Naisliike ryhtyi ajamaan naisten oikeuksia 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Sata vuotta sitten nainen ei saanut mennä töihin ilman miehensä lupaa. Hänellä ei ollut oikeutta perintöön tai koulutukseen eikä hänellä ollut minkäänlaista päätösvaltaa yhteiskunnallisissa asioissa. Tänä päivänä monista itsestään selvänä pidetyistä meitä koskevista perusoikeuksista saamme kiittää tasa-arvofeministejä. Yksi kehityksen merkittävä voitto on se, että kansalaiset yleensä hyväksyvät ajatuksen, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia ja etteivät naiset ole jollain tavoin miehiä vähä-älyisempiä, vastuuttomampia tai kykenemättömiä päättämään yhteisistä asioista - kaikki asioita, jotka saattavat tuntua tänään lähinnä vitseiltä, mutta ovat olleet vielä teollistumisvaiheessa yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä. Vastaavia uskomuksia elää myös tänä päivänä liittyen esimerkiksi kykyyn ajaa autoa, laittaa ruokaa tai ajatella loogisesti.
Sukupuolten tasa-arvoa ei ole saavutettu, vaikka periaate on hyväksytty. 1800-luvun tasa-arvofeministien aktiivikausi laantui uuden vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla heidän saavutettua monet tavoitteistaan. Feminismin toinen aalto läikähti liikkeelle 1960-luvulla. Sen tavoitteet ovat olleet moninaiset naisten erityisyydestä naisten moneudun korostamiseen. Naisliike ja feministinen ajattelu on hajonnut moniin osittain vastakkaisiinkin suuntauksiin eikä yhtenäisestä feministisestä näkökulmasta voida enää puhua. Esimerkiksi anti-pornoliikkeen rinnalla esiintyy myös feministinen anti-anti-pornoliike. Käytännön työ on silti yhä keskittynyt naisten aseman parantamiseen ja naiseuden naisesta lähtevään määrittelyyn. Ongelmakohdat ovat olleet samat kuin 1800-luvulla: miehet ovat yliedustettuina yhteiskunnallisessa elämässä, heillä on taloudellinen, sosiaalinen, poliittinen ja uskonnollinen valta.
Vaikka reilussa 30 vuodessa naiset ovat saaneet enenevissä määrin tilaa kodin ulkopuolella, suomalainen yhteiskunta on yhä uuden vuosituhannen alussa miesten yhteiskunta. Työmarkkinat ovat sukupuolittuneet, vaikka tasa-arvoa on pyritty edistämään pontevasti nimenomaan työelämässä. Sukupuolittuneisuutta on se, että joka kolmas suomalainen työskentelee alalla, jossa vähintään 90 prosenttia työntekijöistä on samaa sukupuolta. Työmarkkinoiden sukupuolittuneisuus ei sinänsä ole ongelma, mutta se on ongelma, että naisten alat ovat heikosti arvostettuja ja huonopalkkaisia. Samoin naiset etenevät urallaan miehiä hitaammin ja päätyvät harvemmin ylimmille johtopaikoille, vaikka naisten koulutustaso on tänäpäivänä miehiä korkeampi. Naisten keskimääräinen tulotaso on myös alempi kuin miehillä riippumatta koulutuksessa.
Naisten urakehitystä jarruttaa oikeastaan alasta riippumatta naisen sukupuoli. Jo pelkästään naisen mahdollinen raskaus on raskauttava tekijä haettaessa työpaikkaa riippumatta naisen seksuaalisesta suuntautumisesta tai parisuhteesta. Naisvaltaisen palvelualan työnantajat ovat vaatineet, että lasten aiheuttamat kustannukset tulee jakaa tasapuolisemmin eri alojen kesken. Palvelutyönantajien liiton selvityksen mukaan miehillä on lapsesta johtuvia poissaoloja töistä enimmilläänkin vain kymmenesosa siitä, mitä naisilla. Sukupuolten tasa-arvo Suomessa jää yhä helposti periaatteiden, puheiden ja lausumien tasolle. Miehet tuntuvat jurruttavan perinteistä polkua ellei heitä pakoteta tekemään toisin.
Käsitys, että tasa-arvo on edennyt liian pitkälle tai että feminismi haluaa syrjäyttää miehet vallasta naisten eduksi, kielivät sekä väärinkäsityksistä että intuitiivisesta oivalluksesta, että tasa- arvokeskustelussa on jotain vinossa. Kyseistä argumentaatiota ei voi siis ohittaa pelkästään hymähtämällä. Vaikka väitteet ovat hupaisia, ne kumpuavat sellaisesta maaperästä, johon kannattaa suhtautua vakavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa ei ole saavutettu, vaikka periaate on hyväksytty. 1800-luvun tasa-arvofeministien aktiivikausi laantui uuden vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla heidän saavutettua monet tavoitteistaan. Feminismin toinen aalto läikähti liikkeelle 1960-luvulla. Sen tavoitteet ovat olleet moninaiset naisten erityisyydestä naisten moneudun korostamiseen. Naisliike ja feministinen ajattelu on hajonnut moniin osittain vastakkaisiinkin suuntauksiin eikä yhtenäisestä feministisestä näkökulmasta voida enää puhua. Esimerkiksi anti-pornoliikkeen rinnalla esiintyy myös feministinen anti-anti-pornoliike. Käytännön työ on silti yhä keskittynyt naisten aseman parantamiseen ja naiseuden naisesta lähtevään määrittelyyn. Ongelmakohdat ovat olleet samat kuin 1800-luvulla: miehet ovat yliedustettuina yhteiskunnallisessa elämässä, heillä on taloudellinen, sosiaalinen, poliittinen ja uskonnollinen valta.
Vaikka reilussa 30 vuodessa naiset ovat saaneet enenevissä määrin tilaa kodin ulkopuolella, suomalainen yhteiskunta on yhä uuden vuosituhannen alussa miesten yhteiskunta. Työmarkkinat ovat sukupuolittuneet, vaikka tasa-arvoa on pyritty edistämään pontevasti nimenomaan työelämässä. Sukupuolittuneisuutta on se, että joka kolmas suomalainen työskentelee alalla, jossa vähintään 90 prosenttia työntekijöistä on samaa sukupuolta. Työmarkkinoiden sukupuolittuneisuus ei sinänsä ole ongelma, mutta se on ongelma, että naisten alat ovat heikosti arvostettuja ja huonopalkkaisia. Samoin naiset etenevät urallaan miehiä hitaammin ja päätyvät harvemmin ylimmille johtopaikoille, vaikka naisten koulutustaso on tänäpäivänä miehiä korkeampi. Naisten keskimääräinen tulotaso on myös alempi kuin miehillä riippumatta koulutuksessa.
Naisten urakehitystä jarruttaa oikeastaan alasta riippumatta naisen sukupuoli. Jo pelkästään naisen mahdollinen raskaus on raskauttava tekijä haettaessa työpaikkaa riippumatta naisen seksuaalisesta suuntautumisesta tai parisuhteesta. Naisvaltaisen palvelualan työnantajat ovat vaatineet, että lasten aiheuttamat kustannukset tulee jakaa tasapuolisemmin eri alojen kesken. Palvelutyönantajien liiton selvityksen mukaan miehillä on lapsesta johtuvia poissaoloja töistä enimmilläänkin vain kymmenesosa siitä, mitä naisilla. Sukupuolten tasa-arvo Suomessa jää yhä helposti periaatteiden, puheiden ja lausumien tasolle. Miehet tuntuvat jurruttavan perinteistä polkua ellei heitä pakoteta tekemään toisin.
Käsitys, että tasa-arvo on edennyt liian pitkälle tai että feminismi haluaa syrjäyttää miehet vallasta naisten eduksi, kielivät sekä väärinkäsityksistä että intuitiivisesta oivalluksesta, että tasa- arvokeskustelussa on jotain vinossa. Kyseistä argumentaatiota ei voi siis ohittaa pelkästään hymähtämällä. Vaikka väitteet ovat hupaisia, ne kumpuavat sellaisesta maaperästä, johon kannattaa suhtautua vakavasti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kokemuksestani täytyy sanoa, että miehillä sattuu useammin olemaan ominaisuuksia, jotka sopivat paremmin vaativiin johtotehtäviin. Tuskinpa se, että naisia on harvemmin kaikkein ylimmissä johtotehtävissä suuryrityksissä johtuu mistään miesten salaliitosta naisia vastaan tai syrjinnästä. Kyllä se johtuu aivan muista syistä. Naiset ja miehet eivät ole samanlaisia ja on tehtäviä joihin naisten luonteenpiirteet soveltuvat paremmin ja päinvastoin. Sukupuoli ei saa olla valinnan este mutta ei myöskään valintaperuste vaativiin tehtäviin.
esittämään asiansa lörpöttelemättä
idioottimaisuuksia ja turhanaikaista palstantäytettä.
aloitusteksti on miehen kirjoittamaa.
Minua sorretaan, koska olen mies!
mies! Aja omia oikeuksiasi! Asevelvollisuus on tasa-arvon vastainen.
"Käsitys, että tasa-arvo on edennyt liian pitkälle tai että feminismi haluaa syrjäyttää miehet vallasta naisten eduksi, kielivät sekä väärinkäsityksistä että intuitiivisesta oivalluksesta, että tasa- arvokeskustelussa on jotain vinossa. Kyseistä argumentaatiota ei voi siis ohittaa pelkästään hymähtämällä. Vaikka väitteet ovat hupaisia, ne kumpuavat sellaisesta maaperästä, johon kannattaa suhtautua vakavasti."
Tuntuu, että eihän tuollaista voi kirjoittaa kuin ihminen jolla ei itsekään ole oikein aavistustakaan omista mielipiteistään. "Vaikka väitteet ovat hupaisia, ne kumpuavat sellaisesta maaperästä, johon kannattaa suhtautua vakavasti"
Niin? Ei voi ohittaa pelkästään hymähtämällä? Juurihan itse teit niin. Etkä kertonut, miksi väitteet ovat mielestäsi niin "hupaisia". OK, tähän asti vaikutat vain asenteihisi jumiutuneelta typerältä pro-feministiltä. Mutta sitten samaan hengenvetoon toteat että niissä väitteissä on myös perää muttet sano mitään siitä, mikä niissä väitteissä pitää mielestäsi paikkansa. Tämä ilmeinen yritys vaikuttaa tasapuolisemmalta silmissä tekee tekstistäsi oikeastaan täysin naurettavan.
Kaikki historian tasa-arvotaistelut muistuttavat kummasti toisiaan;
1) Sosialismi. Aate kumpusi työväestön kurjista oloista ja päätyi stalinismiin.
2) Kansallissosialismi. Aate kumpui kirvelevästä sotatappiosta ja päätyi historian suurimpaan verenvuodatukseen.
3) Mustien vapautustaistelu USA:ssa & feminismi;
Molemmat saivat alkunsa oikeutetuista vaatimuksista mm. äänioikeuden ja oppimismahdollisuuksien puolesta. Molemmat päätyivät siihen, että osa kannattajista ei tyytynyt tasa-arvoon, vaan lähti vaatimaan oman viiteryhmänsä dominanssia. Tämän seurauksena sekä USA:n mustissa että meikäläisissä feministeissä löytyy kosolti ikuisia nurisijoita, jotka syyttävät muita omista vajavaisuuksistaan. Tyypillinen feministi itkee saavansa julkisen alan tutkijana pienempää liksaa kuin yksityisen puolen vienti-insinöörit ja markkinointipäälliköt.
Siinä unohtuu se tosiseikka, kuka kustantaa naisvaltaisen julkisen sektorin puuhastelut. Se miehinen kova markkinatalous.