Miksi?

Miksi saksalaiset, ranskalaiset, suomalaiset, ruotsalaiset jne. voivat täysin vapaasti ja pelkäämättä liikkua maailmalla?
Miksi heidän ei tarvitse pelätä ja miksi jenkkien pitää pelätä vainoharhaisuuteen asti?
15658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

mutta odotan palstalaisten kommentteja

Äänestä

Voithan tehdä empiirisen kokeen.

Lähde tallustelemaan Tikritin kaupungin kaduille iltamyöhällä laulaen vaikka ääneen Maamme-laulua.

Muista, että sinun piti liikkua "vapaasti ja pelkäämättä maailmalla"! ;)

Äänestä
  • oli turvallista liikkua ibojen parissa hyräillen Finlandiaa, sillä se oli heidän kansallislaulunsa lyhyen itsenäisyytensä aikana.
    Muistanet kait, että silloinkin oli kyse Nigerian öljystä, joka antoi "oikeuden" Britannialle tukea kaikin voimin tyranniaa eli Nigerian junttaa.

    Äänestä

Monet jenkit tekeytyvät maailmalla kanadalaisiksi.

Äänestä

täytyy valitettavasti varoa. Arabimaat, Venäjä, jopa Viro ovat niitä maita, joissa on vaarallista ja jotkut Afrikan maat. Oikeastaan turvallisimpia matkakohteita ovat Eurooppa ja USA.

Äänestä
  • hankkii vihamiehiä, kuka osaa elää sovussa...

    Äänestä

  • turvallinen,vaikka eniten murhataan ihmisiä, mutta eipä taistolaiset ja muut stalinistit kukkoile.

    Äänestä

  • USA se on kirjoitti:

    turvallinen,vaikka eniten murhataan ihmisiä, mutta eipä taistolaiset ja muut stalinistit kukkoile.

    Nämä stalinisti, taistolaiset on YHTEISKUNTIEN SYÖPÄ SAIRAUDET!!!

    Äänestä

Koska saksalaisia, ranskalaisia, Suomalaisia, ruotsalaisa jne. ei vihata ympäri maailmaa tekojensa tähden.

Äänestä
  • saksalaisia ja ranskalaisia vihataan, mutta se on jo laimeaa, mutta jenkit ne vaan kerävät koko ajan lisää vihamiehiä.

    jenkkien vika on se, että he turvautuvat liian helposti aseisiinsa ja ovat niiden humalluttamia, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

    Äänestä

  • Kyllä kai liität tuohon joukkoon myös venäläiset?

    Tuskin heitäkään missään vihataan tekojensa tähden...

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kyllä kai liität tuohon joukkoon myös venäläiset?

    Tuskin heitäkään missään vihataan tekojensa tähden...

    mitä se auttaa, tai mihin se johtaa?

    Äänestä

  • kirjoittelija kirjoitti:

    saksalaisia ja ranskalaisia vihataan, mutta se on jo laimeaa, mutta jenkit ne vaan kerävät koko ajan lisää vihamiehiä.

    jenkkien vika on se, että he turvautuvat liian helposti aseisiinsa ja ovat niiden humalluttamia, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

    Kerro toki kaikille, miten he voivat olla "aseiden humalluttamia"!

    Mutta please, älä kerro mitään venäläisistä tässä yhteydessä; tshetsheenit eivät oikein tykkäisi...

    Äänestä

  • miksu-one kirjoitti:

    mitä se auttaa, tai mihin se johtaa?

    No sitähän minäkin!

    USA-viha, mitä se auttaa, tai mihin se johtaa?

    Pois sellainen meistä!

    Äänestä

Amerikassa on presidentti nimeltä Bush!
Amerikka haluaa hävittää kaikki islaminuskoiset maailmasta, ja sitä työtä sillä riittää.
Amerikkalaiset on pakkosyötetty täyteen isänmaallisuutta, ei ne edes osaa ajatella muiden ihmisten elämää.
Terrorismi pitäisi kitkeä pois, mutta Bushin tekniikka on aivan väärä tappamalla saadaan vaan lisää sotaa ja kärsimystä.
Terrorismi juontaa juurensa siitä että ihmiset voivat huonosti - sitten löytyy uskonto joka antaa luvan tappaa kaikki vääräuskoiset, islaminusko on niin lujaan juurtunut siihen uskojien aivoihin, ettei mikään mahti maailmassa saa sitä pois - eikä pidä saadakaan, kyllähän heillä on oikeus uskoa omaan allahiinsa ihan niinkuin länsimaisilla omaan jumalaansa.
Itsemurhaiskujen tekijät uskovat lujasti pääsevänsä taivaaseen murhatekonsa jälkeen. Sehän on heille äidinmaidosta imetty usko.
Ei heillä ole edes mahdollisuutta muuta ajatella.
Ja kun amerikka törmää islaminuskoisiin, niin kaikki amerikkalaiset ovat tulilinjalla.
Kyllä tässä tilanteessa amerikkalaisten sekä islaminuskoisten olisi annettava toisilleen tilaa elää tässä maailmassa.
Eihän toki kaikki islaminuskoiset ole terroristeja, ei voi yleistää asiaa niin yksinkertaisesti - kyllähän suurin osa on aivan rauhaa kannattavia. Silloin kun mennään kiihkoilun puolelle se on aina vaarallista - on asia mikä hyvänsä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kirjoittelija kirjoitti:

Miksi saksalaiset, ranskalaiset, suomalaiset, ruotsalaiset jne. voivat täysin vapaasti ja pelkäämättä liikkua maailmalla?
Miksi heidän ei tarvitse pelätä ja miksi jenkkien pitää pelätä vainoharhaisuuteen asti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu