Erektiolääke Sildenafil

Sain lääkäriltä reseptin kyseiselle lääkkeelle, ihmettelin jonkin aikaa kun otti sildenafil tabletista 1/4 tai 1/2 100mg niin erektiosta tuli ihan valtava. Penis seisoi todella kovana ja turvonneena heti kun lääke alkoi vaikuttaa , eli noin 1/2h kuluttua ei tarvinnut vaimon kuin hiukan silitellä vartta. Onko? teillä muilla miehillä havaintoa kyseisen lääkkeen käytöstä että aiheuttaa runsasta eturauhasnesteen vuotoa, itselläni vuotaa tuota kirkasta nestettä peniksen seistessä kokoajan ihan kunnolla ja runsaita määriä. Onko tuollainen normaalia tuon lääkkeen käytössä, Penikseni on melko isokokoinen normaalistikkin saati sitten tuon lääkken vaikutuksesta. Lääkäri määräsi tuota lääkettä minulle eturauhasen liikakasvun aiheuttamaan erektio häiriön vuoksi.

16

7245

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sildenafil / Orion on minusta enempi erektiolääke ja saa siitä todella kovan erektion,
      vaikka ei kukaan koskisi tai näkisi, minusta se kestää pitkäänkin, jopa tunninkin. En ole havainnut vuotoa, muutakuin kiimatippoja kookkaassa terskanpäässä. Minulla myös eturauhasen liikakasvua jota hoidetaan xatral lääkityksellä, höylöystä ei helposti nykyään tehdä, koska voi aiheuttaa muita sivuvaikutuksia ainakin joillekkin.

      • Minulla on myös tuo xatral lääke käytössä, kysyin lääkäriltä tuosta nesteen vuotamisesta sanoi että sildenafilin aiheuttaa joillekkin käyttäjille tuota eturauhanesteen runsasta vuotoa. Eli samalla kun lääke helpottaa veren virtausta paisuvaiskudoksiin, se myös lisää verenkiertoa lantion alueella ja eturauhasessa siitä johtuu tuo voimakas eturauhasnesteen vuotaminen joillakin miehillä. Eli lääkärin mielestä asia on rauhaselle hyväksi kun nestettä tulee sieltä pois, lääkäri sanoi että se on tuon lääkkeen sivuvaikutuksia.


      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä tuote. Voisko joku myydä 12 kpl .pks. Maksan tuplat. [email protected]

        Miksi et osta apteekista?


      • Anonyymi
        Elämmevainkerran kirjoitti:

        Miksi et osta apteekista?

        Käytän salaa vieraan kanssa. Jännittää enemmän ja usein jää vajaaksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Käytän salaa vieraan kanssa. Jännittää enemmän ja usein jää vajaaksi.

        Miksi silti ei voi ostaa apteekista?


    • Anonyymi

      Minulla myös 100mg seisoo puolikkaalla 1-1,5 tuntia hyvin.Kiimatippoja mielestäni suht normaalisti.

      • Olen käyttänyt 1/2 sildenafil 100mg tabletista, välillä tarvinnu vain 1/4 100mg tabletista kävin 3.3.2020 urologilla Mehiläisessä. Hän sanoi että eturauhanen on jättimäinen 90 gr määräsi duodart 0,5/0.4mg lääkkeen, sanoi myös että hyvä kun vuotaa tuon erektio lääkkeen oton yhteydessä. Puolen vuoden päästä kontrolli käynti, ei syöpä vaaraa psa koe näytti 1.1 vain hyvän laatuista liikakasvua osoittivat muutkin kokeet.


      • Jatkoa edelliseen kirjoitukseen, tuota eturauhasnestettä tulee paljon peniksen päästä kun vaimo esim. Hivelee kivespusseja tai silittelee peniksen vartta, saati kun hieroo vielä eturauhasta eturauhaskiihoitimella niin suorastaan valuu tuota nestettä. Orgasmin aikana tulee jo muutenkin paljon spermaa niin tuo neste siihen vielä lisäksi.


      • Anonyymi
        könsikäs55 kirjoitti:

        Jatkoa edelliseen kirjoitukseen, tuota eturauhasnestettä tulee paljon peniksen päästä kun vaimo esim. Hivelee kivespusseja tai silittelee peniksen vartta, saati kun hieroo vielä eturauhasta eturauhaskiihoitimella niin suorastaan valuu tuota nestettä. Orgasmin aikana tulee jo muutenkin paljon spermaa niin tuo neste siihen vielä lisäksi.

        Samoin minulla vuotaa liukastetta paljon mut vaimo tykkää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Samoin minulla vuotaa liukastetta paljon mut vaimo tykkää.

        Minun vaimo tykkää myös, ottaa rinnoille ja kasvoille lastit ja suihin ottaessa antaa rivosti nesteiden valua suupielistä leukaa pitkin rinnoille. Mitä enempi niin kuulema sitä parempi.


    • Anonyymi

      Mulla on vuosia sitten määrätty tuota Sidenafiiliä.tai olen kokeillut noita kaikkia merkkejä mutta ei auta seisomiseen ainoastaan tulee huono olo.

      • Anonyymi

        Olen kokeillut lääkärin määrämänä Sildenafilin lisäksi kaikkia muitakin erektiolääkkeitä. Kaikista tulee vain huono olo, kasvonpunotus ja seksihalun romahtaminen, myös pistettävästä Caverjectistä. Meitä kuuluu olevan 10 - 20 %. Muilla toimivat hyvin.


    • Anonyymi

      Vaimo tykkää spermasta. Minulla tuleekin sitä yllättävän paljon . Aikoinaan oli tyttöystävä, joka nuoli mulkun puhtaaksi nainnin jälkeen.Itsekin sitä ihmettelin

      • Anonyymi

        Joo kyllä spegua pukkaa, viime roiskimisen jälkeen alakerran naapuri ilmoitti vesivahingosta kun vähän sproiskahteli.
        Ämmäki saatana huusi apua kuin hukkuva viime poskihoidon jälkeen, snorkkelin hommasi.


    • Anonyymi

      Hei
      Onko tosi juttu.
      Mallit tulee tämän lääkkeen kanssa.?
      Lekuri määräsi minulle samaan asiaan Tadalafil lääkettä .
      Onko tästä kenelläkään kokemuksia.
      Kiitos tiedoista jo.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      14
      2032
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      166
      2028
    3. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      77
      931
    4. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      797
    5. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      35
      756
    6. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      156
      732
    7. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      723
    8. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      30
      716
    9. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      694
    10. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      50
      664
    Aihe