Hei. Ajattelin kirjoittaa omasta tilanteestani tänne, koska en vain uskalla lähteä hakemaan apua psykiatriselta... Eli olen jo jonkin aikaa kokenut epämääräisen omituista oloa yli kuukauden ajan. Mikään ei kiinnosta, tuntuu että minusta ei ole mihinkään ja enkä osaa keskustella enää asioista ihmisten kanssa kuin ennen.
En tiedä tarkalleen mistä nämä voisi johtua, mutta yksi traummaattinen kokemus on yksi mahdollinen tekijä mikä olisi laukaissut tämän hetki sitten. Tiivistettynä en vain yksinkertaisesti tunne enää mitään ja kaikki yksinkertaistenkin asioiden hoitaminen tuntuu mahdottoman haastavalta vaikka vaivoin niihin kykenenkin. Ajatuksen juoksukin on hidastunut jonkin verran. Onko ihmisillä ollut vastaavanlaisia kokemuksia?
En tiedä tarkalleen mistä nämä voisi johtua, mutta yksi traummaattinen kokemus on yksi mahdollinen tekijä mikä olisi laukaissut tämän hetki sitten. Tiivistettynä en vain yksinkertaisesti tunne enää mitään ja kaikki yksinkertaistenkin asioiden hoitaminen tuntuu mahdottoman haastavalta vaikka vaivoin niihin kykenenkin. Ajatuksen juoksukin on hidastunut jonkin verran. Onko ihmisillä ollut vastaavanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaikilla ihmisillä joskus. Myös niillä, joilla ei ole eikä tule mitään mielenterveyden diagnoosia.
Ei pitäisi suhtautua noin suurella tunteella mielialojensa vaihteluun.
Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta jotenkin tämä vain tuntuu erinlaiselta liekö syynä se sitten että ylireagoin ja itse aiheutan tämän tilan itselleni, mutta psykologilla käyminen voisi auttaa asiaan vaikka itsellä kynnys lähteä terapiaan on aika iso...
Kannattaa pahoinpidellä toimittajia. He tekevät paljon pahaa ihmisille.
Voi hyvin olla että sinulla ei ole mitään varsinaista mielenterveyden ongelmaa vaan kyseessä on reaktio siihen traumaattiseen tapahtumaan, joka menee ajallaan ohi. Mutta voi se olla masennuskin. Se voi korjautua itsestäänkin varsinkin jos liittyy selvästi elämäntilanteeseen, mutta ainakin jos oireesi pitkittyvät kannattaa mennä lääkäriin. Ajatusten hidastumista on monella masentuneella. Niin on vaikeutta keskustellakkin.
Nämä oireet kuvastavat tilannettani hyvin, mutta tuntuu tämä jotenkin vain ylipääsemättömältä ongelmalta...
Suosittelen vaikka jo tänään jotain anonyymia auttavaa chattia tai auttavaa puhelinta. Seurakunta tarjoaa myös keskusteluapua jos sinne on aluksi helpompi mennä kuin lääkäriin.
Jos se traumaattinen kokemus oli läheisen kuolema, se ettei tunne mitään voi liittyä shokkiin. Lopulta se vaihtuu suruun, mutta aluksi mieli suojaa shokin avulla kunnes on valmis käsittelemään surun.
Ei ole kukaan kuollut eikä sairastunut, mutta minulla on ollut jonkin verran sosiaalisia paineita myös ja en kykene esimerkiksi keskustelemaan pitkästi jostain tietystä aiheesta, koska 1. En keksi jatko kysymyksiä hyvin mihinkään liittyen ja 2. Sosiaaliset tilanteet ovat alkaneet käydä ahdistaviksi. Tämä saa tunteen, että mitä ihmiset nyt ajattelevat minusta, kun tuo ei osaa mihinkään sanoa mitään ja on kaikesta välinpitämätön.
Tuosta tulee kyllä ikävä kierre jos ensin sosiaaliset tilanteet ahdistavat, sitten ahdistut siitä mitä muut siitä ajattelevat ja sitten sosiaaliset tilanteet alkavat ahdistaa vielä enemmän. Koita olla miettimättä mitä ihmiset ajattelevat ettet pahenna ahdistustasi. Kannattaa varata aika lääkäriin.
Joo näinhän se on ja täytyy harkita .