Kaikkialla euroopassa, jossa kantaväestö tulee ryöstetyksi, raiskatuksi, pahoinpidellyksi ja jopa tapetuksi. Milloinkohan me valkoiset kantikset tajuamme alkaa varustautumaan kehitysmaalaisten tavoin taistelemaan kaltoinkohtelijoitamme vastaan? Valtio, oikeusjärjestelmä tai poliisi kun ei meitä auta, sehän on nähty jo niin monta kertaa.
"Maahanmuuttajataustaiset pojat ryöstivät joulukuussa 18-vuotiaan nuorukaisen, nöyryyttivät tätä ja huusivat siinä samalla ”saatanan hurri”. Lopuksi ryöstäjät virtsasivat uhrinsa päälle. Entinen poliisi Mustafa Panshir arveli SVT:ssä, että jenginuoret ryöstävät ruotsalaisia muun muassa siksi, että klaanit eivät suojele heitä.
Ruotsalaisnuorukaisen ryöstäneet ja häntä nöyryyttäneet maahanmuuttajataustaiset tekijät ovat poliisin mukaan 16-vuotiaita.
– Mustaihoiset ryöstäjät saatiin ruotsalaispojan antamien tuntomerkkien perusteella kiinni viikkoa myöhemmin. Toista heistä epäillään kolmen muunkin nuoren ryöstämisestä, kirjoitti Suomen Uutiset aiemmin helmikuussa.
– Lundin yliopistossa jo vuonna 2005 tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin yhtätoista ulkomaalaistaustaista poikaa, jotka ryöstivät muita lapsia. Pojat ilmoittivat suoraan, että he etsivät ruotsalaisia ja haluavat nähdä nämä maassa suutelemassa nöyryyttäjiensä varpaita. Etua on myös siitä, että ruotsalaiset eivät vastusta, kun heidän arvoesineensä viedään, kuvailee entinen poliisi ja Mustafa Panshir SVT:n Agenda -ohjelmassa.
Ryöstöillä selvä etninen tausta
Panshir kulkee kouluissa luennoimassa maahanmuutosta ja hänen mielestään viimeaikaisilla ryöstöillä on selvä etninen tausta.
– Välttämättä kyse ei aina ole rasismista, vaan ryöstäjät etsivät henkilöitä, joilla ei ole kykyä tehdä vastarintaa. Ryöstöjen uhrit eivät ole kiinni klaanikulttuurissa, heillä ei siten ole suurta sukua tai serkkuja, jotka voisivat iskeä takaisin."
- Suomen Uutiset

Vastaukset 20
Vanhimmat
Vähemmän yllättäen Ruotsidemokraateilla on ainoita järkeviä ajatuksia nykytilanteeseen - ehkä näillä toimilla kehitysmaalaiset lakkaisivat pitämästä nuorisoaan pyöveleinään, joihin ei laki pysty puremaan?
"”Rikoksen uhrin etu aina ensin”
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson jättää selittelyt sikseen ja vaatii konkreettisia toimenpiteitä nuorisorikollisuuden kitkemiseksi. Rikosoikeudellinen vastuu on laskettava 15 vuodesta 13 vuoteen.
Ruotsidemokraatit haluavat erityisen ongelmallisille nuorille oman sisäoppilaitoksen, jossa painotettaisiin kuria, selkeitä sääntöjä ja arvoperäistä kanssakäymistä. Valtio siis ottaisi vastuun ongelmanuorista, eikä se jäisi koulumaailmaan opettajien ja oppilaiden kontolle.
Tähän asti rikoksen uhri on saanut kysellä rikolliselta korvaustensa perään mutta Åkesson ja ruotsidemokraattien valtiopäiväryhmän puheenjohtaja Henrik Vinge vaativat korvausvastuuta suoraan valtiolle.
– Rikoksen tekijä on tehnyt selkeä valinnan, kun on lähtenyt haavoittamaan uhria ja yhteiskuntaa. Aivan liian pitkään rikoksen tekijää on yritetty auttaa eikä rankaista. Me asetamme rikoksen uhrin edun aina rikoksen tekijän edun edelle, linjaavat Åkesson ja Vinge."
- Suomen Uutiset
Vai muka turvapaikkaa ovat hakemassa??Tämä kaikki vaan lisää rasismia, kun maahantunkeutujat keskenäänkin rasistisia; Al-Tae. Ei rasismia voi kitkeä, se on ihmiselle sisäänrakennettu puolustusmekanismi!
Ihmisiä ei voi pakottaa rakastamaan ja kunnioittamaan toisiaan, mutta lain pitäisi purra sen verran kovaa, että rauha, järjestys ja turvallisuus edes säilyisivät. Ruotsissa ei laki näytä purevan ainakaan etniseen väestöön kun se tuolla lailla käyttäytyy.
Lopultakin käy niin, että kehitysmaalaisten törttöilystä johtuvasta oikeusjärjestelmän lisääntyvästä ja kovenevasta fasismista joutuvat kärsimään kaikki muutkin.
Hienoa kehitystä!
"Milloinkohan me valkoiset kantikset tajuamme alkaa varustautumaan kehitysmaalaisten tavoin taistelemaan kaltoinkohtelijoitamme vastaan? "
->
Ei ikinä, koska länsimaalaisilta on hävinnyt yhteisöllisyys jo aikoja sitten.
Kukaan ei ole valmis ns. ottamaan yhtä joukkueen puolesta, kuten en minäkään :D
Lähes kaikkia länsimaalaisia kiinnostaa vain oma taloudellinen tilanne ja oman perheen tilanne, muille asioille aivan sama :D
Entä sitten jos sukulaisesi, lapsesi tai puolisosi raiskattaisiin tai pahoinpideltäisiin vammaiseksi? Olisitko edes sitten valmis toimimaan? Tai edes toivomaan yhteiskunnalta muutosta...?
Mutta olen samaa mieltä siinä ettei suomen kansa paljoa näytä välittävän kaltoinkohtelustaan, se on jopa osin lähtenyt mukaan muodikkaaseen maailmanlaajuiseen feministiseen valkoisen (kantasuomalaisen) mollaus- ja syyllistämiskampanjaan.
Kaikkia muita etnisiä kehitysmaalaisia kannustetaan ylpeyteen omasta kulttuuriperimästään ja rodustaan, mutta suomalaisia ja valkoisia vain kyykytetään siitä hyvästä. Ja suomalainen vain ottaa kiltisti perseeseen ja äänestää jatkossakin demareja tai kokkareita, jotta mikään ei ainakaan muuttuisi suomalaiselle edullisemmaksi...
"Ryöstöjen uhrit eivät ole kiinni klaanikulttuurissa, heillä ei siten ole suurta sukua tai serkkuja, jotka voisivat iskeä takaisin.""
Iskeä takaisin? Suomessa on ainakin tehty hyvinkin selväksi se, että minkäänlaisia oman kansan suojelemiseksi perustettuja ryhmittymiä ei suvaita eikä hyväksytä. Lisäksi Suomessa rikoksen uhriksi joutunut on heikoilla, sillä jostain kumman syystä rikoksen tekijän hyväksi löydetään aina lieventäviä asianhaaroja.
Lainaus vanhasta tuomarinohjeesta, joka tuntuu olevan hukassa monelta nykyiseltä oikeusoppineelta, vaikka siitä muistutetaan Suomen laki-teoksessakin:
"Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan."
Kyllä me suomalaisetkin saamme koottua "klaanin" puolustamaan omiamme, jos asia sitä vaatii. Itse asiassa niin pitäisi tehdäkin: yleensä nuo rikosten tekijät kulkevat ryhminä, joten suomalaisten kannattaa tehdä samoin.
Tuotahan ruotsissa väitetysti nykyään pelätäänkin valtiovallan taholta - että kansalaiset alkaisivat ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Ei voi syyttää ruotsalaisia mikäli niin todella päättävät alkaa tekemään, kertoohan se jo riittävästi, että valtiovalta on enemmän huolissansa kantaväestön mahdollisesta vastareagoinnista kuin niistä räikeistä syistä, jotka siihen tulevat johtamaan...
Onko Joonas väärässä?
/
Näkökulma: Koronaviruksen mukana leviää toinenkin vitsaus, jonka seuraukset voivat olla tautiakin kauaskantoisemmat
/
IL
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/256ed44d-c80d-446c-8054-c215eb108574
Artikkeli ylittää naiiviudessaan kaikki rajat. On se nyt kumma, että ihminen ei saisi vältellä niitä, joita epäilee taudinkantajiksi. Kuuluvatko viruksetkin nykyään johonkin rasismin määritelmään?
Eli rasismin pelossa pitäisi astella suoraan kuolemaan? Näin kärjistyneesti sanottuna.
Joonas saa kirjoitella ihan mitä Joonasta huvittaa, uskottavuus meni jo.
Vasemmistopiireissä ollaan ultrasensitiivisiä loukkaantumaan mistä tahansa asiasta - sellainen on uhriutumishierarkiaan perustuvan feminismin luonne.
Normaali järjenkäyttö pitäisi vasurien mukaan lopettaa ja alkaa elämään ylevien ideaalien mukaan - vaikka se veisi hautaan!
Näistä on jo vaikka kuinka monta esimerkkiä esim. itsemurhaan vasemmistoaktiivien taholta kiusattu pornonäyttelijä, joka ei uskaltanut tehdä seksikohtausta gay-pornossa näyttelevän miehen kanssa. Mikä taas on ihan ymmärrettävää, eikä missään tapauksessa kenellekään vainoamista oikeuttava päätös.
Jonakin päivänä saatamme nähdä sellaisenkin ihmeen, että valtiovalta järjestää "kansanturvajoukot" päivystämään kaduille. Kutsuu ehkä jopa odinit takaisin...kaikkia kun tullaan tarvitsemaan, jotta maahan soluttautunut pahuus saadaan poistetuksi rauhanomaisin keinoin.
Suurin pahuus meillä istuu virassa ja se on persoonallisuushäiriöiset sekä ahneet ja sadistit.
Sieltähän kaikki juontaa juurensa, eli se, miten maa makaa.
Mistä nousee suomalainen vastarintajohtaja etnokolonialisteja vastaan alkuasukkaiden oikeuksien puolesta?
Mikäli se on vasemmistosta ja valtapuolueista kiinni, niin ei mistään...
Tässäkin vain yksi esimerkki monista, kantaväestö on temperamentiltaan sen verran pehmeätä sorttia etteivät pärjää fyysisissä konfrontaatioissa kehitysmaalaisten kanssa:
https://www.suomenuutiset.fi/jengi-potki-ruotsalaistyttoa-paahan-ja-videoi-teon-wallah-tappakaa-se/?fbclid=IwAR0c5TIFU-ob7uWC5oYVGCcY8QhCqlU9X_UEz-ml2XJsP8-VPt2yeIp0_jw
"Ryöstöjen uhrit eivät ole kiinni klaanikulttuurissa, heillä ei siten ole suurta sukua tai serkkuja, jotka voisivat iskeä takaisin.""
Iskeä takaisin? Suomessa on ainakin tehty hyvinkin selväksi se, että minkäänlaisia oman kansan suojelemiseksi perustettuja ryhmittymiä ei suvaita eikä hyväksytä. Lisäksi Suomessa rikoksen uhriksi joutunut on heikoilla, sillä jostain kumman syystä rikoksen tekijän hyväksi löydetään aina lieventäviä asianhaaroja."
Mitäs tehtäis?
maahanmuutto saa valtiot sekaisin.
kanta väestö alkaa riitelemään jo keskenäänkin.
persut ja vasurihörhöt esim ex-suomessa.
Samaa vaarallista ilmiötä on muissa maissa.
ennen niin yhtenäiset kantikset pahoinpitelee ja riitelee 247.
tämä jos mikä on tuhoavaa!
Naama mekkaa kohti, ugala pukala.