Kreikan leirien lapset huutavat apua

Meidän velvollisuutemme on auttaa.

Pahamaineisilla Kreikkalaisilla keskitysleireillä viruvat pakolaislapset nälän ja lumen keskellä, vailla kaikkea toivoa, he ojentavat pienet kätensä ja somat silmänsä kohti suomalaisia veronmaksajia ja huutavat: auta meitä.


Pieni pakolaislapsi Ahmed, joka näyttää kyllä 45 vuotiaalta, mutta on kuitenkin vasta 12 vuotias ressukka, haluaisi tulla Suomeen, hänen lempiharrastuksensa on puskaraiskaus.

Murtaza, joka on Ahmedin serkku, tahtoisi myös Suomeen, hän on komea mustasilmäinen hurmuri, hänen sukunsa on toiminut ikiajat kauppiaina, Murtaza on vasta 17 vuotias, mutta on pyörittänyt kotikylänsä huumekauppaa jo useita vuosia, tämä lahjakas liikemiehen alku työllistäisi Suomessa useita suomalaisia työttömiä.

Waleed olisi oiva apu Suomen lääkäripulaan, hän on tehnyt satoja laittomia abortteja, vaikka on vasta 14 vuotias, mutta keskitysleirin kovissa olosuhteissa hänestäkin on tullut miltei 50 vuotiaan näköinen.

Nämä suloiset lapsukaiset ilahtuivat suuresti Suomen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kiinnitti huomionsa Kreikan keskitysleirien lapsukaisten hätään.

Ethän sinä halua, että Kari Kulmuni (kesk.) joutuu itkemään näiden ja niiden kaikkien muiden hädänalaisten tähden, jotka haluavat muuttaa Suomeen ja tulla suomalaisten elätettäviksi ?

Olethan sinäkin aivan liikuttunut näiden suklaasilmäisten pienten lasten tähden ?

Auta näitä suloisia lapsukaisia, ojenna heille se leipä, jonka sinä meinasit antaa vähävaraiselle suomalaiselle lapselle, anna heille ne hoitajat, jotka olivat menossa hoitamaan suomalaisia vanhuksia ja sairaita. Nämä suloiset lapset, ovat ansainneet kaikkien parhaimman avun, mitä me vain voimme heille suoda.

Tehkäämme lisää velkaa, auttaaksemme koko maailmaa. Sinä tahdot auttaa, mutta joku muu saa maksaa kustannukset, onhan sinulla kaikki hyvin ja riittävästi rahaa, mutta aina me voidaan vähentää suomalaisten vanhuksien, sairaiden ja erityisesti nuorten avustuksia, palveluita ja toimeentuloa.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Suomi voisi kuljettaa osan noista takaisin kotehinsa, josta ovat lähteneet.

Siellä äidit, isit ja sukulaiset odottavat poikia kotiin.

Äänestä

Onkos Kreikka tuhlannut jo kaikki ne rahat, joita verkkosukka-Jutta sinne lähetti? Luulisi että siitä rahamäärästä riittäisi vähän rahaa noille lapsukaisille. Voisivat jakaa vaikka tikkunekkuja lapsiparkojen iloksi.

Äänestä
  • Sinäkin lökäpöksy kirjoittelet nettiin, mutta miksi sitten et ole auttamassa kreikkalaisia saarelaisia vaikeassa tilanteessaan? Kerro plösö, miten ajattelit auttaa asiassa?

    Äänestä

  • Muksuja voitaisi sijoittaa maatiloille. Olisi rauhallista eikä suurta vaaraa jengiytymisestä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkin lökäpöksy kirjoittelet nettiin, mutta miksi sitten et ole auttamassa kreikkalaisia saarelaisia vaikeassa tilanteessaan? Kerro plösö, miten ajattelit auttaa asiassa?

    Vai auttaa, miksi pitää " auttaa",ei kiinnosta pätkääkään, itsehän ovat reppu olalla kotoaan lähteneet, painukoot takaisin kotiinsa, siellä heidän paikkansa on ,ei täällä.

    Äänestä

  • Mina ole mahmud 38v alaiainen olla. eno olla minu serku. autakaa.

    Äänestä

Tuo asia ei kuulu suomalisille pätkääkään. Hoitakoot itse omat omgelmansa.

Äänestä
  • Sinunkaan ja läheistesi (jos heitä edes on) asiat eivät kuulu yhteiskunnalle, joten tulethan yksin jatkossa toimeen? Vastaan: et tule, sillä äiteetä tule sinullekin pikkupojalle ikävä, ellei jo ole tullutkin... Mitä kaikkea apua olet jo hakenut? Katsos kun on olemassa kansainvälisiäkin asioita ja nekin liittyvät sinuun.

    Äänestä

  • TOTTA !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinunkaan ja läheistesi (jos heitä edes on) asiat eivät kuulu yhteiskunnalle, joten tulethan yksin jatkossa toimeen? Vastaan: et tule, sillä äiteetä tule sinullekin pikkupojalle ikävä, ellei jo ole tullutkin... Mitä kaikkea apua olet jo hakenut? Katsos kun on olemassa kansainvälisiäkin asioita ja nekin liittyvät sinuun.

    Ei todellakaan ole kuulunut. Veroja on ulosmitattu koko elämä, ja kaiken terveydenhoitoon liittyvä on maksettu omista yksityiselle, koska jos haluat hampaitasi juurihoitaa poistamisen sijaan, maksat itse.
    Se tästä suomalaisesta "hyvinvoinnista".
    Saatat voida kohtuullisesti jos kaiken maksat itse. Loisille ulkomaantulijoille kuitenkin maksetaan kyselemättä luukuilta aivan kaikki.

    Äänestä

Kreikka voisi ottaa nyt aikuisten lailla homman haltuun ja kääntää armeijallaan veneet Turkkiin takaisin. EU:han alistui maksmaaan Turkille jo miljardeja euroja, Suomi puolestaan on maksanut Kreikalle konkurrsin partaalla ollessaan.

Äänestä
  • Sinäkö aikuisten oikeesti menet Turkille uhittelemaan? Jatka ihmeessä pelien pelaamista. Voi teitä lapsenmielisiä..

    Äänestä

Miksi Ruotsi ei ota sieltä ketään...?

Äänestä

Ei ole mitään velvollisuutta , täällä on jo ennestään autettavia aivan riittävästi ns. "autettavia" .

Äänestä
  • Onhan. Sinäkään lökäpöksy et ole ottanut selvää, kuinka kansainväilnen apu toimii. Ota näin aluksi selvää Marshall-avusta. No ethän sinä jaksa...

    Äänestä

Parhaiten autetaan lähettämällä laiva tai lentokone viemään heidät takaisin kotimaihinsa

Äänestä
  • Älä! Kenenkä laiva sinne lähetetään ja minne? Finnairiltako oikein kone, mutta mistä ja minne? Kerro toki lisää.

    Äänestä

Kyllä ihan itkua pukkaa..

Äänestä

Napalmia saarelle. . .

Äänestä

Heikki Hurstille ei valtiolta löydy rahaa, mut enoille kyllä.

Äänestä

Kertoisiko YLE ,mitkä maat ovat syksyisen Kreikan pyynnön jälkeen ottaneet ja kuinka monta, ja minkä ikäisiä.

Äänestä

Emmä ainakaan ole kuullut tänne mitään.

Äänestä
  • Ei varmaankaan kukaan yhtään

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meidän velvollisuutemme on auttaa.

Pahamaineisilla Kreikkalaisilla keskitysleireillä viruvat pakolaislapset nälän ja lumen keskellä, vailla kaikkea toivoa, he ojentavat pienet kätensä ja somat silmänsä kohti suomalaisia veronmaksajia ja huutavat: auta meitä.


Pieni pakolaislapsi Ahmed, joka näyttää kyllä 45 vuotiaalta, mutta on kuitenkin vasta 12 vuotias ressukka, haluaisi tulla Suomeen, hänen lempiharrastuksensa on puskaraiskaus.

Murtaza, joka on Ahmedin serkku, tahtoisi myös Suomeen, hän on komea mustasilmäinen hurmuri, hänen sukunsa on toiminut ikiajat kauppiaina, Murtaza on vasta 17 vuotias, mutta on pyörittänyt kotikylänsä huumekauppaa jo useita vuosia, tämä lahjakas liikemiehen alku työllistäisi Suomessa useita suomalaisia työttömiä.

Waleed olisi oiva apu Suomen lääkäripulaan, hän on tehnyt satoja laittomia abortteja, vaikka on vasta 14 vuotias, mutta keskitysleirin kovissa olosuhteissa hänestäkin on tullut miltei 50 vuotiaan näköinen.

Nämä suloiset lapsukaiset ilahtuivat suuresti Suomen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kiinnitti huomionsa Kreikan keskitysleirien lapsukaisten hätään.

Ethän sinä halua, että Kari Kulmuni (kesk.) joutuu itkemään näiden ja niiden kaikkien muiden hädänalaisten tähden, jotka haluavat muuttaa Suomeen ja tulla suomalaisten elätettäviksi ?

Olethan sinäkin aivan liikuttunut näiden suklaasilmäisten pienten lasten tähden ?

Auta näitä suloisia lapsukaisia, ojenna heille se leipä, jonka sinä meinasit antaa vähävaraiselle suomalaiselle lapselle, anna heille ne hoitajat, jotka olivat menossa hoitamaan suomalaisia vanhuksia ja sairaita. Nämä suloiset lapset, ovat ansainneet kaikkien parhaimman avun, mitä me vain voimme heille suoda.

Tehkäämme lisää velkaa, auttaaksemme koko maailmaa. Sinä tahdot auttaa, mutta joku muu saa maksaa kustannukset, onhan sinulla kaikki hyvin ja riittävästi rahaa, mutta aina me voidaan vähentää suomalaisten vanhuksien, sairaiden ja erityisesti nuorten avustuksia, palveluita ja toimeentuloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu