Aikooko stasilainen demla-koneisto kostaa Lelusalakujljettajan paljastaneelle?
K&k: Aktivisti paljasti lelusalakuljettaja Rami Adhamin toiminnan – sai nyt itse rikossyytteen
"Syyttäjä vaatii kurdiaktivisti Anter Yasalle rangaistusta niin sanottuna lelusalakuljettajana tunnetuksi tulleen Rami Adhamin kunnian loukkaamisesta, kertoo Kirkko & kaupunki -lehti. Yasa paljasti lokakuussa 2016 Adhamin kytkennät jihadistisiin liikkeisiin Syyriassa.
Syyttäjä vaatii Yasalle rangaistusta Adhamin kunnian loukkaamisesta tuolloin julkaistuista Facebook-kirjoituksista. Helsingin Sanomat kertoi lokakuussa 2016, että suomen-syyrialaisella Adhamilla on kytköksiä Syyriassa taisteleviin jihadistiryhmiin. Asia tuli julkisuuteen, kun tunnettu bloggaaja ja Sekulaarit maahanmuuttajat ry:n puheenjohtaja Yasa kirjoitti Adhamia koskevan julkisen Facebook-päivityksen.
Kirjoituksessaan Yasa sanoi, että Adham on ”islamisti” eli poliittisen islamin kannattaja. Päivityksessään Yasa hyödynsi Adhamin omia Facebook-päivityksiä. Poliisin vuonna 2018 laatimassa esitutkintapöytäkirjassa Adham pitää loukkaavana, että häntä on kutsuttu islamistiksi, koska omien sanojensa mukaan hän on ”varsin länsimaalaistunut ja maallistunut humanisti”."
https://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/820142-kk-aktivisti-paljasti-lelusalakuljettaja-rami-adhamin-toiminnan-sai-nyt-itse

Vastaukset 2
Vanhimmat
Elikkä muka heidän mielestään islamistit ovat inhottavaa ja vastenmielistä porukkaa, joihin eivät halua lukeutua.
Kuka tietää, kummalle he valehtelevat, islamisteillekko, vai turvapaikan antajilleen.
Veikkaisimpa kyllä, että niille, jotka eivät uhkaile kurkunkatkomisella, vaikka jäisivät kiinni.
Poliittinen syyte Yasaa vastaan. Kannattaa seurata mielenkiinnolla missä mennään. Onko Anter kommentoinut vai kaatuiko tämä jossain vaiheessa. Uutinen on marraskuulta.