksetkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunisteista höpöttävät oikeistotrollit ovat juuri noin tyhmiä.
        Mitään asiallista tai järkevää moittimista he eivät pysty esittämään. Höpöttävät vaan jostain kommunismista, jota Suomessa ei ole, eikä koskaan ole ollutkaan.
        No populistien pitää keksiä niitä solvattavia vihollisia, saadakseen edes jonkun syyn olemassaololleen.

        Niin ,,eihän sitä kommunismia päästetty suomeen 1918 ja 1939, kun "lahtarit" pani hanttiin...mutta siemen on elänyt,nyk noin 8% kannatuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ,,eihän sitä kommunismia päästetty suomeen 1918 ja 1939, kun "lahtarit" pani hanttiin...mutta siemen on elänyt,nyk noin 8% kannatuksella.

        Kommunisteista jatkuvasti kirjoittelevat oikeistotrollit ovat juuri noin tyhmiä.

        Mitään asiallista tai järkevää moittimista he eivät pysty hallituksesta tai Vasemmistoliitosta esittämään. Höpöttävät vaan jostain kommunismista, jota Suomessa ei ole, eikä koskaan ole ollutkaan.
        No pölhöpopulistien pitää keksiä niitä solvattavia vihollisia, saadakseen edes jonkun syyn olemassaololleen.

        Niin kommunistithan pyrkivät eroon toisinajattelijoista mm. Dellingerin tavoin listaamalla ammuttavat,juuri samoinhan he toimivat sotien jälkeenkin ja ne listat löytyy osittain netistäkin...mukana pari edesmennyttä lääkäriä ja upseeria. Teille kateellisille typeryksille on kateus ja riistäminen veressä. Jos olisitte halunneet pelastaa maineenne ,olisi teidän pitänyt pyytää julkisesti anteeksi neuvostoliiton hajottua suomen kansalta.

        Minäkin löysin vanhasta lehdestä sen julkaistun listan. Osan listoistahan vasemmistoradikaalit kerkesivät hävittää. Luoja varjelkoot että vasemmistoliitto pysyisi pien puolueena. Vasem.liiton länsisuomen päällikkö Dillengero jäi kiinni listasta johon äärivasemmisto oli kirjannut ammuttavat,ja heihinhän kuului mm perussuomalaiset ja ruotsin kuningasperhe ja kuningattarelle oli oikein tsaarittaren teloittamisen mukaan varattu kaksi laukausta. Lii Anderssonin yhteyksistä Dillingeriin on kuulemma ollut viitteitä....että semmoinen rauhanpuolue on vasuliitto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin sitä vaan yritetään päästä kommunisti kiviriipasta irti , mutta ei se onnistu. Vasuilla pitäisi pyytää julkisesti anteeksi 1918 tapahtumat ja 1939,kun edeltäjänne houkutteli puna-armeijan muka pelastamaan työläisiä. Holtiton meno jatkui sotien jälkeen punaisen valpon merkeissä. Kommunistit on aiheuttaneet työväestölle ja muille ihmisille paljon kärsimyksiä. Isänmaallisen työläisen paras puolustaja on PS.

        Äärioikeisto ei työläisiä puolusta! Olette niille vaan hyödyllisiä idiootteja, jos erehdytte populisteja äänestämään. Historian lehdiltä löytyy varoittava esimerkki, saksa 30-luku.

    • Anonyymi

      No, mikäs sitten on vihervasemmiston hallituksen tekemä aktiivimalli 2??? ym. ym.

    • Anonyymi

      Juu, ei hallitus tule mitään alentaa, muutenhan pekalta menee provikat, mitä hallituksen saavutuksiin tulee, niin ne niitten työryhmien aikaan saannokset,ei hallituksen ja ministerien .Tuovat vain sen asian julki ei muuta.

      • Anonyymi

        Kansan silmät aukeavat kun katsoo viimeistä galluppia. Perussuomalaiset nousevat yhä ylemmäs ja kommunistien kannatus laskee. Vallankumouksen haamuko se lie muistissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansan silmät aukeavat kun katsoo viimeistä galluppia. Perussuomalaiset nousevat yhä ylemmäs ja kommunistien kannatus laskee. Vallankumouksen haamuko se lie muistissa?

        Kommunisteista kirjoittelemalla paljastat vaan oman typeryytesi ja äärioikeistolaisen taustasi, jolle nykypolitiikka on täysin vierasta. Kirjoituksesi on siis pelkkää PVL-spämmiä.

        Persuille tulee käymään ihan niin kuin Trumpille .. eli jää luuserina itkemään menetettyä mahdollisuuttaan. Kyllä kansa huomaa valheita viljelevät ja vihamieliset populistit.

        Ja vasujen Stalin kerhosta kuuluu jo parkua ,kun kannatus vaan pienenee ja pienenee.uahaaahhhahahaaa uahhhh

    • Anonyymi

      Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus nousi taas YLE:n gallupissa.
      Hyvä työ palkitaan kansan suosiolla. Näinhän se menee!

      • Anonyymi

        Kenestä ne vasut suunnittelee kansankomissaaria,? Vai onko vielä komsolikerho kokoontunut viimeisen gallupin antaman shokin aiheuttamasta v....sta.?

      • Anonyymi

        PERUSSUOMALAISET nostavat yhä kannatustaan ja hallituksen aikaansaannoksethan näkyy jo ryöstelevinä matulaumoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PERUSSUOMALAISET nostavat yhä kannatustaan ja hallituksen aikaansaannoksethan näkyy jo ryöstelevinä matulaumoina.

        Ja joka vappu tulee satanen lisää...ens vappuna taas....olisko jo Arhin vuoro.?

    • Anonyymi

      Ei taida ihan onnistua tältä hallitukselta nuo toimet, aktiivi malli 2 tulee uutena, työttömyys kasva ym.ym. matut lisääntyy ym.ym. rikollisuus kasvaa ym.ym ei taida oikein onnistua. Eivät pysty perustamaan edes työryhmiä niin paljon että saisivat asiat hoidettua.

    • Anonyymi

      Vasemmistoliitto ja sdp hallituksessa työttömyys suurinta ikinä..
      Velkaa lisää yli 30.000.000.000 eli 30.000 miljoonaa vajaan vuoden aikana....
      Nämä kaikki revitään työläisten selkänahasta...

    • Anonyymi

      mitä tekee vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, suurituloinen kansanedustaja ja entinen ministeri,
      ryyppää itsensä sammuksiin ulkomailla veronmaksajien rahoilla,
      asuu pienituloisille tarkoitetussa asunnossa, verovapaat edut,
      tämän kaiken suurituloiselle Arhinmäelle maksaa pienituloiset ihmiset, eläkeläiset, opiskelijat, lapsiperheet, työttömät…

      • Anonyymi

        Joo ja se ainainen kommunistien höpötys eliitistä alkaa olla kulunutta vasemmistolaista skeidaa,varsinkin kun se "eliitti" elättää verorahoillaan nämäkin kommunistit,joista suurimman älämölön päästäjät odottavat monttu auki .

        Juuri vasemmistolainen yleisradio taas uutisoi vasemmistolaisesti,että suurinosa suomalaisista haluaa veronkorotuksia plaa plaa jne.. kun kuunteli tarkemmin niin vasut kannatti korotuksia,mikä ei sitten koskenutkaan suomen enemmistöä ,vaan suurinosa vastustaa veronkorotuksia....Kieroa vasukomu uutisointia.

        Näin edistetään proletariaatin diktatuuria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin edistetään proletariaatin diktatuuria.

        Pääasiahan onkin se, ettei rasisteja ja eliitin rikastajia päästetä koskaan enää hallitukseen!

    • Anonyymi

      Suurin saavutus oli kun paavo oli ryyppäämässä olympia tukia ja sammui kesken kaiken ryyppäämisen , siinä on suuri vasemmistolainen saavutus.

      • Anonyymi

        Hakkarainen on vieläkin asiasta kateellinen ... heheheh

    • Anonyymi

      Kannatus kasvaa ja kansa tykkää! Marin hallituksineen ansaitseekin suuret kiitokset Suomen ja suomalaisten asioiden hyvästä hoidosta!

    • Anonyymi

      Kuulostaa hyviltä asiolta
      Ja on kamalaa kun palstalla haukutaan vasemmistolaisia yhtenään eivät muka ole isänmaallisia vaikka raatavat selkä verellä
      Porvarien orjina.

      • Anonyymi

        Kyllä varsinkin vasemmistoliiton historia on erittäin epäisänmaallinen. Veteraanien halventaminen,kateus ja myyräntyö paremmin pärjääviä kohtaan ja aikanaan neuvostoliiton ihannointi. Työläisistä on murto osa vasuja, sillä heitä kannattaa lähinnä nuoret taajamissa asuvat nuoret naiset ,joilta puuttuu kokonaiskuva taloudesta ja mm luonnon tuntemuksesta ym ym. Vasemmistoliiton kannatus onkin huvennut hupenemistaan ja sdp:n kannattajathan onkin jo porvareita. Kokoomus pn viherpiipertäjien kanssa pihalla monesta asiasta. Jäljelle jää vain Perussuomalaiset ja Kristilliset. He ovat isänmaallisia ja koostuvat eri kansankerroksista.

      • Anonyymi

        Porvarien orjina...hmm....Elääköhän se toveri sata vuotta vanhaa aikaa.? Eiköhän se ns porvari elätä sinutkin työttömyys kassalla makoilevan ja ilmaisia palveluita käyttävän ns. työläisen.

    • Anonyymi

      Vasemmiston saavutukset ovat yhtä lyhyitä kuin italian sota historia.

      • Anonyymi

        Ja varsinkin yhtä lyhyt persujen sotahistoria, joka koostuu pelkistä metsäkaartilaisten tuhotöistä!

    • Anonyymi

      Hallituspuolueiden yhteiskannatus kasvoi gallupissa taas ja opposition ruikutuskerhon pieneni. Sillälailla!

      • Anonyymi

        Näin se menee. Maassa kaikki hyvin!

    • Anonyymi

      Kiistaton tosiasiahan on, että nykyinen hallitus on saanut aikaan paljon hyviä päätöksiä. Sellaisia ovat vaikkapa oppivelvollisuusuudistus sekä ulkomaalaislain ja oikeusapulain palauttaminen ennalleen Sipilän hallituksen puoskaroinnin jäljiltä. Kuten myös toimeentulotuen perusosan korottaminen, vaikkakin tilapäisesti.

      Eli hyvin on hallitus hommansa hoitanut!

      • Anonyymi

        Mahtava "työläis"hallitus ei tosiaankaan ole saanut kuin kiristyksiä huonoimmassa asemassa oleville. On invalidivähennyksen poistoa,aktiivimallia, eläkeputken poistoa, polttoaineveron korotuksia ym ym köyhien kyykyttämistä. Surkeaa on seurata ,miten tavallisia ihmisiä kyykytetään ja vielä muka työläishallitus.....Sallikaa minun nauraa. Antin vappusatasesta sai tuttavani 20 euroa ja ensivuoden eläkkeet pysyvät lähes samana. Valehtelijoiden kommunistikaarti valehtelee kansalle enemmän kuin itse Bobrikov. Kokoomus jää kirkkaasti hopealle köyhäin kyykyttäjänä. Onko vallanhimo sekoittanut sen vähänkin järjen joka komuillakin on ollut. Te perseennuolijat hävetkää ,sillä kansa kyllä muistaa.

        Hehhe ... Äärioikeiston trolli unohti ihan kokonaan maahanmuuton lisää... ai niin ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehhe ... Äärioikeiston trolli unohti ihan kokonaan maahanmuuton lisää... ai niin ...

        Persujen hallitusaikana haalimat 100 000 mamua on jotain, mitä ei tulla koskaan rikkomaan. Siis maanpetturuuden ja takinkäännön saralla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtava "työläis"hallitus ei tosiaankaan ole saanut kuin kiristyksiä huonoimmassa asemassa oleville. On invalidivähennyksen poistoa,aktiivimallia, eläkeputken poistoa, polttoaineveron korotuksia ym ym köyhien kyykyttämistä. Surkeaa on seurata ,miten tavallisia ihmisiä kyykytetään ja vielä muka työläishallitus.....Sallikaa minun nauraa. Antin vappusatasesta sai tuttavani 20 euroa ja ensivuoden eläkkeet pysyvät lähes samana. Valehtelijoiden kommunistikaarti valehtelee kansalle enemmän kuin itse Bobrikov. Kokoomus jää kirkkaasti hopealle köyhäin kyykyttäjänä. Onko vallanhimo sekoittanut sen vähänkin järjen joka komuillakin on ollut. Te perseennuolijat hävetkää ,sillä kansa kyllä muistaa.

        Totta joka sana. Kurjemmaksi on mennyt, komujen kostaessa työväelle.

    • Anonyymi

      Eläkeputken poisto on todella ikävää, mutta Vasemmiston vaatimilla kevennyksillä se palvelee nyt koko yhteiskuntaa paremmin kuin yksikään PersKeko-hallituksen työläisten asemaa kurjistava laki koskaan.
      Eli voimme olla yhä tyytyväisiä hallitukseen ja sen osaamiseen!

      • Anonyymi

        Ei todellakaan ole kehumista! Polttoaineveron korotukset,invalidiväh.leikkaus,asumisen kallistumiset,hillitön velanotto,maahanmuuttajien kustannusten lisääminen ym ym mitä hallitus on tehnyt,köyhien ja työläisten kyykyttämiseksi mukaanlukien aktiivimalli kakkonen. Kyllä on kurjuuttaminen mennyt kirkkaasti ohi Sipilän hallituksen ajoilta.

        Päästöjen lisääminen ei luo uusia työpaikkoja kuin haudankaivajille. Kummallista, että jotkut toivovat sitä jälkipolvilleen!

    • Anonyymi

      Teehän lista saavutuksista ja toinen lista mitä pitää saavuttaa.

    • Anonyymi

      Tuossa ei juuri ole positiivisia saavutuksia.

      • Anonyymi

        Hurstin jonot pitenevät,kansa köyhtyy ja rahat jaetaan ulkomaisille mafioille. Kansa halusi muutosta,mutta ei prkl....Nyt sitä kansalaista vasta kyykytetään. Johtuneeko kepusta,että nälkäisiltä viedään leipäkin suusta. Maaseutuakinkirotaan tappamalla monia työllistävä turvetuotanto. Järjettömälle ilmastouskonnolle rahaa löytyy. Kyllä sairaaksi menee ja euroopan japani on kohta afrikan kongo.

        Suomi ja maailma pelastuu vain tekemällä oikeita asioita. Rasismilla ja tosiasioden kieltämisellä teemme vaan seuraavien sukupolvien elämän toivottomaksi!
        Onneksi Suomessa on nyt hallitus, joka ei tapa tulevaisuuttamme!

        Hyvin sanottu!

        Ei se ainakaan suomisyöjien, vihreitten ja vasujen hommilla mene kuin kurjempaan suuntaan.

    • Anonyymi

      Vain Vasemmistoliitto ajoi yli 55-vuotiaiden parannuksia eläkeputken poistamisessa.
      Ilman Vasemmistoliiton panosta ei olisi parannuksia.
      Kunniaa ja Ylistystä Vasemmistoliitolle ja VasemmistoNaisille.

      • Anonyymi

        Kuka eläkeputki ikäinen saa töitä? Ei kukaan
        Työttömyys lisääntyy mm turvetuotannon alasajon seurauksena,mikä onkin yksi niistä monista virheistä mitä tyttöset teki. Samaan kastiin menee polttoaine hinnankorotukset ym köyhiä eniten koskevat aktiivimalleineen.

        Turvenuijat persut ovat ikuisia työttömiä. Ei niiden ruikutuksia kannata kuunnella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turvenuijat persut ovat ikuisia työttömiä. Ei niiden ruikutuksia kannata kuunnella.

        Ja vasemmistoliiton kommunistit eivät osaa kuin raakua järjettömyyksiä,kun ovat osallisena kyykyttäjähallituksessa,joka vie leivän yhä useamman työläisen suusta ja kurittaa eläkeläisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka eläkeputki ikäinen saa töitä? Ei kukaan
        Työttömyys lisääntyy mm turvetuotannon alasajon seurauksena,mikä onkin yksi niistä monista virheistä mitä tyttöset teki. Samaan kastiin menee polttoaine hinnankorotukset ym köyhiä eniten koskevat aktiivimalleineen.

        Ei ne kommunistit älyä puolustaa vähäosaisia, vaan kommunismi on tavoite. Vasemmistoliittohan on nimenä hämäävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne kommunistit älyä puolustaa vähäosaisia, vaan kommunismi on tavoite. Vasemmistoliittohan on nimenä hämäävä.

        Niinhän se on aina ollut, että äärioikeiston mukaan kaikenlainen työväen puolustaminen on kommunismia! Kuten yo. kirjoittelusta on helppo huomata!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on aina ollut, että äärioikeiston mukaan kaikenlainen työväen puolustaminen on kommunismia! Kuten yo. kirjoittelusta on helppo huomata!

        Eihän Lapuan liikkeen ihailijat eivät voi kantaansa muuttaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on aina ollut, että äärioikeiston mukaan kaikenlainen työväen puolustaminen on kommunismia! Kuten yo. kirjoittelusta on helppo huomata!

        No miksi sitten perussuomalaiset ovat eniten työläisten puolue. Kommunistien tavoite vasliitossa onkin vallankumous omalle eliitille.

    • Anonyymi

      Sotekin valmistuu tuota pikaa. Hyvää työtä hallitukselta!

    • Anonyymi

      Kunnatkin tarvitsevat vihervasemmistoenemmistöt hallituksiinsa. Vain näin saamme työväen äänen kuulumaan myös kuntatasolla!

    • Anonyymi

      Ette osaa muuta kun verottaa omat kannattajannekin hengiltä

      • Anonyymi

        Vasemmistolaisten työntekijöiden veroilla maksetaan sinunkin sosiaali- ja muut tukesi, joten persun kannattaisi pitää pienempää älämölöä asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistolaisten työntekijöiden veroilla maksetaan sinunkin sosiaali- ja muut tukesi, joten persun kannattaisi pitää pienempää älämölöä asiasta.

        Päivääkään en ole ollut työttömänä, ja olen aina käyttänyt yksityisiä terveydenhoitopalveluja. Minun mielestäni yksityisiltä terveydenpalveluilta voisi ottaa KELA-tuet pois, niin tulisi lisää kilpailua, niin saataisiin hintoja alas. Julkiselle sektorille terveyskeskusmaksu. Loppuisi aiheettomat lääkärissäkäynnit.

        "Aiheettomat" lääkärissäkäynnitkö rassaa pikkuporvarin sielua? Millä kompetenssilla olet sellaiseen päätelmään päässyt?

        Oikeistohallitus varmaan kieltäisi työväeltä sairastamisenkin, se kun on pois kilpailukyvystä.
        Onneksi maassamme on nyt paras hallitus vuosikymmeniin. Ja joka ei ole EK-mafian talutusnuorassa, kuten edellinen!

        Ruotsissa on päästy hyviin tuloksiin siitä , että ensimmäinen sairauslomapäivä on palkaton.
        Saisi tulla tännekin. Onneksi monet yritykset nykyään vaativat lääkärintodistuksen kaikista
        sairauslomapäivistä. Turhat sairaslomat sekä lintsaamiset ovat vähentyneet.

        Ihan persumaista paskanjauhantaa tuollainen sairaslomista vouhkaaminen, jolla on ihan marginaalinen vaikutus mihinkään. No jostain täytyy ne syylliset aina löytää omaan pahaan oloonsa ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aiheettomat" lääkärissäkäynnitkö rassaa pikkuporvarin sielua? Millä kompetenssilla olet sellaiseen päätelmään päässyt?

        Oikeistohallitus varmaan kieltäisi työväeltä sairastamisenkin, se kun on pois kilpailukyvystä.
        Onneksi maassamme on nyt paras hallitus vuosikymmeniin. Ja joka ei ole EK-mafian talutusnuorassa, kuten edellinen!

        Ainoa tavoite vihervassareilla on se , että ihmiset eläisi kauemmin, jotta he maksaisivat kauemmin vihervassareiden rakastamia veroja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa tavoite vihervassareilla on se , että ihmiset eläisi kauemmin, jotta he maksaisivat kauemmin vihervassareiden rakastamia veroja.

        Persujen Breivik-kerholainen osoittaa taas "älykkyyttään" .. heheheh

    • Anonyymi

      Vasemmistolaisethan haluavat palkan tekemättömästä työstä.

      • Anonyymi

        Ja oikeistolaiset eivät maksaisi mitään edes tehdystä työstä. Saati veroja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja oikeistolaiset eivät maksaisi mitään edes tehdystä työstä. Saati veroja.

        Hyvä esimerkki on tästä wahlroosi, joka kiertää veroja enemmän kuin kukaan Suomessa. Ja silti oikeistolaiset pitävät häntä jonkinlaisena "esimerkkinä". Ei siis ihme että vain palkkatyöläiset maksavat enää veroja lain mukaan.

    • Anonyymi

      Kunnallisvaalien siirto oli ihan oikein. Hienoa työtä taas vasemmistohallitukselta ja sen maajuhani-apupuolueelta.

      • Anonyymi

        Aivan. Terveys edellä pitää toimia, eikä pelleillä vakavalla asialla kuten oppositio vaatii...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Terveys edellä pitää toimia, eikä pelleillä vakavalla asialla kuten oppositio vaatii...

        Samoin ulkonaliikkumisrajoitukset vaan päälle, että päästään sitten kesällä jo helpommalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin ulkonaliikkumisrajoitukset vaan päälle, että päästään sitten kesällä jo helpommalla.

        APUPUOLUE vasemmistoliitto on "pakotettu" eläkeputken poistoon, asumisen/autoilun kallistumiseen ym ym kyykyttämisiin, missä köyhät menettävät eniten. Toveri Arhinmäki yrittää olla poikkiteloin, mutta taas "joutui"taipumaan isompien edessä. Pääasia on siis olla hallituksessa "kehittelemässä" aktiivimalleja ja saada eläminen mahdollisimman hankalaksi ja köyhäksi...Kommunismi vissiin tarvii kapinoivan kansan ja vallankumous on koston ja katkeruuden ilmentymänä tavoite.

        Natseilta haiskahtavat ja äärioikeistolaiset OPPOSITIOPUOLUEET ovat juuri siinä asemassa kuin kansa on ne halunnutkin. Eli ilman valtaa ja ainoana lohtuna aivoton räksytys .. hehehehe

    • Anonyymi

      Tarvitaan Vasemmistoliiton johtama hallitus, mikä toteuttaa
      Vasemmistoliiton vaatimaa politiikkaa.

      • Anonyymi

        Totta! Ja juuri siksi meidän kaikkien pitääkin äänestää oikein ... eli Vasemmistoliiton ehdokkaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta! Ja juuri siksi meidän kaikkien pitääkin äänestää oikein ... eli Vasemmistoliiton ehdokkaita.

        Onko sasu ehdokkaana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sasu ehdokkaana?

        No ei ainakaa ano ... tai sebbe ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ainakaa ano ... tai sebbe ...

        Sebbe käy useammin käräjillä kuin eduskunnassa ...

    • Anonyymi

      Vasemmistoliitto on toiminut hienosti hallituksessa.

    • Anonyymi

      Korona on kohta kukistettu ja pääsemme taas normaaliin elämään. Kiitos vasemmistohallituksen!

    • Anonyymi

      Näyttää siltä, että maatalouskommari Saarikko aikoo pettää hallituksen, kuten kepuleilla on aina tapana!

      • Anonyymi

        Eipä onnistunut mutta sai paljon lisää vihamiehiä!

    • Anonyymi

      Kuinkas tässä näin kävi?
      Oppositio ja sitä myötäilevä media "asiantuntijatoimittajineen" on julistanut viikkojen ajan varmoja madonlukujaan Marinin hallituksen kaatumiseksi. Kaikki mahdollinen kapulointi tämän eteen on tehty. Kepun teatteri haukuttu, hallituksen päätöksentekokyky manattu nollaksi ja etukäteen riemuittu uuden hallituksen kokoonpanolla ja ennenaikaisilla vaaleilla. Ei se mennyt jälleen kerran niin. Meillä on edelleen hallitus, joka on hoitanut koronakriisiä ja maan taloutta Euroopan verrokkimaihin nähden erinomaisesti. Meillä on edelleen pääministeri, joka osoitti jälleen vaikeassa tilanteessa kriisin keskellä johtajuutta, päättäväisyyttä, neuvottelukykyä ja pitkäjännitteisyyttä pelastaen maan ajautumasta hallitsemattomaan kaaokseen. Todella vastuullista toimintaan kansakunnan hyvinvoinnin eteen. Korona on hallituksen toimien seurauksena hellittämässä ja edessä oleva korkeasuhdanne antaa hallitukselle hyvät eväät nostaa työllisyyttä ja tasapainottaa velkasuhdetta.

      • Anonyymi

        Hallitus jatkaa ja kansa on tyytyväinen. Eli kaikki on ihan OK

    • Anonyymi

      Hallitus saa taas nauraa kun oppositio esittää (jalko)välikysymyksiään ... heheheh

      • Anonyymi

        De är sant ...

    • Anonyymi

      Ja taas saa hallitus nauraa kun opposition pellet esittävät teatteriaan lukemalla toisilleen satukirjoja ... heheheh

      Toivottavasti kansa huomaa nyt sen, että persujen ainoa "osaaminen" on pelkkää demokratian halveksimista.

      • Anonyymi

        Aivan. Persujen viivytystaistelu satukirjoineen näytti persujen osaamis- ja ymmärrystason ala-arvoiseksi.

    • Anonyymi

      Persuilla on outo tapa ymmärtää muita.
      Ja siksi persujen poliittinen tulevaisuuskin on pelkkää utopiaa. Kansa kun ei pidä vihapuheisista ääliöistä vieläkään.

    • Anonyymi

      Vasemmiston ja AY-liikkeen saavutuksiin kuuluvat mm:

      Lomarahat, ylityökorvaukset, vuoro- ja pyhälisät, ilta-, yö- ja lauantailisät, palkalliset vanhempainvapaapäivät, laissa säädettyä pidemmät alakohtaiset vuosilomat, 37,5-tuntiset työviikot, sairaan lapsen hoito ja sairausajan palkka.

      Siksi kaikkien palkkatyöläisten kannattaakin äänestää Vasemmistoa joka vaaleissa. Muuten nuokin voidaan poistaa helposti (ääri)oikeistohallituksen pakkolaeilla. Kuten edellinen hallitus jo näytti Kiky-toimillaan.

    • Anonyymi

      Sotekin saadaan kohta käyttöön. Loistavaa duunia vasemmistohallitukselta, vaikka oikeiston kepu-kyy siellä povessa yrittääkin pistää kaikessa hanttiin, vaan kannatustaan nostaakseen.

      • Anonyymi

        Kävin jo äänestämässä vasemmiston ehdokasta ja kyllä tuli hyvä mieli. Suosittelen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin jo äänestämässä vasemmiston ehdokasta ja kyllä tuli hyvä mieli. Suosittelen!

        Samoin. Ääni vasemmistolle on ääni paremmalle tulevaisuudelle.

    • Anonyymi

      Hallitus nostaa työllisyyden uusiin ennätyksiin kun korona saadaan ensin kuriin.

      • Anonyymi

        Helposti, ja vieläpä työväen etuja leikkaamatta. On siinä opposition pälvikaljuilla ihmettelemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helposti, ja vieläpä työväen etuja leikkaamatta. On siinä opposition pälvikaljuilla ihmettelemistä.

        Orpo, Halla-aho ja EK-mafiosot itkevät jo nyt katkerina, koska Vasemmistoliitto ja AY-liike ovat paikallista sanelua vastaan!

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton ja AY-liikkeen saavutuksiin kuuluvat mm:

      Lomarahat, ylityökorvaukset, vuoro- ja pyhälisät, ilta-, yö- ja lauantailisät, palkalliset vanhempainvapaapäivät, laissa säädettyä pidemmät alakohtaiset vuosilomat, 37,5-tuntiset työviikot, sairaan lapsen hoito ja sairausajan palkka.

      Siksi kaikkien palkkatyöläisten kannattaakin äänestää Vasemmistoa joka vaaleissa. Muuten nuokin voidaan poistaa helposti (ääri)oikeistohallituksen pakkolaeilla. Kuten edellinen hallitus jo näytti Kiky-toimillaan.

      • Anonyymi

        Ääni meni jo vasemmiston ehdokkaalle. Suosittelen!

    • Anonyymi

      Hallitus jatkaa yhä hyvää työtänsä, joten voimme olla rauhallisin mielin vielä ainakin 2 vuotta!

      • Anonyymi

        Ja sitten äänestämme hallituspuolueet myös seuraavalle kaudelle, tietysti.

    • Anonyymi

      Olen ihan varma siitä, ettei Vasemmistoliitto tule hyväksymään työttömien etuuksien lisäleikkaamisia.

      • Anonyymi

        Sipilän perujahan se on, että maatalouskommarit ajavat työttömien toimeentulon leikkaamista tai ennemminkin lopettamista. Kummallista, kun he itse elävät pelkkien tukiaisten varassa.

    • Anonyymi

      Loistavasti hoidettu koronapandemia, pienimpien eläkkeiden korotukset, aktiivimallin purkaminen, tukien indeksijäädytysten poistaminen ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen. Siinä muutamia hallituksen savutuksia tähän mennessä. Ja hallituskausi on vasta puolivälissä. Mahtavaa!

      • Anonyymi

        Ei siis ihme, että nykyhallitus on saanut jatkuvasti kiittäviä arvosanoja kansalta kysyttäessä.

    • Anonyymi

      Jokos Sote on jo mainittu yhtenä hallituksen loistavana saavutuksena?

      • Anonyymi

        Suomi ja suomalaiset voivat todellakin olla ylpeitä nykyhallituksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ja suomalaiset voivat todellakin olla ylpeitä nykyhallituksesta.

        Kaikki rehelliset suomalaiset ovatkin.

    • Anonyymi

      Hellyttävän heleät kesäsäätkin ovat varmaan vasemmistohallituksen ansiota.

      • Anonyymi

        Ja aurinko paistaa solidaarisesti myös persujen risukasaan ... eläköön demokratia!

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton kannatus nousi jälleen YLE:n gallupissa. Tietysti.

      • Anonyymi

        Kyllä kansa tietää....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kansa tietää....

        Vain parasta kansalle!

    • Anonyymi

      Suomi on pärjännyt parhaiten 154 maan korona-pandemian vertailussa.
      Kuolleisuus on vähäistä ja rajoitukset ihmisten elämään ja vapauteen ovat myös olleet suhteellisen vähäisiä. Bruttokansantuote ei ole laskenut niin paljon kuin verrokkimaissa ja rokotukset etenevät hyvin. Jotain on siis tehty vasemmistohallituksessa oikein, mutta miksi oikeiston omistuksessa oleva lööppimedia vaikenee asiasta? Oiskohan siinä jotain kytköksiä ..

      • Anonyymi

        Oikeistomedia onkin jostain syystä nyt kiinnostunut enemmän Marinin aamupaloihin ja remontteihin, vaikka hän ei niistä ole itse päättänytkään. Marinin ajojahti on niin läpinäkyvää että ihan naurattaa ...

    • Anonyymi

      Tietoisku:
      Maakuntavero ei ole maakuntavero, vaan aluevero. Se ei ole entisten verojen päälle tuleva vero, vaan sillä ohjataan soteen tarvittava osuus kunnallisveron tuotosta suoraan palvelun tuottajalle.

      • Anonyymi

        Liian vaikeaa haittaisänmaallisten ymmärrettäväksi.

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus on toiminut niin hyvin, että opposition on ollut pakko jo siirtyä asiattomien populismien jatkuvaan tulvaan. Saavutus sekin.

      • Anonyymi

        Ja oikeiston omistama media toistaa kaiken kakistelematta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja oikeiston omistama media toistaa kaiken kakistelematta.

        Ja kaiken huipuksi YLE:n johtokin on myös Kokoomuslaisten miehittämä ja se näkyy jo selvästi keskusteluohjelmien oikeistolaisena värittymisenä. Sairas suuntaus pois demokratiasta ja puolueettomuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaiken huipuksi YLE:n johtokin on myös Kokoomuslaisten miehittämä ja se näkyy jo selvästi keskusteluohjelmien oikeistolaisena värittymisenä. Sairas suuntaus pois demokratiasta ja puolueettomuudesta.

        Rahavalta tuhoaa Suomen ellemme äänestä vasemmistoa!

    • Anonyymi

      Suomi on kansainvälisen vertailun mukaan selvinnyt koronasta parhaiten, työllisyys kasvaa ennätysvauhtia ja Sanna Marin on 2000-luvun suosituin pääministeri.

      Eli kaikki hyvin Suomenmaassa!

      • Anonyymi

        Vasemmisto osaa, pystyy ja hoitaa Suomen kuntoon!

    • Anonyymi

      Suomen talous on taas kovassa nousussa. Kiitos Vasemmistohallituksen päätösten.

      • Anonyymi

        Elvytys oli oikea ratkaisu hallitukselta, vaikka oppositio sitä kynsin hampain vastusti.

    • Anonyymi

      Kysymys: Miksi kaikki hallituksen tänäkin syksynä tekemät päätökset tullaan uutisoimaan opposition esittämän kritiikin kautta, ja sillä tavalla kansalaisten mieliin iskostetaan kuvaa huonosta hallituksesta?

      Vastaus: Lööppilehdistö on oikeiston omistuksessa ja ohjauksessa. Hallituksesta ei saa missään nimessä antaa hyvää kuvaa kansalle. Sairasta mutta totta!

    • Anonyymi

      Lisää matuja , huutaa livi ja paavo.

      • Anonyymi

        Vielä on kovasti matkaa PS:n haalimiin 100 000 mamuun.

    • Anonyymi

      Lisää matuja huutaa livi ja paavo!! Valtio maksaa niin ei tule kuluja.

      • Anonyymi

        Breivik-kerholaisella on persumaisen huono ymmärrys tästäkin asiasta, mutta spämmätä vaan pitää!

    • Anonyymi

      Viherpunikki hallitus tuhoaa kaiken toimivan, mamuttaa ja velkaannutta Suomen teuraaksi, tämä nyt vaan on kylmää faktaa eikä muuksi muutu.

      • Anonyymi

        Hellanlettas sentään kun persupojua ahistaa ... hehehehehheheheheh

    • Anonyymi

      Vasemmistohallituksen saavutuksia on ilo luetella:

      Vuoden aikana työllisten määrä on kasvanut 120 000:lla ja työllisyysaste on nyt korkeampi kuin kertaakaan Sipilän hallituksen aikana. Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan tämä hallitus on tehnyt jo puolimatkassaan enemmän työllisyyden eteen kuin edellinen hallitus koko kautenaan.

      Sote saatiin valmiiksi, vanhustenhuollossa hoitajien aliresurssointi on kielletty lailla ja jokaisen lapsen oikeus varhaiskasvatukseen on palautettu. Pienimpiä eläkkeitä on korotettu, työttömiä kepittänyt aktiivimalli on purettu, työttömien karensseja on lyhennetty, maksuton oppivelvollisuusuudistus on toteutettu, koulutukseen on satsattu, terveydenhuollon asiakasmaksuja ja lasten päivähoitomaksuja on alennettu ja tukien indeksijäädytykset on purettu. Tämä kaikki on tehty tilanteessa, jossa koronan kurittamia yrityksiä on autettu 20 miljardilla eurolla työllisyyden hyväksi ja samaan aikaan kuntia on tuettu mittavasti, jotta koronalasku on saatu maksettua joka puolella Suomea.

      Mutta tämähän on tehty velalla, joka jää lastemme maksettavaksi, sanotaan. Velalla pelottelu vetoaa tunteisiin, mutta on vailla asiapohjaa, sanoo ekonomisti Ralf Sund. Velkaa on nyt määrällisesti enemmän kuin Sipilän hallituksen aikana, mutta suhteessa bruttokansantuotteeseen sitä on vähemmän.

      • Anonyymi

        Vasemmistohallitus - PersKeKo
        100 0

    • Anonyymi

      Kurjemmaksi on mennyt köyhien ja tavallisen duunarin elämä: Eläminen ja asumisen kallistuminen on vienyt pohjan normaalista elämisestä, jota ei luvatut vappusataset paranna. Hallitus on oikea kurjistaja hallitus, jonka päämäärä on suistaa suomi raiteiltaan. Hyi hyiii koko kommarien touhotusta.

      • Anonyymi

        Mikähän oppositiospämmäreitä noin kauheasti ahdistaa? Varmaan avoimien työpaikkojen valtava lisääntyminen. Joutuvat kohta töihin, ellei se mielenterveys estä ... heheheh

    • Anonyymi

      Huonolta näyttää, kun velkamäärä kasvaa. Tulevaisuudessa pakko leikata sosiaali menoja, kun kommunistihallitus on jakanut velkarahaa joka maailman kolkkaan ilman vastiketta. 1918 jakoivat suomen pankin varat ja painoivat lisää minkä laiskat komut jaksoi.

      • Anonyymi

        Persujen Breivik-kerhossa opetetaan varmaan IKL-oppikirjojen mantroja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen Breivik-kerhossa opetetaan varmaan IKL-oppikirjojen mantroja.

        Vihavasemmiston Stalin kerho kokoontuu.

    • Anonyymi

      Pienimpiä eläkkeitäkin on jo nostettu Rinteen lupauksen mukaisesti. Kyllä oppositiota nyt ketuttaa .. hehehehehe

      • Anonyymi

        Ja työttömien tukia leikkaava aktiivimallikin on enää ikävä muisto vain. Ja työpaikkojakin on taas tarjolla ... kiitos hallituksen tekemien päätösten!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja työttömien tukia leikkaava aktiivimallikin on enää ikävä muisto vain. Ja työpaikkojakin on taas tarjolla ... kiitos hallituksen tekemien päätösten!

        Kommunistit ovat iloisia, kun köyhän auton tankkaaminen maksaa taas enemmän, aktiivimalli on lähes sama ja asumisen kustannukset nousee. Invalidi vähennykset poistettiin ja turvetuottajat työttöminä. Kansa kärsii ja velka valtiolla kasvaa. Kurjat kommunistit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistit ovat iloisia, kun köyhän auton tankkaaminen maksaa taas enemmän, aktiivimalli on lähes sama ja asumisen kustannukset nousee. Invalidi vähennykset poistettiin ja turvetuottajat työttöminä. Kansa kärsii ja velka valtiolla kasvaa. Kurjat kommunistit.

        Kommunistien iloistahan eivät muut tiedä kuin persut, jotka kuvittelevat yhä olevansa Suomen oligarkkeja. Huonoin tuloksin tosin.

        Kansa on antanut Vasemmistohallitukselle kiitettävät arvosanat jokaisessa gallupissa aloituksestaan lähtien, joten sehän se on joka kismittää näitä opposition ruikuttajia .... hehehhe

    • Anonyymi

      Hallituspuolueiden kannatus vaan kasvaa mitä pidemmälle hallituskausi etenee. Hienoa!

      • Anonyymi

        Seuraavakin hallituskausi mennään samojen puolueiden voimin!

    • Anonyymi

      Budjettiriihiä tulee ja budjettiriihiä menee ... ja hallitus vaan jatkaa loistavaa työtään.
      Ja kansa kiittää ja on tyytyväinen!

      • Anonyymi

        Kunhan maatalouskommarit ja viherpiipertäjät vaan saataisiin ensin sopuun.

      • Anonyymi

        Taas päästiin sopuun budjettiriihessä. Hallitus on siis harvinaisen osaava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas päästiin sopuun budjettiriihessä. Hallitus on siis harvinaisen osaava.

        Marin 2 hallitus näyttää yhä vaan varmemmalta!

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus ottaa käyttöön arvonnousuveron, jonka tarkoitus on estää Suomessa kertyneiden myyntivoittojen verovapaa siirtäminen Suomesta vaikkapa laittamalla rahat vakuutuskuoreen ja nostamalla ne vasta sitten, kun on muutettu virallisesti asumaan ulkomaille. Arvonnousuverolla varmistetaan, että omaisuuden myyntivoittoja voidaan verottaa siellä, missä asuessa ne ovat kertyneet. Lisäksi arvonnousuvero estää verovälttelyä järjestelyillä, joissa kirjat siirretään verokeitaaseen ennen omaisuuden myyntiä tai lahjoitusta.

      Eli suomeksi se tarkoittaa sitä, että eliitin veronkiertoa pystytään nyt edes hiukan vähentämään. MAHTAVAA työtä siis hallitukselta!

      • Anonyymi

        Hyvä että hallitus yrittää pistää eliitin veronkiertoa kuriin! Sitähän ei ole yksikään oikeistohallitus KOSKAAN tehnyt. Päinvastoin, luonut siihen uusia tapoja EK-mafian ohjeistuksella.

    • Anonyymi

      Työllisyystoimien puuttumisesta on jauhettu jo pari päivää ainakin Ylen uutisissa. Erityisen huolestuttavaa tuntuu poliitikkojen, ekonomistien ja jopa puolueettomien toimittajien mielestä olevan kovien ja vaikeiden keinojen puuttuminen. Niillä tarkoitetaan työttömyysturvan ja sosiaalitukien leikkaamista ja palkkojen alentamista paikallisilla sopimuksilla. Ainoa oikea työllisyystoimihan on oikeiston mielestä keppi, joka saa laiskat työttömät ja toimeentulotuella lojuvat tarttumaan työhön.

      Kukaan ei ole kertonut, miksi kovia ja vaikeita toimia tarvitaan, kun työllisyysaste on noussut muutenkin ennätyslukemiin. Sipilän hallituksen tavoitteena oli 72 prosentin työllisyysaste, ja sen lähestymistä seurattiin pilkun tarkkuudella kuukausittain. Nyt vähälle uutisoinnille jäänyt työllisyysaste on paljon korkeampi ja luku olisi vieläkin parempi Sipilän hallituksen aikaan käytetyllä laskutavalla. Näillä näkymin Marinin hallitus saavuttaa tavoitteekseen asettamansa 75 prosentin työllisyysasteen ensi keväänä ihan ilman keppiä.

      Suututtaahan tuollainen saavutus tietysti kaikkia oikeistolaisia kepin tarjoajia!

      • Anonyymi

        Hallitus kepittää nyt vaihteeksi maamme huippurikkaita laatimalla verovälttelyä estävän lain.
        Se on oikeansuuntainen toimenpide, mutta täysin riittämätön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus kepittää nyt vaihteeksi maamme huippurikkaita laatimalla verovälttelyä estävän lain.
        Se on oikeansuuntainen toimenpide, mutta täysin riittämätön.

        Soskomukepu hallitus on vienyt elämältä pohjan. Kaukolämpöön 30% korotus, invalidivähennys pois, polttoaineveron korotukset ym elämää vaikeuttavat temput.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soskomukepu hallitus on vienyt elämältä pohjan. Kaukolämpöön 30% korotus, invalidivähennys pois, polttoaineveron korotukset ym elämää vaikeuttavat temput.

        Soskomukepu kyykyttää ja uhraa suomalaisen duunarin ja köyhän ilmasto uskonnon alttarille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soskomukepu kyykyttää ja uhraa suomalaisen duunarin ja köyhän ilmasto uskonnon alttarille.

        Miten persupojua on nyt kyykytetty? Alkaako työllisyysasteen jatkuva nousu pelottamaan jo kotona makoilevia persuja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten persupojua on nyt kyykytetty? Alkaako työllisyysasteen jatkuva nousu pelottamaan jo kotona makoilevia persuja?

        Lueppa kuule kommari tämän hallituksen kiristykset, niin näkee kuinka kansalta viedään pohja pois elämältä. Jos taas saavutuksia luetaan, niin lienee maailman ohuin vihkonen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lueppa kuule kommari tämän hallituksen kiristykset, niin näkee kuinka kansalta viedään pohja pois elämältä. Jos taas saavutuksia luetaan, niin lienee maailman ohuin vihkonen.

        Miten persupojua on nyt kiristetty hallituksen toimilla? Kerro nyt ihmeessä vai alkaako työllisyysasteen jatkuva nousu vaan pelottamaan kotona makoilevaa persua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten persupojua on nyt kiristetty hallituksen toimilla? Kerro nyt ihmeessä vai alkaako työllisyysasteen jatkuva nousu vaan pelottamaan kotona makoilevaa persua?

        On kuule tehty enempi töitä kuin yksikään kateellinen punikki, jotka haaveilevat vain suomen tuhoamisesta. Hallituksen kaikki asiat ovat vain velkaa ja velkaa. Rahalla saa niin kauan kuin saa, mutta entäs kun rahat loppuu? Todelliset työpaikkojen luomiset on tekemättä ja velkaa on tuleville sukupolville liikaa. Vasemmisto on aina toisten taskuilla, kun järki ja kyvyt ei muuhun riitä.

        Punikkeja kaikkialla näkevät äärioikeistolaiset ovat juuri niitä haittaisänmaallisia, jotka yrittävät tätä maata tuhota rasismillaan, rokotusvastaisuudellaan ja työläisvihallaan.

    • Anonyymi

      Oikeiston opein ja tavoittein olisimme menossa suuntaan, joka mm. Amerikassa on ollut arkea jo vuosia. Siis siihen, ettei matalapalkka-aloilla työskentelevät tule toimeen palkallaan. Tarvitaan useampi työpaikka jotta pienistä virroista saa revittyä toimeentulon jolla tulee jotenkin toimeen. Eläkettä ei kerry ja sairastuminen tai loukkaantuminen ilman kattavaa vakuutusta saattaa koitua taloudelliseksi katastrofiksi. Samaan aikaan osakkeenomistajat repivät käsittämättömiä voittoja panematta omaa elämäänsä mitenkään peliin.

      Siksi vasemmiston valta tulevissakin hallituksissa on ehdottoman tärkeää!

      • Anonyymi

        Vihavasemmiston opeilla taas työnteko on kannattamatonta, kun energian ja polttoaineitten hinnat nousseet ja utopistisilla keinoilla ja ilmastohöpinöillä hankaloitetaan elämää. Velka ongelma kasvaa sietämättömäksi. Maahan tulevia lisää loisimaan ja viherhörhöjen kanssa kommunistit tukevat yhteiskuntaa hajoittavia toimia. Oppositiohan olisikin oikeampi paikka näille kansan kurjistajille, sillä vasemmiston päätöksissä makaa kirous suomalaisia kohtaan.

        Vain haittaisänmaallinen persu voi väittää, että työnteko on kannattamatonta kun siitä joutuu maksamaan veroa. Siinä taitaakin olla syy siihen, että persut ovat mieluummin sosiaaliturvan varassa, josta ei veroja peritä.

        Haittaisänmaallinen kommunisti makaa laiskana ja korottaisi työn verotustakin, jotta luuserit pääsis helpolla. Eipä ihme, että perussuomalaiset on suurin työväenpuolue, kun nykyisen kurjistajahallituksen toimesta kaikki nousee ilmastoprofeettojen saattelemana. Suurin naurunaihe on se että kommunistit puhuu jostakin haittaisänmasllisuudesta, jonka esikuvana ovat olleet itse koko kommunistisen historiansa ajan, aina sisällissodan syövereistä asti.

        Kommunisteista höpöttävät äärioikeistolaiset persut ovat tosiaan haittaisänmaallisia ja juuri siksi oppositiossa "suuruudestaan" huolimatta. Persuissa suurta on vaan puheet ja takinkäännöt, ei mikään todellinen saavutus. Ellei sitten sellaiseksi lasketa 100 000 mamun tänne päästäminen elätettäväksemme oikeistohallituksen apupuolueena.

        Vasemmistohallitus on nostanut työllisyyden jo nyt paremmaksi kuin yksikään muu hallitus vuosikymmeniin ja se mitä ilmeisimmin ketuttaa ja pelottaa opposition sohvalla makaavia luusereita. Joutuvat kohta töihin .. .hehehehe

    • Anonyymi

      Näin on!

    • Anonyymi

      Hallituksen saavutuksia on ilo kertoa:
      Sote saatiin valmiiksi, vanhustenhuollossa hoitajien aliresurssointi on kielletty lailla ja jokaisen lapsen oikeus varhaiskasvatukseen on palautettu. Pienimpiä eläkkeitä on korotettu, työttömiä kepittänyt aktiivimalli on purettu, työttömien karensseja on lyhennetty, maksuton oppivelvollisuusuudistus on toteutettu, koulutukseen on satsattu, terveydenhuollon asiakasmaksuja ja lasten päivähoitomaksuja on alennettu ja tukien indeksijäädytykset on purettu.
      Tämä kaikki on tehty tilanteessa, jossa koronan kurittamia yrityksiä on autettu 20 miljardilla eurolla työllisyyden hyväksi ja samaan aikaan kuntia on tuettu mittavasti, jotta koronalasku on saatu maksettua joka puolella Suomea.

      • Anonyymi

        Mahtavaa toimintaa vasemmistohallitukselta!

      • Anonyymi

        Marin-2 hallitusta näyttää pukkaavan ... kansan onneksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin-2 hallitusta näyttää pukkaavan ... kansan onneksi

        Työllisyys tosin paranee edellisen hallituksen toimien johdosta, jonka päätöksiä komut alkoi kiireellä purkamaan. Työpaikkoja ei synny punaniskojen päättämättömyyden vuoksi. Stalin kerholaiset ottavat vain lisää velkaa ja syytävät niitä ympäri maailmaa. IlmastoStalin uskonnon vuoksi eläminen käy yhä vaikeammaksi, kun haihattelija hallitus kiristää ja leikkaa kaikkein vaikeimmassa olevien asemaa. Ainut oike päätös on aktiivimallin palauttaminen, joka panee haittaisänmaallisen kadulla istuja kommunistinkin etsimään töitä.

        Lotta svärd järjestön 100 vuotis juhla oli tänään ja isänmaalliset perussuomalaiset kunnioittivat monin tavoin tuota mahtavaa järjestöä, joka suojeluskuntien kanssa oli torjumassa kommunistien laajenemista meillekin. Vasemmistoliiton edeltäjät vihasivat, pilkkasivat ja halveksivat kaikin keinoin mm lottia, joittenka ansiostakin lippumme liehuu. Vihavasemmiston verikoirat jättivät lotat ja veteraanimme heitteille, aina kun olivat päättämässä asioita. Veikko Vennamo puolusti puolueensa kanssa näitä hiljaisia ja vaatimattomia sankareita. Heidän muistonsa säilyy perussuomalaisten sydämissä ja ikinä emme anna maatamme ilmaiseksi, sillä isiemme sankari veri velvoittaa meitä siihen. Torjukaamme vihavasemmiston valta yhtä tehokkaasti, kuin he siellä silloin, kun maatamme yritettiin täyttää kommunistien opeilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työllisyys tosin paranee edellisen hallituksen toimien johdosta, jonka päätöksiä komut alkoi kiireellä purkamaan. Työpaikkoja ei synny punaniskojen päättämättömyyden vuoksi. Stalin kerholaiset ottavat vain lisää velkaa ja syytävät niitä ympäri maailmaa. IlmastoStalin uskonnon vuoksi eläminen käy yhä vaikeammaksi, kun haihattelija hallitus kiristää ja leikkaa kaikkein vaikeimmassa olevien asemaa. Ainut oike päätös on aktiivimallin palauttaminen, joka panee haittaisänmaallisen kadulla istuja kommunistinkin etsimään töitä.

        Sipilän hallituksen tavoitteena oli 72 prosentin työllisyysaste, ja sen lähestymistä seurattiin pilkun tarkkuudella kuukausittain. Mutta sehän ei silti koskaan toteutunut.

        Nyt työllisyysaste on jo paljon korkeampi ja luku olisi vieläkin parempi Sipilän hallituksen aikaan käytetyllä laskutavalla. Näillä näkymin Marinin hallitus saavuttaa tavoitteekseen asettamansa 75 prosentin työllisyysasteen jo ensi keväänä. Ja kaikki tuo ihan ilman työttömien toimeentulon leikkaamista, joka olikin PersKokkareiden ainoa tavoite.

        Onkin outoa, että se ei ole noussut uutiseksi.

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus näyttää saavuttavan kaikki tavoitteensa, ja jopa etuajassa. On siinä opposition räksyttäjillä kestämistä ... heheheheheh

      • Anonyymi

        Opposition pälvikaljut kalpenevat ...

    • Anonyymi

      Kummallista, että rajoitusten nopeaa purkamista vaatinut oppositio rupeaa nyt vaatimaan rajoituksia takaisin. Koko korona-aika on ollut samanlaista vastustamista. Tekipä hallitus mitä tahansa, niin aina se on väärin ja pitää tehdä täsmälleen päinvastoin. Kun sitten tehdään, niin se on ehdottomasti väärin.

      • Anonyymi

        Opposition pölhöpopulismi on naurettavaa, mutta kun se tuodaan oikeistolaisen iltapäivälehdistön kautta julki, niin tolloimmat kansalaiset uskovat ihan mitä vaan.
        Kuten niin monet Marinia koskeneet iltapaskojen lokakampanjat hyvin osoittavat.

    • Anonyymi

      Suurtyöttömyydestä työvoimapulaan. Kiitos vasemmistohallitus.
      t. Työnantajat

    • Anonyymi

      Hallituksen toimet ovat hyödyttäneet vain rikkaita. Köyhiltä on viety invalidivähennykset ym ja polttoaineet, ruoka lämmitys ja kaikki nousee kuin pullataikina. Pienet eläkeläiset on unohdettu lupauksista huolimatta ja valheella yritetään muka huutaa että hyvin menee. Valtion velkamäärä kasvaa ennätystahtiin tulevien sukupolvien maksettavaksi. Pariskunnat, jotka painavat pitkää päivää keskituloisina, niin verot kasvavat ensivuonna noin 3400 euroa. Vihervasemmiston ns kommunisti hallitus toteuttaa kyykytys politiikkaansa sille ominaiseen tapaansa. Aktiivimalli kakkonen toimii kuitenkin sen alkuperäisen idean mukaan ja sen luojat lienee tyytyväisiä. Sipilän hallituksen kokoomus ideat tuottavat nyt töitä, mutta huonot ajat on tulossa, sillä kansan työtätekevät duunarit on kuristettu Mariinin hallituksen toimesta lähes hengiltä.

      • Anonyymi

        Älä nyt hulluja höpise. Kyllä työllisyyden saaminen ennätyslukemiin hyödyttää eniten niitä töihin päässeitä työläisiä. Samoin kuin pienimpien eläkkeiden nosto ko. eläkeläisiä ihan Rinteen lupauksen mukaisesti. Sekä aktiivimallin korjaus sellaiseksi, että työttömien toimeentuloa ei leikata, vaikka sitä työpaikkaa ei saakaan. Jne ... jne...

        Kumma että jotkut duunarit vieläkin uskovat PersKokkare-hallituksen aikaisiin kansan kyykytystoimiin, vaikka niillä ei saatu aikaiseksi muuta kuin se, että vain Suomen rikkain 10% nosti tulojaan ja kaikkien muiden laski. Ja kansan ostovoima ja pahoinvointi kasvoivat.

        Eli kyllä kaikkien palkansaajien etu on, että vasemmistohallitus jatkaa myös seuraavan hallituskauden.

        Korjaus edelliseen. Kansan ostovoima siis laski PersKokkare-hallituksen aikana.

    • Anonyymi

      Vasemmistohallituksen työllisyystoimet toimivat, sillä työllisyys on jo nyt parempi kuin kymmeniin vuosiin. Ja lisää toimia tulee vielä ja ilman työttömien kepitystä. Siitä pitää Vasemmistoliitto huolen.

    • Anonyymi

      Juuri uutisista kuulin että inflaatiovauhti on melkoista. Kaikki nousee tosiaan kuin pullataikina ja köyhää kansaa kuritetaan vasemmiston huudellessa, kuinka hyvin menee. Pieniä eläkkeitä ei ole korotettu sitä vauhtia mitä elämä kallistuu. Sipilän aikana työkyvyttömyys eläkkeet ja etenkin mm takuueläkettä korotettiin pariinkin otteeseen, mutta nyt Mariinin johdolla omastakin puolueesta tulleille vaatimuksille sanotaan ylimielisesti EI. Aktiivimalli on laittanut työttömät eriarvoiseen asemaan ja saa monet työttömät kuluttamaan rahansa etsiessään olemattomia työpaikkoja. Maahanmuutto ongelmat lisääntyvät etenkin pääkaupunki seudulla ja verorahoja syydetään ympäri maailmaa ja velkaa lisätään. Kurjistajahallitus, jonka punaeliitti voi pakdusti, kansan kärsiessä.

    • Anonyymi

      Suomi ei kestäisi toista vasemmistohallitusta, sillä olemme kreikan tiellä.

      • Anonyymi

        Pelottaako sinua Suomen työllisyyden ja talouden jatkuva kasvu vai miksi haluaisit toimivan hallituksen vaihtuvan?

    • Anonyymi

      Sipilän hallituksen aikana tulo- ja varallisuuserot kasvoivat merkittävästi. Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta köyhtyi ja vain yksi kymmenestä rikastui. Vauraimman kymmenyksen varallisuus kasvoi ja loput köyhtyivät. Myös tuloerot kasvoivat, ja eniten tulot lisääntyivät jo valmiiksi hyvätuloisilla.

      Yllä on siis monta syytä sille, että palkkatyöläiset haluavat Marin-2 hallituksen jatkavan v.2023

    • Anonyymi

      Eläkkeet nousevat taas vuoden vaihteessa. Kiitos vasemmistohallituksen!

      • Anonyymi

        Eläkkeet nousevat vähän joka vuosi,, mutta nyt on vasemmistohallitus vienyt kansan niin tiukille kaikkien hinnannousujen ja kustannustennousujen takia, että pohja elämältä putoaa. Velkaa kyllä otetaan ja samalla tulevaisuutta syödään. PS:t ovat enää ainoa toivo työläisille ja tavalliselle kansalle. Vihavasemmiston propakandaan ei onneksi enää moni uskokaan.

        Miten PS sitten aikoo laskea tuotteiden hintoja? Rasismilla vai rokotusvastaisuudella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten PS sitten aikoo laskea tuotteiden hintoja? Rasismilla vai rokotusvastaisuudella?

        Hankala niitä asioita on äkkiä korjata, sillä viherkommunistit, joihin kuuluu vasliitto ja vihreät, ovat myötävaikuttaneet hinnannousuihin, joista eniten kärsii tavallinen ihminen. Kateus ja katkeruus on päällimmäisenä vihervasuilla, kun joku pärjää kovalla työllä ja yrittämisellä, itse vaivautumatta ahkeroimaan. Yhä hullumpia päätöksiä kuuluu joka päivä.

        Vai on "kommunistien" kateus ja katkeruus nostaneet hintoja, mutta ei esimerkiksi korona ja sen seuraukset yritysten toimintaan? On siinä persulla lapsellinen käsitys asioista.

    • Anonyymi

      Työllisyystilanne on parantunut jo niin paljon, että työttömyysturvaan tarvitaan 217 miljoonaa euroa ennakoitua vähemmän. Kiitos vasemmistohallituksen tekemien työllisyystoimien!

    • Anonyymi

      Hallituksen saavutuksia on ilo esitellä:
      - Sote on saatu valmiiksi,
      - vanhustenhuollossa hoitajien aliresursointi on kielletty lailla
      - jokaisen lapsen oikeus varhaiskasvatukseen on palautettu.
      - Pienimpiä eläkkeitä on korotettu,
      - työttömiä kepittänyt aktiivimalli on purettu,
      - työttömien karensseja on lyhennetty,
      - maksuton oppivelvollisuusuudistus on toteutettu,
      - koulutukseen on satsattu,
      - terveydenhuollon asiakasmaksuja ja lasten päivähoitomaksuja on alennettu
      - tukien indeksijäädytykset on purettu.

      Ja tämä kaikki on tehty tilanteessa, jossa koronan kurittamia yrityksiä on autettu 20 miljardilla eurolla työllisyyden hyväksi ja samaan aikaan kuntia on tuettu mittavasti, jotta koronalasku on saatu maksettua joka puolella Suomea.

      Hyvää työtä siis vasemmistohallitukselta!

      • Anonyymi

        Rahaa on kyllä jaettu ja siitä huolimatta, köyhiltä ja työttömiltä vaaditaan yhä enemmän. Ilmastouskontoa hyväksikäyttäen on esim, kaukolämmön hinta noussut yli 30%, aktiivimalli jatkuu edelleen vähän muunnettuna, invalidivähennys poistettiin, sote on sekoittamassa entisestään sairaala palveluja. Turvetuotannon alasajo aiheuttaa työttömyyttä ja on varsin typerä "ilmastoteko, sillä suomen valtio on mukana ruotsin turvebisneksessä ja lisäksi suomen päätäntävaltaa yritetään siirtää eu:n määrättäväksi. Tosin vain muutamiin seikkoihin vedoten hallituksen politiikka on huonontanut tavallisen ihmisen elämää. Tosin pienen vasliiton vaikutus on ollut lähinnä myötävaikuttamista tuhopolitiikkaan. Sipilän hallituksen toimien sanottiin silloin vaikuttavan mm työllisyyteen, joka alkaakin näkyä pikkuhiljaa. Valtionvelka on suorastaan räjähtänyt käsiin, josta on jo keskuspankki ja asiantuntijat varoittaneet. Kaikenkaikkiaan on kylvetty suomeen varsinainen sudenkuoppa hapuilevan ja epämääräisen politiikan takia. Nämä päätökset jotka on tehty, niin ovat kauaskantoisia ja tuhoisia yrittäjävastaisine tekoineen.

        Mutta siitä huolimatta Suomen taloudella ja työläisillä menee nyt paremmin kuin koskaan. Ja siitä voidaan kiittää loistavasti toiminutta Vasemmistohallitusta.
        Sipilän hallituksen oikeistolainen leikkuripolitiikka havaittiin jo huonoksi ja pelkästään rikkaimpia hyödyttäväksi, sillä vain maamme rikkain 10% nosti tulojaan PersKokkare-hallituksen aikana, kaikkien muiden aleni. Sellaiseen työläisten ja työttömien kurjistamiseen ei ole yhdelläkään rehellisellä ihmisellä enää halua.
        Kauan eläköön siis Vasemmistohallitus!!!!

        Juuri näin on asia!!!!

    • Anonyymi

      Taitettu indeksi on poistettu!
      Eläkkeitä on nostettu!

    • Anonyymi

      Varallisuutemme lahjoitetaan ulkomaille, hyvinvointivaltio puretaan pala palalta... Päästökauppa lisää energian hintaa, eläminen kallistuu...

      • Anonyymi

        Mitä persupojulla olisi muka lahjoitettavaa? Pelkkä huono itsetunto ja rasistinen luonne korkeintaan. Eihän ne kelpaa edes täällä, joten turhaa on sitä on muulle maailmalle tarjota.

    • Anonyymi

      Kyllähän vasemmistolaisten saavutukset, kaikkien suomalaisten täytyy tuntea ja tietää hyvänen aika ilman kertomattakin.
      Tässä ne tulevat: ( ei kokonaisvaltaisesti)
      1. Suomen talouden kuralle ajo
      2. verojen- kaikkien hintojen rajut nousut
      3. yritykset vararikkoon ja konkurssiin, lopettavat ja siirtyvät ulkomaille
      4. rahan ja pääomien karkaaminen ulkomaille
      5. kaikenlainen yritystoiminta kannattamatonta, kuten työkin tekeminen
      6. valtava työttömyyden kasvu ja valtavat määrät pakolaisi elätettävänä
      7. rikollisuuden kavu, alati lisääntyvät alkoholi ja huumeongelmat
      8. vasemmito johtajat kähveltävät valtion kassasta suuria etuisuuksia ja eläkkeitä
      9. kansa perseaukiista, rahatonta, kaikki kallista, valtion pitää elättää velalla
      10. teollisuuspuolella , kaikki tietävät valtion kuvaputkitehtaan Imatralla
      11. kommunisti vatio Vietnamiin rakentaman 300 milj. telakan
      12. kommunisti valtioiden rahoitukset ja Afriikan vasemmistolaiset
      13. maantiet rappiolla, huolto ei toimi
      14. hake ja turve voimaloihin tuodaan ulkomailta, venäläiset rekat ajavat lämpöv.
      15. elintarvikkeet, kala, vihannekset, hedelmät marjat kaikki tuodaan ulkomailta
      16. teollisuudessa, koneet vanhoja ramuja ja tuotanto rakennelmat vanhentuneita
      17. koulutus on persiistä ja insinöörit osaamattomia
      18. työnatajat ja työntekijät eivät oikein tule keskenään toimeen, se on SAK
      19. maan asiat täysin retuperällä, tarvittaisiin pieni sota piristää
      20. ministerit, jotka muka päättävät mitä tehdään, joutaisivat Siberiaan
      AINUT HYVÄ PUOLI ON, ETTÄ ANTOIVAT LEVITÄ CORONAN, ON MITÄ HOITAA HYVIN.

      • Anonyymi

        HYVÄ KIRJOITUS! NÄINHÄN SE ON.

      • Anonyymi

        Pelkkää potaskaa jokainen kohta. Eikö persuista todellakaan löydy ainuttakaan järkevää kommentoijaa, kun tuollaista sontaa vaan pukataan? Surkeaa on persujen kannatuskunta!

    • Anonyymi

      Sehän ei ole tärkeintä mitä isopalkkaiset saavat, vaan se mitä äänestäjä saa. Saako mitään, muuta, kuin maksaa kähveltäjien velkoja.
      Kuten Sauli Niinistö sanoi, "terveet saavat sitten laittaa talouden kuntoon"
      Kun terveruumis ei työtä kaipaa.

      • Anonyymi

        Jokaisen pitää suorittaa oma osansa hyvinvointivaltion kustannuksista verojen muodossa.
        Oikeisto ei vaan koskaan haluaisi hoitaa omaa osaansa.

    • Anonyymi

      Parasta kansalle on vihdoinkin toteutunut Vasemmistohallituksen muodossa!
      Kiitos siitä, toivottaa jokainen rehellinen kansalainen!

      • Anonyymi

        De är sant!

    • Anonyymi

      Hallituksen saavutukset alkavat olla jo liikaa persuille, ja siksi persujen hirttosilmukkakerho on osoittanut "älykkyyttään" lähettämällä hirttosilmukan Vasemmistoliiton kansanedustajalle. Äärioikeiston rasismi pahenee siis päivä päivältä.

      • Anonyymi

        Persujen Breivik-kerhossa on siis pidetty solmu-päivää...

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus on toteuttanut jo yli puolet hallitusohjelmansa tavoitteista. Sillä lailla!

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoi sunnuntaina puoluevaltuuston kokouksessa pitämässään linjapuheessa, että hallitus on onnistunut talous- ja työllisyyspolitiikassaan kurjistamatta pienituloisten elämää. Hän viittasi muun muassa siihen, että Suomen työllisyysaste on hallituskauden aikana noussut korkeammaksi kuin kertaakaan yli 30 vuoteen. Lisäksi koronakriisin aiheuttama isku talouteen jäi Suomessa verrattain pieneksi.

      Hatunnosto siis osaavalle ja kansan parasta ajavalle Vasemmistohallitukselle!

      • Anonyymi

        Hahhahhaa ja naurut päälle. Vasemmistohallitus on vienyt pohjan pois työnteolta, ainakin pienipalkkaisten osalta. Polttoaineet, kaukolämpö, ruoka ym ym on kallistunut ilmastouskonnon varjolla ja vielä veron korotuksia vaaditaan. Turvetuotannon alasajon vaikutukset eivät vielä edes tunnu. Voitaneenkin puhua oikeasta kansankurjistaja hallituksesta.

        Jos nyt edes vähän ajattelisit asiaa, niin voisit ehkä tajuta sen, ettei hallitus päätä polttoaineiden yms. hinnoista, vaan ne johtuvat maailmanmarkkinoiden heilahteluista.

        Turhanpäiväinen palstatrollauksesi ja hallituksen solvaaminen ei vakuuta ketään, mutta ehkäpä se purkaa turhautumistasi persujen hallituskelvottomuuden yli pääsemiseksi.

        Kyllä hallituksen päätökset on vaikuttaneet erittäin kielteisesti suomalaisten hyvinvointiin. Jokainen tajuaa tämän ja siksi PS ja kok keräävät ääniä. Wokettajat kuvittelevat olevansa muitten yläpuolella käänteis rasismillaan.

        Vain persutrollien hyvinvointi näyttää olevan kadoksissa, kun heidän täytyy olla täällä aamusta iltaan kehumassa persujen näennäistä kannatusta .. Menisitte tekin töihin niin huomaisitte mitä mieltä rasistisista ja rokotusvastaisista persuista niissä ollaan ...

        Perussuomalaisista ja heidän politiikkaansa rakastavia kannattajia on vain yksinkertaisesti niin paljon. Onhan siinä tietenkin muutamalla kommunistilla kova homma kirjoitella jokaista puolustavaa kirjoitusta vastaan, mikä koskee perussuomalaisia. Työn iloa toverit.

        Äärioikeistotrolleilla ei näytä tosiaan olevan muuta tekemistä, kuin spämmätä tätäkin työväenpuolueen palstaa 24/7. No opposition luuserien ahdistus kasvaa sitä mukaa mitä paremmin Suomella menee. Ja nythän on talous ja työllisyys nousseet uusiin ennätyksiin, eli opposition luusereilla onkin ahdistus tapissaan ... kuten näkyy ... hehehehehe

        Siis itsepähän sen sanoit! Varmaan vaikeaa käydä kominkertaisen kannattajakunnan kimppuun, kun kansa tietää kommunismin kiron.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis itsepähän sen sanoit! Varmaan vaikeaa käydä kominkertaisen kannattajakunnan kimppuun, kun kansa tietää kommunismin kiron.

        No mitä kiroja "kommunismi" on tällä hallituskaudella sitten tehnyt?
        Nostanut maamme työllisyyden uuteen ennätykseen?
        Nostanut maamme talouden huippulukemiin?
        Nostanut pienimpiä eläkkeitä Rinteen lupauksen mukaisesti?
        Lopettanut ilmaiseksi tehtävät kiky-työpäivät?

        Vai jotain muuta? No kerro nyt ihan omin sanoin, niin ei jää epäselväksi.

        Eläkkeitä ei ole nostettu, niinkuin luvattiin. Samanlaisia pikkukorotuksia tuli Sipilän ryöväreilläkin. Turvetuotannon alasajon ja ilmastosekoilun johdosta asuminen, ruoka ja kaikki hinnat nousee, sillä se kertaantuu. Varsinaisia uusia työpaikkoja ei ole syntynyt, vaan maailman talouden kysynnästähän on kysymys. Aktiivimallia viritettiin uudelleen lähes samanlaiseksi, mutta se on hyväksyttävissä. Lesken eläkkeet jätettiin pois tulevilta leskiltä tietyn syntymävuoden perusteella. Eläkeputken poistaminen. Invalidivähennyksen poistaminen. Lääkeomavastuut ym ym lukematon määrä köyhyyttä lisääviä ja parannuksia ei ole. Velkaa tulevien polvien maksettavaksi. Monta monta muuta suurta virhettä, että en tule enää ikinä äänestämään muita kuin niitä vihaamianne PERSUJA.

        Miksi haluaisit oman kurjuutesi kasvavan? Sillä niinhän varmasti käy jos persut hallitukseen pääsevät.
        Sillä Jussi Halla-ahohan paalutti jo toukokuisessa linjapuheessaan sen, että persut ovat valmiit hyväksymään yleissitovuuden poistamisen, paikallisen sanelun ja kaikki muutkin EK-mafian työelämän kurjistamisehdotukset. Eli kohta olisit orjan asemassa.

    • Anonyymi

      Täällähän ryöpsähti kirjoitusten määrä kovan nousuun. On kirjoitettu yhtä ja toista. Itse olen hallituksen toimintaan suunnilleen tyytyväinen. Kovasti on moitittu hallituksen rahankäyttöä. Ei se Suomessa ole mitenkää erityisemmin karannut käsistä. Joka on seurannut sim. USA:n lainanottoa niin se on tähtitieteellinen Suomeen verrattuna. Elvyttäminen maksaa. Työttömyys on vähentynyt merkittävästi. Lainaa on kyllä otettu, se on totta, mutta tässä tilanteessa se on ollut pakko, jos on halunnut asioita hoitaa. Aika hyvin on mennyt vaikka on korona-aika. Uudistusten tekeminen alussa maksaa, mutta toivottavasti se maksaa itse itsensä ajan kanssa takaisian. Luulisi, että PS vaatisi. että Suomen pitää ottaa paljon lisää lainaa, koska heidän mallimaansa on ottanut jättimäisiä lainoja ja elvyttänyt tehokkaasti. Kaikkein eniten on ulalla juuri Perussuomalaiset ja osaksi myös Keskusta. Esim. vaatimus, että hallituksen pitäisi noudattaa tarkasti alkuperäistä budjettia. Se on naurettava vaatimus. Koronapandemian iskettyä on ollut tietysti pakko poiketa alkuperäisestä budjetista - se on aivan oikein. Ei nyt eletä "normaalioloissa" vieläkään vaan ollaan mm. pandemian kourissa. Ja tärkeintä. zzzzzzz TYÖLLISYYS ON PARANTUNUT MERKITTÄVÄSTI zzzzz. Huomaako PS tämän? Se on merkittävä parannus. Itse kannatan USA:n mallin mukaa elvytystä ja uudistuksia, mutta ei PS:n mallin mukaan. Normaaliaikoja varten laaditusta budjetista on varmasti maailmassa yleisesti irtaannuttu koronan takia. Eiko tätä PS huomaa. Keskusta on taantunut. Uudistusmieltä puuttuu. Hyväi poliitikkoja puuttuu, kun Vanhanenkin siirtyi syrjään. Hän oli ja on sentään toimen mies. PS on ajautunut umpikujaan, jonne ei päivä paista. Arvostettu johtaja puuttuu! Se on ajautumassa äärilinjoille. Se ei ole hyvä suunta.

      • Anonyymi

        Perussuomalaisilta ei ole eikä puutu ikinä arvostettua johtajaa ja puolueen linja on aina suomen kansa ensin. Suomalainen ymmärtää oman maan tärkeyden ja oman kansan turvana täytyy olla isänmaallinen kanta ja silloin maa voi hyvin. Vihreät ja vasemmisto ei ole edesauttanut kansalaistemme hyvinvointia, vaan vahinhoittavat mm unionin kautta talouttamme. Suomalainen äänestäjä kannattaa siksi ennemmin perussuomalaisia ja sekös vasemmistoa kiukuttaa.

        Kovasti persut yrittävät puhua "suomalaisten ja kansan" äänellä, vaikka joutuivatkin juuri suomalaisten ja kansan äänillä oppositioon. Ja mikään ei ole muuttunut ainakaan paremmaksi persujen suhteen, koska jo tiedetyn rasismin lisäksi persut ovat osoittautuneet myös rokotusvastaisiksi, eli yhteiskuntaamme tahallaan vahingoittavaksi puolueeksi kannattajineen.

        Nykyhallitus on parasta mitä Suomelle on tapahtunut kymmeniin vuosiin, joten eiköhän sama hallituskoalitio jatka myös seuraavalle kaudelle suomalaisten ja kansan äänillä.

    • Anonyymi

      Suomi on selviytynyt koronan aiheuttamista talousongelmista esimerkillisen hyvin, kertoi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n asiantuntija.
      IMF ei ole huolissaan Suomen velkaantumisesta lähitulevaisuudessa, joten opposition jatkuva puhe velkahelvetistä osoittautui turhaksi.
      Kukaan ei tietenkään aio ottaa velkaa jatkuvasti, vaan menokehykseen palataan sitten, kun pandemia on ohi. IMF:n arvion mukaan menokehyksiin voitaisiin palata vuonna 2025 tai 2026.

      • Anonyymi

        Suomen hallitus on hyvä esimerkki vasemmistolaisesta osaamisesta!

    • Anonyymi

      Valetta joka sana. Kansalla menee yhä huonommin. Vain perussuomalaisilla on koko maan etu tähtäimessä.

      • Anonyymi

        Pääseepähän seuraava hallitus miettimään miten tästä selvitään. Vihervasemmiston, köyhäin ja tulevaisuuden syöjähallitus.

      • Anonyymi

        Vain persuilla menee muita huonommin, ei kansalla. Mutta syykin on selvä = Persujen haittaisänmaallisuus.
        Pakkoko sitä on levittää rokottamattomana kulkutauteja? Tai olla rasisti? Tai vihata veronsa maksavia vasemmistolaisia työläisiä? jne.

        Menisit muualle ruikuttamaan persujen huonoa tilannetta, kansa kun on tyytyväinen nykyhallitukseen ja sen kansainvälisestikin kiiteltyyn toimintaan.

        Saanen nauraa kommunistin höpötyksille. Ensinnäkin haittaisänmaallisia on juurikin vasemmiston isänmaanpetturit ja köyhäin syöjät. Miksi ette luiki sinne kuubaan, missä valtio eli ihmiset "omistaa"kaiken. Siellähän se autuus ....Perussuomalaisten tilanne on suorastaan mainio, kolmekertaa suurempana kansanliikkeenä kuin vaskommareitten, jotka vaikenevat kaikesta mm haittamaahanmuutosta ja edesauttavat kaikkea sitä, mikä vahingoittaa kansaamme.Katkeruus kommunisteilla on perua selkään saadusta punakapinasta. Komut on rasisteja ja erittäin haittaisänmaallisia.

        Miksi kukaan olisi katkera oppositiossa ruikuttaville haittaisänmaallisille ... höh, naurettava ajatuskin.

        Suomea johtaa osaava Vasemmistohallitus, joka saa kiitettäviä arvosteluja niin Suomen kansalta kuin kansainvälisiltä yhteisöiltäkin. Ei siinä joidenkin persuluuserien katkerat vinkunat mitään vaikuta ... heheheheheh

    • Anonyymi

      Ei käy kateeksi Marinia ja hallitusta. Veneenkeikuttajia riittää edestä, takaa ja sivuiltakin. Mutta silti tulokset puhuvat osaamisesta ja tahdosta hoitaa asiat kunnolla.

      • Anonyymi

        Mariinin hallitus on epäonnistunut täysin ja kansa kärsii .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mariinin hallitus on epäonnistunut täysin ja kansa kärsii .

        Vain persut näyttävät kärsivän siitä, että Suomella menee nyt hyvin niin taloudessa kuin työllisyydessä. No sitähän se yhteiskuntavastaisuus ja työläisviha teettää....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain persut näyttävät kärsivän siitä, että Suomella menee nyt hyvin niin taloudessa kuin työllisyydessä. No sitähän se yhteiskuntavastaisuus ja työläisviha teettää....

        Satoja tuhansia työttömiä ja olemattomilla eläkkeillä olevia, sekä jatkuvasti nousevat hinnat, johtuen ilmastohumpasta, saa köyhät kyykkyyn.

    • Anonyymi

      Jussi Halla-ahohan paalutti toukokuisessa linjapuheessaan sen, että persut ovat valmiit hyväksymään yleissitovuuden poistamisen, paikallisen sanelun ja kaikki muutkin EK-mafian työelämän kurjistamisehdotukset.

      Siksi onkin loistava asia, että maassamme on nyt ja tulevaisuudessa työläisten asioita ajava vasemmistohallitus .

      • Anonyymi

        PS ja Kok ovatkin täysin EK-mafiosojen ohjauksessa. Ja työläisiä vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PS ja Kok ovatkin täysin EK-mafiosojen ohjauksessa. Ja työläisiä vastaan.

        Perussuomalaisten koko maata ajatteleva politiikka on sai gallupissa hyvän kannatuksen suomalaisilta ja meni ohi SDP:n. Parasta kansalle ilman punaisia on PS.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaisten koko maata ajatteleva politiikka on sai gallupissa hyvän kannatuksen suomalaisilta ja meni ohi SDP:n. Parasta kansalle ilman punaisia on PS.

        Näin on ja niin se pitääkin olla näin itsenäisyyspäivän kunniaksi. Veikko Vennamo oli ainoita poliitikkoja joka ajoi veteraanien etuja, kommunistien vastustaessa ja pilkatessa heitä. Nämä epäisänmaalliset vasemliiton edeltäjät toimivat niin rumasti veteraanejamme ja lottia kohtaan, ettei voi pahemmin toimia. Me PS kannattajat sytytämme kynttilän veteraaneille, eläville ja edesmenneille, sillä meissä elää se talvisodan henki, jolla hekin taistelivat vapauden, kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Tämä maa ei ole myytävänä.

        Aivan. Kansa ei myy tätä maata äärioikeistolaisten persujen rasismille, rokotusvastaisuudelle, natsismille eikä pinnan alla kytevälle terrorismille.

        Siksi Vasemmistohallitus johtaa maatamme edelleen ja hyvin sen tekeekin.
        Ja vaaleissa se oikea suuruus ja yhteistyökyky vasta mitataan ja silloin Vasemmisto on varmasti vahvoilla!

        Sehän nähdään kannatusluvuissa., eikä vihan määrällä, mikä kommunisteilla on kyllä liian korkealla isänmaallisia kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän nähdään kannatusluvuissa., eikä vihan määrällä, mikä kommunisteilla on kyllä liian korkealla isänmaallisia kohtaan.

        Galluppien määrittelemällä "suuruudella" on pelkkä hupiarvo ja siksi persujenkin vaikutusvalta maamme asioihin on aivan yhtä suuri kuin SKP:n kommunisteilla, joita niin kiihkeästi rakastatte kirjoittelujenne perusteella.

        Vasemmistohallitus johtaa maatamme edelleen ja hyvin sen tekeekin. Ja vaaleissahan se oikea suuruus ja yhteistyökyky vasta mitataan ja silloin Vasemmistoliitto on varmasti vahvoilla!

        Opposition vihapuolueet vaan räksyttää ja hallituspuolueet hoitaa maamme asioita. Hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opposition vihapuolueet vaan räksyttää ja hallituspuolueet hoitaa maamme asioita. Hyvin.

        Marin on saanut näppärästi koko oikeistolehdistön sekoamaan ... Hyvää työtä Sannalta.
        Ja hallitus vaan porskuttaa. Ja opposition tollot ihan sekaisin ja kansaa naurattaa ..

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton ministerit Li Andersson ja Hanna Sarkkinen hoitavat asiat.
      Bile-Sanna Marin bilettää.

      • Anonyymi

        Kyllä Sannalla on myös oikeus bilettää. Kuten on ollut muillakin pääministereillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Sannalla on myös oikeus bilettää. Kuten on ollut muillakin pääministereillä.

        Paras pääministeri koko Suomen historian aikana!

    • Anonyymi

      Nykyinen hallitus on parantanut ainakin työläisten, eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien, sairaiden jne. toimeentuloa ja mahdollisuuksia siihen. Siinä on suuri ero Sipilän persporvarihallitukseen nähden. Ja juuri siksi Marinin hallitus onkin huippusuosittu maassamme ja jopa maailmalla.

      • Anonyymi

        Ehdottomasti paras hallitus vuosisataan.

    • Anonyymi

      Maksuton toisen asteen koulutusuudistus on hyvä esimerkki hallituksen loistavasta osaamisesta!

      • Anonyymi

        Työelämään siirtyvien nuorten osaamistason nousu on yrityksillekin elintärkeää. Jopa EK-mafia on sitä mieltä. Kiitos Vasemmistohallituksen.

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus sai sitten puolustuksemmekin kuntoon. Puolustusvoimatkin kiittää ja kumartaa.

    • Anonyymi

      Suomen köyhät on unohdettu ja leipäjonot kasvaa. Suomalaisten lasten mielenterveyshoitoihin ei rahat tahdo riittää millään! Vasurit vihreiden avustuksella jakaa meidän rahoja miljarditolkulla muille maille vierahille---siinä se vasureiden saavutus on--omat unohdettu täysin.

      • Anonyymi

        Persulasten mielenterveys on varmasti mennyt ihan omien vanhempiensa persuilun takia, joten turhaa siitä on hallitusta syyttää.

    • Anonyymi

      Kurjaakin kurjemmaksi menee punikkihallituksen aikaansaannokset. Onneksi on oikeisto enemmistö, niinpakko oli kepu ottaa mukaan, vaikka liikaa sekin on kommunistien persettä nuollut. Totta se älyää kohta lähteä jo hallituksesta, sillä muuten persut tai kokkareet vie loputkin kannattajat.

      • Anonyymi

        Mitäs vikinää sieltä opposition äärioikeasta nurkasta oikein kuuluu .. hehehehehheeh

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus on nostanut maamme työllisyydenkin jo korkeammaksi kuin koskaan mittaushistorian aikana. Eli hyvin menee mutta menköön!!!!

      • Anonyymi

        No se ei nyt ainakaan ole käpykaartivasujen ansiota...Lienee Sipilän aikaansaannoksia, kun pystyy firmat ottamaan uusia työläisiä töihin. Kannattaa uskoa oikeistolaista politiikkaa, jossa osataan ajaa kaikkien etuja ja tulos jo näkyy. Vihavasemmistokommunistit yrittävät lietsoa yhä luokkavihaansa.

        Maamme käpykaartilaiset ovat tosiaan nyt oppositiossa, joten heidän osuutensa on ollut pelkkä kaikkien hallituksen päätösten vastustaminen ja yhteiskunnan toimintojen rapauttaminen rokotusvastaisuudella. Mutta turhaan.
        Loistavasti toiminut Vasemmistohallitus jatkaa maamme pelastamista PersKokkare-hallituksen ajoilta vielä 1,5 vuotta ja sen jälkeen Marin-2 aloittaakin jo kautensa.
        Get over it!

      • Anonyymi

        Persujen Breivik-kerhossa on taas luettu IKL-oppaita ja retoriikka on sen mukaista.

    • Anonyymi

      Loistavaa työtä on vasemmisto tehnyt hallituksessa, vaikka kepulit pyrkivätkin nostamaan kannatustaan oikeistoa nuolevilla kommenteillaan. Mutta pääasiahan on, että pysyvät vasemmiston asettamassa ruodussa ja hallitus toimi, HYVIN.

      • Anonyymi

        Kepulit ovatkin LOISTAVAN hallituksemme heikoin lenkki. Mutta todella hyvä kuitenkin verrattuna opposition räksyttäjiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulit ovatkin LOISTAVAN hallituksemme heikoin lenkki. Mutta todella hyvä kuitenkin verrattuna opposition räksyttäjiin.

        Hyvä apupuolue kepuleista saatiin.

    • Anonyymi

      Äänestäkäämme siis Vasemmistolaisia ehdokkaita myös tulevissa alue-vaaleissa!

    • Anonyymi

      Bensan hinta jo yli 2€ ja kaikki muutkin nousee kohisten että hallituksella riittää mitä jakaa hulttiomaille ja saadaan suojatyöpaikka ns ministereille

      • Anonyymi

        Kummallista, ettei oikeistokakaroiden päähän mene se, ettei hallitus määritä bensan eikä muidenkaan tuotteiden hintoja. Jos älykkyys on tuota luokkaa, kannattaisi sitä kehittää opiskelemisella, eikä täällä typeryyttään osoittamalla!

    • Anonyymi

      Meillähän on nyt paras hallitus vuosikymmeniin. Siitä saa olla ihan julkisestikin iloinen.

      • Anonyymi

        Juuri niin. Kiitos hallituksen työläisiä puolustavan toiminnan.

    • Anonyymi

      Kurjistaja hallitus on nyt vallassa. Vaskommunistit ja viherhipit on olleet edesauttamassa kotimaisten energioiden alasajoa, joka taas on nostanut mm kaukolämmön ja muun asumisen hintaa. Kommunistit tuntuu vain olevan niin saa....nan tyhmää sakkia, jotka eivät ymmärrä mm omavaraisuuden päälle mitään. Eläkeläisten ja yleensä pienituloisten ostovoima on alentunut huomattavaa vauhtia. Siinä ei vappu kympit, eikä Liin sataset auta ja varsinkaan lupaukset niistä.

      • Anonyymi

        Persujen kurjuus johtuu vain heidän omasta haittaisänmaallisesta toiminnastaan, ei hallituksesta!
        Nykyinen hallitushan on jo parantanut ainakin työläisten, eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien, sairaiden jne. toimeentuloa ja mahdollisuuksia siihen.
        Siinä on suuri ero Sipilän persporvarihallitukseen nähden.

        Marinin hallitus onkin huippusuosittu maassamme ja jatkaa varmasti seuraavallekin kaudelle. Get over it!.

        Helppoahan se on velaksi elää, jos toiset laitetaan ne maksamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppoahan se on velaksi elää, jos toiset laitetaan ne maksamaan.

        Mitkä toiset? Kyllä me kaikki veronmaksajat joudumme ne yritysten saamat koronatuet yms. koronan kulut yhdessä maksamaan. Tietysti kaltaisesi sosiaalituilla elelevät vähemmän kuin me muut.

    • Anonyymi

      "pienimpien eläkkeiden korotukset"
      Näyttää ehkä hyvältä muttei lisää pieneläkeläisen nettotuloja, sillä kansaneläke ja mahdollinen asumistuki pienenevät.

      • Anonyymi

        No PersKokkare-hallitushan leikkasi eläkkeitä ja nosti sairauskulujen omavastuuta jne.
        Nyt on sentään oikea suunta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No PersKokkare-hallitushan leikkasi eläkkeitä ja nosti sairauskulujen omavastuuta jne.
        Nyt on sentään oikea suunta.

        Ei muuten leikannut, vaan mm takuueläkettäkin nostettiin. Taas komuvaletta.

    • Anonyymi

      Toivottavasti kaikki muistavat vihervasemmistohallituksen avauksessa mainitut saavutukset kun äänestävät aluevaaleissa. Näyttöä siis osaamisesta löytyy!

      • Anonyymi

        Juuri näin. Vasemmistoliitosta löytyy asiantuntevia lääkäreitä, juristeja, hoitajia jne. hoitamaan sote-alueiden asioita. Äänestä siis sinäkin Vasemmistoliiton ehdokasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Vasemmistoliitosta löytyy asiantuntevia lääkäreitä, juristeja, hoitajia jne. hoitamaan sote-alueiden asioita. Äänestä siis sinäkin Vasemmistoliiton ehdokasta.

        Perussuomalaisista löytyy kaikkein viisaimmat ihmiset, jotka ovat kansan puolella ilman rasismia ja vihaa suomalaisuutta kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaisista löytyy kaikkein viisaimmat ihmiset, jotka ovat kansan puolella ilman rasismia ja vihaa suomalaisuutta kohtaan.

        Joo ei ainakaan anneta kommunisteille ääniä. Mokomatkin kaduilla istujat ja ilmastohörhöt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaisista löytyy kaikkein viisaimmat ihmiset, jotka ovat kansan puolella ilman rasismia ja vihaa suomalaisuutta kohtaan.

        Eikös PS puolueen viisaimmat, eli Ano Turtiainen ja Olli Tiihonen lähteneet jo persuista? Ne loput persut kun on vieläkin tyhmempiä.

    • Anonyymi

      Vihervasemmiston kommunistit on surkeinta hallituksessa ja kansa kärsii.

      • Anonyymi

        Persupojut ne näkee kommunisteja jopa sänkyjensä alla ... hahahahaha

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persupojut ne näkee kommunisteja jopa sänkyjensä alla ... hahahahaha

        Surkeaa on hallituksen sekoilu. Jopa toveri Arhinmäki kapinoi omaa puoluettaan vastaan. Niitä komujahan se vas.liitto edustaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surkeaa on hallituksen sekoilu. Jopa toveri Arhinmäki kapinoi omaa puoluettaan vastaan. Niitä komujahan se vas.liitto edustaa

        No mutta! Arhinmäkeen ihastuu niin moni persupoika, että tuskinpa pääset koskaan idoliasi edes halaamaan ... joten eiköhän Tynkkypoika ole sinulle varmempi saalis ... hahahahahahah

    • Anonyymi

      Nykyinen Vasemmistohallitus on parantanut jo ainakin työläisten, eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien, sairaiden jne. toimeentuloa ja mahdollisuuksia siihen.
      Siksi aluevaaleissa kannattaakin äänestää nimenomaan Vasemmistohallituspuolueita, sillä siellä se viisaus asuu, ei opposition räksyttäjissä.

      • Anonyymi

        Asumisen ja elämisen kustannukset nousevat ja mm eläkeläisten ostovoima heikkenee kiihtyvällä tahdilla. Ilmastouskonnon varjolla turvetuotannon ja metsäteollisuuden mahdollisuuksia huononnetaan ym kurjuutta lisääviä toimenpiteitä. Valtava kansaa kurjistavia asioita tehdään kiireellä ja velaksi eletään.

      • Anonyymi

        Kurjuutta ja köyhyyttä nämä kommunistit tuoneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurjuutta ja köyhyyttä nämä kommunistit tuoneet.

        Persujen kurjuus ja köyhyys johtuu ihan heidän omasta haittaisänmaallisesta toiminnastaan. Turhaa siitä hallitusta on syyttää, sillä onhan hallitus nostanut avoimien työpaikkojen määrät ja talouden jo huippulukuihin. Menisitte töihin niin kurjuutenne varmasti vähenee.

    • Anonyymi

      Menen heti huomenna ennakkoäänestämään Vasemmistoliiton ehdokasta. Tee sinäkin niin.

      • Anonyymi

        No nyt se oma ääni on annettu asiantuntevalle ja kansan etuja ajavalle Vasemmistoliiton ehdokkaalle. Ja kyllä tuli hyvä mieli. Tee sinä samoin ja koe miltä onnellisuus tuntuu...

    • Anonyymi

      Kolmas koronapiikki ja ääni vasemmistoliiton edustajalle samalla reissulla. Hyvä päivä siis.

    • Anonyymi

      SOTE uudistus on taas päivää lähempänä toteutumista. Hienoa työtä vasemmistohallitukselta!

      • Anonyymi

        Aluevaltuustoihinkin kaivataan Vasemmiston osaamista! Joten äänestä Vasemmistoliiton ehdokasta!

    • Anonyymi

      Aluevaltuustoihin valittavat ovat juuri niitä henkilöitä, jotka määrittelevät alueen soten toimivuuden, joten heidän valintansa on nyt se kaikkein tärkein asia. Ja kun tiedetään miten hyvin nykyhallitus on toiminut niin työllisyyden, talouden, puolustuskykymme kuin koronankin suhteen, niin vaikeata on tuota osaamista jättää huomiotta.
      Eli suomeksi: Äänestä jonkin hallituspuolueen ehdokasta

      • Anonyymi

        Kaikki rehelliset ja isänmaalliset ihmiset tekevät juuri niin!
        Eli suomeksi: Äänestävät Vasemmistoliiton ehdokasta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki rehelliset ja isänmaalliset ihmiset tekevät juuri niin!
        Eli suomeksi: Äänestävät Vasemmistoliiton ehdokasta

        Mistä lähtien vasemmiston kommunistit puhuvat isänmaasta? Jotka ivasivat sotiemme veteraaneja ja huorittelivat lottia. Ihailivat puna armeijan paraateja. Halveksivat suomen armeijaa jne. jne. Älkää edes viitsikö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä lähtien vasemmiston kommunistit puhuvat isänmaasta? Jotka ivasivat sotiemme veteraaneja ja huorittelivat lottia. Ihailivat puna armeijan paraateja. Halveksivat suomen armeijaa jne. jne. Älkää edes viitsikö.

        Siitä asti kun vasemmistolaiset työläiset olivat puolustamassa maamme itsenäisyyttä. Ainuttakaan persuahan ei rintamalla koskaan ollut, koska niiden esi-isät luikkivat heti metsäkaartiin. samaa haittaisänmaallisuutta on persujen rokotusvastaisuus nykyään!

        Eli kaikki rehelliset ja isänmaalliset ihmiset äänestävät Vasemmistoliiton ehdokkaita!!!!!

        Vasemmiston kommunistithan ne oli käpykaartissa. Sotien jälkeen saivat kommarit vielä korvauksia, kun eivät sotineet "lahtari"armeijassa, jonka selkäranka olivat suojeluskuntalaiset isänmaalliset sotilaat ja mahtava komujen vihaama lotta järjestö. Olet tyypillinen epäisänmaallinen skdl/vas.liiton kommunisti.

    • Anonyymi

      Nykyinen hallitus onkin ehdotonta eliittiä osaamisensa suhteen. SIIS JATKOON!!!!

      • Anonyymi

        Puna eliittiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puna eliittiä!

        No eliittiä joka tapauksessa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eliittiä joka tapauksessa!

        Puna eliitti onkin synonyymi älylliselle eliitille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puna eliitti onkin synonyymi älylliselle eliitille!

        Siis aivan paras eliitti, etten sanoisi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puna eliitti onkin synonyymi älylliselle eliitille!

        Puna tauti on kurjuuden merkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puna tauti on kurjuuden merkki.

        Silmiesi punoitus johtuu ihan omasta alkoholin käytöstäsi, älä siitä muita taas syytä!

    • Anonyymi

      Hallituksen vasemmistopuolueet saivat hyvät asemat myös aluevaltuustoihin. Näin se menee kun osaa!

      • Anonyymi

        Oikeisto vielä paremmat. Kurjistaja hallituksen lopputaival alkaa.... Onneksemme! Seuraava hallitus ilman komuja ja vihreitä olisi toive.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto vielä paremmat. Kurjistaja hallituksen lopputaival alkaa.... Onneksemme! Seuraava hallitus ilman komuja ja vihreitä olisi toive.

        Älä nyt hulluja puhu! Hallituspuolueet nostivat yhteiskannatustaan 58%:iin, eli parempaan suuntaan siis mentiin! Ja parasta on rasististen rokottamattomien rökälemäinen vaalitappio ... sille voi jopa nostaa yhdet skumpat ensi viikonloppuna!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt hulluja puhu! Hallituspuolueet nostivat yhteiskannatustaan 58%:iin, eli parempaan suuntaan siis mentiin! Ja parasta on rasististen rokottamattomien rökälemäinen vaalitappio ... sille voi jopa nostaa yhdet skumpat ensi viikonloppuna!

        Eikös ne viher ja vas.kommarit saaneet takkiinsa ja maakunnissahan on persuilla ja kokkareilla enemmän valtuutettuja kuin kommunisteilla. Ihme tyyppejähän te valheineen olette. PS on katsos aluevaltuustoissa suurempi päättäjä kuin vaskomut, mutta toki hyväks
        ymme osan teidänkin ehdotuksistanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt hulluja puhu! Hallituspuolueet nostivat yhteiskannatustaan 58%:iin, eli parempaan suuntaan siis mentiin! Ja parasta on rasististen rokottamattomien rökälemäinen vaalitappio ... sille voi jopa nostaa yhdet skumpat ensi viikonloppuna!

        Nostetaan skumpat vaan, kun PS on mukana päättämässä yli 3% kannatuksella kuin vas.liitto. Yhteistyötä toverit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nostetaan skumpat vaan, kun PS on mukana päättämässä yli 3% kannatuksella kuin vas.liitto. Yhteistyötä toverit!

        No on persupojuilla kummalliset ilon aiheet, varsinkin kun suurin osa PS äänestäjistä äänesti Kepuleita ja nukkuvia. Eli iloitsevat romahtaneesta kannatuksestaan ... No niinhän me kaikki .. heheheh!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on persupojuilla kummalliset ilon aiheet, varsinkin kun suurin osa PS äänestäjistä äänesti Kepuleita ja nukkuvia. Eli iloitsevat romahtaneesta kannatuksestaan ... No niinhän me kaikki .. heheheh!!!!!

        Mutta PS on kuitenkin yli 3% suurempana kuin vasut päättämässä yhteisistä asioista ja suurin ilon aihe on vihreitten tyhmyyden pysyminen kehä kolmosen sisällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta PS on kuitenkin yli 3% suurempana kuin vasut päättämässä yhteisistä asioista ja suurin ilon aihe on vihreitten tyhmyyden pysyminen kehä kolmosen sisällä.

        Oppositiolla ei ole sanan sijaa hallituksessa eikä aluevaltuustoissakaan. Mutta kiva että olet löytänyt vielä pienen 3% ilon elämääsi ... heheheheheh

      • Anonyymi

        Kokkareet voitti ja persujakin enemmän kuin puna termiittejä.

    • Anonyymi

      Kansa voi olla nyt hyvin tyytyväinen, sillä hallituspuolueiden yhteiskannatus oli vaaleissa jo 58,8%, joten rasistit ja eliitin rikastajat jäävät aluevaltuustoissakin oppositioon.

      • Anonyymi

        Kyllä nyt on hyvä, kun PS on mukana ja oikeisto enemmistö johtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nyt on hyvä, kun PS on mukana ja oikeisto enemmistö johtaa.

        Persuilla ei ole sanan sijaa hallituksessa eikä nyt aluevaltuustoissakaan. Pelkkiä rasitteita molemmissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuilla ei ole sanan sijaa hallituksessa eikä nyt aluevaltuustoissakaan. Pelkkiä rasitteita molemmissa.

        Jopas se komu aivopieruja päästelee. Punarasistit kyllä Dellingerin tavoin haluaisivat päästä erimieltä olevista eroon, vaikka tämä ryhmä on yksi suurimmista, nimittäin perussuomalaiset. No olkaa huoleti, kyllä me "persut"kuunnellaan ja otetaan huomioon osan teidänkin mielipiteistä, lukuunottamatta näitä käänteisrasistisia juttuja.

        Persujen "suuruus" on 11,1%. Todistetusti.
        Persujen yhteistyökyvyttömyys ja haittaisänmaallisuus tipauttaa persut kohta SKP:n tasolle. Eikä kukaan jää kaipaamaan... heheheheh

    • Anonyymi

      Työllisyys nousi jälleen uuteen ennätykseen, kiitos Vasemmistohallituksen työllisyystoimien. Ja vieläpä ilman työttömien kepittämistä.

      • Anonyymi

        Työllisyys on noussut koko euroopassa, mutta vähiten suomessa velanottomäärä huomioiden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työllisyys on noussut koko euroopassa, mutta vähiten suomessa velanottomäärä huomioiden.

        Älä nyt viitsi valehdella kuin persu. Suomihan on kansainvälisten tutkimusten mukaan pärjännyt parhaiten työllisyyden hoidossa koronan aikana.

    • Anonyymi

      Seuraavaksi sitten korjaamaan kaivoslakeja. Kyllä Vasemmistohallitus osaa!

      • Anonyymi

        Hallituspuolueet ovat yhtä mieltä siitä, että kaivoslain uudistus on parannus nykytilaan, joten ainakaan lakiesityksen raukeamista tällä kaudella ei mikään puolue halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituspuolueet ovat yhtä mieltä siitä, että kaivoslain uudistus on parannus nykytilaan, joten ainakaan lakiesityksen raukeamista tällä kaudella ei mikään puolue halua.

        Sipilän hallitus jputui korjaamaan edellisten kommunistien kaivoslakia yksityisen lapiomiehen osalta. Toivottavasti punikit ei ole taas näitten pienimpien kimpussa. Kyllä ei ole ihme jos näitä käänteisrasisteja inhotaankin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilän hallitus jputui korjaamaan edellisten kommunistien kaivoslakia yksityisen lapiomiehen osalta. Toivottavasti punikit ei ole taas näitten pienimpien kimpussa. Kyllä ei ole ihme jos näitä käänteisrasisteja inhotaankin.

        Juuri Sipilän möhläyksiä siinä ollaankin korjaamassa, joten huolesi on ihan turha! Kyllä Vasemmistohallitus tietää mitä tekee, toisin kuin perskokkareet, nuo ahneuden ylistäjät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri Sipilän möhläyksiä siinä ollaankin korjaamassa, joten huolesi on ihan turha! Kyllä Vasemmistohallitus tietää mitä tekee, toisin kuin perskokkareet, nuo ahneuden ylistäjät.

        Taas kommarin tietämättömyys paistaa läpi. Enpä ihmettele, jos kansa on kaduilla kurjuuden kasvaessa ja punaeliitin syödessä veronmaksajien tienaamia varoja. Suomelta lähtee siunaus kommunistien palvellessa epäjumala ilmastoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas kommarin tietämättömyys paistaa läpi. Enpä ihmettele, jos kansa on kaduilla kurjuuden kasvaessa ja punaeliitin syödessä veronmaksajien tienaamia varoja. Suomelta lähtee siunaus kommunistien palvellessa epäjumala ilmastoa.

        Melko kurjaa varmaan on persuna olo, kun täytyy humalapäissään kaduilla räyhätä.
        Menisit töihin ja unohtaisit nuo haittaisänmaalliset ajatukset, niin kurjuutesi häviää saman tien. Lupaan sen sinulle!

    • Anonyymi

      Sairaanhoitajakolutukseen lisätään nyt niitä resursseja ja varoja, joita edellinen PersKokkare-hallitus oli leikkaamassa. Eli jälleen loistavaa toimintaa nykyhallitukselta.

      • Anonyymi

        Vielä kun kuntatyönantaja alkaisi maksaa heille kunnollista palkkaa, niin ala alkaisi kiinnostamaan nuorisoa.

    • Anonyymi

      Kansa kaduilla, kun epäisänmaallinen vasemmisto kommunistien riistäjät vie ihmisiltä tuhkatkin pesästä.

      • Anonyymi

        Kyllä kepu teki kurjan tempun kun lähtivät näin lyhytnäköiseen hallitukseen mukaan. Ilman kepuja ja ruottalaisia ei olisi syntynytkään näin kurjaa vasuhallitusta.

      • Anonyymi

        Kyllä kurjuus varmasti kasvaa kun Helsinkiin asti menee tukkimaan katuja ja harrastamaan väkivaltaa niin poliiseja kuin toimittajiakin vastaan.
        On se varmaan kauheaa persujen mielestä, kun vapaiden työpaikkojen määrä on nyt noussut jo niin suureksi, että kohta joutuu niihin menemään, eikä kerkeä sitten enää kaduilla kulkueissa juopottelemaan.

    • Anonyymi

      Melko vähän on puhuttu siitä, että edellisen hallituksen jäljiltä kuntien talous oli historian huonoimmassa jamassa. Kuntien verotulojen kasvu mateli pitkään kahden prosentin tuntumassa, mutta nyt verotulojen kasvu lähentelee jo 7 prosenttia.

      Työllisyyskin on jo ennätystasolla, päästövähennyksissä olemme päässeet yli puolenvälin, velkasuhde on käännetty, Suomen suhteellinen asema on euroalueen parhaita. Tämä kaikki osoittaa, että kansantalouden ei saa antaa olla ajopuu markkinoiden virrassa ja todistaa Vasemmistohallituksen kyvykkyyttä ajaa kansakuntamme etua.

      • Anonyymi

        Hyvää työtä on Vasemmistohallitus tehnyt!

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus saavuttaa kaikki tavoitteensa, ja jopa etuajassa. On siinä opposition räksyttäjillä kestämistä ... heheheheheh

      • Anonyymi

        No ei todellakaan ole hyvin mennyt, kun aikoihin suurimmat ihmisryhmät marssivat kaduilla ja ne marssijat ei olekaan mitään ekopellejä, joita on muutamia kymmeniä. Ei kansa lähde kaduille tyhjän takia, jos kansalla menee hyvin. Vihervasemmisto on tuhonnut ja tuhoamassa demokraattista ja turvallista isänmaatamme. Jatkuva propakanda ja piilokommunismin markkinointi näkyy kansan pahana olona ja turvattomuutena etenkin lapsissamme ja niissä, jotka jotain yrittävät.

        Eihän siellä Convoyssa ollut kuin ne ammattimielenosoittajat, jotka ovat jo vuosien ajan ilmestyneet jokaiseen äärioikeiston mielenosoitukseen teeskentelemään johtajaa. Väliaikoina he häiriköivät yksittäisiä kansalaisia ja kertovat urotöistään valemedioiden sivuilla. Nytkin he ilmestyivät paikalle tyytyväisinä, sillä mielikuvituksessaan he taas kerran pääsivät johtamaan kansanjoukkoja. Siis kaukana palkkatyöläisistä ja kansasta, mutta persujahan he varmasti olivatkin.

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus porskuttaa osaamisellaan:
      Työllisyysaste on nyt ennätyksellisen korkealla ja veroaste on alhaisimmillaan kymmeneen vuoteen, mutta silti valtion ja kuntien saamat verotulot kasvavat jatkuvasti.
      Pandemia-ajan velkaantuminen on euroalueen kolmanneksi pienin, velkasuhde on laskussa ja kestävyysvaje on pienentynyt yli 4 prosentista noin 2,5 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.

      • Anonyymi

        Ilmankos Marinin hallitus on edelleen suositumpi kansan keskuudessa kuin yksikään oikeistohallitus koskaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmankos Marinin hallitus on edelleen suositumpi kansan keskuudessa kuin yksikään oikeistohallitus koskaan!

        Ja vasemmistohallitus jatkaa aina vaan varmemmin ensi kevään vaalien jälkeen. Mahtavaa!

    • Anonyymi

      Ministeri Li Andersson la 19.2.2022 klo 16.39:

      "Tällä hetkellä meillä päättäjillä ei kuitenkaan ole sellaisia työkaluja käytössä, jolla me suoraan voisimme siirtää rahaa esimerkiksi pienituloisille eläkeläisille tai työttömille, jotka eivät hyödy työmatkavähennyksen parannuksista."

      • Anonyymi

        Punikki Lii jakaakin valtion yhteisestä kuormasta kaikenmaailman elintaso pakolaisille ja ilkeää sanoa, ettei ole varaa. Kiroan jokaisen kommunistin alimpaan hel.....n.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punikki Lii jakaakin valtion yhteisestä kuormasta kaikenmaailman elintaso pakolaisille ja ilkeää sanoa, ettei ole varaa. Kiroan jokaisen kommunistin alimpaan hel.....n.

        Breivik-kerhossasi voit harjoittaa uskonnollista "ihmisrakkauttasi" mielin määrin, mutta älä tule tänne siitä kertomaan! Tuollainen vihapuhe menee jo sairauden puolelle.

    • Anonyymi

      "aktiivimallin purkaminen" haistapa pitkä vittu... pahemmaksi meni ja demarit asialla joo ja vihreet peesaa

      • Anonyymi

        Mutta nythän sinultakaan ei enää leikata työttömyysetuudestasi, vaikka et haettua työtä saisikaan! Se on selvä parannus entiseen, vai mitä? Vai etkö haluaisi edes tehdä työhakemuksia?

    • Anonyymi

      Ja saavutukset vaan jatkuvat ... ja jatkuvat ...

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus aikoo tukea Ukrainaa rahallisesti, mutta ei aseellisesti. Järkevää toimintaa taas hallitukselta.

      • Anonyymi

        Aseapu Ukrainalle nähtiin kuitenkin hallituksessa tarpeelliseksi ja nyt siitä on jo tehty päätös. Jälleen järkevää, tilanteet huomioonottavaa ja yhteistyökykyistä toimintaa hallitukselta.

    • Anonyymi

      puolustusmenojen leikkaaminen?

      • Anonyymi

        Miten niin? Juurihan Vasemmistohallitus järjesti maallemme uudet hävittäjät maatamme puolustamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin? Juurihan Vasemmistohallitus järjesti maallemme uudet hävittäjät maatamme puolustamaan.

        Venäjämieliset itkevät sitä, että Vasemmistohallitus osti ne USA:sta, eikä Venäjältä.

    • Anonyymi

      Nykyhallitus on toteuttanut sellaisia saavutuksia, joista oikeistolainen PersKokkare-hallitus ei uskaltanut edes unelmoida. Ja vieläpä Koronan ja Ukrainan sodan aikana.
      Mahtavaa toimintaa!

      • Anonyymi

        Ei siis ihme, että Marin-2 hallitus aloittaa ensi keväänä samoin puoluein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis ihme, että Marin-2 hallitus aloittaa ensi keväänä samoin puoluein.

        Kannatetaan!!!!!

    • Anonyymi

      Nykyinen hallitus on parantanut jo ainakin työläisten, eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien, sairaiden jne. toimeentuloa ja mahdollisuuksia siihen.
      Siinä on valtava ero Sipilän persporvarihallituksen kansankurjistajiin nähden.

      • Anonyymi

        Vasemmistohallituksen saavutuksille ei löydy vertaa!

    • Anonyymi

      Aivan mahtava hallitus meillä.

    • Anonyymi

      sipilä onkin jeesusta suurempi
      ensin laitto kaikki paskaksi ja nyt purkaa toimiaan hallituksessa ollessa
      hyi saatana

      maahanmuutto 2015 ja hoitajien palkat leikkasi-taksiraiskausuudistus jne

      • Anonyymi

        Aivan. Maatalouskommunistien otto hallitukseen oli suuri virhe!

    • Anonyymi

      Viisas hallituksemme toimii viisaasti myös Nato-asiassa.

      • Anonyymi

        Opposition populisteja kuuntelemalla olisi maamme jo Putinin valtapiirissä.

      • Anonyymi

        Viisas harkitsee siirtojaan, populisti heiluu kuin tuuliviiri

    • Anonyymi

      Maamme on taas äänestetty maailman onnellisimmaksi maaksi! Kiitos siitä kuuluu maailman parhaalle Vasemmistohallituksellemme ja sitä äänestäneille työläisille.

      • Anonyymi

        Näinhän se vaan on.

      • Anonyymi

        Parasta kansalle!

    • Anonyymi

      Hallituspuolueiden yhteiskannatus kasvaa koko ajan. Kyllä kansa tietää ja osoittaa milloin maata johdetaan hyvin!

      • Anonyymi

        Aivan totta. Marin-2 hallitusta siis odotellessa.

      • Anonyymi

        Kun työllisten määrä kasvaa niin hallituspuolueiden kannatus tekee samaa. Eli kaikki hyvin suomenmaassa.

    • Anonyymi

      Mulla olisi tähän saavutuslistaan pari kohtaa lisää.
      Ne vappusataset tai vapputonnit olivat aika kamalaa vasemmiston äänestäjien älykkyyttä aliarvioivaa populismia. Ne heitot olisi voinut jättää väliin.

      Mutta vihervasemmisto hallituksen saavuksia ovat sukupuolineutraalit liikennemerkit ja tarkka huolenpito siitä että jokainen meistä määrittelee itsensä oikein englanninkielisillä persoonapronomineilla. she/her he/his they/them. Tämä on äärimmäisen tärkeää eritoten twittervasemmistolle.

      Lisäksi turvevoimaloiden rakentaminen verovaroilla Ruandaan oli voimaannuttava ympäristöteko ilmaston kannalta. Sanoisinko että kansainvälisesti vihrevasemmiston suurin saavutus? Tosin ehkäpä Jesidi-naisia piinanneiden ISIS-jäsenten nouto yksityiskoneella Lähi-idästä saattoi ylittää tämän?

      • Anonyymi

        Rinteen lupaama pienimpien eläkkeiden nosto on jo tapahtunut tosiasia, joten sitä edelleen kaipaavat persupojut osoittavat tosiaan älykkyytensä vajavaisuutta.

        Sukupuolineutraalit liikennemerkit päätettiin ottaa käyttöön jo Sipilän hallituksen aikana, jossa olivat mukana Kepu PS Kok. Ja niiden käyttöönotto tapahtuu nyt sitten sitä mukaa kuin niitä muutenkin uusitaan. Eli siitäkin kannattaa ruikuttaa noille puolueille, ei nykyhallitukselle.

        Ruandan turvevoimalat ovat jotain MV-lehden propagandaa, jolla ei kannata sen enempää päätään vaivata, kuten muillakaan rasistien valheilla.

        Onneksemme meillä on vallassa Vasemmistohallitus, joka on pysynyt toimintakykyisenä venäjämielisen opposition valheista, maalituksesta ja vihapuheista huolimatta!

        Mä en tykkää valeuutisten levittäjistä: Ruandan turvevoimalat löydät googlen avulta ulkoministeriön kehitysapua koskevista projekteista.

        Vihapuheista... onko vasemmiston kansanedustaja J.Yrttiaho syyllistynyt mielestäsi jonkinlaiseen rikokseen, ajatusrikokseen kenties? Hänhän on Putinin kannattaja ja haluaisi rajoittaa yleisradion sananvapautta ainakin oman pää-äänenkannattajanne mukaan.

        Siinä Finnveran sivuilla selvitys siitä kuinka vihervasemmisto rakentaa meidän yhteisillä verorahoilla turvevoimaa Afrikkaan, samaan aikaan kun sitä ilmastokriisin nimissä ajetaan Suomessa alas. Vihervasemmiston saavutuksia todella! Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Tai paremmin ei vaan välitä.

        https://www.finnvera.fi/vienti/vientitakuutoiminta/taatut-kaupat/taatut-kaupat/turvevoimalaitos-ruandaan?fbclid=IwAR3ETgXlU-savALlbpOAcS_tfJcVxTZ2XitwA5n0rxJnv5LtXutxkXQxp78

        Tuokin tuki on päätetty jo edellisen PersKokkare-hallituksen aikana, joten annetaan vaan se kunnia Soini(Halla-aho) Sipilä Orpo oikeistoretkueelle.

        Sinänsä kehitysavun antaminen on hyväksi, sillä kun voidaan pienentää pakolaisten halua siirtyä kehittyneempiin maihin. Sen ymmärtäminen vaatii hiukan ajatustyötä, mutta yritä toki.

    • Anonyymi

      Onneksemme meillä on vallassa yhä Vasemmistohallitus, joka on pysynyt toimintakykyisenä venäjämielisen opposition valheista, maalituksesta ja vihapuheista huolimatta! Ja jatkaa hyvin todennäköisesti myös ensi kevään EK-vaalien jälkeen.

      • Anonyymi

        Niin elleivät sen omat kannattajat pure kun Suomi liittyy NATO:on tämän hallituskauden aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin elleivät sen omat kannattajat pure kun Suomi liittyy NATO:on tämän hallituskauden aikana.

        Ja liity rasisteihin vai ...? HAHAHAHAHAHAHA....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja liity rasisteihin vai ...? HAHAHAHAHAHAHA....

        Hieno kuulla ettei sinuakaan haittaa se että Vasemmistoliitto on monien yllätykseksi ottanut myönteisen NATO-kannan. Jäsenhakemus vireille ja nopeasti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieno kuulla ettei sinuakaan haittaa se että Vasemmistoliitto on monien yllätykseksi ottanut myönteisen NATO-kannan. Jäsenhakemus vireille ja nopeasti!

        Suomen ja suomalaisten turvallisuus on tietysti etusijalla ja jos se tosiaan vaatii Natoon liittymistä niin siittä sitten vaan. Luotan hallitukseen tässäkin asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen ja suomalaisten turvallisuus on tietysti etusijalla ja jos se tosiaan vaatii Natoon liittymistä niin siittä sitten vaan. Luotan hallitukseen tässäkin asiassa.

        Tästä ollaan samaa. Hirmuisen hyvä juttu että vasemmistokin siirtyy yhä enemmän ja enemmän avoimesti kannattamaan jäsenyyttä läntisessä puolustusliitossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä ollaan samaa. Hirmuisen hyvä juttu että vasemmistokin siirtyy yhä enemmän ja enemmän avoimesti kannattamaan jäsenyyttä läntisessä puolustusliitossa.

        Tutkitaan ja keskustellaan mutta ei hutkita. Eikä alennuta natokiimaan tai -vihaan.

    • Anonyymi

      Luottakaamme kaikki viisaaseen Vasemmistohallitukseemme!

      • Anonyymi

        Ja ennenkaikkea siihen että se vie Suomen pikaisesti NATO:n jäseneksi!

      • Anonyymi

        No Natoon liittymisestä pitää ainakin keskustella hallituksen kesken avoimesti ja jos yhteisymmärrys asiasta saadaan niin sitten. Ei siis natokiimaisten painostuksesta.

      • Anonyymi

        Vasemmistopuolueiden kannatus ja luottamus niihin on edelleen hyvällä tasolla, joten eiköhän Marin-2 hallitus aloita ensi keväänä.

    • Anonyymi

      Ja taas nousi työllisyys uuteen ennätykseen, kiitos Vasemmistohallituksen työllisyystoimien. Ja ilman työttömien kepittämistä.
      Porvaripuolueiden kannattaisikin nyt seurata silmä tarkkana, miten se oikein tehdään!

      • Anonyymi

        No eiköhän kansa ole jo huomannut sen, ketkä oikeasti saavat jotain aikaan. Eli Marin-2 hallitus jatkaa ihan varmasti ensi kevään vaalien jälkeen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eiköhän kansa ole jo huomannut sen, ketkä oikeasti saavat jotain aikaan. Eli Marin-2 hallitus jatkaa ihan varmasti ensi kevään vaalien jälkeen!

        Varsinkin jos liittävät Suomen NATO:n jäseneksi vielä tämän vaalikauden aikana. Ehkäpä virallinen hakemus lähtee jo ennen vappua? Olisihan hienoa että työläisten juhlapäivänä voitaisiin juhlia kevättä turvallisesti kun tiedettäisiin että ollaan pian NATO:n jäseniä. Upea ajatus!

        Liittää tai ei, niin Vasemmistohallitus on toiminut todella hyvin koko hallitusaikansa. Esimerkkinä työllisyyden ja talouden nostamiset uusiin ennätyksiin ja jopa vaikeana korona aikana.
        Luulisi oikeistolaisen Sipilän hallituksen puolueita suorastaan hävettävän oma saamaton politiikkansa. Tai no eihän kansaa kurjistamalla ja eliittiä rikastamalla ole koskaan mitään hyvää saatu aikaan.

    • Anonyymi

      Viittä vaille kerkesivät komut tuhota maamme energia omavaraisuuden, mm turpeen osalta ja metsienkin. Taisi ihanan idänmaan tempaukset avata ainakin lievemmin punatautiin sairastuneitten silmät. Natoonkin kyllä on pakko taipua ja myöntää länsimainen sivistys.

      • Anonyymi

        Äärioikeisto uhoaa nyt kuin viimeistä päivää, kun heidän idolinsa Putin näyttää miten työläisiä tapetaan surutta. Mutta turhaa on venäjämielisten uho, sillä Vasemmistohallitus liittää Suomen kohta Natoon ja Putinin ihailijat (PS) saavat etsiä uuden sankarin itselleen.

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton esitys ylimääräisestä indeksikorotuksesta sosiaaliturvaetuuksiin toteutuu.
      Samassa yhteydessä korotetaan indeksiin sidottua eläketulovähennystä, mikä keventää eläkeläisten verotusta ja vahvistaa toimeentuloa.

      Näin sitä pitää toimia!

      • Anonyymi

        Nykyinen hallitus tekee mitä lupaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen hallitus tekee mitä lupaa!

        Kyllä ja on aidosti myös yllättänyt monet äänestäjät kuinka paljon enemmän ja nopealla päätöksenteolla se myös tekee tässä maailmantilanteessa. Liki 3 miljardin ylimääräinen lisäys puolustusvoimille. Sen päälle eilen eduskunnan kyselytunnilla lupailtiin vielä rahallista tukea vapaaehtoisille paikallisille maanpuolustuskursseille eli käytännössä suojeluskunnille.

        Vain änkyräoikeistolainen luokkavihaaja puhelee enää suojeluskuntalaisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain änkyräoikeistolainen luokkavihaaja puhelee enää suojeluskuntalaisista.

        Ei... ihan yleistä kielenkäyttöä uuskommunistien ja syvän päädyn laitavasemmistolaistenkin keskuudessa. Hassua miten molemmilla ääripäillä on todella paljon yhteistä? Varsinkin tällä hetkellä sekä vasemmiston että oikeiston äärilaitoja on todella vaikea erottaa toisistaan.

        No tuskinpa Yrttiaho siltikään VKK:n siirtyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tuskinpa Yrttiaho siltikään VKK:n siirtyy.

        Mutta saattaa hyvinkin perustaa kumppaneineen oman VKK:ta vastaavan toverijoukon.
        Hänen ja Turtiaisen porukan ajatusmaailmassa ja käytöstavoissa ei tunnu olevan mitään eroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta saattaa hyvinkin perustaa kumppaneineen oman VKK:ta vastaavan toverijoukon.
        Hänen ja Turtiaisen porukan ajatusmaailmassa ja käytöstavoissa ei tunnu olevan mitään eroa.

        Yhteistyökyvyttömien yhteistyö on tuomittu epäonnistumaan.

    • Anonyymi

      Mitä hyödyllistä ihan oikeasti ? Kertomasi ovat kuormitusta lisääviä muilla sektoreilla .

      • Anonyymi

        Millä sektorilla työllisyyden nosto uuteen ennätykseen lisää kuormitusta?

    • Anonyymi

      Hallitus päätti ylimääräisestä indeksikorotuksesta, joka lisää kaikkein köyhimpien käytettävissä olevaa rahaa 20-30 euroa kuukaudessa, ja lisäksi päätettiin eläketulovähennyksen korotuksesta. Eivät summat suuria ole, mutta millaisiahan ne olisivat oikeistohallituksen aikana? Todennäköisimmin ne olisivat miinusmerkkisiä.

    • Anonyymi

      Viherpunikeille nauraa koko maailma.

      • Anonyymi

        Varmaan, koska eihän sellaisia ole kuin persujen painajaisissa!

    • Anonyymi

      Loistava Vasemmistohallituksemme vie maamme kohta Naton jäseneksi. Eli siihenkin tarvittiin sitten vasemmistolaista osaamista.

      • Anonyymi

        Vasemmistohallitus ei keskity rikkaimpien etujen ajamiseen, kuten edellinen Perskokkare-hallitus. Siksi se saa aikaan niin paljon hyvää kansallemme!

      • Anonyymi

        Liittyminen Natoon on vielä kesken, mutta todennäköiseltä se alkaa jo näyttää.

      • Anonyymi

        Natottaako vai ei? Kas siinä pulma.

      • Anonyymi

        Järkevää vai ei, kas siinä pulma.

    • Anonyymi

      Osaava ja harkitseva hallitus on kriiseissä kullan arvoinen. Ja nyt meillä on juuri sellainen. Koko kansan onneksi!

      • Anonyymi

        Ja samojen puolueiden hallituksen jatkoa toivotaan koko sydämistämme.
        t. Suomen kansa

      • Anonyymi

        Hallituksemme on paras mahdollinen jonka eduskunnasta voi koota.

    • Anonyymi

      Marinin hallitus on joutunut hoitamaan sellaisia asioita, joita yksikään hallitus ei ole kohdannut sitten viime sotien. Ensin tuli koronapandemia, jonka hallitus onnistui hoitamaan niin hyvin kuin se yleensä voitiin hoitaa.
      Samaan aikaan pandemian kanssa hallitus on tehnyt hyvinvointialueiden toteutettavaksi soteuudistuksen ja investoinut merkittävästi osaamiseen ja koulutukseen varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Sipilän hallituksen poistama subjektiivinen päivähoito-oikeus on palautettu, päiväkotien ryhmäkokoja on pienennetty ja päivähoitomaksuja alennettu. Oppivelvollisuutta on laajennettu, jotta jokainen peruskoulun päättävä nuori saa vähintään toisen asteen koulutuksen. Korkeakoulujen aloituspaikkoja on lisätty ja korkeakouluille on annettu uusia koulutusvastuita.

      Ja Vasemmistohallituksen loistavat saavutukset jatkavat vaan tuloaan ...

      • Anonyymi

        Äänestäkäämme heidät siis jatkoon seuraavallekin kaudelle.

      • Anonyymi

        Todellakin.

    • Anonyymi

      Vasemmistohallituksen saavutukset sen kun jatkuvat:

      Perhevapaauudistus on saatu valmiiksi, ja se tulee voimaan elokuussa 2022. Vanhempainvapaapäivien määrä kasvaa ja vapaiden käytön joustavuus lisääntyy. Vanhustenhoitoon on asetettu sitova hoitajamitoitus, joka parantaa palveluiden laatua. Vanhuspalvelulain toinen osa täydentää kotiin vietävien palveluiden yksilöllistä hoitoa.

      • Anonyymi

        Asia on tärkeä muistaa!

    • Anonyymi

      Vasemmistohallituksen saavutukset johtavat suoraan Marin-2 hallitukseen. Kansan onneksi!

      • Anonyymi

        Otamme asian kiitollisena vastaan.
        t. palkkatyöläiset

    • Anonyymi

      Edelleen suosituin kansan keskuudessa! Kuten pitääkin!

      • Anonyymi

        Ennätyssuosittu hallituksemme jatkaa myös ensi keväänä.

    • Anonyymi

      Vihervasemmisto hallitus poisti aktiivimalli 1 mutta tilalle tuli vielä paskempi aktiivimali 2. Joten tulee loiseläjille kusiset paikat kun joutuvat hakeen töitä neljään kertaa kuukauteen, HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!!! T. työ eläkeläinen. Loppuu se vihreiden ja vasemmiston kannatus HAHAHAHAHAHAHAHAHA Joutuvat vihervasemmiston äänestäjätkin pakko työn hakuun, tulee hesassa paskaset paikat kun mielenterveystoimisto ruuhkautuu kun anarkisti joutuukin pakko työn hakuun.

      • Anonyymi

        Aktiivimalli 2 ei leikkaa työttömyysturvaa, vaikka työtön ei saisikaan hakemaansa työpaikkaa, kuten Lindsrömin (PS) malli teki. Eli siinä on oleellinen parannus edelliseen nähden, vai mitä?

        Vasemmistoliiton kannatus on edelleen tasaisessa nousussa ja paikka Marin-2 hallituksessa on jo täysin varmaa. On siinä opposition hahattelijoilla kestämistä ... tirsk ...

    • Anonyymi

      Vasemmisto on kuin kiljupieru.

      • Anonyymi

        Oikeistotrollien poliittinen osaaminen paljastuu ... heheheh

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeistotrollien poliittinen osaaminen paljastuu ... heheheh

        Ja ainoat mielenkiinnon kohteet. Kilju ja pieru.

    • Anonyymi

      Mihin me enää tarvitaan koskaan oikeistohallitusta?
      Sillä loistava Vasemmistohallituksemme vie maamme kohta Naton jäseneksi. Eli siihenkin tarvittiin sitten vasemmistolaista osaamista.

      • Anonyymi

        Oikeisto on turhanpäiväinen eliitin rikastajien kerho, joka ei ole kuin haitaksi kansalle.

    • Anonyymi

      Ei saanut Sipilän hallitus aikaan konkurssiakaan. Päinvastoin, Suomen talous kiskottiin ylös suosta. Vasemmiston mielestä olisi pitänyt vaan jättää sinne suohon. Nykyhallitus tekee hartiavoimin töitä jotta talous saadaan suohon takaisin.

      • Anonyymi

        Suomen talous on tosiaan nostettu tämän hallituskauden aikana Sipilän aiheuttamasta suosta uuteen ennätykseen. Samoin kuin työllisyys.
        On siinä opposition luusereilla ihmettelemistä ja kova työ valehdella se opposition saavutuksiksi .. hehehehehe

    • Anonyymi

      PersKokkare-hallituksen KIKY-kurjistamislait kaadettiin ensimmäiseksi. Kiitos Marin ja Andersson.

      • Anonyymi

        Vain PS ja KOK kaipaavat yhä KIKY-leikkauslinjaa.

    • Anonyymi

      Mun mielestä silloin kun on kehumisen aihetta niin pitää kehua. Marin ja Niinistö, kuin myös Haavisto ja Kaikkonen ovat hoitaneet NATO-asiaa todella mallikkaasti, vaikka jarrumiehiä on löytynyt omistakin porukoista.

      Suomen NATO-jäsenyys jää tämän hallituksen suurimmaksi saavutukseksi historian kirjoihin.

      • Anonyymi

        Vasemmistohallitus on "Zychowicinkin" (KOK) mukaan parempi kuin yksikään oikeistohallitus koskaan. Kerrankin kokkare puhuu totta.

    • Anonyymi

      Eihän Suomella olisi edes F35 hävittäjiä, ilman vasemmistohallituksen loistavasti ennakoitua päätöstä niiden hankinnasta.

      • Anonyymi

        Aikamoista että vasemmistolainen kehuskelee amerikkalaisten hävittäjien ostamisella. Niin se maailma muuttuu eskoseni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikamoista että vasemmistolainen kehuskelee amerikkalaisten hävittäjien ostamisella. Niin se maailma muuttuu eskoseni.

        Aivan. Siihenkin siis tarvittiin vasemmistolaista osaamista. PersKokkare-hallitus kun keskittyi pelkkään eliitin rikastamiseen, kuten oikeistohallitukset aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikamoista että vasemmistolainen kehuskelee amerikkalaisten hävittäjien ostamisella. Niin se maailma muuttuu eskoseni.

        Maailma on tosiaan muuttunut. Työllisyys, talous ja puolustuskyky parantunut Vasemmistohallituksen ansiosta uusiin ennätyksiin. Kukapa enää kaipaakaan porvaripuolueita hallitukseen ja niiden kikyjä ja muita kansankurjistustoimia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailma on tosiaan muuttunut. Työllisyys, talous ja puolustuskyky parantunut Vasemmistohallituksen ansiosta uusiin ennätyksiin. Kukapa enää kaipaakaan porvaripuolueita hallitukseen ja niiden kikyjä ja muita kansankurjistustoimia?

        Orpo uhkailee jo uusilla kikyillä jos Kokoomus pääsee valtaan!

    • Anonyymi

      Meillä on nyt ehdottomasti paras hallitus vuosisataan, josta voi ja kannattaa olla ihan ylpeä!

      • Anonyymi

        Näinhän se on. Nyt voi olla ylpeästi suomalainen maailmalla.

      • Anonyymi

        Parasta kansalle: Vasemmistohallitus. Nyt se on jo todistettu.

    • Anonyymi

      Vasemmistohallituksen jatko ensi keväänä on äänestämistä vailla varmaa.

      • Anonyymi

        Sentään aiotaan äänestää? Eikä siirtyä suoraan jatkokaudelle niinkuin vasemmiston ihailemissa yhteiskunnissa kuten Venezuelassa, Kiinassa ja Venäjällä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sentään aiotaan äänestää? Eikä siirtyä suoraan jatkokaudelle niinkuin vasemmiston ihailemissa yhteiskunnissa kuten Venezuelassa, Kiinassa ja Venäjällä?

        Kyllä diktatuurit ovat ennemminkin äärioikeiston ihannoimia valtiomuotoja, joista esimerkkinä EU:ssa on äärioikeistolaisten puolueiden venäjämielinen ID-ryhmä. Ja mikäs puolue siihen Suomesta mahtaakaan kuulua...?

    • Anonyymi

      Suomihan on Euroalueen parhaiten menestyneitä maita, kiitos Vasemmistohallituksen.

      • Anonyymi

        Ja maailman onnellisin kansa, kiitos Vasemmistohallituksen.

      • Anonyymi

        Työllisyyskin huippuluokkaa.

      • Anonyymi

        Ja tyytyväisimmät kansalaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tyytyväisimmät kansalaiset.

        Hallituksessa vihreiden ansiosta lopetti turvetuotannon ja maksoi yrittäjille romutuspalkkioita ja nyt kun tulikin totuus esiin niin päätetiin vaatia yrittäjiltä kahden vuoden varmuusvarasto heti tänä vuonna. Perin järkevää viherpolitiikkaa. Ei hölmöläisiltäkään tämä olisi onnistunut.
        Ja vielä joku kehtaa heitä kehua!!!

        Turpeen käyttö polttoaineena on tosiaan huono vaihtoehto, koska se kiihdyttää maapallon lämpenemistä. Vain hölmöläiset jättävät elinkelvottoman maapallon tuleville sukupolville!

        Lyhytnäköinen voittojen maksimointi hinnalla millä hyvänsä onkin aina ollut oikeiston perisynti.

    • Anonyymi

      Vappusatanenkin tulee maksetuksi jo 1.8.2022, vaikka aikaa olisi vielä hallituskauden loppuun.
      Vuonna 2019 takuueläke oli 784,52 euroa kuukaudessa. Nyt eduskunta päätti hallituksen esityksestä tehdä kansaneläkeindeksin ylimääräisen korotuksen 1.8.2022 alkaen. Korotus koskee kansaneläkkeiden lisäksi kaikkia kansaneläkeindeksiin sidottuja tukia, joita ovat muun muassa vammaisetuudet, työmarkkinatuki ja toimeentulotuki. Tämän korotuksen jälkeen takuueläke on 885,63 euroa kuukaudessa.
      Siinä on se vappusatanen, jota kaikki oikeistotrollit ovat itkeneet, irvailleet ja ruikuttaneet jo kolme vuotta ... heheheh ... Tämä hallitus tekee sen mitä lupaa!

      • Anonyymi

        Taitaa opposition luusereita ketuttaa vimmatusti se, että vasemmistohallitus tekee kaiken sen, minkä se on kansan eteen luvannutkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa opposition luusereita ketuttaa vimmatusti se, että vasemmistohallitus tekee kaiken sen, minkä se on kansan eteen luvannutkin.

        Kyllä kokoomuksen gallup johto kertoo siitä että kansa on tajunnut vasuhallituksen tekemät virheet, kuten ilmastovouhkaaminen epäjärkevästi on osoittanut. Velkarahaa on syydetty ylt ympäri jne. Tavallinen ihminen on kustannusten noustua todella tiukilla. Typerin puolue on vas.liiton kommunistit, jotka yrittivät olla F35 kauppoja vastaan ja NATO asiakin oli katkera niellä, mutta pakko, kun on hillotolpille päästy ja odotetaan turhaa puolueen nousua. Tämä venäjämielinen puolue onkin tarpeeton ja suurempi osa mm työläisistä kannattaakin perussuomalaisia kotimaan puurtajia.

        Katkeruuttasi Vasemmistohallituksen saavutuksille on suorastaan ilo lukea. Taitaa avoimien työpaikkojen lisääntyminen ja töihin joutumisen pelko ahdistaa persupojua kovasti, sillä työpaikoillahan on niitä kauheita "kommunisteja" ... heheh

        Kommunisteja joka puolella näkevillä äärioikeistolaisilla tulee olemaan kova paikka se, että edes Kokoomus ei huoli heitä hallitukseensa, kuten jo nähtiin v. 2017. Ja Marinhan ei huoli äärioikeistoa missään nimessä hallitukseensa.

        Hyvin huomioitu. Näinhän se juuri on.

    • Anonyymi

      Juuri näin on asia!

    • Anonyymi

      Vasemmistohallitus on päivittänyt valtion omistajaohjausjärjestelmää.
      Nyt siinä otetaan paremmin huomioon ympäristö, ihmisoikeudet ja omistajan sosiaalinen vastuu.
      Valmisteilla on myös arvonnousuvero ehkäisemään vakuutuskuorikikkailua.

      Näin toimii kansan etuja ajava hallitus!

      • Anonyymi

        Ei ihme, että vasemmistopuolueiden kannatus jatkaa kasvuaan.

    • Anonyymi

      Terveydenhoitoalaa on heikennetty jo ainakin 20 vuotta. Suurin syy siihen on lyhytnäköinen oikeistolainen talousajattelu ja hallitukset, jonka mukaan pitää säästää ja leikata kustannusten kasvua, vaikka hoidon tarve lisääntyy jatkuvasti.

      Onneksi sekin asia korjautuu nyt kun Vasemmistohallitus sai Soten päätetyksi ja se voi aloittaa toimintansa. Opposition jatkuvasta vastustuksesta ja kitinästä huolimatta kansa voi kohta alkaa taas luottamaan terveyden/sairaan hoitoon.

    Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 534
      8597
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      5
      3688
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      7
      2203
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      161
      1203
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      846
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      40
      764
    7. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      752
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      68
      726
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      46
      715
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      657
    Aihe