Geenitutkimus on tuonut uutta puhtia suomalaisten alkuperän selvittelyyn. Geenejä on toki käytetty väestöhistorian tutkinnassa aikaisemminkin, mutta viime vuosina on suorastaan harpottu eteenpäin.
”Me pohjoiseurooppalaiset jakaudumme kaikki oikeastaan kahteen porukkaan”, sanoo antropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta.
Kun viime jääkausi oli laajimmillaan, nämä kaksi porukkaa olivat asettuneet Etelä-Euroopan lämpimiin taskuihin, niin sanottuihin refugioihin, joissa olot olivat siedettävät. Yksi tällainen tasku sijaitsi suunnilleen nykyisten Ranskan ja Espanjan rajamailla ja toinen Ukrainan alueella.
Kun jääkausi alkoi hellittää ja jään reuna vetäytyi, refugioiden ihmiset aloittivat hitaan vaelluksen kohti pohjoista. Eurooppaa asutettiin sitä mukaa kuin maata vapautui jään alta.
Läntisestä refugiosta lähteneet valloittivat Länsi-Euroopan, ja Ukrainasta lähteneet levittäytyivät itäpainotteisesti. Keski-Euroopassa syntyi vyöhykkeitä, joissa populaatiot kohtasivat ja sekoittuivat keskenään.
Toinen kosketusvyöhyke syntyi Suomen alueella, mutta täällä sekoittuminen oli vähäisempää.
”Populaatioiden erot näkyvät edelleen kirkkaasti itä- ja länsisuomalaisten perimässä”, Ripatti sanoo.
Suomalaisten alkuperää seuranneelle uusi käsitys suomalaisista ”kantaeurooppalaisina” voi olla hämmentävä. Aikaisemmin on korostettu sitä, miten suuresti me eroamme muista eurooppalaisista. Ovatko aikaisemmat tutkimukset olleet täysin hakoteillä?
”Eivät ole”, sanoo Markku Niskanen. ”Me olemme kantaeurooppalaisia, mutta samalla myös omaleimaisia.”
Suomalaiset poikkeavat muista eurooppalaisista myös fyysisiltä piirteiltään. Meillä on kaarevat poskipäät ja kulmikkaat ja matalat silmäkuopat, kun taas etelämpänä ihmisten poskipäät ovat tasaisemmat ja silmäkuopat korkeammat ja pyöreämmät.
Niskasen mukaan nämä piirteet eivät todista, että kuuluisimme johonkin toiseen porukkaan kuin muut eurooppalaiset, vaan heijastelevat suomalaisten elintapaa.
”Metsästäjä-keräilijäkulttuuri jatkui pohjoisessa paljon pidempään kuin muualla Euroopassa”, Niskanen sanoo.
Metsästäjä-keräilijät söivät kovaa ravintoa, joka vaati paljon purulihaksia. Kun leukalihakset kasvoivat, myös leuat suurenivat, ja tämä vaikutti kallon muotoon. Sen sijaan etelämpänä siirryttiin pehmeämpään ravintoon.
Se aiheutti omat muutoksensa sikäläisten ihmisten kalloon. Viljelijäkansojen leuat pienenivät mutta hampaat eivät, mikä näkyy tätä nykyä purentahäiriöinä. Ne ovat lisääntyneet myös Suomessa ravitsemuksen muututtua.
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suomalaisten_uudet_juuret
”Me pohjoiseurooppalaiset jakaudumme kaikki oikeastaan kahteen porukkaan”, sanoo antropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta.
Kun viime jääkausi oli laajimmillaan, nämä kaksi porukkaa olivat asettuneet Etelä-Euroopan lämpimiin taskuihin, niin sanottuihin refugioihin, joissa olot olivat siedettävät. Yksi tällainen tasku sijaitsi suunnilleen nykyisten Ranskan ja Espanjan rajamailla ja toinen Ukrainan alueella.
Kun jääkausi alkoi hellittää ja jään reuna vetäytyi, refugioiden ihmiset aloittivat hitaan vaelluksen kohti pohjoista. Eurooppaa asutettiin sitä mukaa kuin maata vapautui jään alta.
Läntisestä refugiosta lähteneet valloittivat Länsi-Euroopan, ja Ukrainasta lähteneet levittäytyivät itäpainotteisesti. Keski-Euroopassa syntyi vyöhykkeitä, joissa populaatiot kohtasivat ja sekoittuivat keskenään.
Toinen kosketusvyöhyke syntyi Suomen alueella, mutta täällä sekoittuminen oli vähäisempää.
”Populaatioiden erot näkyvät edelleen kirkkaasti itä- ja länsisuomalaisten perimässä”, Ripatti sanoo.
Suomalaisten alkuperää seuranneelle uusi käsitys suomalaisista ”kantaeurooppalaisina” voi olla hämmentävä. Aikaisemmin on korostettu sitä, miten suuresti me eroamme muista eurooppalaisista. Ovatko aikaisemmat tutkimukset olleet täysin hakoteillä?
”Eivät ole”, sanoo Markku Niskanen. ”Me olemme kantaeurooppalaisia, mutta samalla myös omaleimaisia.”
Suomalaiset poikkeavat muista eurooppalaisista myös fyysisiltä piirteiltään. Meillä on kaarevat poskipäät ja kulmikkaat ja matalat silmäkuopat, kun taas etelämpänä ihmisten poskipäät ovat tasaisemmat ja silmäkuopat korkeammat ja pyöreämmät.
Niskasen mukaan nämä piirteet eivät todista, että kuuluisimme johonkin toiseen porukkaan kuin muut eurooppalaiset, vaan heijastelevat suomalaisten elintapaa.
”Metsästäjä-keräilijäkulttuuri jatkui pohjoisessa paljon pidempään kuin muualla Euroopassa”, Niskanen sanoo.
Metsästäjä-keräilijät söivät kovaa ravintoa, joka vaati paljon purulihaksia. Kun leukalihakset kasvoivat, myös leuat suurenivat, ja tämä vaikutti kallon muotoon. Sen sijaan etelämpänä siirryttiin pehmeämpään ravintoon.
Se aiheutti omat muutoksensa sikäläisten ihmisten kalloon. Viljelijäkansojen leuat pienenivät mutta hampaat eivät, mikä näkyy tätä nykyä purentahäiriöinä. Ne ovat lisääntyneet myös Suomessa ravitsemuksen muututtua.
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suomalaisten_uudet_juuret
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomalaisten ikivanha eurooppalainen alkuperä ja myöhäinen siirtyminen maanviljelyyn selittää vaaleuden ja korkeat poskipäät.
Olihan ne naurettavia selityksiä että maailman vaalein ja sinisilmäisin kansa olisi mongoleja.
Jos populaatio syö muutaman tuhat vuotta puuroa kallonmuoto muuttuu erilaiseksi kuin metsästäjä keräilijöiden kallonmuoto.
Valinta ei suosi vahvoja purulihaksia.
Silmärakokin on kapeampi jos poskiluut on korkeammat.