Lieksankin nuoremmat elämäntapatyöttömät tulevat

pääasiassa näistä köyhistä perheistä, joissa jo vanhemmatkin saattavat olla työttömiä. Demareita ja vasureita äänestävät, jos äänestävät.

Elämäntapatyöttömiä on yleensä hyvin vaikea saada töihin, vaikka fysiikka olisi kunnossa.
1278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Samaa mieltä minä olen köyhän pentu muutama lehmän kanttura oli vanhemmilla valmistuin kauppakoulusta 1975 koska olin köyhän pentu kansalaiskoulussa olin 9 luokalla työharjoittelu oli astioiden tiskaamista keittiössä 70-luvulla olin kotiapulaisena (piikatyö) palkkaa ei maksettu korkeintaa pieni käyttöraha käytetyt vaatteet, pieni huone asuntona. työpaikkaa hain en saannut koskaa minut pakotettiin kuntouttavaa työtoimintaa yli 50 vuotiaana nyt jään kohta kansaneläkkeelle. eli köyhän pentu saa olla koko elämän työttömänä suhteita pitää olla jos mielii saada työpaikan. Näin käy nykyisin jos vanhemmat ovat köyhiä ja työttömiä niin työttömän lapset ei saa työpaikkaa vaan uhattuna viranomaisten pompotettavaksi ja hyväksi käytetyksi ilmaiseksi orjaksi. koulusta saa olla jos pärstäkerroin riitä työpaikkaa näin kävi minulle

1Äänestä
  • Elämäntavat siirtyvät vanhemmilta lapsille. Jos vanhemmat pötköttelevät työttöminä kotona, niin mistäpä lapsi saisi erilaista elämän mallia?

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Elämäntavat siirtyvät vanhemmilta lapsille. Jos vanhemmat pötköttelevät työttöminä kotona, niin mistäpä lapsi saisi erilaista elämän mallia?

    Oliko pankko sinun vanhempasi sekopäitä kun sinä olet sen perinyt? Pötköttelet itsekkin työttömänä kotona, vai mistä sait mallia?

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Elämäntavat siirtyvät vanhemmilta lapsille. Jos vanhemmat pötköttelevät työttöminä kotona, niin mistäpä lapsi saisi erilaista elämän mallia?

    Työttömyys ja alkoholismi periytyvät sukupolvelta toiselle.
    Saas nähdä, periytyykö matujen työttömyys samoin, hehän kun ovat sitä ylempää luokkaa. Pahalta kyllä näyttää!

    Äänestä

  • JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

    Elämäntavat siirtyvät vanhemmilta lapsille. Jos vanhemmat pötköttelevät työttöminä kotona, niin mistäpä lapsi saisi erilaista elämän mallia?

    Mites sun lapaset?

    Äänestä

Lieksassa asiat tuodaan julki tavalla, joka osoittaa suomalaisen mielenlaadun ankeutta.

1Äänestä

Naapurin vanhemmat harrastivat 70- 90-luvuilla ahkeraa ryyppäämistä ensin viikonloppuisin, mutta myöhemmin lopputilien jälkeen myös arkipäivisin. Viisi lasta noudattavat edesmenneiden vanhempiensa esimerkkiä. Vain satunnaisia pätkätöitä ryyppyputkien välillä. Kaikki lapset myös tupakoivat, vaikka rahaa ei olisikaan.

1Äänestä

Se on muuten aivan tunnettu tosiasia, että myös hyvätuloisissa on alkoholisteja ja siihen myrkkyyn repsahtaneita. Se on sellainen seikka, ettei se katso elintasoa. Ero toki siinä, että rikkaammilla on vara nauttia kalliita konjakkeja ja muita Alkon hyllytuotteita. Köyhät joutuvat tyytymään kiljuun ja keskeneräiseen ”kotiviiniin”.

Äänestä
  • Ei rikkaat juo kuin 2cl hyvää kallista viiniä aterialla muuten menee imago.

    Äänestä

  • Ei rikkaat juo kuin 2cl hyvää kallista viiniä aterialla muuten menee imago.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei rikkaat juo kuin 2cl hyvää kallista viiniä aterialla muuten menee imago.

    Juopon elämäntapatyöttömän imagon ylläpitäminen se vasta kallista onkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei rikkaat juo kuin 2cl hyvää kallista viiniä aterialla muuten menee imago.

    Ei 2cl ole kallista, se vaan köyhästä tuntuu siltä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

pääasiassa näistä köyhistä perheistä, joissa jo vanhemmatkin saattavat olla työttömiä. Demareita ja vasureita äänestävät, jos äänestävät.

Elämäntapatyöttömiä on yleensä hyvin vaikea saada töihin, vaikka fysiikka olisi kunnossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu