Vain Jeesuksessa on iankaikkinen elämä

Anonyymi kirjoitti:

Jee­sus oli as­tu­nut kä­sit­tä­mät­tö­män ras­kaal­le kär­si­mys­tiel­leen.

Las­ki­ais­sun­nun­tai­ta seu­raa­vas­ta kes­ki­vii­kos­ta al­kaa nel­jän­kym­me­nen päi­vän pi­tui­nen paas­ton ai­ka. Paas­ton ai­ka on val­mis­tau­tu­mis­ta pää­si­äi­sen viet­toon, sil­loin ko­ros­tuu yk­sin­ker­tai­nen elä­män­ta­pa. Sun­nun­tain teks­tis­sä tu­lee esil­le pää­si­äi­sen sa­no­ma. Kris­tus täyt­ti lu­pauk­sen syn­tien so­vi­tuk­ses­ta ja voit­ti kuo­le­man: ”Nyt tämä maa­il­ma on tuo­mi­ol­la, nyt tä­män maa­il­man ruh­ti­nas syös­tään val­las­ta.”

Jee­sus oli tul­lut vii­mei­sen ker­ran Je­ru­sa­le­miin. Hän sai ku­nin­kaan vas­taa­no­ton. Ih­mi­set le­vit­ti­vät tiel­le vaat­tei­ta ja pal­mu­nok­sia ja huu­si­vat: ”Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä, Is­ra­e­lin ku­nin­gas!” (Joh. 12:13.)

Toi­saal­ta fa­ri­seuk­set pu­hui­vat kes­ke­nän­sä ”Nä­et­te­kö? Mi­kään ei au­ta. Koko maa­il­ma juok­see hä­nen pe­räs­sään.” (Joh. 12:19.) Pää­si­äi­nen oli lä­hes­ty­mäs­sä, ja Je­ru­sa­le­miin oli tul­lut pal­jon ru­koi­li­joi­ta. Hei­dän jou­kos­saan oli myös kreik­ka­lai­sia. He oli­vat kuul­leet Jee­suk­ses­ta ja sa­noi­vat ope­tus­lap­sil­le, et­tä ha­lu­si­vat ta­va­ta Jee­suk­sen.

Ope­tus­lap­set me­ni­vät Jee­suk­sen pu­heil­le. Sil­loin Jee­sus pu­hui heil­le: ”Het­ki on tul­lut, Ih­mi­sen poi­ka kir­kas­te­taan” (Joh 12:23). Oli kä­sil­lä pe­las­tus­his­to­ri­an tai­te­koh­ta.

Hen­ki­lö­koh­tai­nen kut­su kul­le­kin

Jee­sus pu­hui it­sen­sä seu­raa­mi­ses­ta. Toi­saal­la Jee­sus sa­noi sa­mas­ta asi­as­ta: ”Jos joku tah­too kul­kea mi­nun jäl­jes­sä­ni, hän kiel­tä­köön it­sen­sä, ot­ta­koon ris­tin­sä ja seu­rat­koon mi­nua” (Matt. 16:24).

Jee­sus esit­ti hen­ki­lö­koh­tai­sen kut­sun kul­le­kin ope­tus­lap­sel­le: ”Seu­raa mi­nua.” Jee­sus­ta seu­raa­maan läh­te­mi­nen mer­kit­si en­ti­sen elä­män jät­tä­mis­tä eli pa­ran­nus­ta, ja sa­mal­la kut­sun, evan­ke­liu­min, us­ko­mis­ta.

Jee­suk­sen seu­raa­mi­seen liit­tyy mo­nes­ta asi­as­ta kiel­täy­ty­mi­nen. Hep­re­a­lais­kir­jees­sä sa­no­taan Moo­sek­ses­ta: ”Kos­ka Moo­ses us­koi, hän ai­kui­sek­si var­tut­tu­aan kiel­täy­tyi esiin­ty­mään fa­ra­on tyt­tä­ren poi­ka­na. Hän mie­luum­min ja­koi Ju­ma­lan kan­san kär­si­myk­set kuin hank­ki syn­nis­tä ohi­me­ne­vää nau­tin­toa. Hän näet piti Kris­tuk­sen osak­si tu­le­vaa hä­väis­tys­tä suu­rem­pa­na rik­kau­te­na kuin koko Egyp­tin aar­tei­ta, sil­lä hän kiin­nit­ti kat­seen­sa tu­le­vaan pal­kin­toon.” (Hepr. 11:24–26.)

Us­ko sai Moo­sek­sen kiel­täy­ty­mään syn­nis­tä ja kiin­nit­ti hä­nen kat­seen­sa tu­le­vaan eli ian­kaik­ki­seen elä­mään.

Rik­kaut­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa

Jee­suk­sen seu­raa­mi­nen on rik­kaut­ta elä­mäs­sä. Ker­ran Pie­ta­ri ky­syi Jee­suk­sel­ta: ”En­tä me. Me olem­me luo­pu­neet kai­kes­ta ja seu­ran­neet si­nua. Mitä me sii­tä saam­me?” (Matt. 19:27.)

Jee­sus vas­ta­si Pie­ta­ril­le: ”Jo­kai­nen, joka mi­nun ni­me­ni täh­den on luo­pu­nut ta­los­taan, vel­jis­tään tai si­sa­ris­taan, isäs­tään, äi­dis­tään tai lap­sis­taan tai pel­los­taan, saa sa­ta­ker­tai­ses­ti ta­kai­sin ja pe­rii ian­kaik­ki­sen elä­män” (Matt. 19:29).

Ju­ma­lan tah­don mu­kai­nen elä­mä on rik­kaut­ta, sil­loin elä­mäl­lä on tar­koi­tus ja pää­mää­rä. Rik­kaut­ta on myös yh­teys tois­ten Ju­ma­lan las­ten kans­sa. Jee­suk­sen seu­raa­jan elä­mä on kuin Paa­va­lin ku­vaus Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta: van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa, jot­ka Pyhä Hen­ki an­taa.

Lu­paus täyt­tyy

Evan­ke­liu­mi ku­vaa, kuin­ka Jee­sus yh­täk­kiä jär­kyt­tyi: ”Nyt olen jär­kyt­ty­nyt. Mitä sa­noi­sin?” Kär­si­mys­tie, jota hän oli käy­mäs­sä, on ih­mi­sel­le kä­sit­tä­mä­tön. On mah­do­ton­ta ym­mär­tää, mil­lai­nen kuor­ma hä­nel­lä oli kan­net­ta­va­naan.

Het­ken näyt­ti jopa sil­tä, et­tä Jee­sus epä­röi­si – hän­kin oli ih­mi­nen. Kuu­li­ai­suus Ju­ma­lal­le ja rak­kaus ih­mi­siä koh­taan oli kui­ten­kin jär­ky­tys­tä voi­mak­kaam­pi: ”Ei! Juu­ri tä­hän on elä­mä­ni täh­dän­nyt.”

Jee­sus lo­pet­ti ih­meel­li­seen lu­pauk­seen: ”Kun mi­nut ko­ro­te­taan maas­ta, minä ve­dän kaik­ki luok­se­ni.” Jee­sus pu­huu sa­mas­ta asi­as­ta kuin ker­ran Ni­ko­de­muk­sen kans­sa: ”Niin kuin Moo­ses au­ti­o­maas­sa nos­ti käär­meen kor­ke­al­le, niin on myös Ih­mi­sen Poi­ka ko­ro­tet­ta­va, jot­ta jo­kai­nen, joka us­koo hä­neen, sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh 3:14–15).

Tä­män Ju­ma­la ha­lu­si kir­kas­taa: vain Jee­suk­ses­sa on ian­kaik­ki­nen elä­mä. Ei ole muu­ta mah­dol­li­suut­ta pe­las­tuk­seen. Sa­mal­la Jee­suk­sen sa­nat si­säl­tä­vät lu­pauk­sen huo­len­pi­dos­ta: ”Ja kat­so, minä olen tei­dän kans­san­ne kaik­ki päi­vät maa­il­man lop­puun as­ti” (Matt. 28:20).

Teri Hiltunen

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä