Totuus on! Eduskunta suunnittelee tekevänsä työttömyysluvut pienemmäksi. Todellakin tekevät kun työttömät koulutukseen. Työttömät koulutuksessa ovat opiskelijoita, eivät työttömiä. Tuolla riittäisi kunnissa metsän harvennusta työttömille. Siitä harjoittelua ja työ touhua, jos homma ei kiinnosta niin ei päivärahaa. Karkkilassa riittää harvennettavaa metsää Karkkilan koville työttömille miehille. Monella muullakin kunnalla olisi hommia työttömille.
Vastaukset 1
- Anonyymi
Juuri niin. Eipä ole ihme että valtiolla on paljon velkaa kun sillä on kuitenkin varaa elättää suurta joukkoa näitä kyliä kierteleviä ihmisiä joita työnteko tai opiskelu ei tunnu kiinnostavan pätkääkään. Koskahan tässä maassa lopultakin aletaan tajuamaan, että se ei ainoastaan tule kalliiksi veronmaksajille, mutta myös passivoi, sekä altistaa nämä henkilöt epämääräiselle elämäntyylille, jossa alkoholi, huumeet ja rikollisuus ovat uhkana. Miksi Suomen valtio sensijaan että se pyrkisi auttamaan näitä ihmisiä tulemaan vastuuntuntoiseksi kansalaiseksi, passivoikin heitä tällä väärällä ja järjenvastaisella politiikalla. Ei siis tukia tai avustuksia ilman työn tai yhteiskunta palveluksen vaatimusta jonka tulisi olla aina suhteutettu henkilön saamiin korvauksiin. Työhön kykenemättömät sairaat ovat tietysti eri asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???462263Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7021489- 1061168
- 1311067
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk89963- 71913
Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku16744- 116698
- 33694
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä23608