IP puuttuu noin yleisemminkin johtaviin tehtäviin hakeneiden nimien julkaisemiseen. Lehden ja asiantuntijoiden mukaan salailu on tunkkaista. Tunkkaista oli Toisen maakuntalehden pitämä lista kuntavaalien ehdokkaiden yleisönostokirjoituksista. Henkilö oli kirjoittanut pari kuukautta ennen vaaleja yleisönosastoon ja tarjotessaan myöhemmin toista kirjoitusta hänelle ilmoitettiin, että kirjoituskiintiösi on täynnä! Kalliokoski avasi palstan halukkaille ehdokkaille, kun kerran pyrkivät tuollaiseen tehtävään, pitäähän heidän saada mielipiteitään esille.
Vamk:n johtajaksi hakeneiden nimet julki
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Salailu Hyh, listat Pah. Elämme demokratiassa.
Ilkka*Pohjalainen tuulettaa molempien maakuntien tunkkaisuutta.
mitens toi kuuluu tälle palstalle?
Tunkkaisuuden tuulettaminen on yksi julkisensanan tehtävä. Asioiden salailu, sananvapauden ja vapaan tiedonkulun estäminen niihin pitää lehdistö puuttua.
Lehti voisi aloittaa itsestään ja tehdä esim pääkirjoitukset reilusti nimen kanssa jotta tietää kuka siinä puhui.
Se on lehti joka pääkirjoituksessaan puhuu, lehden linja. En ole nähnyt missään ulkomaalaisesta tai suomlausessakaan uutislehdessä pääkirjoituksen kirjoittajan nimeä. Tuo vaatimus on aika ajoin toistettu, mutta toimimattomaksi todettu.
Ottaen huomioon kuinka moni tekstejä rustaa tosi asiassa olisi noin niinkun kuluttajan suoja mielessä tarpeellista tietää kenen mielipide. Varsinkin kun olen useimmista eri mieltä. Seinäjoen Sanomissapa osataan panna nimet, Eparissa osataan ja Ylen kolumnissa. Esimerkkeinä.
Ilimaaseksi jaetut lehdet ovat ihan eri asia kuin tilauksesta tulevat sanomalehdet. Sanomalehden tehtävä on jykevämpi kuin ilmaislehden, joka kertoo nätisti , ettei jalkakäytävällä saa pyörällä ajaa, kuinka televisio-ohjelmat ovat huonoja, verotus kovaa tai Seinäjoen keskusta autioituu jne, sellaista löpinää. Sanomalehden tehtävä on pitää ääntä, etteivät herrat harhauta kansalaisia. Se kertoo miksi julkisiin virkoihin hakeneiden nimet pitää kertoa.