Taas on alkanut keskustelu seuraavasta presidentistä. Nykyinen on kenties kaikkien aikojen paras Suomen presidentti. Toivottavasti ei koskaan enää Suomi saa Tarja Halosen kaltaista pressaa. Hän sai Suomen kannalta vain kielteisiä asioita toteutettua ja muokkasi suomalaisten mielipiteitä terveen järjen vastaiseksi. Nyt hehkutetaan Haavistoa, joka on Halosen kaltainen. Sukupuolella ei ole väliä, kunhan on asiallinen, isänmaallinen ja kansan hyväksymä.
Presidentin valinta
9
56
Vastaukset
Kukaan ei voi voittaa UKK:n karismaa koskaan ikinä milloinkaan.
Muistamme hänet mm. korkeushyppääjänä, kansallisen hätätilan julistajana työllisyyden parantamiseksi sekä saatanan tunarit lausunnoista.
Lisäksi hän ryyppäsi menestyksekkäästi neukkujen kanssa, sai aikaan loistavia kauppasopimuksia joiden ansiosta teollisuutemme kukoisti.
Toki presidentin valtaoikeudet olivat hänen aikanaan aivan toisenlaiset.
Hänen jälkeensä tulleet presidenttimme ovat enemmän tai vähemmän pelleporukkaa. Kai sellaiset olemme ansainneet.
Maamme on menossa päin helvettiä.- Anonyymi
EU:N Suomi on menossa! Sieltä tulee seuraava Presidentti!
Olisiko "Hakkarainen Teuvo Mauno Kalervo"- Anonyymi
Ei nykyisin pressan tarvitse osata ryypätä. Teuvo ei osaa sivistyneesti kippailla kuppia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nykyisin pressan tarvitse osata ryypätä. Teuvo ei osaa sivistyneesti kippailla kuppia.
Nykymaalimassa napsitaan "tapuja"Pelataan lätkää ja poltellaan "maria"!
"Hakkarainen Teuvo Mauno Kalervo",hiihtelee perinteisillä.
Eikös tämä UUK:n toiminut näin,hiihteli,joi,kutitteli tyttöjä.
Joskus jopa hyppi päydällä,jopa niin että "Lakot" loppu.
- Anonyymi
Sauli maalittaa minkä ehtii. Se ei ole soveliasta istuvalle presidentille.
- Anonyymi
Aina kun Sauli avaa suunsa, sieltä tulee joka kerta "maalittamista, vihapuhetta ja ympäristöä". Siirtyisi jo nukkumaan sinne vaarin kammariin, niin jospa puheet järkiintyisi.
- Anonyymi
Haavisto on vihoviimeinen vaihtoehto.
- Anonyymi
EIKÖHÄN TÄMÄN UKON HÖLMÖILYT JO NÄHTY MENKÖÖN VAAN MAALAAMAAN KUN SIITÄ PUHUU EI KUN " kummisetä vaihtoon " KIERTOON EIKÖ HÄVETÄ UKKOO KÄYVÄ ILMASILLA HURSTIN EVÄILLÄ. ERÄS KOK POLIITIKKO ELÄESSÄÄN SANOI TV : ssä OTAN SEN MIKÄ MINULLE KUULUU.
- Anonyymi
Mitä sitä keskustelee ,nykyinen ei voi jatkaa.Seuraaja jatkaa perinnettä,
Hakkarainen ja tuleva rouva"Stephanie 30v" Hondurasiasta.
Kaikki nämä ovat olleet ,oman aikakautensa valittuja,kansan valittuja.
Jälkiviisaita kyllä riittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5201608- 641176
- 61872
- 62871
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18847Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101776- 76751
- 30707
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691