Syrjäytyminen tehottoman tuen takia

Ei ole aikoinaan ollut ihan parhaat lähtökohdat mutta tilanne ei ollut mahdoton.
Jos lähdetään siitä, että neuvolan kotikäynti olisi jo varmasti pistånyt rattaat pyörimään, mutta ei ollut siihen hätään sotten meille sitä tarjota. Tai se kun kerroin neuvolassa våkivaltaisesta exästäni tai myöhemmin psyk polilla ei kukaan maininnut turvakotia tai exästä eroamista. Kun en päässyt ylös sängystä enää kaiken haukkumisen ja uhkailun jälkeen psykologia vain huolestutti, että olin pillahtanut itkuun bussissa ja miten itkelinen saadaan kemiallisesti lopetettua.
Kun myönnettiin perhetyötä ahdistin entisestään perhetyöntekijöiden haluttomuus mihinkään konkreettiseen apuun. Istuvat kahvipöydän ääressä sotkun keskellä ja kyselivöt lqpsellisen pelin lomassa olinko sopiva äidiksi.
Sosiaalityöntekijö köski töihin koska näytin ihan terveeltö ja hönelle ei riittänyt se että jo opiskelin. Sain burnoutin parissa kuukaudessa. Jouduin sairaalaan lepäämään. Sairaalassa ei kokonkuukauteen käynyt kertaakaan lääkäriä osastolla. Huonekaveri hakkasi joka päivö päänsä verille lämpöpatteriin. Ei sitä kuitenkaan siirretty suljetulle, kun se oli täynnä. Kyykauden helvetin jälkeen ja mentyäni vielä huonompaan kuntoon päätin kotiuttaa itseni.
Seuraava avoaika meni kuuden viikon päähän. Hoitaja sitten vihdoinkin kyseli olenko vihreä ihminen kun niitä taidetaan nykyään vainota. Sitten vaihtui toinen hoitaja joka halusi välttämättä nahdä exäni uuden vaimon hääpuvun kuvan.
Ei tullut apua mistään. Sitten olinkin jo luokiteltu pitkäaikaissairaaksi joka ei ollut avun arvoinen.
Jokakuukautinen tukien kanssa taistelu, karkeat sossut, tekopirteät perhetyöntekijät, aina uusi lääkäri minne menitkin. Olisi vaan pitänyt korkata pullo niin ehkä olisi saanut apua paremmin.
Siinä vaiheessa kun leipäjonon työntekijätkin usuttivat eteenpäin kuin saastaa eikä viikkokausiin nähnyt sinulle kohdistunutta hymyä tai kuulumisten tiedustelua. Vanhat kaverit kaikkosivat kun olivat niin hienoja ihmisiä.
Jossain vaiheessa ymmärsin olevani pohjasakkaa, kun lääkärikin tiedusteli olenko työelämässä. Hoidon taso vaihteli roimasti vastauksen mukaan. Päivä päivältä hyödyttömyyteni iskostuu syvemmälle tajuntaan. Minua on turha enää pelastaa.