Kuoleminen on taito, vielä viisaat vanhat intialaiset kertoivat.
Pitää osata kuolla oikein.
Taito kerääntyy vain kokemalla.
Siksi Intia on viisain valtio, koska oli väkiluvultaan melkein voittaja koko ihmisen historian ajan.
Miten kuolla hyvin, oikein, kivuttomasti, rohkeasti, hyödyllisesti, pelastavasti, tarkoituksella, ajassa....
Miten kuolla ettei sattuisi? - sekö kysymys?
Tapaan ihmisiä, jotka ennen kuin kuolevat, tahtovat viedä muitakin hautaan.
Tai ihminen on sairas ja tahtoo kostaa muillekin kohtaloaan.
He kuolevat äänekkäästi ja järjestävät suuren draaman asiasta.
Jotkut kuolevat kymmenen vuotta ja jankuttavat joka päivää asiasta, syövät muiden kärsivällisyyttä.
Jotkut ajattelevat, että vain he kuolevat ja muut eivät.
Mutta kuka on oikea kertomaan lisää?
Kuolema on kuin rutto, sairaus, joka voi pitkittyä.
Sitten paikkoja, joissa kuollaan paljon...muuttuvat joksikin.
Maa on merkitty aina kun sinne kuollaan.
Mutta myös minne synnytään.
Vanhukset muuttuvat sadisteiksi, pahoiksi, eivät ole omia itseään.
Kuolemisen taito
Anonyymi
2
129
Vastaukset 2
- Anonyymi
Ja viimeisena päivänä voi ostaa jäätelön, kaksi ja syödä.
Ja jäätelö tuntuu hyvältä.
YouTubessa on kuolemaan tuomittujen viimeisia toivomuksia ja ateria toiveita.
Mielenkiintoista. - Anonyymi
Kuolema on kuin ylioppilaskirjoitukset, tentti.
Rima, jota kohti saapuu ja tulee se tentti lopulta.
Muistatteko omia kokeitanne, miltä tuntui.
Varmaan sama tuntemus tulee olemaan viimeisellä tuomion päivälläsi.
Elämässä on kaikilla se koe.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.361246Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581025Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63943- 56904
- 51771
- 65758
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38688- 82682
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30625