Sääskiniemen kesätutkimukset

Anonyymi

Onkohan muita tulossa tutkimaan kesällä historiallisia paikkoja.
Voitais jutella kun sovitaan aika .

167

2167

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Olisiko aika sitten kesäkuussa .

      • Anonyymi

        Pianhan se on 50 vuotispäivä.
        Näytelmää pykäämään todellisuus pohjalta 50 vuoden takaisista tapahtumista.Hilkka nuorena nukkunut.Kesälomalaasista saa NS talon täyteen.Samalla voi käydä uhrautuneen haudalla Sepposen kukkakauppan kautta.


    • Anonyymi

      Ketä vielä suojellaan ,kaikki taitaa olla vanhentunut.

      • Anonyymi

        Suomessa ei ole korruptiota väärinkäytöksenä. Suomessa ei ole virkakoneistoissa mitään vikaa, eikä läpinäkymätöntä. Tätähän on 26 vuotta hoettu EU:ssa ja jonkun Transsuferrin "tutkimuksissa.
        Se energia ja raha, joka laitetaan ja on jo laitettu "haittalaijen" Mäenpään tutkintaan, jää varmasti Haavisto- keissistä käyttämättä.
        Näen jo lopputuloksen pilvistä!
        Muistahan Mustajärvi-Hakkarainen sauna- keississä oli oikein työryhmä tutkinnassa ja syyttäjä koko ajan ohjasi toimintaa? Hoooohoijaa!


      • Anonyymi

        Murha ei vanhene koskaan sanoi myös
        Åke Lindman


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Murha ei vanhene koskaan sanoi myös
        Åke Lindman

        Paraskin romaanin tekijä Budomjärven poikien ja tyttöjen keskinäisestä tappelusta, jossa kolme seurueen bilettäjää kuoli.


    • Anonyymi

      Mooon vaharis turha yrittää pitää kokouksianna.
      Ilamootan kohta ns talolle jos yritättä
      Monemlaasta yrittäjää täson vuasienvarrella ollu,kerran on kaivettu tunneliakin.
      Ja kerran tultihin kuumailamapalloki.

      Ohan se ny hilijenny

    • Anonyymi

      Joo oo tarkkana

      • Anonyymi

        Mä oon mäen vuorella kiikaroimas jos droneilla yrittävät sinne.


    • Anonyymi

      Kuka oli murhatutkimuksien aikaan 1971 Sääskiniemen Kyntäjän kauppias, entä Sivukaupan?
      Äitini sanoi, että Kyntäjän piha oli kyläpoliisin valheen levittämisen paikka. Sivukauppaa NS-väki käski välttää ja boikotoida. Poliisikin piti siinä näkyvää autoaan tuntitolkulla pihassa. Mitä tarkoitti tämäkin?

      • Anonyymi

        Eikö Kyntäjää hoitanut joku Standerskijöld?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Kyntäjää hoitanut joku Standerskijöld?

        Olikos se Carola Standerkjördin sukua.
        Carola tää iskelmälaulaja joka oli Maria ja Ingvar s Meliinin vieraana kuorasjärven huvilalla.Hilkan piti myös mennä huvilalle mutta ihan eri paikkaan.Meliinit tuli kesän viettoon vesitasolla.
        Sydänmaalla oli säpinää..


      • Anonyymi

        Kauppaan pääsi vaan puoluekirjalla.
        Vennamolaasia ja mäkitupalaasia ei päästetty eikä varsinkaan Maalaisliiton arvostelijoita.


    • Anonyymi

      Liikaa outoja asioita,miksi vaietaan.

    • Anonyymi

      Valesta taas myymälän hoitajana ,oli Asunmaa.
      Mää tiärän.

      • Anonyymi

        Osmo Alhon kauppa.Ala-Louvesniemi Sydänmaalla.Eino Peltonen Niinimaa.
        Sitten nämä Maalaisliiton osulat joissa pidettiin kyläparlamenttia ja istuntoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osmo Alhon kauppa.Ala-Louvesniemi Sydänmaalla.Eino Peltonen Niinimaa.
        Sitten nämä Maalaisliiton osulat joissa pidettiin kyläparlamenttia ja istuntoja.

        Kyntäjällä oli Akselin kansan kiihotusportaat!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyntäjällä oli Akselin kansan kiihotusportaat!

        Akseli tiesi mistä löytyy.Ja löytyihän se


      • Anonyymi

        Onko hullumpaa ollut? Päätutkija paljastaa murhaajalle viikoittain missä mennään ja mitä seuraavaksi tekee tutkimuksissa! Kirjassa taitaa olla nimet Aronen, Maijala ja Ikola. Sitä OTK-kaupan hoitajakin syksyllä puhui asiakkaille.
        Kerrottuhan on, että Maijala istui poliisilaitoksella kuuntelemassa päivät pitkät asioita ja pyrki koululle päätutkimuspaikkaankin monta kertaa.


    • Anonyymi

      Sukulaisilta olen kuullut, että 1971 Sääskiniemellä tai siinä lähistöllä vaikutti joku kekkuliukko Kuorrasjärven, Jääskeänjärven tai Saarijärven rannalla teltassa. Oli tullut jo paikalle toukokuussa, siis ennen murhaa. Vaihtanut luultavasti paikkaa ja järveä kesäkuussa, mutta poliisi ei häneen saanut yhteyttä. Liekö paikallinen suuruus, vain vapaa lomakulkija? Rahalla oli ostanut leipää, makkaraa, kahvia, juustoa kaupoista.

      Varpulanaltaasta löytyi syksyllä sitten hukkunut, farmarit, vihreä pusero ja partaa. olisiko ollut sama mies? Ei näy ainakaan Ilkassa mitään asiasta.

      • Anonyymi

        Saarijärven rannalta oli kuultavana pariinkin kertaan tämä pitäjämme maalaritaitelilija. Siis aivan erilainen mies ulkomuodotaankin, vaikka parta nyt olikin. Eikä ollut teltatassa vaan vuokratussa huvilassa.


    • Anonyymi

      Vuokraan kesäkuuksi Bajamajoja, höyrymakkaramyyntipisteitä ja pikakahvilaa. Tuon paikalle, jos siinä tilaa on noin 5 kertaa 9 metriä. Kolmikon kuukausivuokra 1 300 plus alv. Erikostilauksesta musiikkilaitteistot, jäätelömynti, sekä virkistystuolit.

      • Anonyymi

        Kohta ilamootan ns talolle jos joku lähestyy. Se on turhaa eikä mitään kokouksia. Jallu leheret lujen jos joku tua.


      • Anonyymi

        Tuo sirkus ja Sydänmaan nuorisoseuran näytelmäkerhokin sinne!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo sirkus ja Sydänmaan nuorisoseuran näytelmäkerhokin sinne!

        Koko tutkintalinja sekä osalliset maalaisten liitosta.Herrat ja narrit sekä sirkus pellet.


      • Anonyymi

        Joo kuulin sedältä, että kolme todisti olleen nuorisoseuralta, neljä Aulavalta ja viisi naapuria pellolta, jopa järven toiselta puolen sellaisetkin, jota eivät sinne pelloille näe. Kaiken käräjät ja hovi sitten uskoi.


    • Anonyymi

      Ostan kohta äkehen. Mopon ja vältit,myyn ne sitten voitolla.
      Onko vartijalla mopoa

    • Anonyymi

      Liiiii anderson pitää puheen ja sitten käydään kuokkimas lasit seuran talosta.
      Lopuksi alavuden laskuvarjoseura tekee suutari hypyn. Näin on.

      • Anonyymi

        Nyt on hyvä kattaus mutta kiljua ja pontikkaa pitää olla tarjolla.Tekijön tuntii kaikki.Nyt käymään


    • Anonyymi

      Moon vaharis koko aijan,enkä takaa mitä tapahtuu jos asiattomia kulukoo paikalla,saatan pyäräyttää. Jos joku yrittää lähellekkään jallu pinoo niin käy kalapaten.
      Pyydän myös apua nuarisoseuralaasilta,siältä tuloo salskeeta sakkia ja ohorapiarut haisoo.

      • Anonyymi

        Ei se oo niin varmaan tulooko NS seuralaisia.
        Makoilevat luultavasti makkurissa hollituvas tai nukkuvat pankolla ja kattelevat routaaselle pellolle ku ohra kasvaa.


    • Anonyymi

      Rupee vi.................aan näävaharin hommat,kohta kerron totuuden.

      • Anonyymi

        Ken syytön on NS seuralaisista niin heittäkööt ensimmäisen kiven saarijärveen


      • Anonyymi

        Älä kerro, on monelle liian raskasta. Jopa melkein 50vuoden jälkeen.


    • Anonyymi

      Tutkimikset kestävät vuosia ja kaikki mahdolliset paikat töngitään, jos jotakin sattuu löytyy. Villsiat saavat sen jälkeen jatkaa tonkimista, laitetaan siiten vailkka perunaa kasvaa, niin saapuuvat uudestaan.

      • Anonyymi

        Kyllä tää on loputon suo.Ns seuralaaset heittää kiviä rattaisiin ja maalaisten liiton poliisit sensuroi tuloksia mutta en mä näitä hommia lopeta.


    • Anonyymi

      Mää lähären taas kattomaan ketä kulukoo,ja vaharis aamuhun asti. On tämäkin saatana homma.
      Mutta ku tulin sillon luvanneeksi.

      • Anonyymi

        Mitähän sä niinkuin vahdit? Jonninjoutavaa!


    • Anonyymi

      hilkka kirjaa saa digikirjana kannatta lukea... Elisalta ainakin,

      • Anonyymi

        joo ei pidä paikkaansa.


    • Anonyymi

      Olisko 6.6 aamuyöstä ja polkupyörät mukana.

    • Anonyymi

      Joo näin me teemmä,saataskohan yhtään jutussa mukana ollutta mukaan.
      Osaakohan nää näkijät ja pesivät ajaa polkupyörää.
      Vahti kuulemma ainakin tuloo ja kertoo totuuksia,on se hurja💃🏻

    • Anonyymi

      Kuka tää vahti sitten on,ajoin siitä ohi ja Vettelin tupakin. Ei näkyny ketään vahtia.
      Paskapuhetta.

      • Anonyymi

        Vahti on luultavasti teljetty NS seuran kylmähuoneeseen koronakaranteeniin.


      • Anonyymi

        Kyllä se siellä heinäladossa on. Jäljet näkyi kun oli vielä lunta.


    • Anonyymi

      Siis miksi? Mitä se vahtii,paskanjauhantaa koko vahti

      • Anonyymi

        Hilkan löytöpaikka. Koska oikea tekijä tulee sinne.


    • Anonyymi

      Tulin vaharista justihihin,näin kyllä tuan miähen joka tupakoi hiasensa viäres,kerron tuntomerkit ja auton tiarot,ns talon kirijurille.

    • Anonyymi

      Just tarkistin koko paikan vahti on paskapuhetta,ei taatusti ollu ketään . Ei heinäpaalia eikä jalluja eikä amistakkia,ei mitään.
      Satu olento olet.

      • Anonyymi

        Murhaaja palaa aina rikospaikalle joten pysy vaan siellä väijys.Tuon lisää evästä ja päiväkin on jo valoisa ja pitkä.Pöö!!! Ei oo mitää pelättävää


      • Anonyymi

        6 miehen porukka vahtii kiertävällä vuorolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        6 miehen porukka vahtii kiertävällä vuorolla.

        tekijäsuku kolmessa polvessa on asettunut tienvarteen


    • Anonyymi

      Kiusa se on pienikin kiusa, tuan heti oman kiven tilalle.
      Ja Paan oman vaharin,oikeen vennamolaisen.

    • Anonyymi

      Koskas näytelmää tehään ja missä,ei kai vaan nuorisoseuralla.

    • Anonyymi

      Siälä pestään mu rattoria ja se on siikiniämes se näytelmä

    • Anonyymi

      Ja airi hautamäki soittaa surullisen balladin hanuristaan.

      • Anonyymi

        Vai soittaisiko kappaleen: Petturi


    • Anonyymi

      Ketä epäilette tekijäksi,mulla on oma epäilty. Voihan se toki olla että oikea tekijä tuomittiin,mutta outoja asijoita.
      Kannatta lukea kirja ,elisa kirjasta 9€. Ei ole kallis.

      • Anonyymi

        Tai hakea kirjastosta sitten kun aukeaa.
        Alavus.Sjoki.Kuortane ainakin löytyy.
        Isolla tekstillä on jotta sokeatkin näkee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai hakea kirjastosta sitten kun aukeaa.
        Alavus.Sjoki.Kuortane ainakin löytyy.
        Isolla tekstillä on jotta sokeatkin näkee.

        Meinaat että Eevakin näköö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaat että Eevakin näköö.

        Kyllä Eeva näkee, aina nähnyt. Amispuserot vain sekaa, liikaa samalla kylällä.


    • Anonyymi

      Kerään kaikki amispuserot Etelä-Pohjanmaalta pois rahaa maksaen. Alkaa huomenna tai ylihuomenna siinä Alhon Osmon kaupan pihassa. Pusero kuin pusero ja käteistä tulee 60 euroa!

      • Anonyymi

        Ostatko sellaasenkin, josta palijon on leikelty pois veritahroja ja miehen ihmisenteko liemen läiskiä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostatko sellaasenkin, josta palijon on leikelty pois veritahroja ja miehen ihmisenteko liemen läiskiä?

        Ostan, jos se on KRP:n sataan kertaan tutkima!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostan, jos se on KRP:n sataan kertaan tutkima!

        Mulla on kokoelma 1970- luvun miesten housuja, joissa on Aspon vaseliinia oikeassa lahkeessa.
        Mitääää sineeee maksaaaat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla on kokoelma 1970- luvun miesten housuja, joissa on Aspon vaseliinia oikeassa lahkeessa.
        Mitääää sineeee maksaaaat?

        Sullapa ei ole Dalboontien varren miehen päällyshousuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sullapa ei ole Dalboontien varren miehen päällyshousuja.

        Mitäs sanot, jos minulta löytyykin pala sitä Maijalan äiteen polttamaa ja pesemää alushousua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostan, jos se on KRP:n sataan kertaan tutkima!

        Ei sellaisia ole. Ei ne mitään tutkineet. Sovittu ministerin siunauksella.


    • Anonyymi

      Se on nyt Sääskiniemen kesätutkimukset aloitettu ja hyttysiä ainakin piisaa.

    • Anonyymi

      Myllymäentie pölåäji kun ajettiin järven ympäri.
      Mökkihöperöt mökeillä säskien syötävän mutta viina ja kalja ei lopu eikä akkojen viinihanaputelit.Seuralaasten sukujakin talot täynnä tulleet kotimaisemiinn juhlimaan ja lomailemaan

      • Anonyymi

        Uuninpankkopojat vauhdissa!


    • Anonyymi

      Onko Myllymäentie sorastettu viime kesän jälkeen, soran kivien väri, koko ja muoto on aivan erilainen.

      • Anonyymi

        Vilkas kesä turistien suhteen, uteliaita piisaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vilkas kesä turistien suhteen, uteliaita piisaa.

        joo kylkeen meinaa tulla päätiellekin


    • Anonyymi

      Onko rattijuoppoja?.

      • Anonyymi

        Uudentalon uusi isäntä on pössyttäjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudentalon uusi isäntä on pössyttäjä.

        Enkä pössytä! Minä olen suonen sisäinen!


    • Anonyymi

      Vaasa on huono lehti. Älä' lue enempää!

    • Anonyymi

      Mennään sinne alibienantajien salakokoukseen kuokkimaan!

    • Anonyymi

      Ei tavata! On niin pirun kuumaa, että me vanhukset pyörtyilemme.

    • Anonyymi

      Mitä tämä ketään hyödyttää?

      • Anonyymi

        Ei ketään, mutta omistaja saa klikkauksia ja mainosrahaa lisää...........


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ketään, mutta omistaja saa klikkauksia ja mainosrahaa lisää...........

        On tästä mielenterveysasiana piristystä


    • Anonyymi

      Maksaako joku jollekin tästä Hilkka kirjoittelusta?

      • Anonyymi

        Enää ei maksella. Aikoinaan maksut hoidettiin niinkuin oli sovittu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enää ei maksella. Aikoinaan maksut hoidettiin niinkuin oli sovittu.

        Asiasta tietävät maksettiin hiljaisiksi. Salaisuus on pysynyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiasta tietävät maksettiin hiljaisiksi. Salaisuus on pysynyt.

        Kopin ja Sypin konkurssi lopetti ne


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kopin ja Sypin konkurssi lopetti ne

        Aijaa, näitä roskapankkeja käytettiin rahansiirrossa. Eikö käteinen olisi ollut huomaamattomampaa?


    • Anonyymi

      eli onko umpikuja?

    • Anonyymi

      Sääskiniemen säkset huutaa Hilkan asiahan totuus tuokaa , muuten emme teille enää kesäks tuu, päijänteeltä löyti parempi pesäpuu.

    • Anonyymi

      Mene Osmon luokse ja kysy: Miten käskettiin traktori pestä? Mistä piti pyörä siirtää "löydettäväksi? Paljonko lupasi käteistä?

    • Anonyymi

      Myllymäentien topografinen profiili sopii lisätutkimuksiin nyt

    • Anonyymi

      Käsittämättömiä tarinoita hourepäistä!

      • Anonyymi

        Minä en ole hourepäinen! Olen seurannut Sääskiniemen tapahtumat Hilkasta hyvin ja tutustunut muutamiin ihmisiin siellä.


    • Anonyymi

      Alavuden hautausmaa on paras paikka kokoontua katsomaan historiaa.

    • Anonyymi

      Ai ai kun tulloo puolaa, punasenaan oon kannas, kohta päästähän noukkimahan.

    • Anonyymi

      Kesä meni ja tuloksia ei ole

      • Anonyymi

        On niitä, mullakin on iso pakastin täynnä kesän kasvattamaa.


    • Anonyymi

      Kylällä sekä oli kaikki hereillä katselemassa Maijalaan päin, että nukkuivat silmien päällä apulantasäkit ja korvissaan lyhteet

      • Anonyymi

        Tarkoitatko silloin 6.6.1971 yöllä?


    • Anonyymi

      On näitä hauska lukia näitä Sääskiniemen juttuja. Mutta jos asiaan mennään, muistaako kukaan seniorin ikäinen 40-luvulta rautatiepysäkin hoitajaa Kuisman Villeä? Hautamäen Liisa oli mun likkakavri ja niitten tuvassa oli kaivo nurkassa.Meillä oli länsisuomalainen ruskia lehmä jonka nimi oli Rusina. Ei mulla muuta.

      • Anonyymi

        Tuvas oli kaivo ? Ei sellaane voi olla mahrollista, onko tämä paikka vielä olomas ?


    • Anonyymi

      Pysykää vain statissa! Ei tarvita lisää maailmanloppuväkeä!

    • Anonyymi

      Helluntaalaaset pitää aina yhtä, jottas sen tiärätte.

      • Anonyymi

        me pidetään kaikista


    • Anonyymi

      Muutama viikko ja 51 vuotuskaffeet saa keittää löytöpaikalla.Oijeen nokipannukahveet.Tulooko asuanomistajat paikalle.Makkaratarjoilukin on ja sinapit

    • Anonyymi

      Kummittelookohan siälä ? Jos hilikan henki faelteloo eikä saa rauhaa kun kaikki on sekaasi ja oikeurettomasti.

      • Anonyymi

        Kirkumista, huutoa ja muuta sellaista on ollut, mutta ei Hilkan, vasan eläessään erään toisen talosta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkumista, huutoa ja muuta sellaista on ollut, mutta ei Hilkan, vasan eläessään erään toisen talosta

        Minä viime vuoden kesäkuussa kuuntelin siinä tievarressa kolinaa, töminää, miehen huutoa, että mitä saatanaa sun piti lähteä ,,, ja sitten saman miehen huutoa nyt tulee3eeee3e!


    • Anonyymi

      Murhattiin muualla.Pyörä vietiin pois.
      Molemmat tuotiin myöhemmin
      LÖYTÖPAIKALLE.!!

    • Anonyymi

      Sydänmaan kyläseuran pääsiäiskokolla Lauantaina kannattaa pitää korvat höröllä kun sukulaasia tuloo etelästä pääsiäislomalle.

      • Anonyymi

        Teltalla ens suvena kaikki ratkiaa, ne lupas puhua jokka tarkan tiätää.


    Ketjusta on poistettu 83 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2498
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      117
      1709
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1448
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      120
      1286
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1272
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      145
      1236
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      149
      1201
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1175
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1101
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      989
    Aihe