Hakkarainen

ja kuvankaunis nainen. Onnea nuorelleparille. Ja kaikkea hyvää.
2355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Pikku-Hakkarainen on jo tulollaan mainittiin myös, ja siksi nopea kihlautuminen ihan kuin kanki-Kaikkosella ja morisolla ½- vuoden seuruselulla eli ensin siemen vakoon ja sitten häitä odottamaan jos lapsi ei ehdi maailmaan ennen sitä!

Äänestä
  • Pienet sahurit toivottuja Suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pienet sahurit toivottuja Suomeen.

    Taitaa paremminkin tulla suhareita jälkipolvena.

    Äänestä

Voi tyttö raukkaa, sääliksi käy tyttöä jos se Hakkaraisen kelkaan lähtee.

Äänestä
  • Ehkä yhdessä saavat ohjattua kelkan uusille raiteille.Onhan takinkääntäjiäkin.Miksei sitten kelkan kääntäjiä.

    Äänestä

Hakkarainen roudaa mamun Suomeen.

Äänestä

Hakkaraista haukuttiin niin, että hirvitti, no herra haki Etelä-Amerikasta kauniin naisen, Haavisto miehen, että silleen.

1Äänestä
  • mikä parasta, verovaroilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mikä parasta, verovaroilla.

    Ja morsion kaikki sukulaiset ja tutut tulevat perässä loisimaan verorahoillani.

    Äänestä

tuossa miettiny etttäm määrääkö raha jalkovälin,
wc paperi kun ei ilmaista
mutta sitten muistin että jo nuorena meillä kotona ei pitkään aikaan
usein ostettu wx paperia, vaan kaikkia ilmaisia mainoslehtisiä oli
kaikki mitä kotiin tuli ja paperikeräyksestä lisää, siihen silputtu pytyn viereen..

niitähä ei sais laskea alas nykytiedon mukaan ja varmaan silloinki tiedettiin

mutta todellakin, eipä silloin nuorena raha määränny jalkoväliä, kun ei paljaalla kädellä pitäny pyyhkiä

1Äänestä

Persujen populistinen tavoite on vaihtaa väestö. Parempaan. Tuontipuolisot ja puolisuomalaiset lapset äänestävät persuja, kun käsketäään. Eivät mitään demokratiasta edes haaveile.

Äänestä

Miksei suomalainen lähiöiden kehopositiivinen pubitähtönen kelpaa Hakkaraiselle? Saisi enemmän naista samalla vaivalla.

Äänestä

Asetelma on tietenkin aivan selvä. Kihloihinmeno on tietenkin Hakkaraisen vaalimainos ja vitsi, joka on sovittu Seiskan kanssa
Mitään vaimoa ei tule, valitettavasri, mutta tulee jatkopaikka Eu-parlamenttiin, aika turha paikka pienille maille mutta sielläkin on oltava. Huhtasaari tulee pois ja Tynkkynen pannaan tilalle ensi kaudeksi. Jos Eu on olemassa silloin

Äänestä

Onnea Teuvolle ja morsiamelle.Kateelliset panettelee,mutta Hakkarainen on
pelimies.

Äänestä

EU:n hierarkiassa Erikoisvaliokunnista Latinalaisen Amerikan maat ovat Hakkaraisen toimiala EU:ssa
Hakkaraisen hoidettavana ovat
Belize, Costa Rica, Kuuba, Dominikaaninen tasavalta, Guatemala, Honduras, Nicaragua ja Panama
EU toimii: Team Hakkarainen Väli-Amerikan valtuuskunta

Äänestä

Tässä ei ole kyse ÖLJYSTÄ. Vaan nimen omaan haitekista, joka korvaa muovit ja öljyn
HAKKARAINEN on määrätty EU-edustajaksi Väli-Amerikkaan, koska siellä kielletään muovit pakkauksista ja metsäteollisuus on riippuvainen mm. laatikkovalmistuksesta, Stora-Enso on erikoistunut pakkausmateriaaleihin

Kun Prismasta käytte hakemassa banaanilaatikoita muuttolaatikoiksi, muistakaa Hakkaraista ja sitä, että pidätte haitek-laatikkoa kädessä. Laatikolla on pitkä ketju ja jos se menee pieleen monet jäävät työttömiksi ... vain autoketju on vielä pitempi, kun Ruotsi menettää molemmat autotehtaansa, maa häviä kartalta, se poistuu

ÖLJY KIELLETÄÄN VÄLI-AMERIKASTA, HAKKARAINEN PYYDETÄÄN EU:N APUUN
Hakkarainen hoitaa 2021 banaanit ja pähkinät kotiin
https://www.newscientist.com/article/2210341-costa-rica-is-banning-the-use-of-polystyrene-packaging-from-2021/

Äänestä

Organisatorisesti EUn metsäpolitiikka Väli-Amerikassa. Hakkarainen osallistuu näillä viikoilla Euroopan parlamentin Keski-Amerikka-valtuuskunnan vierailumatkalle El Salvadoriin ja Hondurasiin.
https://www.facebook.com/teuvo.hakkarainen.3/posts/2955604391129177
Ensinnäkin toin esille pitkän työkokemukseni Keski-Amerikasta, Hondurasista ja Nicaraguasta. Kerroin, mikä sahateollisuuden hankkeissani toimi ja mikä ei. Nicaraguan kehityshankkeessa kaikki toimi ainoastaan silloin, kun olin itse paikalla. Hondurasissa puolestaan opetin sahan työntekijät toimimaan oma-aloitteisesti.

EU:n ei tulekaan syytää rahojaan Keski-Amerikkaan tai muualle vastikkeetta. Parempi ja kestävämpi tapa on opettaa paikallisille erityistaitoja ja korostaa oma-aloitteisuuden ja kovan työnteon merkitystä.

Äänestä

On mahdollista, että Trump matkustaa myös Tegucigalpaan tapaamaan Hakkaraista ja neuvottelemaan metsien hoidosta Usassa, jotta mm. metsäpalot Yellowstonessa voidaan estää Hakkarainen- menetelmällä. Pelkona on Australian kaltaisten metsäpalojen ja pensaspalojen vaara USA:ssa

Äänestä

Muutos on tapahtunut Ennen oli toisin. Sosdemit kaatoivat korruptiorahaa Nicaraguan diktatuurisuvulle Ortega Suomen

budjetista miljoonia vuosttian, kaatajan toimi kansanedustaja Pertti Paasio, pappapaasion poika, sosdem. Rahoilla

kehitysmaiden palvelukeskuksen seikkalilijat kävivät panemassa lehtolapsia Managuassa pääkaupungissa ja ryyppäämässä ja
hummaamassa

Äänestä

Kotouttamisen epäonnistuttua surkeasti myös oman maan kansalaiset alkavat tuntea olevansa vieraita omassa maassaan https://www.suomenuutiset.fi/aari-islamin-haaste-on-todellinen/ Teos osoittaa konkreettisesti, mitä tapahtuu Euroopan ”menetetyillä alueilla”, joiksi kirjoittaja kutsuu ”no-go-alueita”. Hän perustelee hyvin termin, jota on valinnut käyttää virallisemman ”haavoittuvat alueet”-termin sijaan. Kansankodin maahanmuuttajalähiön elämänmeno osoittaa islamin suuret haasteet kotoutua vapaamieliseen Pohjolaan. Storhaugin mukaan islam ei integroidu, koska se ei halua integroitua. Imaamijohtoiset muslimiyhteisöt eristävät toisensa länsimaisesta yhteisöstä, joskin yksittäinen, verkostonsa kontrollista vapaa muslimi on toki asia erikseen. Ja mihin islam edes integroituisi, kun Eurooppa ei herää puolustamaan oman sivistyksenä perusarvoja ja estä sharia-lain rantautumista omalle maaperälleen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja kuvankaunis nainen. Onnea nuorelleparille. Ja kaikkea hyvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu