Jos tekijänä on muslimi, niin se pyritään häivyttään ja sen sijaan Yle kertoo aina, että tekijällä oli mielenterveysongelmia. Eikä suinkaan, että tekijä oli radikaali muslimi.
Mutta nyt kun Saksassa iskun tekijä oli saksalainen, niin Yle pyrki kaikin keinoin painottamaan että tekijä oli äärioikeistolainen. Ei sanaakaan tekijän mielenterveyongelmista, vaikka Saksan media niistä kertoi.
"Tobias R. kertoo manifestissään kuulleensa jo syntymänsä hetkellä päässään vieraita ääniä. Hän uskoi Focus-lehden mukaan olevansa salaisten palvelujen manipuloima ja kauko-ohjaama samaan aikaan kun sai niiltä ideoita suuriin projekteihinsa. Hän vihasi tiettyjä kansoja, kuten irakilaisia, afganistanilaisia ja karibialaisia. USA:n armeijan hän uskoi kiduttavan ja tappavan lapsia maanalaisissa tukikohdissaan ja palvovan saatanaa.”
https://www.focus.de/gesundheit/ratgeber/psychologie/tobias-r-das-psychogramm-des-mutmasslichen-hanau-killers_id_11685974.html
Eli tyyppi oli puhtaasti mielisairas, mutta siitä ei Yle välittänyt lainkaan, vaan painotti että tekijä oli äärioikeistolainen.
Näin se Ylen-toimittajien oma agenda tulee esiin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Puna-Yle on puna-Yle.