Mikä merkitys maailman iällä?

Anonyymi

Monesti ihmetellään, miksi luomisoppiselle on tärkeää puolustaa maailman kuuden tuhannen vuoden näkemystä.

Minulle se on ennustettu aikajana.

Juutalaisuudessa maailman luominen on tapahtunut alle kuusi tuhatta vuotta sitten. Raamatullinen kristinusko näkee kuuden tuhannen vuoden takaisen Genesis-viikon.
Raamatun sukuluettelot on aikamäärityksen peruste. Hieman erilaisia tuloksia on saatu. Ussherin laskutulos osoitti kuuden tuhannen täyttymisvuodeksi 1988. Saarnivaaran yksilöllinen tulos oli jotain seitsemäntuhatta vuotta.

"Herralle yksi päivän on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä"(Piet.).

Viikonpäiviä luomistyössä oli KUUSI.(Tämä viikko oli n. kuusi tuhatta vuotta sitten).

Melkoisen luontevaa on silloin, että tuo KUUSI kirkastaa tulevien tuhatvuotiskausien määrän. Samalla se profetoi myös viimeisen tuhannen vuoden jakson - ennen ajallisuuden kokonaista lakkaamista. Seitsemän on jumalallisen täydellisyyden luku. Milleniumin kurottua umpeen täydellisyys toteutuu. Iankaikkinen olotila Pyhien paratiisissa ja kadotettujen loputtomassa yksinäisyydessä (jumalattomassa toivottomuudessa!) alkaa. Näissä laskelmallisissa seikoissa - kun niitä tärkeäksi korostetaan - avautuu ja täsmentyy raamatullinen kokonaiskuva Jumalan suunnitelmasta.

Sateenkaaren oikea merkitys on tuolloin takuulla palautunut ihmisten mieliin.

19

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kretut kuvittelevat, että evoluutioteorian tarkoituksena oli kumota luominen ja Jumala. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa.

      Yhtä lailla he kuvittelevat, että jos maailma todistetaan tai "todistetaan" 6023 vuotta vanhaksi, sillä kumotaan evoluutioteoria. Tämäkään ei tietenkään pidä paikkaansa.

      Kreationismin pääsisältönä on joka tapauksessa kuvittelu ja jokainen kreationisti kuvittelee eri tavoin. Siksi mitään yhtenäistä kreationismia ei ole olemassakaan.

      • Anonyymi

        Oletko .....
        Raamattu ei kerro maapallon iästä yhtään mitään, sillä se kiertoon vain sen minkä on helppoa tarkistaa eli ihmisen olemassaolon ajan.

        Moni hämmästyy jo sitäkin että Jeesuksen aikana Suomessa oli tuskin parituhatta lappalaista.


      • Anonyymi

        Oletko .....
        Raamattu ei kerro maapallon iästä yhtään mitään, sillä se kiertoon vain sen minkä on helppoa tarkistaa eli ihmisen olemassaolon ajan.

        Moni hämmästyy jo sitäkin että Jeesuksen aikana Suomessa oli tuskin parituhatta lappalaista.


      • Anonyymi

        Oletko .....
        Raamattu ei kerro maapallon iästä yhtään mitään, sillä se kiertoon vain sen minkä on helppoa tarkistaa eli ihmisen olemassaolon ajan.

        Moni hämmästyy jo sitäkin että Jeesuksen aikana Suomessa oli tuskin parituhatta lappalaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko .....
        Raamattu ei kerro maapallon iästä yhtään mitään, sillä se kiertoon vain sen minkä on helppoa tarkistaa eli ihmisen olemassaolon ajan.

        Moni hämmästyy jo sitäkin että Jeesuksen aikana Suomessa oli tuskin parituhatta lappalaista.

        Eikä yhtään homoa. Eili miten se niin meni historiassa että homoja tuli vasta nyt?


      • Kreationismin suurin saavutus on uskonnon nolaaminen, tämmöttii tuubaa suoraan keskiajalta vuonna 2020. Eikö uskonnollisilla järjestöillä todellaan ole muuta missiota kuin itsestään idiootin tekeminen?


    • "Herralle yksi päivän on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä"(Piet.).

      Tämä Pietarinkirjassa mainittu lause ei liity luomiseen.

      "Viikonpäiviä luomistyössä oli KUUSI.(Tämä viikko oli n. kuusi tuhatta vuotta sitten)."

      Luomiskertomuksessa eri luomispäivien välillä on mainita "ilta" ja "aamu".
      Ilta ja aamu ovat 24 tunnin välein eikä 1000 vuoden välein.
      Kun Jumala myöhemmin, antaessaan 10 käskyä Moosekselle, antoi myös käskyn sapatin noudattamisesta, Hän samalla antoi ihmiselle mallin 7-päiväisestä viikosta, rinnastaen sen luomispäiviin. Jos luomispäivät olisi 1000 vuoden pituisia, tulisi meidän nykyisten viikkopäivienkin olla 1000 vuoden pituisia. Meidän tulisi tehdä työtä 6000 päivää ja vasta sen jälkeen olisi 1000 vuotta kestävä lepopäivä.
      Saman logiikan mukaan, kun Jeesus kuoli ja haudattiin, Hän olisi ollut haudassa yli 2000 vuotta ja kolmantena "päivänä" eli seuraavanan vuosituhannen aikana Hän olisi noussut kuolleista.

      • Anonyymi

        Minulla ei ole mielessäni - eikä tekstissäni - mitään tuhannen vuoden pituisia luomispäiviä.
        Luomispäivät olivat 24-tuntisia. Luomisviikko kuuden päivän - kuuden 24-tuntisen- mittainen aikajono.



        Kuusi luomisen päivää heijastaa - luomisen päättymisen hetkestä - tulevaisuuteen näkymän
        kuusituhantisesta historian jaksosta - joka sitten päättyy milleniumiin.


      • Unohdat, että tuo kaikki on vain satua.


      • Anonyymi

        Mark, muistathan kaksi asiaa:

        Olet itse sanonut, että Raamattu ei suoraan kerro maailmankaikkeuden ikää eikä sitä voi päätellä Raamatusta.

        Piista Ussherin laskelma maailman 6023 vuoden iästä perustuu osittain Raamatun ulkopuolisiin lähteisiin Raamatussa olevien mainintojen puutteiden ja ristiriitojen vuoksi. Tämän Ussher lausui itse ja piispana hän oli varmasti pätevämpi teologi kuin sinä. Lisäksi hän huomautti, että toisella tavoin laskettaessa saadaan noin 1500 vuotta pitempi tulos.

        Miksi siis sinäkään uskot, että maailma on noin 6000 vuotta vanha? Mitä syytä sinulla on uskoa katolilaisen eli kannaltasi vääräuskoisen piispan laskelmiin?


      • "Luomiskertomuksessa eri luomispäivien välillä on mainita "ilta" ja "aamu".
        Ilta ja aamu ovat 24 tunnin välein..."

        Mites, kun tullaan 7.päivään? Sanotaan, että tuli "aamu"...mutta missä ilta? Mikäli kannattaa luomiskertomuksen kirjaimellisuutta, tämä aiheuttaa ongelman. Itse olen symbolisella kannalla. Millä asialla voi olla alku, mutta ei loppua? Mun mielestä ihmisen aloittaessa ikuisuutensa tämän maanpäällisen elämän jälkeen.


      • Anonyymi
        saiklou88 kirjoitti:

        "Luomiskertomuksessa eri luomispäivien välillä on mainita "ilta" ja "aamu".
        Ilta ja aamu ovat 24 tunnin välein..."

        Mites, kun tullaan 7.päivään? Sanotaan, että tuli "aamu"...mutta missä ilta? Mikäli kannattaa luomiskertomuksen kirjaimellisuutta, tämä aiheuttaa ongelman. Itse olen symbolisella kannalla. Millä asialla voi olla alku, mutta ei loppua? Mun mielestä ihmisen aloittaessa ikuisuutensa tämän maanpäällisen elämän jälkeen.

        Symbolinen kanta on vielä ok. Raamattu voi antaa hyviä ohjeita elämään ja olla parempi henkilö, mutta kun mennään kirjaimellisuuteen, niin ollaan pahasti realimaailman ulkopuolella. Varsinkin jos se menee 6000 vuoden ikäiseen universumiin tai jopa litteään maahan jossa kielletään jopa avaruuden ja painovoiman olemassolo.

        Itse en usko elämään kuoleman jälkeen, mutta minulla ei ole mitään sen uskomista tai muiden vastaavien kuten uudelleen syntymistä vastaan, jos se helpottaa oloa. Ainakaan niin kauan kun sitä ei yritetä väkisin tunkea minulle, varsinkaan pelolla.

        Mark5 on täydellinen esimerkki miten kristinusko voi mennä peileen. Hän onneksi edustaa todella pientä vähemmistöä, joka on kuihtumassa pois.


    • Anonyymi

      Tää on aina yhtä huvittavaa kun kretut yrittävät tunkata luomistaan yhtäaikaa Ussherin kännipäissään tekemään laskelmaan ja reaalimaailmaan.

      • Anonyymi

        Minusta se vasta huvittavaa on että evouskoiset luovat täysin reaalititeenvastaisesti absoluuttisesta tyhjyydestä kosmoksen ja uskottelevat itselleen että heidän homoutensa on muka luonnollista.


    • Anonyymi

      Niin on kaikella aikansa auringon alla, ja niin on myös kaikilla päätöksillä ollut aikansa, sen määrä ajan.

      • Anonyymi

        Hyvin kirjoitettu!


    • Anonyymi

      Eivät oppineet teologit 6- päivätykseen usko sillä he tietävät varsin hyvin sen että Raamattu puhui tuossa kuvauksellisista päivistä joiden pituutta ei sanota.

      Hihulihellrimieliset taas sanovat ihan että toki kaikkivaltias olisi voinut luoda kaiken vaikkapa sekunnissa. He ovat ihan yhtä uskovaisia kuin evouskovat uskoessaan sokeasti puuttuviin lenkkeihinsä ja iäti löytämättömiin apinaihmisiin.

    • Anonyymi

      Eivät oppineet teologit 6- päivätykseen usko sillä he tietävät varsin hyvin sen että Raamattu puhui tuossa kuvauksellisista päivistä joiden pituutta ei sanota.

      Hihulihellrimieliset taas sanovat ihan että toki kaikkivaltias olisi voinut luoda kaiken vaikkapa sekunnissa. He ovat ihan yhtä uskovaisia kuin evouskovat uskoessaan sokeasti puuttuviin lenkkeihinsä ja iäti löytämättömiin apinaihmisiin.

    • Anonyymi

      Perisynti opin tähden. Jos ei ole perisyntiä ja syntiä niin ei ole paljon syy-seuraus suhteelle pohjaa. Ja raamattu perustuu jonkin verran syy-seuraussuhteen pohdiskeluun.
      Ei ole kuitenkaan mitään uutta auringon alla. Ja kaikki toistaa itseään. Jos joku keksii Hitlerin teon tapaisen teon niin se tulee toistumaan aika ajoin sekä menneisyydessä että myös tulevaisuudessa. Mitä on ennen ollut sitä tulee vastaisuudesssakin olemaan. Tämän päätteli viisain Kuningas Salomo ja esim. Intian veeda tiede on suurin piirtein samoilla linjoilla.
      Ihan hyvä on jos maailma todella luotiin 4220 eKr ja sillä olisi siis alku. Ja vielä sekin, että aurinko luotiin vasta neljäntenä päivänä. Niin jää kolme päivää paikaksi ja ajaksi, jossa ei tarvitse olla syntiä, kuolemaa eikä kaiken synnin toistumista aika ajoin samanlaisina.

      Eräs pohdiskelija selitti tätä asiaa vähän vuosia sitten tällä foorumilla. Se on puhtaan tieteen logiikan kannalta edullista uskoa LUOMISKERTOMUS. Jos mennään laittamaan että alussa luotiin aurinko niin siinä tapauksessa ei ole olemassa yhtäkään synnitöntä ja hirmutekojen täyttämää aikaa ja paikkaa koko kaikkeudessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3070
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1747
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1607
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      88
      1431
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1427
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1333
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1179
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1093
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      339
      930
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      918
    Aihe