Kiusaaminen Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa

Anonyymi

Onko muita kiusattu Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa?

Olin 2009 keväällä siellä koulutusjakson ajan minkä jälkeen siirryin suorittamaan palvelua muualle.

Ensimmäisenä päivänä salissa kenkätilasta kuului jotain huutoa. Kun se päättyi huomasin miten vain minun kenkäni oli heitetty.

Naisohjaaja sanoi "homolla on asiaa" toiselle työntekijälle kun kävin kyselemässä tietoa eräästä lapusta kansliasta.

Miesohjaaja pilkkasi hinttariksi kun katsoin huvittuneena hänen juoksuasua. Oli matka minkä pystyi joko kävelemään tai juoksemaan.

Toinen naisohjaaja sanoi opetuksen aikana että jossain toisessa erässä oli ollut joku jota kiusattiin koska ei tiennyt mitä oli, kai tarkoitti seksuaalista suuntausta. En tiedä halusiko tällä viitata minuun.

Vessan siivousvuoron aikana vessanpöntön istuimelle oli ulostettu. Toinen koulutuksessa ollut pyysi ettei siivottaisi sitä. Tekijän huoneesta kuului ensin ivallista naurua ja sitten "teidän tulisi siivota se." Ei siivottu.

Tämän tekijän huonekaveri potkaisi huoneen ovea missä olin keskiyön aikaan jolloin oli nukkumisaika sanoen jotain kovalla äänellä. Samoille kävi vartija valittamassa liiallisesta melusta toinen ilta.

Joku joka sanoi olevansa lehtimäeltä sanoi kun joku mokasi viitaten minuun opetuksen/saliohjauksen aikana "laitetaan hintin piikkiin." Eräs toinen sanoi ohjauksen aikana "hintti voi tulla derivoimaan taululle." Kai se oli ivallinen vitsi siitä miten hän oli lukenut taloustiedettä missä käytetään paljon matematiikkaa ja minä en.

Tuli valmistella esitelmä aiheesta jäin viimeistelemään sitä. Kun siirryin muualle ulkona oli jokin näytös mihin olisi pitänyt siirtyä sieltä huudettiin "homo".
Joku joka ei ollut samoilla tunneilla kun minä, käveli ohi ja sanoi pilkkaavalla korkealla äänellä "mä olen itsenäinen nainen."

Eräs toinen sanoi "jos kaikki menee hyvin tuo hakataan..."

Linja-automatkalla helsinkiin homoteltiin.

Muutenkin oli homottelua ja sen eri muotoja kuten hinttari, hintti ja gay man.

6

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisit vaan mennyt armeijaan, ei siellä mitään tuollaista ollut.

    • Anonyymi

      Itse kävin Lapinjärvellä silloin kun se oli juuri muuttanut Vaasasta sinne. Ei silloin ollut mitään ongelmia vaikka itse kyllä sellainen autisti, että varmaan muille oli enempi ongelmia minusta :) Myös työpalvelun valinta oli vaikeaa kun en yhtään tiennyt mitä haluaisin tehdä. Jotenkin siellä kai meininki hieman muuttunut tähän päivään mennessä.

      Eräs silloisen vanhempien luona asuvan kaverini isä oli niin fanaattinen armeijan käymisen kannattaja, että kielsi kaverin kotona käymisen. Ja yritti haastaa riitaa ennen kuin kielsi käymisen. Sinällään uskoisin, että sivari oli parempi valinta minulle kuin armeija.

      En tiedä miten ne sua homoksi nimittelee, ootko jotenkin tuonut esiin suuntautumistasi vai miten tilanne tuohon meni? Vai ootko sellainen Hyvät Herrat sarjan tarjoilijan näkönen henkilö että, ne on päätellyt mitä olisit?

      • Anonyymi

        Suuntausta en tuonut esille ja en koe olevani sellainen naismainen homo, ainakaan omasta mielestä ja vaikka olisin niin ei kai sillä ole väliä 2000-luvun Suomessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuntausta en tuonut esille ja en koe olevani sellainen naismainen homo, ainakaan omasta mielestä ja vaikka olisin niin ei kai sillä ole väliä 2000-luvun Suomessa.

        No ei varmasti ole jokainen sellainen kuin on, totta kai. Media tietysti antaa väärän kuvan kuin jotkin asiat olisi ihan ok mutta käytäntö voi olla toinen. Ei monia asioita käytännössä kuitenkaan hyväksytä vaikkapa asioita joissa lainsäädäntöä muutettu sallivampaan suuntaan.

        Ja pohdin vain että, esimerkiksi jokin tuollainen kuitenkin saattoi olla kiusaamisen kohteeksi joutumisen syy. En tiedä oletko vielä siellä sivarissa vai mikä tilanne on mutta toivottavasti kiusaaminen on loppunut.


    • Anonyymi

      Ei kannata hakeutua kevääksi näköjään. Vuoden lopulla on parhaat tyypit ja paras seura. Meillä koulutuksessa sanottiin että on nähtävissä selkeä ero ketkä käy pimeän syksyn aikaan ja ketkä auringon paahtaessa. Kokemus opettaa.

    • Anonyymi

      Jos pukeutuu kuin drag queen, niin ei tarvi ihmetellä homottelua. Jo pelkkä sukkahousujen käyttö voi paljastaa homofilian.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1647
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      21
      1017
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      911
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      334
      814
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      813
    Aihe