Peltikolari aiheutti ruuhkat tiellä 12 Tampereella – autot matelivat jonoissa Lielahden suuntaan
Tiellä 12 sattunut onnettomuus aiheutti ruuhkat liikenteeseen Tampereella maanantai-iltana. Ensitietojen mukaan kyseessä oli peltikolari.
Tampereen tieliikennekeskus tiedotti kello 19.18, että tilanne on ohi.
Onnettomuus vaikutti liikenteeseen yli tunnin ajan. Vielä kello 19.11 Tampereen tieliikennekeskuksesta kerrottiin, että liikenne jonoutuu edelleen Vaitinaron liittymän kohdalla. Ennen kello 19 autot matelivat jonossa Lielahden suuntaan.
– Jonon pää on Santalahden puiston kohdalla
Tarkempi onnettomuuspaikka sijaitsi Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan Santalahden liittymästä noin 900 metriä Paasikiventien liittymän suuntaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ero Suomen ja esim. automaan Sakasan onnettomuuden sattuessa:
- Suomessa tukitaan viranomaistaholta mahdollisimman hankalaksi liikenteen sujuvuus ja venytetään mahdollisiman kauan.
-Saksassa raivataan mahdollisimman pian tiet auki , että liikenne sujuu .
Usein hälytysajoneuvot Suomessa ovat eniten liikenteen tiellä ja tukkona.
(Jos joku täysin kokematon asiasta tietämätön ammattiriiteliä, taas vänkää tätäkin suomalaiseen narinatyyliin, käy joskus jossain sivistysvaltiossa autoilemassa selvinpäin.
Edellinen kirjoittaja on niin oikeassa. Jos joku onnettomuus tapahtuu, niin kukaan ei pyri ohjaamaan liikennettä niin, että ruuhkat purkautuisivat. Jätetään vaan poliisiauto vilkut päälle keskelle tietä, niin ettei kukaan pääse mihinkään. Eikä kukaan tiedota missään mitään, että voisi ennakoida ja hakeutua kiertotielle.
Hälytysautot on ihan turhia.
Saksassa on leveät pientareet ja erikseen hälyajoneuvokaistat. Tilaa yleensä on
Ensin täytyy selvittää kuka on syyllinen. Autoja ei voi ensin siirtää.
Hei pahvi, miten isommissa maissa jossa on tuhatkertaiset ongelmat pystytään siirtään heti että liikenne kulkee ja homma pelaa, on hölmö nykyään esim. kamerat puhelimissa ym. voi miten virkamiesmäinen typerä ajatusmaailma.
Niin no, Suomessa se on poliisi joka määrittelee milloin kulkuvälineet voi siirtää. He haluaa tehdä omat kuvaukset ja selvitykset, lisätietoa tästä varmasti antaa poliisi jos niiltä kysyt. Toinen seikka on se, että nykyään ihmiset eivät välitä hidastaa onnettomuuspaikkojen kohdalla, vaan useasti kaahataan ohi, kuten moni tekee tietyömaiden kohdilla missä esim. 50km/h rajoitus. Jos tiellä näkyy sinivilkkuja niin se tarkoittaa miltei varmasti, että siellä ihmisiä jalkoisillaan. Mitä enemmän ihmiset kaahaavat, sitä enemmän sitä tukitaan, kunnes liikenne rauhoittuu turvalliselle nopeudelle onnettomuuspaikan kohdalla. Ja tämä varmasti aiheuttaa lisää ruuhkaa.
U-turning kannattaa tamperelaisen reenata etukätee.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006412968.html
Sitte kun se tulee.