Aamun uutisissa paljastava totuus evouskonnosta.

Uutisissa kerrrottiin että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet samassa suhteessa kuin miten evoluutioon uskovien määrä on lisääntynyt suhteessa normaaleihin tervemielisiin ihmisiin.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo, kretuilla on kova paikka kieltää totuus eli ei ihme, että heillä mielenterveys järkkyy.
Kriisiapua pitäisi heille järjestää.

Äänestä

Vasta luin Maiju Lassilan romaanista "Liika viisas" vuodelta 1915, että jo silloin on ollut hulluja, ja heitä varten kunnallisia hoitolaitoksia.

Näin ollen ei voida sanoa, että mielenterveysongelmat olisivat mitenkään lisääntyneet.

Äänestä

Mielenterveysongelmat korreloivat Windowsin käytön kanssa.

Aina kun tulee uusi Windows-versio, tai kuten nykyään, useampi ominaisuuspäivitys vuodessa Windows 10:een, ihmiset ahistuu ja sekoaa.

Tähän on ainoa lääke siirtyminen Linuxiin.

Äänestä

Mielkenkiintoista että evoluutioon uskovien määrä lisääntyy mielenterveydestä kärsivien joukossa jatkuvasti ja alati..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uutisissa kerrrottiin että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet samassa suhteessa kuin miten evoluutioon uskovien määrä on lisääntynyt suhteessa normaaleihin tervemielisiin ihmisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu