Miksi sossu ei ota käyttöön palveluseteleitä? Miksi sossu antaa köyhille selvää rahaa käteen? Ihan hyvin voisi tehdä niin, että köyhä saisi jotain ruokalappuja jolla se voisi ostaa kaupasta ruokaa. Silloin ainakin niillä ostettaisi ruokaa, eikä tupakkaa, kaljaa, viinaa tai muuta turhaa elämisen kannalta epäoleellista. No voishan seteleitäkin väärinkäyttää vaihtamalla setelillä ostetut ruaat tupakkaan. Uskoisin kuitenkin, että harvalla on niin paljon kavereita, että vaihtaminen aina onnistuu.
Palvelusetelit
Anonyymi
23<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tietenkin onnistuu. Onhan useimmilla sukulaisia, naapureita ja tuttavia. Ei niillä itselle ruokaa ostettaisi, sitä saa ilmaiseksi enemmän kuin jaksaa syödä.
Miksi ei saisi ostaa tupakkaa? eiköhän se ole jokaisen oma asia mihin rahansa käyttää.
Sossun maksamat tuet eivät ole sinun rahojasi. Et ole tehnyt yhtään mitään niiden rahojen saamiseksi. Ne on kerätty työtä tekevien selkänahasta.
Eivät ole.
Tietysti ovat omia rahoja. Yhtälailla kun sen työläisen rahat ovat työläisen rahoja eivätkä työnantajan rahoja.
Siinä on suuri ero. Se työläinen on ite ne rahansa tienannut. Sossun rahoja käyttävä ei ole itse niitä rahoja tiennannut.
Höpönlöpön. Tuolla perusteella myöskään pääomatulot, veikkausvoitot, lahjat, lainat jne. eivät olisi muka omaa rahaa. Ainoastaan ansiotulot ovat siis omaa rahaa. Selvä.
Jenkkityylinen EBT-kortti Suomeenkin. Kyllähän niilläkin väärinkäytöksiä tapahtuu, mutta niistä kiinnijäämisriski olisi Suomessa aika suuri. Käteisen antaminen toimeentulotukiasiakkaalle lisää vain päihdeongelmia.
Kävisikö seteli nettikasinolla?
Aikuinen terve ihminen ostaa itse ruokansa eikä siihen tarvi hoivaamista. Sossu ja sossu.
Sehän koskisi sitten vain lapsiperheitä kun harvemmin yksinäinen saa sossusta täydentävää toimeentulotukea. Aloittaja ei edes tiedä mitä sossu maksaa ja mitä ei.
Mitä palveluita köyhän pitää ostaa sillä setelillä?
Maksusitoumuksia on käytössä, jos tarkoitat sillä "ruokalapulla" sitä. Silloin on muitakin ongelmia kuin köyhyys.
Miksi köyhä ei saisi polttaa t. ryypätä? Pikemminhän köyhä silloin kuolee eikä ole kenekään ristinä!
Jos yhteiskunnan maksamista tuista riittää rahaa tupakkaan ja alkoon, niin silloin tuet ovat ylimitoitettuja.
Kuka edes saa sossusta täydentävää? Isot perheet, joissa monta lasta?
Annan ruokaidean: lohikuutioita käristät ja kypsenät ensin pannulla ja pieneksi silppumaiseksi ne, sitten uncle bens (setä bensiini) riisiä siitä risotto mausteineen.
Mutta niin köyhillä harvoin on rahaa suolaan tai vehnäjauhoonkaan..
Älkää nipottajat olko huolissanne sillä ei niitä rahoja anneta kahteen kertaan, käytti ne sitten ihan mihin tahansa. Kulutukseen ne köyhän rahat menee, kauppiaat kiittää.
Onhan jo nytkin käytössä tälläiset systeemit, ei kaikki saa sossusta rahaa, vaan saa sellaiset laput, millä voi ostaa kaupasta ruokaa, mutta ei alkoholia tai pelata.
Kaverini kantasuomalainen saa kerran viikossa 25€ lapun ruokaan. Sossu maksaa muut menot; kodinkoneet, netti, puhelin, sähkö, vuokra ym.
Onko ja onko Kelalla myös?
Minä luulin tollasten olevan menneen maailman juttuja. Joskus jo kauan sitten käsittääkseni jaettiin köyhille ruokalappuja. Niistä luovuttiin siksi, että se koettiin yksityisyyden loukkaukseksi, kun kassalla piti maksaa niillä ja toisekseen ihmisellä piti olla myös omaa valtaa rahankäytöstään. Tällainen käsitys minulla, mutta korjatkaa paremmin tietävät ja aikalaiset, jos olen väärässä.
lajijasuris
Joo, on käytössä. Kaveri (on edunvalvonnassa) kertoi nyt pari päivää sitten, että saa kohta sellaisen maksukortin magneettijuovalla käyttöönsä, mikä on rajoitettu. Tuollaisesta kortista en ole aiemmin kuullut, kun vaimoni ei ole enään kaupan kassalla töissä.
Ok, tollanen kortti onkin sitten näppärä kyseiseen käyttöön. Kortteja on muutenkin jo todella montaa kuosia, joten yksityisyys säilyy paremmin ja saa myös helpommin rajattua rahankäyttöä.
lajijasuris
Aloittaja ei näytä tietävän, että Kela hoitaa nykyään perustoimeentulotuen. Kela voi myöntää myös maksusitoumuksen esim. ruokakauppaan.
Sossun myöntämät täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki maksetaan normaalisti rahana hakijan tilille.
Sossu voi myöntää ehkäisevänä toimeentulotukena maksusitoumuksen kauppaan kiireellisissä tilanteissa ja/tai kun on syytä olettaa, että rahat muuten menisivät johonkin muuhun kuin ruokaan. Nämä ovat yksittäisiä harvinaisia tapauksia eivätkä mikään normikäytäntö liukuhihnalta.
Näinhän se menee, maksusitoumuksia on vielä, kuulin, kun joku hippiäinen sanoi niin kaupan kassalla. Ja se tapahtui viime vuonna. Aloittaja käy täällä silloin tällöin tuota ruokalappuideologiaa julistamassa eikä ota huomioon, että se vie työvoimaa paljon enemmän kuin rahan siirto tilille.
Ainoastaan jos on holhouksen alla, saa jonkun viikkorahan ja muut kulut hoitaa edunvalvoja. Muita tälläiset jutut ei koske.