Lissut jaksaa valittaa

Kuvituskuva© Lehtikuva Kuvituskuva
Lähes kolme viidestä Suomen Poliisijärjestöjen Liiton (SPJL) jäsenistä kokee työviihtyvyytensä heikentyneen, selviää liiton kyselystä. Vastaajat kokivat tekijöiden vähenevän samalla kun työmäärä ja työn vaatimukset kasvavat.

Yli puolet vastaajista kertoi kokevansa säännöllisesti turhautumisen tunnetta. Lähes puolet harkitsee alanvaihtoa vähintään toisinaan.

- Työkuorma on musertava, liiton tiedotteessa kerrotaan erään vastaajan kuvailevan.

SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne kuvailee tiedotteessa, että kiireessä kärsii laatu ja töitä täytyy priorisoida. Esimerkiksi poliisin tutkinnassa juttuja keskeytetään ja poliisi hoitaa yhä enemmän hälytystehtäviä puhelimitse silloinkin, kun paikalle olisi syytä mennä.

- Kärsijänä tässä on kansalainen, Rinne sanoo.

Kysely toteutettiin SPJL:n jäsenille viime marraskuussa. Kysely lähetettiin lähes 10 000 jäsenelle, ja vastaajia oli yhteensä noin 3 400. Suurin osa vastaajista, yli 80 prosenttia, työskentelee poliisin hallinnonalalla, kuten tutkinnassa tai valvonnassa. Muut työskentelevät esimerkiksi oikeusministeriössä, Hätäkeskuslaitoksessa ja Maahanmuuttovirastossa.

"Kuullaan, muttei kuunnella"
Kiireen ja resurssipulan lisäksi vastaajia turhauttaa se, ettei palkkaus ole noussut tehtävämäärien ja työn vaativuuden kasvaessa. Myös vaikutusmahdollisuuksia ja työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimista pidetään vähäisinä: yhden vastaajan mukaan "henkilöstöä kuullaan, muttei kuunnella".

Huolta aiheuttaa sekin, että nuoria harjoittelijoita tai kokemattomia vastavalmistuneita käytetään normaalina resurssina.

- Tuurilla ja onnella pärjätään, moni vastaaja sanoo.

Valvonnassa työskentelevistä poliiseista yli puolet vastaajista sanoo työturvallisuuden heikentyneen. Asiakkaat ovat heidän mukaansa entistä aggressiivisempia ja tehtävillä vastassa on aiempaa useammin esimerkiksi puukkoja, aseita ja astaloita. Lisäksi kunnioitus poliisia kohtaan on heidän mielestään heikentynyt.

- Nämä ovat todella huolestuttavia signaaleja kentältä, Rinne korostaa.

Hallitusohjelman lisäystä pidetään riittämättömänä
Kyselyyn vastanneista neljä viidestä ja poliisina toimivista vastaajista vielä useampi pitää hallitusohjelmaan kirjattua poliisien määrän lisäystä riittämättömänä. Hallitusohjelmassa lukee, että poliisien määrä nostetaan 7 500 henkilötyövuoteen vuoteen 2022 mennessä.

Vastaajat käyttävät esimerkkinä Ruotsia, jossa poliisien määrää kasvatetaan tuhansilla vuoteen 2024 mennessä. SPJL:n tiedotteen mukaan vastaajat ovat sitä mieltä, että Suomessa tilanne voidaan vielä hoitaa paremmin.

- Meidän viestimme on selvä. Kentän hätä on otettava tosissaan. Äärirajoilla kukaan ei jaksa tehdä hyvää tulosta, Rinne sanoo.

Lissut kertoo, että ihmiset eivät enää entiseen malliin pelkää heitä ja se on vain hyvä asia.

POLIISI on Suomen suurin rikollisjengi
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu