Ei ole aikoinaan ollut ihan parhaat lähtökohdat mutta tilanne ei ollut mahdoton.
Jos lähdetään siitä, että neuvolan kotikäynti olisi jo varmasti pistånyt rattaat pyörimään, mutta ei ollut siihen hätään sotten meille sitä tarjota. Tai se kun kerroin neuvolassa våkivaltaisesta exästäni tai myöhemmin psyk polilla ei kukaan maininnut turvakotia tai exästä eroamista. Kun en päässyt ylös sängystä enää kaiken haukkumisen ja uhkailun jälkeen psykologia vain huolestutti, että olin pillahtanut itkuun bussissa ja miten itkelinen saadaan kemiallisesti lopetettua.
Kun myönnettiin perhetyötä ahdistin entisestään perhetyöntekijöiden haluttomuus mihinkään konkreettiseen apuun. Istuvat kahvipöydän ääressä sotkun keskellä ja kyselivöt lqpsellisen pelin lomassa olinko sopiva äidiksi.
Sosiaalityöntekijö köski töihin koska näytin ihan terveeltö ja hönelle ei riittänyt se että jo opiskelin. Sain burnoutin parissa kuukaudessa. Jouduin sairaalaan lepäämään. Sairaalassa ei kokonkuukauteen käynyt kertaakaan lääkäriä osastolla. Huonekaveri hakkasi joka päivö päänsä verille lämpöpatteriin. Ei sitä kuitenkaan siirretty suljetulle, kun se oli täynnä. Kyykauden helvetin jälkeen ja mentyäni vielä huonompaan kuntoon päätin kotiuttaa itseni.
Seuraava avoaika meni kuuden viikon päähän. Hoitaja sitten vihdoinkin kyseli olenko vihreä ihminen kun niitä taidetaan nykyään vainota. Sitten vaihtui toinen hoitaja joka halusi välttämättä nahdä exäni uuden vaimon hääpuvun kuvan.
Ei tullut apua mistään. Sitten olinkin jo luokiteltu pitkäaikaissairaaksi joka ei ollut avun arvoinen.
Jokakuukautinen tukien kanssa taistelu, karkeat sossut, tekopirteät perhetyöntekijät, aina uusi lääkäri minne menitkin. Olisi vaan pitänyt korkata pullo niin ehkä olisi saanut apua paremmin.
Siinä vaiheessa kun leipäjonon työntekijätkin usuttivat eteenpäin kuin saastaa eikä viikkokausiin nähnyt sinulle kohdistunutta hymyä tai kuulumisten tiedustelua. Vanhat kaverit kaikkosivat kun olivat niin hienoja ihmisiä.
Jossain vaiheessa ymmärsin olevani pohjasakkaa, kun lääkärikin tiedusteli olenko työelämässä. Hoidon taso vaihteli roimasti vastauksen mukaan. Päivä päivältä hyödyttömyyteni iskostuu syvemmälle tajuntaan. Minua on turha enää pelastaa.
Syrjäytyminen tehottoman tuen takia
5
199
Vastaukset 5
- Anonyymi
mitesns kukaaa pystys lukeie to kaiken!!!11 outokumpud
- Anonyymi
Hieno kertomus. Pitkäkin.
Missä kohtaa kerroit omasta vastuunkannostasi jotain? Jotenkin se meni minulta ohi pitkässä tekstissäsi?
Lapsen olet kuitenkin ihan itse saanut aikaiseksi. Missä se lapsi nyt on? Onhan päivänselvää, että et voi huolehtia lapsesta, kun et itsestäsikään osaa huolehtia. - Anonyymi
Aamutv oli että tosi syrjäytynyt ei saa rahaa mistään . Kela vaatii että syrjäytynyt hakee ensin perustoimeentuloa. Tosi syrjäytynyt ei voi edes hakea, kun ei ole pankkikorttia edes , eikä sitä rahaa tilillä ja pankki ei anna ilmaiseksi todisteita pankkisuhteista.
- Anonyymi
outokumpu on paras paikka iso nenä
- Anonyymi
Jos on hakattu ja raivottu maanrakoon niin viisastelijoiden on turha puhua mistään kyvystä kantaa vastuuta.
Satanistit teeskentelee työntekoa avustuspalveluissa mutta eivät osaa edes mainita sanaa "turvakoti". Se osoittaa ettei "auttaja" tee työtään eikä itse kanna vastuuta asiakkaasta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561