Ensimmäinen coronadead Euroopassa -kiinalaisturisti Ranskassa

Kiinalaisturisti on kuollut koronavirustautiin Ranskassa. Oli kylläkin jo 80v.

Kiinalainen, 80-vuotias turisti on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Ranskassa, kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP. Turisti on ensimmäinen koronaviruksesta aiheutunut kuolema Euroopassa.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut tähän mennessä jo 1526 ihmistä. Lauantaina tautiin kuoli 139 ihmistä, kaikki Hubein maakunnassa.

Suurin osa on kuollut tautiin Manner-Kiinassa, neljä muualla.

Ranskan kuolemantapauksen lisäksi Filippiineillä tautiin on kuollut 44-vuotias kiinalaismies, Hongkongissa 39-vuotias mies ja Japanissa iäkäs nainen.

Tartuntoja on tällä hetkellä 67 000. Päivittäiset tartuntamäärät ovat viime kuukausien olleet sadan molemmin puolin, mutta tartuntojen määrä rupesi nousemaan kun laskutapaa muutettiin.

Tartunnan saaneiksi lasketaan nyt myös ne, joilla on keuhkokuvauksen perusteella merkkejä viruksesta.

Lauantaina Kiinan terveysviranomaiset kertoivat 2 420 uudesta tartunnasta. Joukossa on 1 716 lääkintätyöntekijää. Kuusi heistä on kuollut.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a2a7f71f-11c9-4968-a7b1-df230d7fdaab
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kiinalaisturisti on kuollut koronavirustautiin Ranskassa. Oli kylläkin jo 80v.

Kiinalainen, 80-vuotias turisti on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Ranskassa, kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP. Turisti on ensimmäinen koronaviruksesta aiheutunut kuolema Euroopassa.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut tähän mennessä jo 1526 ihmistä. Lauantaina tautiin kuoli 139 ihmistä, kaikki Hubein maakunnassa.

Suurin osa on kuollut tautiin Manner-Kiinassa, neljä muualla.

Ranskan kuolemantapauksen lisäksi Filippiineillä tautiin on kuollut 44-vuotias kiinalaismies, Hongkongissa 39-vuotias mies ja Japanissa iäkäs nainen.

Tartuntoja on tällä hetkellä 67 000. Päivittäiset tartuntamäärät ovat viime kuukausien olleet sadan molemmin puolin, mutta tartuntojen määrä rupesi nousemaan kun laskutapaa muutettiin.

Tartunnan saaneiksi lasketaan nyt myös ne, joilla on keuhkokuvauksen perusteella merkkejä viruksesta.

Lauantaina Kiinan terveysviranomaiset kertoivat 2 420 uudesta tartunnasta. Joukossa on 1 716 lääkintätyöntekijää. Kuusi heistä on kuollut.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a2a7f71f-11c9-4968-a7b1-df230d7fdaab

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu