Omassa elämässäni huoli lasten terveydestä sekä tulevaisuudesta on kova, mutta teot jäävät arjen kiireissä todella vähiin. Samoin ympäristöasiat tulee sivuutettua varsin hätäisesti...
Tunnen Raamattua heikosti ja itselleni on jäänyt hämärän peittoon miten uskonnolliset yhteisöt (vast) sekä niihin kuuluvat ihmiset jotka palstallakin ovat kertoneet elävänsä Raamattua todeksi, onnistuvat ottamaan toiminnassaan ja elämässään huomioon lastemme terveyden sekä ympäristömme tulevaisuuden.
Miten Raamattu opastaa meitä vallitsemaan ympäristöämme sekä turvaamaan lastemme tulevaisuuden?
MTV 3:n tämänaamuisen uutisoinnin mukaan yksikään valtio ei suojele lapsien terveyttä sekä ympäristöä kestävällä tavalla.
Lasten hyvinvointivertailussa Suomi on sijalla 16, mutta kestävyydessä vasta sijalla 153.
-huolestunut-
LASTEN TERVEYDEN TURVAAMINEN
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Huoli on kova varmasti kaikilla, kasvatusneuvolan ja vähäisen maalaisjärjen avulla tässä mennään täälläkin. Ympäristöasioissa valintaa ei paljoa osaa tehdä kun ostovalikoiman ratkaisee yksinhuoltajan tulot.
- Anonyymi
Raamatusta ei taida löytuä apua lastenkasvattamiseen Suomessa 2020.
- Anonyymi
Olisit ajatellu noita kysymyksiä ennen lasten tekemistä, oot vähä myöhässä.
- Anonyymi
Raamatussa annetaan lastenkasvatusohjeiksi vitsalla pitkin korvia, tappotuomio vanhempiaan kiroaville ja sikiöiden abortointi iskemällä pää kiviseinään ainakin jos vihollisistoukista on kysymys.
- Anonyymi
Raamatun ohje lapsiaan rakastaville vanhemmille on tuon listauksesi mukaan aika karu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun ohje lapsiaan rakastaville vanhemmille on tuon listauksesi mukaan aika karu.
Joo-o. Ei maallikko tai lapsikaan millään tajua, että räsäsiltä, puolivaloilta ja patmoksilta menee ohi nämä jutut ja homolapset ovat ainoa huolenaihe.
Ei yhtä jaetta, käskyä tai sääntöä voi ohittaa tai ottaa vastaavasti silmätikuksi vain yhtä, pitää noudattaa kokonaisuutta ja koko Raamattua tai sitten lopettaa populisti-uskovan leikkiminen.
- Anonyymi
Sairaista vanhemmista syntyy sairaita lapsia.
- Anonyymi
IS:n julkaisun: 27.2. 6:15 mukaan päähenkilö asteli 19-vuotiaana ikuiseksi tarkoitettuun, mutta uutisen mukaan helvetilliseksi osoittautuneeseen avioliittoon.
Lapsuudestaan hän muistaa oman isän hakkaamassa äitiä raivoisasti pirtin seinää vasten tai paiskaamassa äidin pitkin pituuttaan lattialle.
Oman avioliittonsa arkea sävyttivät miehen raivokohtaukset, jotka saattoivat alkaa vaikka siitä, että hän pesi miehen mielestä hänen paitansa väärin tai kuunteli vääränlaista radio-ohjelmaa.
Suuttuessaan mies saattoi läimäytellä vaimoaan, minkä seurauksena vaimolla oli mustana silmä, leukaluu, olkavarsi tai jonkin muu osa kehosta.
Aiheesta julkaisussa kirjassa kerrotaan myös päähenkilön kokemasta seksuaaliväkivallasta, joka alkaa jo hääyönä. ”Hääyönä kuolin”, päähenkilö kirjoittaa itse kokemuksistaan.
”Kuinka väsynyt ja tympääntynyt olen siihen, että minussa ei kiinnosta mikään muu kuin alapää ja se minkä kokoiset rinnat minulla on.”
”Uskovaisena puolisona minulla ei ole oikeutta omaan ruumiiseeni, ja jos kieltäydyn aviovuoteesta, niin mieheni voi joutua siitä syystä huoruuden syntiin. Minussa on maailmallinen emansipaatiohenki. Pyysin anteeksi (hoitokokouksessa) ja sain. Sen jälkeen olen hänen allaan ollut kuin lauta.”
Samassa yhteydessä kerrotaan myös lapsiin kohdistuneesta väkivallasta. Vauvan itku saattoi stressata miestä niin, että hän meni ja ravisteli pinnasänkyä. Mies saattoi iskeä keskellä yötä nyrkeillä pinnasängyn reunoja, raivota ja huutaa.
”Olin kuilun pohjalla silloin 30-vuotiaana, loppuun palanut, ja neljännellätoista raskausviikolla yritin itsemurhaa. Mieheni kovasti kannusti minua, hän hoki toistuvasti, että mene ja tapa itsesi. Kävelin moottoritiellä, vahtasin vastaantulevien rekkojen pyöriä ja lopulta eräänä pimeänä syysilta yritin hukuttautua mereen...Minua kantoi se, että rakastin sitä lasta jota kannoin.”
”Jos en olisi ollut uskovainen, olisin saattanut lähteä ensimmäisen pahoinpitelyn jälkeen. Mutta uskoin Jumalan johdatukseen ja avioliiton pyhyyteen.”
-miehet ovat kummallisia- - Anonyymi

-miehet ovat kummallisia-Mitä kaikkea mahtaakaan kuulua uskonnollisen lähimmäisenrakkauden syvimpään olemukseen?
Ihan heterona ihmetyttää miten palstallakin nostetaan esiin kerta toisensa jälkeen esimerkiksi homoseksuaalisuus syntinä vaikka Raamattu ei sitä sellaisena esitä ja tuon lehtiartikkelin mukaisista elävän elämän esimerkeistä ei halaistua sanaa?
Suomi on läheisväkivallan osalta Euroopan kärkimaita ja erityisesti naisiin sekä lapsiin kohdistuvan väkivallan osalta.
Eikö vaimon tai lasten pahoinpitely ja heihin kohdistettu seksuaalinen väkivalta ole syntiä Raamatun mukaan kun niistä ei palstalla juurikaan mainita???
Jos niin on, millainen nainen uskaltaa tehdä lapsia ja kuulua johonkin uskonnolliseen yhteisöön (vast) joka Raamattuun vedoten hyväksyy heihin kohdistetun väkivallan kaikissa muodoissaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kaikkea mahtaakaan kuulua uskonnollisen lähimmäisenrakkauden syvimpään olemukseen?
Ihan heterona ihmetyttää miten palstallakin nostetaan esiin kerta toisensa jälkeen esimerkiksi homoseksuaalisuus syntinä vaikka Raamattu ei sitä sellaisena esitä ja tuon lehtiartikkelin mukaisista elävän elämän esimerkeistä ei halaistua sanaa?
Suomi on läheisväkivallan osalta Euroopan kärkimaita ja erityisesti naisiin sekä lapsiin kohdistuvan väkivallan osalta.
Eikö vaimon tai lasten pahoinpitely ja heihin kohdistettu seksuaalinen väkivalta ole syntiä Raamatun mukaan kun niistä ei palstalla juurikaan mainita???
Jos niin on, millainen nainen uskaltaa tehdä lapsia ja kuulua johonkin uskonnolliseen yhteisöön (vast) joka Raamattuun vedoten hyväksyy heihin kohdistetun väkivallan kaikissa muodoissaan?Vaimoja ja lapsia ei lasketa lukuun, ovat miehen omaisuutta joita suojelee ainoastaan Suomen lainsäädäntö miehen arvaamattomuudelta.
Tarve saada mies miehelle kuuluvalle paikalle perheen PÄÄnä näyttää olevan tarve ja ehkä niille tuon tarpeen myötä kasvaa myös vastuuntunto läheisistäänkin, kuka tietää... no tavallisissa miehissä löytyy kyllä vastuunkantajiakin ihan palstallakin, mutta uskovat miehet näyttävät tapaavan piilottaa vastuunkantokykynsä Raamatun Sanojen taakse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaimoja ja lapsia ei lasketa lukuun, ovat miehen omaisuutta joita suojelee ainoastaan Suomen lainsäädäntö miehen arvaamattomuudelta.
Tarve saada mies miehelle kuuluvalle paikalle perheen PÄÄnä näyttää olevan tarve ja ehkä niille tuon tarpeen myötä kasvaa myös vastuuntunto läheisistäänkin, kuka tietää... no tavallisissa miehissä löytyy kyllä vastuunkantajiakin ihan palstallakin, mutta uskovat miehet näyttävät tapaavan piilottaa vastuunkantokykynsä Raamatun Sanojen taakse.Meinaakko ettei rohkeus piisaa edes omien mielipiteitten takana seisomiseen.
Kai seki jonkimmoista miehisyyttä sitte on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaimoja ja lapsia ei lasketa lukuun, ovat miehen omaisuutta joita suojelee ainoastaan Suomen lainsäädäntö miehen arvaamattomuudelta.
Tarve saada mies miehelle kuuluvalle paikalle perheen PÄÄnä näyttää olevan tarve ja ehkä niille tuon tarpeen myötä kasvaa myös vastuuntunto läheisistäänkin, kuka tietää... no tavallisissa miehissä löytyy kyllä vastuunkantajiakin ihan palstallakin, mutta uskovat miehet näyttävät tapaavan piilottaa vastuunkantokykynsä Raamatun Sanojen taakse.Miehet nyt ovat olleet syntiinlankeemuksesta lähtien kyvyttömiä kantamaan vastuuta edes itsestään, reppana syytti omasta lankeamisestaan ensin naista ja sitten Jumalaa... miehet vaan ovat sellaisia...
Lapsen kannalta olisi suotavaa, että vanhemmilla menee hyvin ja että vanhemmilla olisi vaikkapa töitä. Olisi perin ikävää, jos vanhemmat menettävät työnsä ympäristönsuojelun vuoksi. Ympäristöä tulee suojella siten, että maksuja ei koroteta ja näin aiheuteta ongelmia pienten lasten vanhemmille ja sitä kautta pienille lapsille.
- Anonyymi
Lasten vanhempina joudutaan tinkimään monista asioista, ympäristönsuojelusta saattaa olla tulossa tuleville sukupolville sellainen lasku terveysriskien muodossa johon kellään ei ole enää varaa. Onko oikein jättää oman laiskuutemme ja ajattelemattomuutemme hedelmät toisten kannettaviksi?
Sitäköhän luomistyön yhteydessä ihmisille tehtäväksi annettu vallitseminen tarkoitti, ettei tarvitse huolehtia ympäristön säilyttämisestä elinkelpoisena? Anonyymi kirjoitti:
Lasten vanhempina joudutaan tinkimään monista asioista, ympäristönsuojelusta saattaa olla tulossa tuleville sukupolville sellainen lasku terveysriskien muodossa johon kellään ei ole enää varaa. Onko oikein jättää oman laiskuutemme ja ajattelemattomuutemme hedelmät toisten kannettaviksi?
Sitäköhän luomistyön yhteydessä ihmisille tehtäväksi annettu vallitseminen tarkoitti, ettei tarvitse huolehtia ympäristön säilyttämisestä elinkelpoisena?Ympäristöä olisi hyvä suojella siten, että pienet lapset eivät ole maksumiehinä. Pienet lapset kun eivät vielä osaa tehdä ympäristöbisnestä.
- Anonyymi
inti kirjoitti:
Ympäristöä olisi hyvä suojella siten, että pienet lapset eivät ole maksumiehinä. Pienet lapset kun eivät vielä osaa tehdä ympäristöbisnestä.
Niinpä, heitä ei myöskään tulisi laittaa meidän ikäpolviemme laiskuuden ja tietämättömyyden maksumiehiksi.
Lapset eivät ole itse valita millaisille vanhemmille ja millaiseen maailmaan syntyvät...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1865329- 1691661
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661477- 691028
Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124827Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6827- 57804
Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy192788En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66759- 76751