Työttömyys EI OLE LOMAILUA. Ei ainakaan tässä huushollissa. Se on kärvistelyä.
Joten koska pari viime kesää meni ikään kuin ohitse erilaisista syistä johtuen..tänä vuonna tai kesänä aioin LOMAILLA. En terasseilla en lähirannalla enkä metsässä vaan oikeasti jossain muualla.
Mites köyhät lomailee? Kesäsuunnitelmia?
Itsellä ollu mielessä vaellus jo pari kolme vuotta mutta jäänyt tekemättä. Todennäköisesti eksyisin jonnekin korpeen. Paljon on paikkoja Suomessa käymäti, Pitäs kyl jonnekin lähtee.
köyhän lomailu
29
166
Vastaukset
- Anonyymi
Mie oon lomaillu työttömänä jo vuosikausia. Vaellan yöpaidassa aamusta iltaan, ulos menen vaan kauppaan. On kiva olla vaan kotona. Laskut maksat koneella ja rahat haet koneella, mihinkään ei enää nykysin tarvi mennä jos ei halua.
Aion jatkaa näin kunnes oon eläkkeellä.- Anonyymi
uunounelmaerakko kirjoitti:
Tuo on mulle arkea josta pyrin eroon. En kestäisi mutta jokainen tyylillään.
Mä teen aina sen hetken mielen mukaan. Jos haluun olla yäkkärissä, olen, jos haluunm ennä ulos menen, siis mitä mieleen juolahtaa. Voin lämmittää vaikka saunan aamulla jos haluun.
Työtömänä ollessa voi tehdä mitä milloinkinhaluaa, ei ole kellon aikaa mitä tehdään.
Siksi nautin tästä ajasta kun olen oman itseni pomo.
Jos menen viikoksi vaikka tallinnanaan, menen, kukaan ei kyttää eikä kukaan kysele aan olen jos haluan sen viikon.
- Anonyymi
Yksi vaihtoehto on markkinoimani työnhaku EU-alueella.
Olen jo eräällä eläkemuodolla "turvassa" mutta kikkailua oli harrastettava.
Tein sen Espanjassa. 3kk kerrallaan turvassa hassuilta ehdotuksilta.
Löytyy halpoja lentoja. Viikon sisällä lähdöstä on ilmoittauduttava valitun EU-maan työkkärissä. Anssi tulee jokaisen kuukauden ensimmäisellä täydellä viikolla CAM:n konttoriin.
Jos valitsee Espanjan niin, jos ei ole siellä tuttavia, kannattaa olla yhteydessä lähimpään suomiseuraan josta saa hyviä vinkkejä mm. asumisen järjestämisestä.
Jos on yhtään halua ja käden taitoja, niin sikäläisillä mummeleilla ja papparaisilla on aina tarjolla tekemistä.
Kustannustasosta ei kannata mainita muuta kuin sen, että se on huomattavasti alhaisempi kuin turistiseuduilla.
Kyllä tuollainen 3kk lomailusta käy. Kesäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin on sesonkiaikaa joten kannattaa mennä sen ulkopuolella. Suosittelen kevät- ja syksykuukausia.
Ei muuta kuin lomailemaan!Jotain oon kuullu tommosesta. Pitäsköhän yrittää? Työkkäri varmaan ajattelisi että menen ryyppäämään enkä töitä etsimään mutta todellisuus on toinen. Oishan se työkin ja lisää rahaa kuitenkin hyvä homma.
- Anonyymi
uunounelmaerakko kirjoitti:
Jotain oon kuullu tommosesta. Pitäsköhän yrittää? Työkkäri varmaan ajattelisi että menen ryyppäämään enkä töitä etsimään mutta todellisuus on toinen. Oishan se työkin ja lisää rahaa kuitenkin hyvä homma.
Minulta ei työkkäri kysynyt mitään. Eivätköhän ne arvanneet, ettei virallisesti korkean työttömyyden Espanjaan kukaan mene oikeasti työtä hakemaan.
Sama asenne espanjalaisilla työkkärin tyypeillä. Ilmoittautuminen tiskillä ja mukana valokopio passista niin sieltä sai paperin pankkia varten kolmeksi kuukaudeksi.
Tulihan siellä ryypättyäkin. 3kk:n aikana elimistö huomautti pari kertaa josko pitäisin muutaman välipäivän. - Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:

Tulihan siellä ryypättyäkin. 3kk:n aikana elimistö huomautti pari kertaa josko pitäisin muutaman välipäivän.Siis selvyyden vuoksi. Lähtöselvitys ja dokumentit työkkäristä. Oli käytävä ainakin silloin vielä KELAn toimistossa mutta ei noissa rutiineissa ollut hankaluutta.
- Anonyymi
Tämä "työttömyys lomailu" on myös ihan hyvä keino köyhän työttömän matkustella. Tämä on ollut varsin helppoa EU:n jäsenyyden aikan meille suomalaisille. Harvat vaan osaavat sitä mahdollisuutta hyödyntää.

Eräs naistuttavani, noin 30v ikäinen sopusuhtainen, räväkkä tyyppi sopi naapurikaupungissa sijaitsevan kuljetusliikkeen kuskin kanssa liftistä Sveitsiin, Baseliin.
Naisella oli ammattikortti joten se antoi mahdollisuuden kuskin vaihtoon tai ainakin salli pitemmät ajorupeamat varsinaiselle kuskille.
Baselista nainen hankkiutui Espanjaan, Almeriaan josta aikanaan kylmäkuljetusauton liftarina Suomeen.
Nostan hattua tyypin aloitteellisuudesta ja kyvykkyydestä.
Onnistuu ehkä helpommin naiselle. - Anonyymi

Onnistuu ehkä helpommin naiselle.Onnistuu tuo monelle työttömälle miehellekin, jos vain pitkä kortti ja ammattipätevyydet, niin mahdollisuus päästä rekan "kyydillä" eteläiseen Eurooppaan, kun voi toimia tarvittaessa kuljettajana. Minulla on monia kavereita, jotka ovat näitä reissuja tehneet vuosien varrella, osa tuo paluumatkalla halvan auton tai moottoripyörän Suomeen ja rahoittavat sillä koko matkan kustannukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnistuu tuo monelle työttömälle miehellekin, jos vain pitkä kortti ja ammattipätevyydet, niin mahdollisuus päästä rekan "kyydillä" eteläiseen Eurooppaan, kun voi toimia tarvittaessa kuljettajana. Minulla on monia kavereita, jotka ovat näitä reissuja tehneet vuosien varrella, osa tuo paluumatkalla halvan auton tai moottoripyörän Suomeen ja rahoittavat sillä koko matkan kustannukset.
Hienoa, että löytyy vielä tarmoa ja älyä!
- Anonyymi
Mee töihin
- Anonyymi
Työttömällä on hyvin aikaa matkustella. Nykyään netin kautta on mahdollista löytää tosi halpoja lentoja ulkomaille, jos ulkomaille haluaa. Halvimmat lennot alle 9€ suuntaansa ja polkupyörän voi pakata hyvin pahvilaatikkoon mukaan lennolle matkatavaroiden mukaan. Polkupyörä sopii hyvin hieman purettuna ja ohjaustankoa käänneltynä vaikka telkkarin pahvilaatikkoon.
Pienessä teltassa voi hyvin nukkua, meilläkin pieni Lidlistä 12€ ostettu teltta, sellaisella pärjää ja ei paina paljoa.
Me tehtiin pojan kanssa melkoinen moporeissu muutama vuosi sitten, halvat käytetyt kiinalaiset mopot ja pohjoiseen lähdettiin, bensaa meni koko reissulla 48 litraa. Teltassa ja tuttavien luona yövyttiin sillä reissulla. Kaupasta ostettiin eväitä matkalla.
On näitä köyhällä vaihtoehtoja matkailla, kävin joskus omalla vanhalla autolla Venäjälläkin muutamia kertoja, pitkiä reissuja, bensa ja ruoka oli halpaa, kavereiden luonna tuli yövyttyä sielläkin. Minulla oli mukana kalastusvälineet kaiken varalta, että voi kalastamalla saada syötävää, mutta ei ollut tarvetta. Petroskoista kävin ostamassa kauppahallista ja Aunuksen ja Pitkärannan torilta syötävää. - Anonyymi
Riisinjyvä pahvilaatikkoon siinä on presidentin ja pääministerin joululahja työllisiltä.
- Anonyymi
Nyt jo riisinjyvävajakki saatiin mukaan... Siinä sitä taas olikin kommenttia.
- Anonyymi
Ulkomaille lähtemistä on hyvä harkita kriittisesti. Koronavirus ei ole ainoa uhka, vaan tarjolla on monia tauteja. Samoin luonnonmullistuksia tapahtuu herkemmin, ainakaan Turkkiin lähtöä en suosittelisi:
"Istanbulin alueelle ennustetaan isoa järistystä lähiaikoina. Turkin sisäministeri Süleyman Soylu kertoi CNN Türkin haastattelussa, että hallitus varautuu jopa 7,5 magnitudin maanjäristykseen." https://yle.fi/uutiset/3-11179667
Suomessa on paljon nähtävää. Hyvin viitoitettuja vaellusreittejä löytyy sekä asutuksen läheltä että erämaasta. Luontokohteiden lisäksi on mm. keskiaikaisia linnoja, kirkkoja ja kartanoita.
Pitkäaikatyötön- Anonyymi
Nyt tietysti kannattaa harkita ulkomaille matkustamiset, mutta maanjäristyksillä on turha pelotella meitä köyhiä omatoimimatkailijoita. Paljon on meille köyhille ulkomaillakin paikkoja matkustella, missä ei ole maanjäristyksistä mitään haittaa ja harvoin maanjäristyksissä teltta sortuu päälle.
Suomessa on paljon nähtävää, sen olen huomannut, kun lähtee matkaamaan mopolla tai polkupyörällä teltan kanssa täällä Suomessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt tietysti kannattaa harkita ulkomaille matkustamiset, mutta maanjäristyksillä on turha pelotella meitä köyhiä omatoimimatkailijoita. Paljon on meille köyhille ulkomaillakin paikkoja matkustella, missä ei ole maanjäristyksistä mitään haittaa ja harvoin maanjäristyksissä teltta sortuu päälle.
Suomessa on paljon nähtävää, sen olen huomannut, kun lähtee matkaamaan mopolla tai polkupyörällä teltan kanssa täällä Suomessa.Teltta on toki turvallinen valinta maan vavahdellessa, mutta kaikkihan eivät sitä käytä.
Isomman järistyksen sattuessa vaurioituu moni tie, joten matkustelu vaikeutuu. Voi aiheutua maanvyöryjä, mutavyöryjä tai tsunameja. Lisäksi menevät sähkö- ja kaasuverkostot poikki, mistä aiheutuu tulipaloja. Epävakaassa valtiossa voi myös aiheutua ryöstelyjen lisääntymistä, mikä tekee matkustamisesta turvatonta. Jos vielä ajattelee matkan tarkoitusta, johon usein kuuluu erikoisissa rakennuksissa käynti, voi matkan anti jäädä heikoksi.
Pitkäaikatyötön - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teltta on toki turvallinen valinta maan vavahdellessa, mutta kaikkihan eivät sitä käytä.
Isomman järistyksen sattuessa vaurioituu moni tie, joten matkustelu vaikeutuu. Voi aiheutua maanvyöryjä, mutavyöryjä tai tsunameja. Lisäksi menevät sähkö- ja kaasuverkostot poikki, mistä aiheutuu tulipaloja. Epävakaassa valtiossa voi myös aiheutua ryöstelyjen lisääntymistä, mikä tekee matkustamisesta turvatonta. Jos vielä ajattelee matkan tarkoitusta, johon usein kuuluu erikoisissa rakennuksissa käynti, voi matkan anti jäädä heikoksi.
PitkäaikatyötönNo, eipä ole ollut suuria ongelmia, vaikka on ollut sortuneita teitä Aasiassa, moottoripyörillä on päästy hyvin ja kaveri polkupyörällä samoilla teillä. Kerran oli aika tiukka tilanne, kun vuorenrinnettä tuli alas kivi ja osui kaverin moottoripyörään, kun oltiin kaverin kanssa vuoristossa ajamassa moottoripyörillä. Päästiin siitä kuitenkin jatkamaan matkaa.
Kerran sattui yhdessä maassa vallankaappaus, mutta ei sekään nyt niin kauhea juttu ollut, ainoastaan puhelinliikenne katkesi ja matkustamaan sieltäkin pääsi pois. Yhden kerran räjäytettiin pommi aivan lähellämme, melkoinen jysäys, ihmettelimme sitä sunnuntaiaamuna, mutta sitten selvisi paikallista radiota kuunneltuamme, että lähellä oli tehty pommi-isku kadun varressa ja kahdesta kerrostalosta olivat ikkunat vaurioituneet. Emme käynneet katsomassa.
Kerran taas menin autoani tankkaamaan huoltoasemalle, niin siellä oli hetki aiemmin ollut mafian ammuskeluvälikohtaus ja yksi Mersu pakettiauto oli ammuttu aivan seulaksi, ruumiit oli peitettynä, jostain reviireistä olivat otelleet.
Sattuuhan näitä, mutta en ole antanut niiden haitata matkustelua. Ja voi sitä täällä Suomessakin joutua pahempaankin, täällä Suomessa olen kyllä joutunut pahimpiin tilanteisiin, kuin ulkomailla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, eipä ole ollut suuria ongelmia, vaikka on ollut sortuneita teitä Aasiassa, moottoripyörillä on päästy hyvin ja kaveri polkupyörällä samoilla teillä. Kerran oli aika tiukka tilanne, kun vuorenrinnettä tuli alas kivi ja osui kaverin moottoripyörään, kun oltiin kaverin kanssa vuoristossa ajamassa moottoripyörillä. Päästiin siitä kuitenkin jatkamaan matkaa.
Kerran sattui yhdessä maassa vallankaappaus, mutta ei sekään nyt niin kauhea juttu ollut, ainoastaan puhelinliikenne katkesi ja matkustamaan sieltäkin pääsi pois. Yhden kerran räjäytettiin pommi aivan lähellämme, melkoinen jysäys, ihmettelimme sitä sunnuntaiaamuna, mutta sitten selvisi paikallista radiota kuunneltuamme, että lähellä oli tehty pommi-isku kadun varressa ja kahdesta kerrostalosta olivat ikkunat vaurioituneet. Emme käynneet katsomassa.
Kerran taas menin autoani tankkaamaan huoltoasemalle, niin siellä oli hetki aiemmin ollut mafian ammuskeluvälikohtaus ja yksi Mersu pakettiauto oli ammuttu aivan seulaksi, ruumiit oli peitettynä, jostain reviireistä olivat otelleet.
Sattuuhan näitä, mutta en ole antanut niiden haitata matkustelua. Ja voi sitä täällä Suomessakin joutua pahempaankin, täällä Suomessa olen kyllä joutunut pahimpiin tilanteisiin, kuin ulkomailla.Onhan meitä monenlaisia. Omalla kohdallani luulisin, että väkivalta tai ruumiiden haju jotenkin häiritsisi lomatunnelmaa.
Pitkäaikatyötön
- Anonyymi
Oon niin huonokuntoinen, etten lähde yhtään mihinkään. Jos kuitenkin ulkoa ovesta välillä pääsisi pihalle niin ois hyvä.
Näin äitinä mulle ois ihanin loma, ku näkisin lapset iloisina ja onnellisina kesällä. Mun sairaus varjostaa lasten elämää.
Makaan suurimman osan ajasta, joten kesälomat olleet aika usein tuskaa ja tylsää lapsille.- Anonyymi
Niin 5 v kestänyt tämä mun tasapainoelimen sököksi meno ja nyt puhjennut autoimmuunisairaus. Järkyttävä olo.
Olisi niin ihanaa, kun voisin lelliskellä lapsia niinkuin ennen sairastumistani.
Marjastettiin, retkeiltiin lähimetsässä ja luonnossa, uimarannoilla.
Sit viihdyin keittiössä. Tykkäsin leipoa ja tehdä ruokaa. Olin äiti joka passaa keittiössä lapsia.
Tuo ahdistaa etten voi enää sitä tehdä.
Raha myös tiukassa. Ärsyttää olla syypää perheemme hyvinvoinnin huonontumiseen. - Anonyymi

Raha myös tiukassa. Ärsyttää olla syypää perheemme hyvinvoinnin huonontumiseen.Sinulla taitaa olla tiekoneen hiiressäkin joku autoimmuunisairaus, kun tulee noita kaksoisklikkauksia... Meillä auttoi, kun vaihdoin uuden hiiren tietokoneeseen, niin ei tule useampia kommentteja.
Nuo sairaudet on ikävä juttu, ei niille juuri mitään mahda, kun sellaiset iskee. Minulla itselläni on myös sairaus, joka kaataa minut vuoteeseen silloin tällöin muutamaksi päiväksi tai viikoksi (viimeksi kolme viikkoa sairaalassa) ja mitään ei oikein pysty tekemään. Olen ottanut sen pakollisena elämän kumppanina ja tiedostan tilanteen, koska taas ollaan tekemättä mitään. Ikinä en tästä pääse eroon, parannusta ei ole, mutta elän sairauteni ehdoilla ja sovitan työni, sekä elämäni sen mukaan. Matkailua tämä rajoittaa sen verran, että ulkomailla pitää olla mukana paikallisia lääkäreitä varten toimintaohjeet, että osaavat HETI aloittaa hoidon. Pidän matkavakuutuksen kunnossa, että minut voidaan tarvittaessa lennättää takaisin Suomeen.
Töiden suhteen olen ratkaissut ongelmat, että pystyn paljon tekemään kirjoittamalla ja tietokoneella töitä, sekä osaan teettää toisilla töitä, eli minun ei tarvitse kaikkea tehdä itse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla taitaa olla tiekoneen hiiressäkin joku autoimmuunisairaus, kun tulee noita kaksoisklikkauksia... Meillä auttoi, kun vaihdoin uuden hiiren tietokoneeseen, niin ei tule useampia kommentteja.
Nuo sairaudet on ikävä juttu, ei niille juuri mitään mahda, kun sellaiset iskee. Minulla itselläni on myös sairaus, joka kaataa minut vuoteeseen silloin tällöin muutamaksi päiväksi tai viikoksi (viimeksi kolme viikkoa sairaalassa) ja mitään ei oikein pysty tekemään. Olen ottanut sen pakollisena elämän kumppanina ja tiedostan tilanteen, koska taas ollaan tekemättä mitään. Ikinä en tästä pääse eroon, parannusta ei ole, mutta elän sairauteni ehdoilla ja sovitan työni, sekä elämäni sen mukaan. Matkailua tämä rajoittaa sen verran, että ulkomailla pitää olla mukana paikallisia lääkäreitä varten toimintaohjeet, että osaavat HETI aloittaa hoidon. Pidän matkavakuutuksen kunnossa, että minut voidaan tarvittaessa lennättää takaisin Suomeen.
Töiden suhteen olen ratkaissut ongelmat, että pystyn paljon tekemään kirjoittamalla ja tietokoneella töitä, sekä osaan teettää toisilla töitä, eli minun ei tarvitse kaikkea tehdä itse.Totta, että vaikuttaa moneen asiaan sairaudet. Minäkin yritän etsiä työtä, jota voisin toteuttaa kotoa käsin.
- Anonyymi
Työharjoitteluun työttömät kesäks ni siinä lomaa.
- Anonyymi
Sekin evättiin, koska kunto liian huono. Tympii.
- Anonyymi
Sitten on eri juttu jos huonossa kunnossa kun ei sairaudesta johtuvien syiden takia vinoilua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631443Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on561247Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241229Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141130- 1261068
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994- 42939
- 72905
- 73899