Älä kättele ketään! Kättelemiset on nyt kätelty.

WHO on antanut maailmanlaajuisen ohjeen, että ihmiset välttäisivät kättelyä, muuten kuin kumihansikkaat kädessä.
https://yle.fi/uutiset/3-11230220

Tämän globalistisen maailman kättelytervehdykset on nyt kätelty.

Kättelyn sijaan jatkossa nostetaan kädet ristiin rinnalle, ja kumarretaan lyhyesti vastapuolen suuntaan.
1680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eräskin kansanedustaja esitti kyselytunnilla, että kansalaiset eivät tarvitse hengitys suojaimia, vaan hihoja, joihin aivastaa ja niistää.
Mitä ihmeen hihoja, nenäliinaanhan sitä niistetään ja aivastetaan pellolle.
Kumma, kun eivät opeta ihmisille tapaa, jolla aivastuksen voi estää.
Suu kiinni ja puristaa sieraimet kiinni, niin eipä tule aivastusta.

Ihme selittämistä kyselytunnilla, ettei virukset tunne rajoja.
Ei ne virukset tule itsekseen rajojen yli, vaan lentomatkustajien mukana, mutta sitä ei vaan haluta myöntää.

Äänestä
  • Maalaiset ja ulkomaalaiset yskivät usein muualle kuin hihaansa.

    Äänestä

  • Kelan korvattava lisähihat? Vaatesuunnittelijoille lisää työtä kun mallistot nimetään koronnavaatteeksi.

    Äänestä

Ohje on syntynyt ilmeisen ansiokkaan pohdinnan tuloksena.
Ensin sonnustaudutaan gummikintaisiin, kätellään, pyyhkäistään sen perään kintaalla nenänpieltä ja maailmaa pelastuu?

Äänestä

Tai jokainen tervehtii itse valitsemallaan käsi- tai käsivarsieleellä.

Äänestä
  • Kättä yläviistoon, se on vanha roomalainen, vapaiden miesten tapa tervehtiä toisiansa.

    Äänestä

  • Ehdotus: tervehtijät nostavat kätensä toisen olkapäälle

    Äänestä

No eikö halailua kielletty oleenkaan ?

Äänestä
  • Tuskin. Vain läheiset halailee ja riskinä saattaa olla lisääntyminen. Halaamisen salliminen johtaa vääjäämättä väestön vähenemiseen.

    Äänestä

Ehdotan uutta tervehtimis tapaa. Pyllytervehdys, pyllyt vaan vastakkain tömähtää ja se on myös iloinen tervehdys ja saa hymyn huulille.

Äänestä

Sama ohje sanoo että kättelemisen voi hoitaa myös kolauttamalla kyynärpäitä yhteen.

Kyynärpää nostettuna ylös, eteen menee toista kohti, toinen hiukan kumartuu niin kyynärpää on silmässä. Mustia silmiä syntyy. On se oma opettelunsa tässä kyynärpääkättelyssäkin vielä.

Kaikkein karmein virhe on suudella naisen kättä. Lipaisee kielestään bakteerit nätin fröökkynän kämmenselkään.

Äänestä

Sanotaan vaan käsi suun edessä MOI !

Äänestä

Ehtottomasta aatun käsitervehdys käyttöön poikkeuluvalla.Tässä tervehdystyylissähän oma käsi on kaukana itsestä ja tervehdittävästä.Toivottavasti myös t.elovaara tämän hyväksyy.

Äänestä
  • Vieläköhän Tiina Elovaara elää? Ei ole kuulunut mitään pitkiin aikoihin.

    Se oli nuorempana aika kivan näköinen. Vanhetessaan kivatkin naiset yleensä lihoo palloiksi.

    Äänestä

Onneksi ei tarvitse käydä missään ja tautia räkäperseiltä saada.

Äänestä

Suomalaisilta luontuu tämä kättelemättömyys, suutelemattomuus, poskisuudelmista pidättäytyminen ihan luonnostaan. Toista se on esimerkiksi Ranskassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

WHO on antanut maailmanlaajuisen ohjeen, että ihmiset välttäisivät kättelyä, muuten kuin kumihansikkaat kädessä.
https://yle.fi/uutiset/3-11230220

Tämän globalistisen maailman kättelytervehdykset on nyt kätelty.

Kättelyn sijaan jatkossa nostetaan kädet ristiin rinnalle, ja kumarretaan lyhyesti vastapuolen suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu