Pyhä Henki (persoona) ja pyhä henki (Jumalan voima)

Toisen Mooseksen kirjan 13 luvun 21 jakeessa sanotaan että ”Ja Herra kulki heidän edellänsä, päivällä pilvenpatsaassa johdattaaksensa heitä tietä myöten ja yöllä tulenpatsaassa valaistaaksensa heidän kulkunsa niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä.”

Toisen Mooseksen kirjan 14 luku 19 jae selventää kuka tämä Herra oli sanoessaan ”Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa.”

Jos Israelilaiset, joita johdatettiin tuon Herran toimesta tuolloin, ovat unohtaneet kuka tuo Herra oli, niin palautettakoon että hän oli Pyhä Henki eli Gabriel. Raamatussa puhutaan ainoastaan kolmesta persoonasta käyttäen Herra sanaa, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Jumalan ei itse tarvinnut johtaa Israelilaisia eikä Sanaakaan ole koskaan kutsuttu Jumalan enkeliksi.

Se Herra ja Jumalan enkeli, joka antoi Moosekselle kyvyn ja voiman halkaista Punaisen Meren vedet ja palauttaa ne uudelleen Egyptin sotaväen päälle, oli Pyhä Henki eli Gabriel (2 Moos. 14:15-16 ja 24 ja 2 Moos. 14:26-27 sekä 2 Nefi 8:9-10).

Joseph Smith antoi 1843 ilmoituksen jossa hän sekoitti ensin Jumalan voiman pyhän hengen ja persoonallisen henkipersoonan Pyhän Hengen (Gabriel) toisiinsa niin ettei kukaan ymmärrä Jumalan voiman pyhän hengen ja persoonallisen Pyhän Hengen (Gabriel) eroa.Tuo sekoittaminen tuossa OL 130:22 opettaa että Pyhällä Hengellä (persoona) ei ole lihaa ja luuta olevaa ruumista mikä tieto on väärä ja lisäksi tuo jae 22 sekoittaa sekä Pyhän Hengen (persoona) että Jumalan voiman pyhän hengen toisiinsa niin että ne ovat yksi ja sama asia mikä ei myöskään ole totta. Tuossa jakeessa 22 annetaan myös ymmärtää että Pyhä Henki (henkipersoona) voi jakaantua ja voi mennä ihmiseen sisälle mikä ei ole totta ellei hän toimi sitten demonina.

Luku 130
Opetuksia, jotka profeetta Joseph Smith esitti Ramusissa Illinoisissa 2. huhtikuuta 1843.

22 Isällä on liha- ja luuruumis, yhtä käsinkosketeltava kuin ihmisen; Pojalla myös; mutta Pyhällä Hengellä ei ole liha- ja luuruumista, vaan hän on henkipersoona. Ellei niin olisi, Pyhä Henki ei voisi asua meissä.

23 Ihminen voi saada Pyhän Hengen, ja se voi laskeutua hänen päällensä jäämättä häneen.

Sekoitettuaan Pyhän Hengen (persoona) ja Jumalan voiman pyhän hengen keskenään Joseph Smith saatiin korotettua ohi Pyhän Hengen (Gabriel) suuruudessa ja pelastustyössä.

Luku 135
Tiedotus profeetta Joseph Smithin ja hänen veljensä, patriarkka Hyrum Smithin marttyyrikuolemasta Carthagessa Illinoisissa 27. kesäkuuta 1844. Tämä asiakirja liitettiin Opin ja liittojen vuoden 1844 laitoksen loppuun,

3 Joseph Smith, Herran profeetta ja näkijä, on tehnyt enemmän ihmisten pelastamiseksi tässä maailmassa kuin kukaan toinen ihminen, joka koskaan on siinä elänyt – paitsi ainoastaan Jeesus.
561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos te annatte mormonikirkon johtajien johdattaa teitä harhaan, seurauksena on että he sortavat teitä ja eksyttävät ja hämmentävät teitä, jos te sitä haluatte?

2 Nefi:13 luku 12 jae
Ja lapset ovat minun kansani sortajia ja naiset hallitsevat heitä. Oi kansani, sinun johtajasi johdattavat sinut harhaan ja hämmentävät sinun polkujesi suunnan.

Äänestä
  • Lapsia ovat sellaiset narsistit kuin Trump ja oikeistopopulistien äänekkäimmät vihapuhujat. Tämä ei ole mikään kirkollinen kannanotto.

    Aloitus taas jotain sekavaa touhua.

    Äänestä

Kyllä Pyhä Henki on persoona

APT. 5: 3. Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?
4. Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle."

Vain persoonaa voidaan pettää.

1MOOS. 1: 2. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.

Jehovan todistajat ovat kääntäneet tämän, että Jumalan voima liikkui

Äänestä

Apt 5:3 ja 4 sekä 1 Moos:1:2 kohdissa puhutaan Jumalan voimasta pyhästä hengestä eikä persoonasta. Monessa muussa Raamatunkohdassa, jossa puhutaan Pyhästä Hengestä, tarkoitetaan Gabrielia. Raamatun kirjoittajat eivät olleet äidinkielen tuntijoita koska he käyttivät niin Jumalan voimasta pyhästä hengestä samoin kuin persoonasta Pyhästä Hengestä eli Gabrielista isoja etukirjaimia P ja H.

Äänestä
  • Ainoastaan persoonasta Pyhästä Hengestä (Gabriel) voidaan käyttä isoja alkukirjaimia P ja H.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toisen Mooseksen kirjan 13 luvun 21 jakeessa sanotaan että ”Ja Herra kulki heidän edellänsä, päivällä pilvenpatsaassa johdattaaksensa heitä tietä myöten ja yöllä tulenpatsaassa valaistaaksensa heidän kulkunsa niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä.”

Toisen Mooseksen kirjan 14 luku 19 jae selventää kuka tämä Herra oli sanoessaan ”Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa.”

Jos Israelilaiset, joita johdatettiin tuon Herran toimesta tuolloin, ovat unohtaneet kuka tuo Herra oli, niin palautettakoon että hän oli Pyhä Henki eli Gabriel. Raamatussa puhutaan ainoastaan kolmesta persoonasta käyttäen Herra sanaa, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Jumalan ei itse tarvinnut johtaa Israelilaisia eikä Sanaakaan ole koskaan kutsuttu Jumalan enkeliksi.

Se Herra ja Jumalan enkeli, joka antoi Moosekselle kyvyn ja voiman halkaista Punaisen Meren vedet ja palauttaa ne uudelleen Egyptin sotaväen päälle, oli Pyhä Henki eli Gabriel (2 Moos. 14:15-16 ja 24 ja 2 Moos. 14:26-27 sekä 2 Nefi 8:9-10).

Joseph Smith antoi 1843 ilmoituksen jossa hän sekoitti ensin Jumalan voiman pyhän hengen ja persoonallisen henkipersoonan Pyhän Hengen (Gabriel) toisiinsa niin ettei kukaan ymmärrä Jumalan voiman pyhän hengen ja persoonallisen Pyhän Hengen (Gabriel) eroa.Tuo sekoittaminen tuossa OL 130:22 opettaa että Pyhällä Hengellä (persoona) ei ole lihaa ja luuta olevaa ruumista mikä tieto on väärä ja lisäksi tuo jae 22 sekoittaa sekä Pyhän Hengen (persoona) että Jumalan voiman pyhän hengen toisiinsa niin että ne ovat yksi ja sama asia mikä ei myöskään ole totta. Tuossa jakeessa 22 annetaan myös ymmärtää että Pyhä Henki (henkipersoona) voi jakaantua ja voi mennä ihmiseen sisälle mikä ei ole totta ellei hän toimi sitten demonina.

Luku 130
Opetuksia, jotka profeetta Joseph Smith esitti Ramusissa Illinoisissa 2. huhtikuuta 1843.

22 Isällä on liha- ja luuruumis, yhtä käsinkosketeltava kuin ihmisen; Pojalla myös; mutta Pyhällä Hengellä ei ole liha- ja luuruumista, vaan hän on henkipersoona. Ellei niin olisi, Pyhä Henki ei voisi asua meissä.

23 Ihminen voi saada Pyhän Hengen, ja se voi laskeutua hänen päällensä jäämättä häneen.

Sekoitettuaan Pyhän Hengen (persoona) ja Jumalan voiman pyhän hengen keskenään Joseph Smith saatiin korotettua ohi Pyhän Hengen (Gabriel) suuruudessa ja pelastustyössä.

Luku 135
Tiedotus profeetta Joseph Smithin ja hänen veljensä, patriarkka Hyrum Smithin marttyyrikuolemasta Carthagessa Illinoisissa 27. kesäkuuta 1844. Tämä asiakirja liitettiin Opin ja liittojen vuoden 1844 laitoksen loppuun,

3 Joseph Smith, Herran profeetta ja näkijä, on tehnyt enemmän ihmisten pelastamiseksi tässä maailmassa kuin kukaan toinen ihminen, joka koskaan on siinä elänyt – paitsi ainoastaan Jeesus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu