Mitään ilmastonmuutosta ei ole, mitä nyt jo melkein 4 kk satanut melkein joka päivä. Kohta kaikki talot ovat homeessa ja pilakla jakuvan sateen vuoksi, mutta ei se suomessa ketään kiinosta. Täällä herätään vasta sitten kun on liian myöhäistä. Kohta on vakuutusyhtiöillä kiire muuttaa ehtoja, etteivät joudu maksumiehiksi.
Sää on kaikinpuolin lauhaa ja vuodenaikaan nähden lämmintä
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nyt kuusikymppisenä muistan kun vastaavia säätiloja on joinakin vuosina ollut. Näiden jälkeen on aina ennen tullut jopa -40 asteen pakkasia hipovia kylmyyksiä, ja RUNSAASTI lunta.
Kun saadaan nauttia välissä tällaisista ilmoista Helsingissä, seuraa jatkossa kyllä maksun paikka suurella lumityön määrällä ja äärimmäisellä kylmyydellä.
Näin on aina ollut.
Taidat muistella omiasi, vain pari kertaa ollut edes lähelle näitä kelejä, viimeksi 2008. Itse ole yli 6kymppinen ja harrastan veneilyä ja kalastusta, kesistä olen tehnyt sellaisen havainnon viimeiseltä 20 vuodelta, että tuulet ovat lisääntyneet etelärannikolla rutkasti, kuin myös talvella. Ilmastonmuutos on tosiasia.
Minä muistan täällä Kymenlaaksossa talven olikohan 72-73 tai joko 73-74 kun oli justiin samanllaista, että oli lauhaa ja lunta ei ollut.
Koskaan ei vielä etelä Suomessa ollut tilanne ettei oikea talvi, terminen, ole tullut, nyt on se tilanne lähellä. Muistaakseni määritelmä on 10 vuotokautta putkeen keskilämpötila alle 0.
Kannattaa tutustua historiaan, ei mitenkään poikkuksellista, esvim iime vusisadan alkupuolella useita vastaavia.
Talvi 1929/30 oli kuten tämä talvi