Pakkoruotsi tappaa ihmisiä potilasjonoihin

Verotulojen riittämättömyys on seurausta viennin pienuudesta ja siihen on syynä taas kielitaidottomuus. Pakkoruotsin poistaminen avaisi viennille mahdollisuuden nousta uusille tasoille mutta yhteikuntamme rämpii pakkoruotsin ikeessä ilman mahdollisuutta opiskella suuria kieliä, niitä kieliä joilla kauppaa voisi tehdä.

Hoitojonot ovat seurausta pakkoruotsista, ruokajonot samoin.
152<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 152

Vanhimmat

Ainakaan rusut eivät kuole potilasjonoihin tässä svekokratiassamme!

Muistan kun susut jonottivat rokotusta terveyskeskuksissa tuntikausia.

Mutta rusut marssivat suoraan rokotukseen.

Koska rusuilla pitää olla OIKEUS saada rokotus ruotsiksi! ;-)

1Äänestä
  • Noinhan tuo on täällä Suomessa. Pakkoruotsi on vain keino pitää ruotsinkielisten etuoikeudet voimassa niin korkakoulupaikkohin, hallinnon työpaikkoihin kuin arjessa vaikka rokotusjonoissa ohittamiseen.

    Jossain vaiheessa valtiovalta on jo niin velkaantunut, että siinä voi tulla pakon edessä loppu jopa ruotsinkielisten etuoikeuksille, jopa ahvenanmaan harjoittamalle kuppaukselle.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noinhan tuo on täällä Suomessa. Pakkoruotsi on vain keino pitää ruotsinkielisten etuoikeudet voimassa niin korkakoulupaikkohin, hallinnon työpaikkoihin kuin arjessa vaikka rokotusjonoissa ohittamiseen.

    Jossain vaiheessa valtiovalta on jo niin velkaantunut, että siinä voi tulla pakon edessä loppu jopa ruotsinkielisten etuoikeuksille, jopa ahvenanmaan harjoittamalle kuppaukselle.

    Fiksut pääsee korkeakouluun helposti

    Tyhmemmät suomenkieliset näkevät enemmän vaivaa, eikä siltikään moni pääse

    Näin se vaan, ja näin se on aina oleva
    ;)

    Äänestä

  • Finns det någon lista över de finskspråkigas dödsfall som beror på pakkoruotsi. ?
    Besynnerligt att media inte har nappat på den här nyheten.
    Borde ju vara på löpen

    1Äänestä

  • Om det på orten finns skilda hälsovårdstjänster för båda språkgrupperna så är det förstås självklart att svenskspråkigas "kö " är mycket kortare.
    Normalt får nog både finsk - och svenskspråkiga stå i samma kö åtminstone på vår bostadsort.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fiksut pääsee korkeakouluun helposti

    Tyhmemmät suomenkieliset näkevät enemmän vaivaa, eikä siltikään moni pääse

    Näin se vaan, ja näin se on aina oleva
    ;)

    Inte blir alla svenskspråkiga studenter heller antagna.
    År 2019 ansökte 2810 personer om studierätt vid gemensam ansökan till Åbo Akademi, 953 stycken blev antagna.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Om det på orten finns skilda hälsovårdstjänster för båda språkgrupperna så är det förstås självklart att svenskspråkigas "kö " är mycket kortare.
    Normalt får nog både finsk - och svenskspråkiga stå i samma kö åtminstone på vår bostadsort.

    Ni gör fel, när ni har börjat kommentera detta skräpkedjan. Aktiva gör en sjukligt propagandarubrik, och ni hjälper att den är upp hela tiden. Ni borde fatta bättre.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ni gör fel, när ni har börjat kommentera detta skräpkedjan. Aktiva gör en sjukligt propagandarubrik, och ni hjälper att den är upp hela tiden. Ni borde fatta bättre.

    En sådan här kedja kan göra "pryda " första sidan.
    Bevis på fennornas tankeverksamhet.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fiksut pääsee korkeakouluun helposti

    Tyhmemmät suomenkieliset näkevät enemmän vaivaa, eikä siltikään moni pääse

    Näin se vaan, ja näin se on aina oleva
    ;)

    Joka vuosi yli 200 suomenkielistä jää ilman korkeakoulupaikkaa koska ruotsinkieliset vievät pienemmillä pisteilläänkin paikat kiintiöidensä ja ohituskaistojensa avulla.

    Korkeakoulujen opiskelupaikkojen jako ei täytä demokratian tai tasa-arvon periaatteita. Noiden 200 suomenkielisen kohtaloa voi pitää ihmisoikeusloukkauksena.

    Det är inte enbart svenskspråkiga som får de platserna utan de som som behärskar svenska,alltså också finskspråkiga.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fiksut pääsee korkeakouluun helposti

    Tyhmemmät suomenkieliset näkevät enemmän vaivaa, eikä siltikään moni pääse

    Näin se vaan, ja näin se on aina oleva
    ;)

    Näiden lisäksi on sitten fenno.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka vuosi yli 200 suomenkielistä jää ilman korkeakoulupaikkaa koska ruotsinkieliset vievät pienemmillä pisteilläänkin paikat kiintiöidensä ja ohituskaistojensa avulla.

    Korkeakoulujen opiskelupaikkojen jako ei täytä demokratian tai tasa-arvon periaatteita. Noiden 200 suomenkielisen kohtaloa voi pitää ihmisoikeusloukkauksena.

    Alla svenskspråkiga, utom 200 st. blir utan högskoleplats då fennona bufflar sig före i sina förbikörningsfiler på finska. Här pissas demokratin i ögat medan jämlikheten strilas i linsen. Man kan anse att alla finskspråkiga linjer är en människorättsöverträdelse och ett brott mot mänskligheten.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka vuosi yli 200 suomenkielistä jää ilman korkeakoulupaikkaa koska ruotsinkieliset vievät pienemmillä pisteilläänkin paikat kiintiöidensä ja ohituskaistojensa avulla.

    Korkeakoulujen opiskelupaikkojen jako ei täytä demokratian tai tasa-arvon periaatteita. Noiden 200 suomenkielisen kohtaloa voi pitää ihmisoikeusloukkauksena.

    Joka vuosi yli 5000 suomenkielistä jää ilman korkeakoulupaikkaa koska englanninkieliset vievät pienemmillä pisteilläänkin paikat kiintiöidensä ja ohituskaistojensa avulla.

    Korkeakoulujen opiskelupaikkojen jako ei täytä demokratian tai tasa-arvon periaatteita. Noiden 5000 suomenkielisen kohtaloa voi pitää ihmisoikeusloukkauksena.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noinhan tuo on täällä Suomessa. Pakkoruotsi on vain keino pitää ruotsinkielisten etuoikeudet voimassa niin korkakoulupaikkohin, hallinnon työpaikkoihin kuin arjessa vaikka rokotusjonoissa ohittamiseen.

    Jossain vaiheessa valtiovalta on jo niin velkaantunut, että siinä voi tulla pakon edessä loppu jopa ruotsinkielisten etuoikeuksille, jopa ahvenanmaan harjoittamalle kuppaukselle.

    Suomessa ruotsinkielinen hallintohöttö voi pulskasti viimeiseen veroeuroon saakka. Se ei tuota mitään, vaan hidastaa ja lisää tehottomuutta, nostaa kiinteistökuluja, kopiointikuluja, vie parkkipaikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa ruotsinkielinen hallintohöttö voi pulskasti viimeiseen veroeuroon saakka. Se ei tuota mitään, vaan hidastaa ja lisää tehottomuutta, nostaa kiinteistökuluja, kopiointikuluja, vie parkkipaikkoja.

    Så den finskspråkiga, flerdubbelt större, är gratis? Varför envisas ni med finska?

    1Äänestä

  • Ne väittää olevansa ruotsinkielisiä, vaikka puhuvat suomen seassa ehkä jotain ruotsin tapaista - se on suomenruotsia.
    Perustuslain mukaan Suomen kansalliskielet ovat kuitenkin suomi ja ruotsi, ei suomenruotsi. Kuka kertoisi niille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne väittää olevansa ruotsinkielisiä, vaikka puhuvat suomen seassa ehkä jotain ruotsin tapaista - se on suomenruotsia.
    Perustuslain mukaan Suomen kansalliskielet ovat kuitenkin suomi ja ruotsi, ei suomenruotsi. Kuka kertoisi niille?

    Kukahan saisi tungettua sinun kalloosi hieman järkeä?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Finns det någon lista över de finskspråkigas dödsfall som beror på pakkoruotsi. ?
    Besynnerligt att media inte har nappat på den här nyheten.
    Borde ju vara på löpen

    Kanske vi snart ser listorna ?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Om det på orten finns skilda hälsovårdstjänster för båda språkgrupperna så är det förstås självklart att svenskspråkigas "kö " är mycket kortare.
    Normalt får nog både finsk - och svenskspråkiga stå i samma kö åtminstone på vår bostadsort.

    Det fattar inte de här aktiva,deras kö bli ju kortare när svenskspråkiga inte köar i samma.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka vuosi yli 5000 suomenkielistä jää ilman korkeakoulupaikkaa koska englanninkieliset vievät pienemmillä pisteilläänkin paikat kiintiöidensä ja ohituskaistojensa avulla.

    Korkeakoulujen opiskelupaikkojen jako ei täytä demokratian tai tasa-arvon periaatteita. Noiden 5000 suomenkielisen kohtaloa voi pitää ihmisoikeusloukkauksena.

    Sådant bryr sig inte fennorna det är bara platser med svenskspråkig undervisning som har någon betydelse.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En sådan här kedja kan göra "pryda " första sidan.
    Bevis på fennornas tankeverksamhet.

    Bevis på deras svenskhat.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En sådan här kedja kan göra "pryda " första sidan.
    Bevis på fennornas tankeverksamhet.

    Självklart bör inlägget vara på paradplats.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Finns det någon lista över de finskspråkigas dödsfall som beror på pakkoruotsi. ?
    Besynnerligt att media inte har nappat på den här nyheten.
    Borde ju vara på löpen

    Inte ens Ilta Sanomat ?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Inte ens Ilta Sanomat ?

    Tänk att inte ens programmet MOT har tagit upp en så otroligt allvarlig fråga.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Finns det någon lista över de finskspråkigas dödsfall som beror på pakkoruotsi. ?
    Besynnerligt att media inte har nappat på den här nyheten.
    Borde ju vara på löpen

    Dessutom alla som svultit ihjälp på grund av pakkoruotsi enligt språkaktiva.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Finns det någon lista över de finskspråkigas dödsfall som beror på pakkoruotsi. ?
    Besynnerligt att media inte har nappat på den här nyheten.
    Borde ju vara på löpen

    Beror dödsfallen av coronaviruset också på pakkoruotsi ?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En sådan här kedja kan göra "pryda " första sidan.
    Bevis på fennornas tankeverksamhet.

    Perfekt plats.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En sådan här kedja kan göra "pryda " första sidan.
    Bevis på fennornas tankeverksamhet.

    Det är fennornas paradkedja,bevis på deras "sakliga skriverier ".

    1Äänestä

  • Peppu-Reino kirjoitti:

    Så den finskspråkiga, flerdubbelt större, är gratis? Varför envisas ni med finska?

    För finskspråkiga är allt gratis,det blir aldrig några kostnader.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Finns det någon lista över de finskspråkigas dödsfall som beror på pakkoruotsi. ?
    Besynnerligt att media inte har nappat på den här nyheten.
    Borde ju vara på löpen

    Kanske det fordras bevis ?

    1Äänestä

Koronaviruset beror också på pakkoruotsi förstås ?

1Äänestä
  • Hienoa, että meillä on tällaisia resursseja. Nyt vaan nopiasti joka mantereelle ja kunnon määrä kerrallaan, että riittääpi joka kolkkaan. Ei pihdata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa, että meillä on tällaisia resursseja. Nyt vaan nopiasti joka mantereelle ja kunnon määrä kerrallaan, että riittääpi joka kolkkaan. Ei pihdata.

    Mutta maksetaan/laskutetaan vain menolippu.

    Äänestä

  • Det är ju självklart.

    1Äänestä

Kielitaidottomuuden takana on pyhä pakkoenglanti, ei ruotsi. Joten hauku edes oikeaa puuta.

1Äänestä
  • Sitä pitäis vaan treenata älyttömän paljon mut laiskuus estää sen. Aivot pitäisi ohjelmoida jotenkin uudestaan et ei olisi laiskuutta. Ainakin oon kuullu et kannabis poistaa kyllästymisen tunnetta et pystyy harjoittelemaam pidempään ja sit saa tosi hyviä tuloksia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä pitäis vaan treenata älyttömän paljon mut laiskuus estää sen. Aivot pitäisi ohjelmoida jotenkin uudestaan et ei olisi laiskuutta. Ainakin oon kuullu et kannabis poistaa kyllästymisen tunnetta et pystyy harjoittelemaam pidempään ja sit saa tosi hyviä tuloksia.

    Kuten huomaatta pakkoenglanti on joillekin pyhä ja loukkaamaton.

    1Äänestä

Det här är alltså fennors uppfattning om saklig diskussion om språkundervisningen ?

1Äänestä

Man måste nog vara mycket psykiskt störd för att posta ett så huvudlöst inlägg.

1Äänestä

Höpöhöpö.

Äänestä
  • Riktigt höpöhöpö är hela inlägget.

    1Äänestä

Keinotekoisen kaksikielisyyden ylläpitoon menee julmetusti rahaa, eikä pelkästään verovaroja. Kaksinkertainen hallinto, kaksikielinen oikeuslaitos ja käännökset, arkistointi, sosiaaali- ja terveyden huollon, pankkien ja vakuutusyhtiöiden, järjestöjen, seurakuntien jne asiakirjat ja muut palvelut kahdella kielellä, etiketit, käyttöohjeet, kartat, katukyltit, jne.
2000-luvun alussa laskettiin, että summa olisi noin 2 miljardia euroa = 2.000 miljoonaa e = 2.000.000.000 euroa vuodessa . Siihen päälle saamatta jääneet vientitulot ja muun kansainvälisen kanssakäymisen positiiviset kerrannaisvaikutukset.
Mitä lasku tekee pelkästään 2000-luvulla?
20 vuotta x 2 miljardia euroa = 40 miljardia euroa = 40.000 miljoonaa euroa. Kun tähän lisätään saamatta jääneet vientitulot, seuraukset alkavat valjeta.

Äänestä
  • Esitäppä joku kirjallinen lähde mihinkä nuo laskelmat perustuu!

    Tässä yksi vertaileva tutkimus eri maiden ministeriöiden hekilömääristä:

    Suomen ministeriöhallinto on henkilöstömäärältään suunnilleen yhtä iso (4 325 henkilöä) kuin
    naapurimaiden Norjan ja Ruotsin ministeriöhallinnot. Ruotsin hallituskanslian henkilöstömäärä 2015 oli 4 413 ja Norjan ministeriöiden yhteenlaskettu henkilöstömäärä 4 957 (Difi 2016c,
    6). Väestöön suhteutettuna Ruotsin ministeriöhallinto on pienin (490 viranhaltijaa/miljoona
    asukasta), ja Norjan suurin (991 viranhaltijaa/miljoona asukasta) Suomen sijoittuessa välimaastoon (786 viranhaltijaa/miljoona asukasta).

    Ei ruotsinkieli kaksinkertaista henkilömääriä pikemminkin vähensi Norjaan verrattuna!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esitäppä joku kirjallinen lähde mihinkä nuo laskelmat perustuu!

    Suomen väkiluku on puolet Ruotsin väkiluvusta. Silti numeroesimerkkiesi pohjalta pelkästään Suomen ministerihallinnon henkilömäärä on yhtäsuuri kuin Ruotsin. Lisäksi tulee kunnallishallinto palveluineen, aluehallintovirastot, KELA, sosiaali- ja terveyshallinto sairaanhoitopiireineen monimutkaisine päällikkäisine rakenteineen, seurakunnat, valtionapua ja veikkausvaroista tukea saavat järjestöt, liitot ym.
    Keinotekoisen kaksikielisyyden ylläpidon kustannuksia selvitettiin Lipposen hallituksen toimesta. Aivan kaikkia kuluja ei edes pystytä arvioimaan. Selviyksestä on liki 20 vuotta., joten tänä päivänä luvut ovat korkeammat.
    Ruotsin pääministeri Löfven totesi, että Ruotsilla ei ole varaa Suomen kaltaiseen kielipolitiikkaan. Ei olisi Suomellakaan. Vähemmistöjen palvelut pystytään turvaamaan muutenkin.

    1Äänestä

  • Keinotekoisen kansainvälisyyden eli PAKKOenglannin ylläpitoon menee julmetusti rahaa, eikä pelkästään verovaroja. Yksinkertainen hallinto, iikeuslaitos ja käännökset, arkistointi, sosiaaali- ja terveyden huollon, pankkien ja vakuutusyhtiöiden, järjestöjen, seurakuntien jne asiakirjat ja muut palvelut täysin vieraalla kielellä, etiketit, käyttöohjeet, kartat, katukyltit, jne.
    2000-luvun alussa laskettiin, että summa olisi noin 6 miljardia euroa = 6.000 miljoonaa e = 6.000.000.000 euroa vuodessa . Siihen päälle saamatta jääneet vientitulot ja muun kansainvälisen kanssakäymisen positiiviset kerrannaisvaikutukset.
    Mitä lasku tekee pelkästään 2000-luvulla?
    20 vuotta x 6 miljardia euroa = 120 miljardia euroa = 120.000 miljoonaa euroa. Kun tähän lisätään saamatta jääneet vientitulot, seuraukset alkavat valjeta.

    Äänestä

Kohtuuhintaisia asuntoja liian vähän kasvukeskuksissa. Vanhukset ja lapsiperheet elävät ahdingossa. Syntyvyys laskenut vuosien 1866-1868 nälkävuosien tasolle.

1Äänestä
  • Det beror förstås också på pakkoruotsi ?

    1Äänestä

  • Suomessa kunnat ja ARA rahoittavat verovaroin kohtuuhintaista asuntotuotantoa. Kasvukeskuksissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla on pulaa kohtuuhintaisista asunnoista. Siitä on muodostunut jopa työvoiman saannin ja työvoiman liikkuvuuden este.
    Myös sosiaali- ja terveydenhoito potee rahakriisiä, samoin koululaitos. Oikeusistuimissa tuomiot viipyvät resurssipulan takia. Poliisi kärsii resurssipulasta. Luettelo pn pitkä.
    Verovaroille olisi tarvetta monessa muussakin paikassa kuin keinotekoisen kaksikielisyyden ylläpidossa. Potilasjonot ovat pitkät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa kunnat ja ARA rahoittavat verovaroin kohtuuhintaista asuntotuotantoa. Kasvukeskuksissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla on pulaa kohtuuhintaisista asunnoista. Siitä on muodostunut jopa työvoiman saannin ja työvoiman liikkuvuuden este.
    Myös sosiaali- ja terveydenhoito potee rahakriisiä, samoin koululaitos. Oikeusistuimissa tuomiot viipyvät resurssipulan takia. Poliisi kärsii resurssipulasta. Luettelo pn pitkä.
    Verovaroille olisi tarvetta monessa muussakin paikassa kuin keinotekoisen kaksikielisyyden ylläpidossa. Potilasjonot ovat pitkät.

    Tuolla+edellä+oli+summittainen+2000-luvun+alun+lukuihin+perustuva+laskelma+kaksikielisyyden+kustannuksista.+Erityisesti+valtiolla+palkat+ovat+nousseet+tuona+aikana+huomattavasti.+Kun+otetaan+huomioon+yleinen+kustannustason+nousu+ja+kohonneet+palkat+työeläke-+ja+sosiaalimaksuineen,++ko.+summaan+pitäisi+lisätä+vähintään+50%.

    Tuolla+edellä+oli+summittainen+2000-luvun+alun+lukuihin+perustuva+laskelma+keinotekoisen+kansainvälisyyden+l.+PAKKOENGLANNIN+kustannuksista.Erityisesti+yksityisellä+puolella+palkat+ovat+nousseet+tuona+aikana+huomattavasti.+Kun+otetaan+huomioon+yleinen+kustannustason+nousu+ja+kohonneet+palkat+työeläke-+ja+sosiaalimaksuineen,+ko.+summaan+pitäisi+lisätä+vähintään+50%.

    1Äänestä

Pakkoruotsista aiheutuvat suorat menot ovat miljardiluokkaa ja sen takia jäämättä saadut vientitulot ovat moninkertaiset. Yhteiskunnalle aiheutuu pakkoruotsista enemmän haittaa kuin liikenneonnettomuuksista, viinasta, tupakasta ja huumeista yhteensä.

Äänestä
  • Du har inte funderat på att lämna sprit, droger och tobak samt sluta orsaka trafikolyckor?

    1Äänestä

  • Kyä noi on.

    Äänestä

Keinotekoisen kaksikielisyyden ylläpidon suorat ja välilliset kustannukset ovat valtavat. Rahaa tarvittaisiin kipeästi moneen tarpeeseen. Palkka- ja eläkeverotusta ei ole enää varaa nostaa. Rahaa on raavittava muualta.
Valtiolta ja kunnilta ei riitä tarpeeksi vetoapua esim. asuntotilanteen helpottamiseksi. Kasvukeskusten vaikea asuntotilanne haittaa jopa talouskasvua ja vientiä. Omistusasuntojen hinnat eivät enää ole realistisessa suhteessa palkkoihin. Kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on pulaa. Työvoima ei liiku. Asumiskulujen jälkeen jäävät rahat menevät välttämättömään kulutukseen. Kotimaisen kysynnän kirjo kapenee. Kotimaisesta kysynnästä ei tule vetoapua investoinneille ja uusviennille.

Äänestä
  • Keinotekoisen pakkoenglanninkielisyyden ylläpidon suorat ja välilliset kustannukset ovat valtavat. Rahaa tarvittaisiin kipeästi moneen tarpeeseen. Palkka- ja eläkeverotusta ei ole enää varaa nostaa. Rahaa on raavittava muualta.
    Valtiolta ja kunnilta ei riitä tarpeeksi vetoapua esim. asuntotilanteen helpottamiseksi. Kasvukeskusten vaikea asuntotilanne haittaa jopa talouskasvua ja vientiä. Omistusasuntojen hinnat eivät enää ole realistisessa suhteessa palkkoihin. Kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on pulaa. Työvoima ei liiku. Asumiskulujen jälkeen jäävät rahat menevät välttämättömään kulutukseen. Kotimaisen kysynnän kirjo kapenee. Kotimaisesta kysynnästä ei tule vetoapua investoinneille ja uusviennille.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keinotekoisen pakkoenglanninkielisyyden ylläpidon suorat ja välilliset kustannukset ovat valtavat. Rahaa tarvittaisiin kipeästi moneen tarpeeseen. Palkka- ja eläkeverotusta ei ole enää varaa nostaa. Rahaa on raavittava muualta.
    Valtiolta ja kunnilta ei riitä tarpeeksi vetoapua esim. asuntotilanteen helpottamiseksi. Kasvukeskusten vaikea asuntotilanne haittaa jopa talouskasvua ja vientiä. Omistusasuntojen hinnat eivät enää ole realistisessa suhteessa palkkoihin. Kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on pulaa. Työvoima ei liiku. Asumiskulujen jälkeen jäävät rahat menevät välttämättömään kulutukseen. Kotimaisen kysynnän kirjo kapenee. Kotimaisesta kysynnästä ei tule vetoapua investoinneille ja uusviennille.

    Englannista olisi hyötyä siinäkin tapauksessa, että se olisi pakollinen. Vaan ei ole. Vain pakkoruotsi on pakollinen ja siitä on enemmistölle ja Suomen taloudelle pelkkää haittaa,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Englannista olisi hyötyä siinäkin tapauksessa, että se olisi pakollinen. Vaan ei ole. Vain pakkoruotsi on pakollinen ja siitä on enemmistölle ja Suomen taloudelle pelkkää haittaa,

    Inte+kan+man+skryta+på+din+inlärningskurva+precis.+Upprepad+information+som+är+fakta:+Det+enda+obligatoriska+språket+i+Finland+som+inte+har+valts+frivilligt+till+obligatoriskt+är+finskan.Engelskan+är+inte+obligatorisk+och+svenskan+valdes+nyligen+100+%+frivilligt+som+obligatoriskt.+Bara+finskan+har+varit+ovalbart+obligatorisk+för+alla+hela+tiden.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Englannista olisi hyötyä siinäkin tapauksessa, että se olisi pakollinen. Vaan ei ole. Vain pakkoruotsi on pakollinen ja siitä on enemmistölle ja Suomen taloudelle pelkkää haittaa,

    Ilman englantia elintasomme olisi alle Venäjän tason. Pakkoruotsi ei elintasoamme nosta, sillä on vain negatiivinen elintasoa laskeva vaikutus.

    Englannista olisi haittaa siinäkin tapauksessa, että se olisi vapaaehtoinenkin. Vaan ei ole. Se on PAKOLLINEN ja siitä on enemmistölle ja Suomen taloudelle pelkkää haittaa,

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilman englantia elintasomme olisi alle Venäjän tason. Pakkoruotsi ei elintasoamme nosta, sillä on vain negatiivinen elintasoa laskeva vaikutus.

    Ilman ruotsia elintasomme olisi jo alle Venäjän tason. PAKKOENGLANTI ei elintasoamme nosta, sillä on vain negatiivinen elintasoa laskeva vaikutus.

    1Äänestä

  • Sinulla tuntuu olevan ongelmia Närpiöstä ja englannin pakollisuuden myöntämisessä.

    1Äänestä

  • Närpiö mainittu, nettifennomaanikko tunnusti tappionsa julkisesti.

    1Äänestä

  • Närpiö mainittu, pakkoenglanittaja tunnusti tappionsa julkisesti.

    1Äänestä

  • Mistä tiedät, oletko edes tavannut närpiöläistä?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tiedät, oletko edes tavannut närpiöläistä?

    Olen tavannaut. Löytyy sellaisia jotka eivät osaa kunnolla suomea koska sielläpäin ei suomea paljonkaan tarvi käyttää omassa arkipäivässään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen tavannaut. Löytyy sellaisia jotka eivät osaa kunnolla suomea koska sielläpäin ei suomea paljonkaan tarvi käyttää omassa arkipäivässään.

    Eli siis närpiöiläisetkin oppivat suomea.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli siis närpiöiläisetkin oppivat suomea.

    Todistettavasti eivät ole oppineet, joten eivät opi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todistettavasti eivät ole oppineet, joten eivät opi.

    Kun pieni vähemmistö ruotsinkielisiä ei ilmeisesti opi suomea, kaikkien suomenkielisten on pakolla opiskeltava ruotsia. Perustuslaki ei edellytä pakollista ruotsin opiskelua. Perustuslaki ei edellytä myöskään pakollista suomen opiskelua.

    Pakkoruotsin sijaan näille pienille, syrjäisille rantaruotsalaisten ummikkoalueille pitäisi järjestää tulkkipalvelut ja asiointitoimistot, jotka opastavat ja auttavat käytännön asioiden hoidossa.Tehokkaampaa ja halvempaa kuin nykyinen kaksikielisyysteeskentely.
    Tulkkipalveluita ja asiointipalvekua voisi tietysti järjestää muuallekin Suomeen, jos esiintyy todellista tarvetta.
    Kyllä kielivähemmistöjen palvelut on turvattava, olipa kyseessä suomenruotsalainen, saamelainen, somali tai muun vähemmistön edustaja. Ko. palvelut tulisi ulottaa myös Ahvenanmaan suomenkielisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todistettavasti eivät ole oppineet, joten eivät opi.

    Itsehän juuri todistit että ovat oppineet, eivät hyvin mutta oppineet.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkoruotsin sijaan näille pienille, syrjäisille rantaruotsalaisten ummikkoalueille pitäisi järjestää tulkkipalvelut ja asiointitoimistot, jotka opastavat ja auttavat käytännön asioiden hoidossa.Tehokkaampaa ja halvempaa kuin nykyinen kaksikielisyysteeskentely.
    Tulkkipalveluita ja asiointipalvekua voisi tietysti järjestää muuallekin Suomeen, jos esiintyy todellista tarvetta.
    Kyllä kielivähemmistöjen palvelut on turvattava, olipa kyseessä suomenruotsalainen, saamelainen, somali tai muun vähemmistön edustaja. Ko. palvelut tulisi ulottaa myös Ahvenanmaan suomenkielisille.

    Jospa järjestettäisiin sinulle 24/7 tukkkipalvelu pakkoenglanti <=> suomalainen yhteiskunta.

    1Äänestä

  • Närpiö mainittu, nettifennomaanikko tunnusti jälleen kerran tappionsa tässä pelissä,

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilman ruotsia elintasomme olisi jo alle Venäjän tason. PAKKOENGLANTI ei elintasoamme nosta, sillä on vain negatiivinen elintasoa laskeva vaikutus.

    Se olisi parempi kuin tää velkayhteiskunta. tää loppuu kumminkin jossain vaiheessa kun tulee raja vastaan. olis ollut parempi kun ei tätä välivaihetta olleska.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se olisi parempi kuin tää velkayhteiskunta. tää loppuu kumminkin jossain vaiheessa kun tulee raja vastaan. olis ollut parempi kun ei tätä välivaihetta olleska.

    Ihanko todella haluat laskea Suomen elintason Venäjän elintason alle?
    Onpa näillä pakkoenglannittajilla ikävät tavoitteet. Taas yksi hyvä syy vastustaa pyhää pakkoenglantia.

    1Äänestä

Taas Vapaakielivalinta ry hakemassa oikeutusta väkivallanteoilleen. Muistutuksena, jopa 6 prosenttia kieliaktiiveista kannattaa poliittista väkivaltaa tavoitteidensa saavuttamiseksi.

On vain ajan kysymys ennen kuin joku ottaa vapaakielivalintaväen propagandan tosissaan ja tarttuu kirveeseen.

1Äänestä
  • Förvånad skulle man ju inte bli.

    1Äänestä

  • Här är ju representanter från bäde Finskhetsförbundet och Vapaakielivalinta.

    1Äänestä

Ainaki huomannu et vaikea oppia ruotsia, jos älykkyysosamäärä liian pieni. Mulla on just sitä ongelmaa. Ainaki pitäis olla joku soveltuvuustesti, et kannattaako kuluttaa aikaa sen opiskeluun sit, jos ei täytä vaatimuksia.

1Äänestä

Sairasta tuo aloitus ! Entäs ku ummikko rantaruottalainen soittaa 112 eikä fennoparat siellä tajua mistä on kysymys :(

1Äänestä
  • Sairasta tuo ruotsinkielisten itsekkyys. Eli Suomessa 5 000 000 ihmisen pitää osata pakkoruotsia jos ummikko rantaruottalainen sattuisi soittamaan hätäkeskukseen? Oikeesti? Miten jos soittaja olisikin ummikko virolainen, venäläinen, saksalainen, kiinalainen, ranskalainen, espanjalainen tms.? Kukaan ei osaisi puhua heidän kanssaan yhtään mitään. Ovatko he jotenkin vähempiarvoisia kuin rantaruottalainen.

    Hätäkeskuslaitoksessa on yht. noin 600 työntekijää eikö olisi hyvä jos noista ja koko Suomesta löytyisi kielitaitoisia monille eri kielille?

    Äänestä

  • Seinäjokisjukhuset är ju så nära.

    1Äänestä

  • Det är bara att koppla vidare,nu finns det nyutbildade tvåspråkiga som jobbar på nödhjälpscentralerna.

    1Äänestä

Helpottaa, jos itse tietää minkä takia soittaa

Äänestä
  • Ja sinä et tiedä?
    Paha olosi voi johtua esim. pakkoenglannin yliannostuksesta. Siinä paras itsehoito on asian tunnustaminen, joten aloita heti tänään myöntämällä itsellesi että Suomessa on käytännön pakkoenglanti ja tie paranimiselle aukeaa.

    1Äänestä

Tekosyy koko pakkoruotsista öliseminen. Oleellista on vihan pitäminen ja orastava sekä voimistuva jonkun ryhmän ivaaminen, dissaaminen ja syntipukiksi saaminen. Ei ole päärynä kauaksi pudonnut 20-30 luvun natsimeiningeistä.
Ennen lukiossa pamistiin 4 kieltä. Luettiin pitkät matikat, fysiikat, kemiat, mitä kaikkea sitä olikaan.
Ei mopon selässä nuoruutensa viettäneet mitään lukeneet. Ja nyt täällä hölistään muka pakkoruotsin vaikutuksesta suomen kauppataseeseen. Valhe oli natsien tärkein työväline ja sama hakku on otettu käyttöön Suomessakin. Ei tämä tollous hyvältä näytä.

1Äänestä
  • Lyö faktat pöytään pakkoruotsin puolesta. Vihaa ylläpidät pakkoruotsia vastustavia kohtaan, noita jotka haluavat ajaa koko Suomen ja sen kansalaisten etuja. Itsekkyytenne pakkoruotsin puolesta on sanoinkuvaamattoman etovaa ja vastenmielistä. Mieluummin annatte Suomen näivettyä olemattomiin kuin luopuisitte pakkoruotsista. Valheilla ylläpidetty pakkoruotsi on pahempaa propagandaa kuin natsien propaganda koskaan. Natseilla oli sentään enemmistö maassaan mutta meillä pikkuruinen vähemmistö verovapaine säätiöineen tekee kaikensa valheensa edistämiseksi.

    Äänestä

  • Rkp on kieltämättä selkein natsipuolue tämän päivän Suomessa. Vihapuheet esim. Perussuomalaisia vastaan ovat kuin natsien puheet juutalaisista. Onneksi perussuomalaiset ovat isänmaallista porukkaa ja 4-5 kertaa suurempi puolue kuin rasistipuolue Rkp.

    Äänestä

Nyt kun koronaviruspandemia on päällä niin pakkoruotsin haitallisuus ja kalleus yhteiskunnallemme tulee esiin entistä selvemmin. Myös ruotsinkielisten oman edun tavoittelu itselleen kohdistetuilla hoitopalveluilla ja niiden varauksilla tulee selkeästi esille.

Pakkoruotsi tappaa kansalaisiamme ihan oikeasti ja tulee tappamaan niin kauan kuin se on Suomessa voimissaan. Pakkoruotsista on päästävä eroon.

Äänestä
  • Pakkoruotsi on kitkettävä pois suomalaisesta yhteiskunnasta sillä se edustaa rasismia ja epätasa-arvoa eikä kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan. Pienen piirin itselleen haalimia etuja puolustetaan pakkoruotsin avulla ja estetään kansakunnan menestys esim. kansainvälisessä kaupassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkoruotsi on kitkettävä pois suomalaisesta yhteiskunnasta sillä se edustaa rasismia ja epätasa-arvoa eikä kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan. Pienen piirin itselleen haalimia etuja puolustetaan pakkoruotsin avulla ja estetään kansakunnan menestys esim. kansainvälisessä kaupassa.

    Totta turiset.

    Äänestä

Olipa siinä tosi lapsellinen avaus.

Miksi et tee kansalaisaloitetta? Ai niin, tehän jo teitte, ja saitte 2 905 kannatusilmoitusta.

Melkoista pelleilyä, teillä oli jo mahdollisuutenne.

1Äänestä
  • Koska sinä saat tulosi muiden maksamista veroista etkä ole koskaan joutunut tienaamaan oikealla työnteolla on myös näkökantasi hyvin kapea. Kun ei ole käsitystä kansantaloudesta, viennistä, verotuloista ja on ollut syntymästään lähtien etuoikeutetussa ja muiden maksamassa asemassa ei kansakunnan hätäkään tunnu silloin missään.

    Suoraan sanottuna Ruotsissa tapatetaan nyt vanhuksia urakalla koronavirukseen, Suomessa pakkoruotsin takia ihmisten tappamista ollaan tehty jo vuosia vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Yhdistävänä tekijänä teillä oleva ruotsinkieli ja oman edun tavoittelu ei voi olla sattumaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska sinä saat tulosi muiden maksamista veroista etkä ole koskaan joutunut tienaamaan oikealla työnteolla on myös näkökantasi hyvin kapea. Kun ei ole käsitystä kansantaloudesta, viennistä, verotuloista ja on ollut syntymästään lähtien etuoikeutetussa ja muiden maksamassa asemassa ei kansakunnan hätäkään tunnu silloin missään.

    Minä olen ollut kahdessa vientiyrityksessä töissä. Eniten käyttämäni kielet olivat suomi, ruotsi ja englanti. Työnhaussa kysyttiin mm. ruotsin osaamista. Ei sujuvaa, mutta osata piti.

    Eli sinä et ole ainoa ihminen tässä maassa, joka on ollut töissä. Jopa siis vähän vähentäisit ylimielisyyttäsi ja lisäisit samalla asiallisuutta. Hyvää pääsiäistä joka tapauksessa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska sinä saat tulosi muiden maksamista veroista etkä ole koskaan joutunut tienaamaan oikealla työnteolla on myös näkökantasi hyvin kapea. Kun ei ole käsitystä kansantaloudesta, viennistä, verotuloista ja on ollut syntymästään lähtien etuoikeutetussa ja muiden maksamassa asemassa ei kansakunnan hätäkään tunnu silloin missään.

    Suoraan sanottuna Ruotsissa tapatetaan nyt vanhuksia urakalla koronavirukseen, Suomessa pakkoruotsin takia ihmisten tappamista ollaan tehty jo vuosia vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Yhdistävänä tekijänä teillä oleva ruotsinkieli ja oman edun tavoittelu ei voi olla sattumaa.

    Jaha så åldringarna dödas med pakkoruotsi ?

    Olipa siinä suolinkaiselta katkeraa tekstiä. Onko asiat menneet pahstikin ihon alle?

    1Äänestä

  • Olipa siitä taas todella pitkästyttävä kopio jostakin. Ei tuolla tavalla hankita uusia kannattajia kielifanaatikkojen pikkuiseen joukkoon.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipa siitä taas todella pitkästyttävä kopio jostakin. Ei tuolla tavalla hankita uusia kannattajia kielifanaatikkojen pikkuiseen joukkoon.

    Har inte samma inlägg med små ändringar kanske postats otaliga gånger redan ?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipa siitä taas todella pitkästyttävä kopio jostakin. Ei tuolla tavalla hankita uusia kannattajia kielifanaatikkojen pikkuiseen joukkoon.

    Niin, eikä se näköjään vaikuta edes tyhmyyteesi mitenkään. Vastauksesi ovat kerrasta toiseen yhtä tyhjänpäiväisiä mutta eihän sinulta sisäsiittoiselta voi muuta edes vaatia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipa siitä taas todella pitkästyttävä kopio jostakin. Ei tuolla tavalla hankita uusia kannattajia kielifanaatikkojen pikkuiseen joukkoon.

    "Olipa siitä taas todella pitkästyttävä kopio jostakin."

    Ei sitä tarvitse lukea.
    Varsinkin jos totuus ja tulevaisuus pelottavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, eikä se näköjään vaikuta edes tyhmyyteesi mitenkään. Vastauksesi ovat kerrasta toiseen yhtä tyhjänpäiväisiä mutta eihän sinulta sisäsiittoiselta voi muuta edes vaatia.

    Taas kopioit muiden tekstejä, miksi?

    1Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Olipa siitä taas todella pitkästyttävä kopio jostakin."

    Ei sitä tarvitse lukea.
    Varsinkin jos totuus ja tulevaisuus pelottavat.

    Totuus ei sovi kaltaisesi PS-uusiofennomaanin sanavarastoon.

    Tulevaisuudessa opiskellaan ruotsia ihan niin kuin tähänkin saakka. SInä et voi sille mitään, koska sinä et vain osaa. Taitaa hieman harmittaa.

    Ps. Muista äänestää. Kun perussuomalaisista tulee oikea puolue, voitte saada jotakin aikaan, Nyt te vain puuhailette harrastusten lomassa.

    "Totuus ei sovi kaltaisesi PS-uusiofennomaanin sanavarastoon."

    Oletko Pravdan ystävä?

    Äänestä

  • räkäpää kirjoitti:

    "Totuus ei sovi kaltaisesi PS-uusiofennomaanin sanavarastoon."

    Oletko Pravdan ystävä?

    Olet koko ajan tosi hermostuneen oloinen. hengitä välillä! Nimimerkkisi on muuten kohdallaan ja kertoo kaiken tarvittavan. Räkäpää, Närpiön tomaatit ja Hesari.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet koko ajan tosi hermostuneen oloinen. hengitä välillä! Nimimerkkisi on muuten kohdallaan ja kertoo kaiken tarvittavan. Räkäpää, Närpiön tomaatit ja Hesari.

    "Olet koko ajan tosi hermostuneen oloinen. hengitä välillä!"

    Kyllä hyperventilaatio on kiljuvien pissisten teemaa :-)

    Äänestä

  • Den här kedjan ska sparas.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipa siinä suolinkaiselta katkeraa tekstiä. Onko asiat menneet pahstikin ihon alle?

    Kanske något virus,inte nu coronavirus men något ofarligare ?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Har inte samma inlägg med små ändringar kanske postats otaliga gånger redan ?

    Det har varit i många kedjor redan.

    1Äänestä

Terve ihminen ei kirjoittaisi tällaista avausta. AP - hae itsellesi sairaalasta apua. Pääset jonon ohi!

1Äänestä
  • Vi är många av samma åsikt.

    1Äänestä

  • Lastentarhat, koulut, työpaikat, hoitokodit, sairaalat.., olet niin tottunut ruotsinkielisenä noihin jonojen ohittamisiin, että varmasti tiedät mistä kirjoitat.

    Äänestä

  • Det är ju svåra virustider nu.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Det är ju svåra virustider nu.

    Bort med den jävla engelskan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Det är ju svåra virustider nu.

    Det märks också här på forumet att alla sorters virus sprids.Svenskhatet är särskilt smittosamt.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lastentarhat, koulut, työpaikat, hoitokodit, sairaalat.., olet niin tottunut ruotsinkielisenä noihin jonojen ohittamisiin, että varmasti tiedät mistä kirjoitat.

    Ruotsinkielisillä tuo jonojen ohittaminen on verissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsinkielisillä tuo jonojen ohittaminen on verissä.

    Olipa lapsellinen kommentti, jossa totuus loisti poissaolollaan.

    Kuten fennomaaniset tapaavat sanoa, faktan ei tarvitse olla totta, jos sillä saavutetaan jotakin muuta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipa lapsellinen kommentti, jossa totuus loisti poissaolollaan.

    Kuten fennomaaniset tapaavat sanoa, faktan ei tarvitse olla totta, jos sillä saavutetaan jotakin muuta.

    Pitäisikö ennemmin puhua ruotsinkielisten oikopoluista? Se vastaa enemmän totuutta koska jonossa ohittelija huomataan suhteellisen helposti mutta oikopolkuja käyttäviä ei. Onhan ruotsinkielisten etuoikeudet onnistuttu piilottamaan suurelta yleisöltä pitkään. Pakkoruotsin aiheuttamat potilaskuolemat ym. kurjuus on kuitenkin ylittänyt hyssyttelyrajat joten asioita on tuotava esille.

    Olette tehneet kaikkenne omien etujenne säilyttämiseksi tässä maassa muiden kustannuksella mutta asiat muuttuvat. Suomi kurjistuu päivä päivältä takianne ja jossain vaiheessa ihmiset saattavat herätä ja katkeroitua tosissaan huomatessaan kuinka olette heitä pettäneet ja Suomea vahingoittaneet.

    Toinen lapsellinen kommentti, jossa totuus loistaa poissaolollaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Det märks också här på forumet att alla sorters virus sprids.Svenskhatet är särskilt smittosamt.

    Finns visst ingen karantän mot spridandet av svenskhatet ?

    1Äänestä

  • De tror att det här är någon terapispalt.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäisikö ennemmin puhua ruotsinkielisten oikopoluista? Se vastaa enemmän totuutta koska jonossa ohittelija huomataan suhteellisen helposti mutta oikopolkuja käyttäviä ei. Onhan ruotsinkielisten etuoikeudet onnistuttu piilottamaan suurelta yleisöltä pitkään. Pakkoruotsin aiheuttamat potilaskuolemat ym. kurjuus on kuitenkin ylittänyt hyssyttelyrajat joten asioita on tuotava esille.

    Olette tehneet kaikkenne omien etujenne säilyttämiseksi tässä maassa muiden kustannuksella mutta asiat muuttuvat. Suomi kurjistuu päivä päivältä takianne ja jossain vaiheessa ihmiset saattavat herätä ja katkeroitua tosissaan huomatessaan kuinka olette heitä pettäneet ja Suomea vahingoittaneet.

    Tosi on. Kyse ei ole kielipolitiikasta vaan ruotsinkielisten etuilupolitiikasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsinkielisillä tuo jonojen ohittaminen on verissä.

    Aina ovat sitä tehneet.

    Äänestä

Pakkoruotsi tekee mannermaalla saman, minkä teki pakkosuomi Ahvenanmaalla. Siellä pakkosuomi söi nuorten muun kielitaidon ja siksi pakkosuomi poistettiin.

Miksi joku puolustaa vahingollista ja vihattua ruotsipakkoa?

---

TIEDOKSI, palstalla on paljon anonyymejä - tämä oli minulta ensimmäinen kommentti tähän ketjuun.

Äänestä
  • Tervetuloa mukaan. Terveet mielipiteet ovat aina paikallaan.

    Äänestä

  • Mutta silti postitit samaa vanhaa monta kertaa pöyhittyä p...a lähes sanasta sanaan?

    Ilmeisesti olet saanut hyvät ohjeet.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tervetuloa mukaan. Terveet mielipiteet ovat aina paikallaan.

    Terveet mielipiteet, joopa joo, pakkoenglannittaja ;-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Terveet mielipiteet, joopa joo, pakkoenglannittaja ;-)

    Niin, sinähän et ole vielä terveen papereita saanutkaan joten ei koske sinua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, sinähän et ole vielä terveen papereita saanutkaan joten ei koske sinua.

    Jahas, pakkoenglanittaja loukkaantui totuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jahas, pakkoenglanittaja loukkaantui totuudesta.

    Jos tyhmyydestä annettaisiin paperit niin sinä saisit ne varmaan ensimmäiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tyhmyydestä annettaisiin paperit niin sinä saisit ne varmaan ensimmäiseksi.

    Minkä maan paperit pitäisi Suomea sabotoiville pakkoruotsittajille antaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä maan paperit pitäisi Suomea sabotoiville pakkoruotsittajille antaa?

    Minkä maan paperit pitäisi Suomea sabotoiville pakkoenglannittajille antaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä maan paperit pitäisi Suomea sabotoiville pakkoenglannittajille antaa?

    Ihan tyypillistä ruotsinkielen opetusta käsittelevälle keskustelulle: kun pakkoruotsin kannattaja ei keksi asia-argumentteja, hän sekoittaa keskustelua kirjoittamalla läjittäin viestejä joilla ei ole mitään tekemistä keskustelun tai ylipäätään totuuden kanssa.

    Äänestä

Kuinka monta kuollutta Suomessa hyväksytään Rkp:n etuilupolitiikan varjolla?

Äänestä
  • Onko sille jokin yläraja? Suomenkielisten määrä kenties?

    Äänestä

  • Sinä ja muutama muu.

    Sinä tosin taidat kuolla viiitutukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä ja muutama muu.

    Sinä tosin taidat kuolla viiitutukseen.

    Niin, kyllähän te kaikki suomenkieliset tappaisitte jos siihen vaan pystyisitte. Osoittaa todella hyvin isänmaallisuutenne, eikä se isänmaa ole teidän tapauksessanne ainakaan Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kyllähän te kaikki suomenkieliset tappaisitte jos siihen vaan pystyisitte. Osoittaa todella hyvin isänmaallisuutenne, eikä se isänmaa ole teidän tapauksessanne ainakaan Suomi.

    Niin, kyllähän te kaikki ruotsinkieliset tappaisitte jos siihen vaan pystyisitte. Osoittaa todella hyvin isänmaallisuutenne, eikä se isänmaa ole teidän tapauksessanne ainakaan Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kyllähän te kaikki ruotsinkieliset tappaisitte jos siihen vaan pystyisitte. Osoittaa todella hyvin isänmaallisuutenne, eikä se isänmaa ole teidän tapauksessanne ainakaan Suomi.

    Niin, kyllähän te kaikki suomenkieliset tappaisitte jos siihen vaan pystyisitte. Osoittaa todella hyvin isänmaallisuutenne eikä se isänmaa ole teidän tapauksessanne ainakaan Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kyllähän te kaikki suomenkieliset tappaisitte jos siihen vaan pystyisitte. Osoittaa todella hyvin isänmaallisuutenne eikä se isänmaa ole teidän tapauksessanne ainakaan Suomi.

    Niin, kyllähän te kaikki ruotsinkieliset tappaisitte jos siihen vaan pystyisitte. Osoittaa todella hyvin isänmaallisuutenne, eikä se isänmaa ole teidän tapauksessanne ainakaan Suomi vaan ehkäpä Ruanda.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kyllähän te kaikki ruotsinkieliset tappaisitte jos siihen vaan pystyisitte. Osoittaa todella hyvin isänmaallisuutenne, eikä se isänmaa ole teidän tapauksessanne ainakaan Suomi vaan ehkäpä Ruanda.

    Niinpä, kyllähän te kaikki suomenkieliset tappaisitte jos siihen vaan pystyisitte. Osoittaa todella hyvin isänmaallisuutenne eikä se isänmaa ole teidän tapauksessanne ainakaan Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, kyllähän te kaikki suomenkieliset tappaisitte jos siihen vaan pystyisitte. Osoittaa todella hyvin isänmaallisuutenne eikä se isänmaa ole teidän tapauksessanne ainakaan Suomi.

    Ei svekoilla ole isänmaata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei svekoilla ole isänmaata.

    Ei ole, se on ihan totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole, se on ihan totta.

    Svekojen toiminta Suomea vastaan on rikollista ja se pitäisi sellaisena tuomitakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Svekojen toiminta Suomea vastaan on rikollista ja se pitäisi sellaisena tuomitakin.

    Sama laki svekoille kuin muillekin desanteille ja tuholaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Svekojen toiminta Suomea vastaan on rikollista ja se pitäisi sellaisena tuomitakin.

    Juuri noin.

    Äänestä

>>>> On vain ajan kysymys ennen kuin joku ottaa vapaakielivalintaväen propagandan tosissaan ja tarttuu kirveeseen.

Siihen ei paljon tarvita, sillä fennomaaninen ei ole koskaan mikään penalin terävin kynä.

Äänestä
  • Minkähän takia tyhmille ruotsinkielisille on pitänyt järjestää omat oikopolkunsa kouluihin ja työelämään? Eivätkö he muuten pärjää? Rkp ajaa vanhan mallinsa mukaan rotuoppia ja jos sitä täysillä toteutettaisiin niin heidät itsensä olisi tyhmimpinä syytä kaarsia joukosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkähän takia tyhmille ruotsinkielisille on pitänyt järjestää omat oikopolkunsa kouluihin ja työelämään? Eivätkö he muuten pärjää? Rkp ajaa vanhan mallinsa mukaan rotuoppia ja jos sitä täysillä toteutettaisiin niin heidät itsensä olisi tyhmimpinä syytä kaarsia joukosta.

    Kannatetaan. Svekot ovat jo tarpeeksi Suomea terrorisoineet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannatetaan. Svekot ovat jo tarpeeksi Suomea terrorisoineet.

    Koska svekot eivät pidä Suomea isänmaanaan niin tervemenoa. Loppuisi tämän maan terrorisointi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska svekot eivät pidä Suomea isänmaanaan niin tervemenoa. Loppuisi tämän maan terrorisointi.

    Saisivat tosiaan lähteä ja viedä rasisminsa ja rotuoppinsa mennessään.

    Äänestä

Niin se tekee.

Äänestä

Pakkoruotsi on ihmisoikeusrikos.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Verotulojen riittämättömyys on seurausta viennin pienuudesta ja siihen on syynä taas kielitaidottomuus. Pakkoruotsin poistaminen avaisi viennille mahdollisuuden nousta uusille tasoille mutta yhteikuntamme rämpii pakkoruotsin ikeessä ilman mahdollisuutta opiskella suuria kieliä, niitä kieliä joilla kauppaa voisi tehdä.

Hoitojonot ovat seurausta pakkoruotsista, ruokajonot samoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu