Koetellaan veromaksajien rahojen riittävyyttä

Lieksassa on työttömiä ja pienellä eläkkeellä olevia eläkeläisiä Jossa on Kela maksaja

Työtön muuttaa työttömäksi kaupunkiin – kohta koetellaan veronmaksajien rahojen riittävyyttä miten käy tuelvaisuudessa Veronmaksajien rahat ei riitä toisessa kaupungissa on eläminen kallista. työttömällä ei ole tietoakaa työpaikasta nostelee vaan veromaksajien rahoja. Helsingissä on yksiöt tosi kalliita jos maksetaa asumistuet kuntien pitäisi panostaa helposti työllistyviin työttömiin joilla on koulutusta ja motivaatiota tehdä työtä yhteiskunnan hyväksi
8<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kertymät syötetään ulkoa tulleille lomailijoille suoraansanoen ja mitään tuotamattomaan sellaiseen ja suomalaiselle kuuluvaa ei sitten jääkkään elikkä se vähempiosaisen raha syötetään noille elintasosurveille.

Äänestä

Suuri osa työttömistä on kouluja käymättömiä tai koulunkäyneitä, mutta elämän hallinnan menettäneitä yksilöitä. Kumpiakaan ei haluta työllistää. Hanttihommia ei ole enää työpaikoilla tarjolla. Työnsä osaavia ammattilaisia tarvitaan. Esimerkiksi konepuolen ammattilaisista ja hoitohenkilöistä on koko Suomessa pula. Lieksassa on noin 600 työtöntä, joista osa saisi varmaankin töitä muualta kuin Lieksasta. Muutto tutusta ympäristöstä on usiemmille myrkkyä. Päivittäinen ryyppääminenkin pitäisi lopettaa. Jatketaan vaan työttömänä. Kyllä kela maksaa.

3Äänestä
  • Kylläse on elämänhalllinnan menetystä jos 40-50 vuotias korkeastikoulutettu raitis ihminenkään ei saa työpaikkaa kun on menettänyt elämänhallinnan kun on rehtynt elämään liian vahnhaksi? Siitähän kannattaa heti leimata juoppo ja narkkari! Miksi Suomalainen koneinsinööri ei työllisty mutta Somalailainen työllistyy heti,,,ainakin Lieksassa!
    Mutta Somali ei olisi juoppo jos ei työllisty, Suomalainen on aina jos ei työllisty ja joka alalla.

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kylläse on elämänhalllinnan menetystä jos 40-50 vuotias korkeastikoulutettu raitis ihminenkään ei saa työpaikkaa kun on menettänyt elämänhallinnan kun on rehtynt elämään liian vahnhaksi? Siitähän kannattaa heti leimata juoppo ja narkkari! Miksi Suomalainen koneinsinööri ei työllisty mutta Somalailainen työllistyy heti,,,ainakin Lieksassa!
    Mutta Somali ei olisi juoppo jos ei työllisty, Suomalainen on aina jos ei työllisty ja joka alalla.

    Kirjoitusasustasi päätellen koulun käynti on jäänyt sinultakin puolitiehen. Ei tuollaisella kirjoitustyylillä tehdyllä hakemuksella pääse mihinkään työhön. Ei auta, vaikka olisi raitis, kun mitään ammattia ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoitusasustasi päätellen koulun käynti on jäänyt sinultakin puolitiehen. Ei tuollaisella kirjoitustyylillä tehdyllä hakemuksella pääse mihinkään työhön. Ei auta, vaikka olisi raitis, kun mitään ammattia ei ole.

    Luuletko sinä viisas pönttö että vielä hakisin töitä 67 vuotiaana, älä unta nää! Ja luulen että olen tehnyt töitä enempi kuin sinä tulet edes tekemääkään! Sinäkin syyllistät kaikkia juopoiksi vaikka suurin syy on ikärasismi kun ihmiset ei työllisty, ja toinen syy on palkanmaksajien puute! Töitähän on niille jotka haluaa ilman tehdä.

    Äänestä

kyllä suomen kultuuri ja suomalainen halutaan hävittää
-ken tässä on takana tässä juoniteluuussa

Äänestä
  • Tämän pumpuaseman kiertolenkin laitto lieksaan, siinäkin on hoksua käytetty
    - jotta monia juoniuksia näillä suomemme täyttäjillä on takataskuissan mitä härskisti käyttävät levittäytymisissä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Lieksassa on työttömiä ja pienellä eläkkeellä olevia eläkeläisiä Jossa on Kela maksaja

Työtön muuttaa työttömäksi kaupunkiin – kohta koetellaan veronmaksajien rahojen riittävyyttä miten käy tuelvaisuudessa Veronmaksajien rahat ei riitä toisessa kaupungissa on eläminen kallista. työttömällä ei ole tietoakaa työpaikasta nostelee vaan veromaksajien rahoja. Helsingissä on yksiöt tosi kalliita jos maksetaa asumistuet kuntien pitäisi panostaa helposti työllistyviin työttömiin joilla on koulutusta ja motivaatiota tehdä työtä yhteiskunnan hyväksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu