Mielipidetiedustelujen tekeminen on oma tieteen- ja taiteenlajinsa, jossa tarkkaan harkitulla kysymyksenasettelulla voi vaikuttaa lopputulokseen.
Kun tipahtaa, tai nousee, sen taipumus sitten palautuakin takaisin.
Kunhan linnut on munineet, eiköhän palata entiseen. Siitä on sitten hyvä jatkaa.
Kun tipahtaa, tai nousee, sen taipumus sitten palautuakin takaisin.
Kunhan linnut on munineet, eiköhän palata entiseen. Siitä on sitten hyvä jatkaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Entinen+++eli+vaalitulos+oli+13%.+Siihen+ilmeisesti+aloittajalla+tähtäin.
Entä sitä ennen `katsoppa sitäkin`.
Ei nämä toimi yhden vaalin taktiikalla. Vaalikausi on vain 4 vuotta, aina tulee sitten uutta tai vanhaa.
Perustettu 26. heinäkuuta 1906. Puolueen voidaan katsoa syntyneen vuonna 1906, jolloin perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto sekä Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, jotka yhdistyivät vuonna 1908 Maalaisliitoksi. Vuonna 1965 nimeksi muutettiin Keskustapuolue. Nykyinen nimi Suomen Keskusta otettiin käyttöön vuonna 1988.
Katri Kulmuni on ollut keskustan puheenjohtaja syyskuusta 2019 lähtien.
Puolueen ideologiaa luonnehtivat kuuluminen poliittisen keskustaan.
Suomessa on ollut kolme keskustaa ja sen edeltäjiä edustanutta presidenttiä ja kaksitoista pääministeriä.
Suomen sisällissodan jälkeen Maalaisliitto pyrki ajamaan tasapainoa ja kansallista sopua, hyväksyen esimerkiksi punaisten armahdukset. Puolue johti myös 1930-luvulla taistelua demokratiaa uhannutta oikeistoradikalismia vastaan. Yhteistyö sosiaalidemokraattien kanssa alkoi lisääntyä, ja ensimmäinen niin sanottu punamultahallitus muodostettiin vuonna 1937.
Suomessa oli keskustalainen pääministeri vuosina 2003–2011 ja 2015–2019, jolloin toimivat Jäätteenmäen, Vanhasen I, II, Kiviniemen hallitus sekä Sipilän hallitus. Keskusta oli myös tänä aikana eduskunnan suurin puolue saatuaan vuoden 2003 vaaleissa 55 paikkaa, vuoden 2007 vaaleissa 51 paikkaa ja vuoden 2015 vaaleissa 49 paikkaa.
Ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja tehtyjen gallupkyselyiden perusteella keskusta oli SDP:n ja kokoomuksen tavoin menettänyt suosiotaan edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna. Vaaleissa keskusta jäi kuitenkin vasta neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ja menetti 16 kansanedustajaa edellisiin vaaleihin verrattuna.
Kiviniemi ei asettunut kesän 2012 puoluekokouksessa uudelleen ehdolle. Hän totesi tällä tavoin kantavansa vastuuta siitä.
Kesän 2012 puoluekokouksessa Keskustan puheenjohtajaksi valittiin Juha Sipilä.
Eduskuntavaaleissa 2015 Keskusta palasi jälleen suurimman puolueen asemaan, ja sai eduskuntaan 49 kansanedustajaa, eli 14 enemmän kuin edellisissä vaaleissa.
Nyt Keskustan kannatuksen laskuun on `kymmenen syytä` siihen varmaan jokaisella milelipiteensä. Oma mielipide on, ettei takartua tähän vaan katse eteenpäin, hyvää politiikkaa maan kannalta, ja heikompiosaisille myös keskustan henkeen kuuluvaa huomiota. mm nyt torjua ettei kulut nouse liian suuriksi mitä esim vihreät ja vasemmsito ajaa mm polttoaineiden hinnoissa, ei me niitä rajulla korottamisella mitään maailmaa pelasta, ainostaan omat köyhemmät siitä kärsii eniten. Sähköauto buumi jo heillä vihreillä ja vasemmistolla mennyt yli harkintakyvyn, ei niihin kallisiin ole tavallisilla varaa. Maltilla edetä uudistuksiin, ei aikatauluilla kuten he vaativat.
Mutta seuraavissa, vuoden 2019 vaaleissa Keskusta menetti 18 kansanedustajan paikkaa saatuaan vähemmän ääniä kuin yli sataan vuoteen
13,8+%+tarkemmin
Juu+juu.+Näkyy+tosiaan+"majurilla"+jälleen+jääneen+pankkolängvitsi-generaattori+päälle.
+"milelipiteensä,+takartua,+vasemmsito".
Ainoa+tapa+"takartua"+on+kuitenkin+katsoa+viimeisintä+vaalitulosta+ja+se+kertoo+totuuden.+Sen+jälkeiset+otannat+suosiosta+ovat+mielipidetutkimuksia+jotka+osoittavat+suunnan+ja+keskustalla+suunta+on+mennyt+vain+huonompaan+suuntaan.++
Ei+taaksepäin+kuitenkaan+kannata+liikaa+tuijottaa+sillä+tilanne+v.2015+vaaleissa+oli+tyystin+erilainen++ja+saatuaan+vaalivoiton+myötä+pääministerin+pallin,++onnistui+Sipilä+miltei+tuhoamaan+puolueensa+yhden+vaalikauden+aikana.+Aika+paljon+täytyy+tapahtua+ennen+kuin+luottamus+Keskustaan+palautuu.+
Aloituksen+otsikko+jossa+aloittaja+olettaa+keskustan+suosion+olevan+20%+ei+perustu+faktoihin.+Se+on+älyllisesti+vajaamittaisen+toiveajattelua.
yläs+alas+nyt+ylös,+sitä+seilannut.
Siksi+nyt+paikallaan+20+%+ylitys.
Mikä+menee+alas+se+tulee+ylöskin.
Ei+kukaan+ole+kaivoonkaan+jäänyt,+
eikä+mäkihyppääjä+ilmaan.
Eiköhän+tästä+taas+keskusta+ota+paikkansa+omalla+kymmenluvullaan+20+>.
Muut+jo+onkin+kiltisti+paikallaan,+persuilta+otetaan+sitten+pois,+ja+jää+sekin++kakkossarjaan+kuuluvaksi.
Saavat+siinä+15-16+%+hangata+mielensä+mukaan+sitten.
Persut+nyt+ei+tule+menestymään,+se+selviö.+He+nyt+vain+kuin+piloillaan+gallup+suosiossa.
Gallubit lubaaavat goronavirusta muille paitsi gebulaisille?
Gallubit lubaa lisää Gärnä Gonahtelua
Juu
omassa+tuttavapiirissä+ei+kukaan+äänestä+keskustaa
PS+noin+70%+luokkaa+kyllä
maahanmuutto
Otan osaa.
Onko tuttavapiirissä muita itsesi lisäksi?
Kokoomuslaisten+piirissä+PS+kannatus+oli+82+%
Vaikka lintu tipahtaa pesästä, siitä kasvaa maassakin uljas kepuainen kepulaisessa metsässä. Monesti olen nähnyt miten emo ruokkii poikastaan maassa.
Matoa suuhen, pruikkaus peräpäästä kuonatpois, lepoa, ja taas sama uudellen, kohta siivillä kepulaisessa metsässä; tuomassa jatkuvuutta.
Näin on näreet !
Katsotaan kuin kauan panttaavat "ilmastotekoja" kun nuo julkaistu uskon kansan pettyvät pelkkään rahastukseen , silloin ei persuja pidättele mikään ja peiliin saavat kts. kun menny vouhotus yli äyräiden ja teot ja puheet teknologian hoitavan automaattisesti päästövähennykset eivät toteudu , tuttu virsi , no kun on luvattu ja sitouduttu ....jne.
Aloittajalle tiedoksi: Mustarastas on jo muninut,eli eipä se kannatus noussut. Keskusta on menettänyt luottamuksensa mm nuorisosäätiö ym ym kärnälöissä. Kepu oli jo Virolaisen aikaan öky isäntien puolue ja vain Vennamo heitä puolusti. Nyt on Vennamolaiset ykkösenä ja tulevat olemaan,sillä kepulit ja komulit on kyntensä näyttäneet. Suomi ei palaa enää kepun määräiltäväksi, sillä nyt on uusi aika ja uudet voimat
Väyrys Patekin, voi jo jäädä eläkkeelle kirjoittamaan lisää isoisän satukirjoja.
Korjaus edelliseen : Vennamo puolusti yksin pienviljelijöitä ja köyhää veteraanisukupolvea joita ei kepulit ja kommarit puolustaneet neuvostoliiton pelossa.
Miten puolusti ?