Esimerkiksi nyt vaikka alapallonivel tai raidetangon pää. Niiden voisi antaa hajota ihan luonnollisesti.
Miksi alustan osien välyksestä nipotetaan turhaan?
12
122
Vastaukset
- Anonyymi
Koska suomalaanen on pelkuri
Kun ajaa "ehjällä" autolla, liikenteessä tulee kuitenkin vähemmän loukkaantumisia kuolemantapauksista nyt puhumattakaan.
Luin jostain, että Helsingissä ei viime vuonna ollut yhtään kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta!
50 vuotta sitten kuolemantapauksia oli vuosittain kymmeniä, vaikka automäärä silloin oli aivan eri luokkaa.- Anonyymi
Kiusallista ettei edes yhtä.
- Anonyymi
"Luin jostain, että Helsingissä ei viime vuonna ollut yhtään kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta!"
Tokkopa tuollaista luit. Itse luin, ettei Helsingissä ollut ainoatakaan jalankulkijan kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Moottoripyöräilijöitä kuoli kaksi ja auton kuljettajia yksi. Anonyymi kirjoitti:
"Luin jostain, että Helsingissä ei viime vuonna ollut yhtään kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta!"
Tokkopa tuollaista luit. Itse luin, ettei Helsingissä ollut ainoatakaan jalankulkijan kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Moottoripyöräilijöitä kuoli kaksi ja auton kuljettajia yksi.Kiitos korjauksesta, olisi siis tullut olla tarkempi, mutta ymmärtääkseni tässä oli kysymys myös itse liikenneonnettomuuksien suuruusluokasta, joka siis tänä päivänä on aivan toista, kuin 50 vuotta sitten.
Kun tein lehtorin töitä yli kaksikymmentä vuotta, yritin aina opetuksessa tähdentää,
että on hyvä hahmottaa edes desimaalin tarkkuudella - siis esim. 100 vai 1000 - onko kysymys isosta vai pienestä asiasta.
Siitä huolimatta oppilailla tuntui olevan taipumuksia takertua ns. pikkuseikkoihin!.
- Anonyymi
Yhteisesti on sovittu eu:n alueella, että ajoneuvojen kunto pitää olla tietyllä tasolla kun niitä käytetään yleisillä teillä. Omalla pellolla voit ajaa peltoautolla.
Lopuksi säännöt on yhteisen hyvän näkökulmasta tehty ja korjaamot kiittää. Aloittaja kuvittelee olevansa kuolematon kun ei selvästikään ymmärrä, että myös hän voi säädä jonkun jarruttoman tai muuten puutteellisessa kunnossa olevan auton alle ja että hän voi siinä rytäkässä jopa kuolla.
- Anonyymi
Ja on hirmu paha ohjata kun pyörät sojottaa eri suuntiin, tai toinen on kiilaantunut etulokasuojan ja joustintuen väliin pyörimättömäksi.
- Anonyymi
Kumma kun valitetaan.Minä olin juuri katsastuksessa ja koska viime vuonna oli alusta todella kovilla Venäjän reissulla nelivedollani sanoin katsurille jotta pakko olla jotain kun kolisee. Ei ollut mitään vikaa mutta sain samalla hiennon kuntotarkistuksen autoon kun taas 6kk rooad trip odottaa ja auto oltava kunnossa.
- Anonyymi
Nivelen totaalinen hajoominen tekee autosta ohjauskyvyttömän. Nivelen lähteminen siitä kupistaan rupee pyörä liikkumaan holtittomasi . Tällöin autoa ei pysty ohjaamaan lainkaan. Vaikka pyörä olisi pahasti vinossa, mutta ei kuitenkaan irti nivelistä sitä pystyy jotenkin ohjaamaan.
- Anonyymi
Minä tiedän mutta en kerro. No kerronpa kuitenkin. Niistä nipotetaan siksi koska kuvitellaan ja luullaan että autojen viat aiheuttavat onnettomuuksia vaikka tutkitusti näin ei ole asian laita.
- Anonyymi
Olet aivan oikeassa.
Kanadassa luopuivat katsastuksesta, mitä seurasi?
Ei mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213560
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303403Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513025Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1321348