Akkalansaame

Anonyymi

Tällä palstalla näkee usein sekavaa ymmärrystä evoluutiosta. Näinollen annan yhden esimerkin kulttuurievoluutiosta joka ei siis ole sama asia kuin evoluutioteorian evoluutiobiologia.

Pohjoisessa Venäjällä on ollut kieli nimeltä akkalansaame joka on julistettu kuolleeksi kieleksi (sukupuuttoon). Kielestä tiedetään lähisukulaisien olevan inarinsaame, koltansaame, kittilänsaame ja turjansaame. Viimeinen henkilö joka puhui sitä kuoli 2003. Tästä huolimatta kieli ei ole täysin hävinnyt, vaan siitä löytyy tietoa.

Kyseinen kieli siis on asuinalueiden mukaan kehittynyt omakseen, kun on ollut tarpeeksi eristäytyneenä muista vastaavista.

Pikkuhiljaa sukupolvien myötä kieli hävisi ja monet muut saamen kielet ovat samassa tilanteessa. Elintilan on saanut yleisempi kieli jolla pärjää isommalla alueella.

En tosin yhtään vähättele sitä miten kieltä on käsitelty, kuten kaikkia muitakin saamen kieliä (Netflix Saamelaisveri), mutta kieli ei saanut tarpeeksi myöskään suosiota ja näin ollen häviää.

Englannin kieli on vahvoilla länsimaissa syrjäyttää tulevaisuudessa jopa muita kieliä. Suomenkieltä ei puhu maailmassa moni ja sama kohtalo voisi osua meihinkin ihan luonnollisesti. Tosin siihen menee pitkä aika, mutta mahdollinen ennuste on asiaan.

Toivon evoluutiodenailistin hetken miettivän asiaa, onko tämäkin samassa ryppäässä universumin synnyn kanssa? Toivon, että vastaus on ei. Kuten ei evoluutioteoriakaan ole sama asia kuin universumin tai elämän synty.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun katsoo TV:stä kun puhutaan espanjaa, niin tuntuu melko hassulta miten kaikki espanjaa puhuvat kuulostavat puhuvan sitä aivan samalla tavalla riippumatta sitä mistä ovat kotoisin.

      Aivan kuin espanjan kielessä ei olisi murteita ollenkaan.

      Olen joskus vuosia sitten espanjaa hieman opiskellut, joten mielipiteeni perustuu vain erinomaisen maallikkomaiseen arveluun.

      • Anonyymi

        Jo espanjanespanjassa on murteita ja eri eteläamerikanespanjoissa niitä totisesti riittää. Eräs suomalainen vulgaarisana ääntyy argentiinanespanjaksi pidzu.

        Näyttelijät ja uutistenlukijat puhuvat tietysti murteetonta yleiskieltä.


    • "Toivon evoluutiodenailistin hetken miettivän asiaa, onko tämäkin samassa ryppäässä universumin synnyn kanssa? Toivon, että vastaus on ei. Kuten ei evoluutioteoriakaan ole sama asia kuin universumin tai elämän synty."

      Eihän tässä esimerkissäsi ole kyse mistään uuden kielen syntymisestä (evoluutio), vaan yhden kielen katoamisesta sukupuuttoon. Pikemmin se todistaa rappeutumisesta eikä kehityksestä (evoluutio). Siten koko termi "kulttuurievoluutio" on petkutusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      393
      41092
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      119
      9634
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6240
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      5018
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3945
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      54
      3859
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3498
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      40
      3047
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2498
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      21
      2338
    Aihe