Miettikää nyt tätäkin asiaa Oulu,

Anonyymi

Miettikää nyt tätäkin asiaa Oulu, Suomeen tulee kouluttamattomia ihmisiä.. Ei ole hyvä asia meille kenellekään..
 Suomen työttömyysturvasta 20,9 prosenttia meni Suomessa oleskeleville muun maan kansalaisille (tiedot ovat vuodelta 2018). Tätä osuutta voi pitää suurena, sillä ulkomaiden kansalaisten osuus oli 4,7 prosenttia koko väestöstä.Kela maksoi työttömyysturvaa 411 miljoonaa euroa, toimeentulotukea 118 miljoonaa euroa ja asumistukea 161 miljoonaa euroa eli yhteensä 690 miljoonaa euroa Suomessa asuville ulkomaiden kansalaisille. Valtaosan saivat Irakin, Viron, Venäjän, Somalian ja Afganistanin kansalaiset. Suuri osa sosiaaliturvasta menee EU:n ulkopuolisista maista tulleille maahanmuuttajille, aloitteessa todetaan.

141

680

    Vastaukset

    • Jo on fasistilla jutut.

      • Voi umpikuuro ja kaiken lisäksi myö sokea.

      • ...maksetaan verovaroista kielikurssitkin...

      • Etkö ymmärrä tai halua ymmärtää totuutta. Miten nuo luvut kertomalla on fasisti. Mulla ei oo maahanmuuttajia kohtaan mitään mutta sinunlaisesi ovat tämän rahanjakotouhun takia mustalla listalla. Pakottaakaa töihin se porukkaa ja lopettakaa hyysääminen. Olin Ruandassa työkeikalla ja sielläki hirveä hinku eurooppaan ja suomeen. Muutama on sitten tullutkin mutta he kaikki ovat töissä täällä . Ovat ollet aktivisia ja hakeutuneet töihin. Eivät makoile hyysäreitten passatavana.

      • Joo, Ja puhuu vieläpä totta. Faktaa on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, Ja puhuu vieläpä totta. Faktaa on.

        Linkki on alhaalla.

      • Mitkä jutut. Totta kaikki sanat.

      • Ja puhuu totta. Tilastot on faktaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ...maksetaan verovaroista kielikurssitkin...

        Ja kun ei kielikurssillakaan mitään opita, niin verovaroilla tilataan tulkki toisesta kaupungista, että vieraslajinen pääsee autokouluun. Ja tottakai kortin saa, vaikka mitään muuta ei opikaan. Ja taas Kela verovaroilla ostaa vieraslajiselle auton. Näitä uuden näköisiä autoja ainakin kauppojen parkkipaikoilla näkee.
        Vaan koetapas kantasuomalainen päästä näille vieraslajien ansioille, niin ei siinä paina Perustuslaen yhdenvertaisuuslauseke yhtään mitään. Jos Perustuslakiin viittaat, käy niinkuin eräälle Markolle 8.5.2020 eduskuntatalon portailla: Käytti perustuslakiin kirjattua oikeuttaan ja vaati yksityishenkilönä ja Suomen kansalaisena maahan perustuslakituomioistuinta. Seuraukslla, että poliiseiksi pukeutunut rikollisjoukko julkisesti pahoinpiteli hänet, kidutti sähköisellä kidutuslaitteella, muilutti pois ja sakotti. Julkisen videon mukaan samaan pääsi mukaan sattumalta paikalle osunut naishnekilökin, mahdollisesti muitakin.
        Näin meillä maailman onnellisimmassa maassa!

      • Miten niin.? Kerro lisää.?

      • joko olet lukenut jutun.?

      • Rahzimi nyt vahva hänessä

    • näillä se suomi alasaetaan syötäminen ei oo koskaan tuottanut mitään niinkuin ei nytkään, paremminkin häirintää ja uhkailuja kanttiksille
      -oulusta alkaa helvete

      • kantiksia kohtaan on julmaa rasismia oolusa

    • Suvakkia näyttää vituttavan,no persut kyllä ensvaalienjälkeen korjaa tuonkin korvaus asian ja laittaa musut kotimaihinsa töihin...heh heh

      • se on totta, että m*suongelma häviäisi viikossa, kun vain tuet katkaistaisiin heiltä

    • onnenonkijat ja vaatijat on taas marssilla suomeakohti ja tyjäys mielin, kaiken syövät mitä irti lohkee ja tuhuraavat vielä päälle paikkamme

      • joo
        ja puuro ei kelpaa :D
        marssivat mielenosoituksellisesti
        kun saivat puuroa ilmaiseksi :D

        kantis kiittää ja kumartaa,
        jos joku tarjoaa aamupuurot ilmaiseksi, voi jeesus

      • Anonyymi kirjoitti:

        joo
        ja puuro ei kelpaa :D
        marssivat mielenosoituksellisesti
        kun saivat puuroa ilmaiseksi :D

        kantis kiittää ja kumartaa,
        jos joku tarjoaa aamupuurot ilmaiseksi, voi jeesus

        ne ei usko jeesukseen muuten kuin yhtenä profeettana

    • Kyllä jos katsoo mitä näiden kotimaissa on tapahtunut, niin miten sitten täällä käy uudessa yrityksessä? No mutta eipä se kannata suomalaisen duunarin miettiä mitä valtio verorahoilla tekee, vaan ennemmin keskittyä omaan elämäänsä. Ei nämäkään asiat niin yksinkertaisia ja mustavalkoisia ole että ne tämmöisissä lyhyissä foorumiavauksissa avautuisi koko totuuden valossaan.

      • hp
        hv

    • Oulu saanut kivan videon tiktokkiin. Näyttää samalta ku se ylen kilistele avaimia video. Mummot tanssii suu viivana.

      • linkki ?

    • Onnex pressa uskaltaa olla oikeilla linjoilla!

    • Miksi meillä on SA-INT??????

      • Siksi että pojista tulee miehiä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siksi että pojista tulee miehiä?

        Hys, ei noin saa sanoa, koska sotii tasa arvolakia vastaan. Pojista tulee varushenkilöitä ja tytöistä tulee varushenkilöitä...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siksi että pojista tulee miehiä?

        Jokainen intin käynyt tietää että tuo on paskaluuloa mitö kirjoitit.

      • SIKSI että nykyään siellä koulutetaan myös vieraan vallan edustajia, mutta komennetaan sentään m*ös*lö*mi*parta ajamaan pois, voi hyvää päivää, salaisia tietoja luovutetaan näille tunkeutujille prkl aivan suosiolla stana, voi maamme "puolustus"voimat HELVETTI !!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hys, ei noin saa sanoa, koska sotii tasa arvolakia vastaan. Pojista tulee varushenkilöitä ja tytöistä tulee varushenkilöitä...

        Vai pitääkö sanoa nuorista miesoletetuista ja naisoletetuista ? ; -D

      • siksi että kapiaiset saavat viinaa kerholla

    • Kyllä sitä rahaa tuntuu olevan Suomella.. otetaan velaks ja tehdään sitten kaikkia leikkauksia. Veronkorotukset Ja korona päälle vielä..

    • Ei ole oikein loogista juttua. Saisiko lähteet juttuun? Mahanmuuttajat saavat Kelan työttömyysetuutta, joka on todella pieni. Siksi joutuvat hakemaan muitakin tukia. Suomalainen työtön käy suhteilla töissä 10 kuukautta, ja on taas 500 päivää ansiosidonnaisella. Tai sitten tippuu työmarkkinatuelle ja saa kaikki muutkin tuet.

      • Onko 5833,30 euroa kuukaudessa mielestäsi pieni? Ja veroahan tuosta ei mene.
        Näin saivat virallisen tilaston mukaan jo v 2016. Lienee nyt jo enemmän. Kokonaiskustannus 15,6 miljardia vuodessa, mutta ei kerrottu minkä vuoden tilaston mukaan.
        Taitaa sinulla olla vähän suuremmat tulot, kun noita pieniksi sanot. Tai sitten kuulut siihen sukupuolestaan epävarmaan punavihreään kulttuurimarksistien joukkioon yhdessä Suomen nykyisten ministerien kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko 5833,30 euroa kuukaudessa mielestäsi pieni? Ja veroahan tuosta ei mene.

        Ei ne sitä käteen saa. Tuossa summassa on kaikki tuet ja palvelut verollisine hintoineen mukana. Ihan saman verran maksaa joku lesta per nuppi, olipa kyseessä lapsi tai synnytyskone. Ukot heissä maksaa jonkun verran verojakin, mutta eukko ja kakarat ovat yhteiskunnan riistopuolella. Ukko lykkii vaan aina vahinkoa yhteiskuntaan.

      • Sinulla on vanhentunutta tietoa. Töissä ei tarvi olla kuin 26 viikkoa, ansiosidonnaista maksetaan max 400 päivää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on vanhentunutta tietoa. Töissä ei tarvi olla kuin 26 viikkoa, ansiosidonnaista maksetaan max 400 päivää.

        Palkkatuella pitää olla pidempään. Miksi muuten palkkatuella ollessa työssäoloehto täyttyy hitaammin?

      • hp
        hv
        sossuko olet ammatiltas?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko 5833,30 euroa kuukaudessa mielestäsi pieni? Ja veroahan tuosta ei mene.
        Näin saivat virallisen tilaston mukaan jo v 2016. Lienee nyt jo enemmän. Kokonaiskustannus 15,6 miljardia vuodessa, mutta ei kerrottu minkä vuoden tilaston mukaan.
        Taitaa sinulla olla vähän suuremmat tulot, kun noita pieniksi sanot. Tai sitten kuulut siihen sukupuolestaan epävarmaan punavihreään kulttuurimarksistien joukkioon yhdessä Suomen nykyisten ministerien kanssa.

        Audeilla ja Bemareilla ajelevat - uusilla sellaisilla :O

      • Anonyymi kirjoitti:

        Audeilla ja Bemareilla ajelevat - uusilla sellaisilla :O

        Ne tekee töitä ja tienaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne tekee töitä ja tienaa.

        :D :D :D oliskos siulla muita helvetin hyviä VITSEJÄ???!!!!

      • Syövät lapsemme ja vanhuksien rahoja. Nyt ovat työttöminä Suomessa..

      • Kristillisten puheenjohtajan esitys on järkevä. Jos ei osaa riittävästi suomea, niin vaikea on työllistyä. Sama pätee kaikkialla maailmassa. Jos osaat maan kieltä, niin kyllä niitä töitä halukkaille löytyy. Osa näistä mamuista on suorastaan viidakosta tuolleita - ei minkäänlaista koulutusta taustalla - toisilla ei edes peruskoulua ja meidän suomalaisten pitäisi tällaiset mamut täällä ensin kouluttaa ja kaikilla mahdollissilla sosiaalituilla tukea. Kestämätön asetelma!

        Osa mamuista ei ole edes kiinnostunut työn teosta, vaan maamme liian löysästä sosiaalituista, joista on maailmalle tietoa tihkunut. Kaikenkirjavaa porukkaa tänne onkin rantautunut.

        Huomattavaa on, että 37% seksuaalirikoksista on mamujen tekemiä. Seksuaalirikokset lisääntyivät huomattavasti, kun syyskuussa 2015 kokonaiset 35.000 mamua rantautui Suomeen. Enemmistö oli nuoria miehiä ja partaa kasvavia "alaikäisiä."

        Koronan takia Suomi velkaantuu ennätysvauhtia, emme halua ja tarvitse lisää yhteiskuntaa rasittavia mamuja, jotka tänne hakeutuvat paremman elämän perässä. Suomi ei huolehdi edes kunnolla vanhuksistaan. Miksi pitäisi elättää perusteettomasti "pakolaisia,, jotka eivät sitä todellisuudessa ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Syövät lapsemme ja vanhuksien rahoja. Nyt ovat työttöminä Suomessa..

        vanhus pulittaa omasta pussistaan yli 3000 e/kk hoivakotiin ja kerran viikossa kylvetetään ja vaihdetaan vaippa :/

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kristillisten puheenjohtajan esitys on järkevä. Jos ei osaa riittävästi suomea, niin vaikea on työllistyä. Sama pätee kaikkialla maailmassa. Jos osaat maan kieltä, niin kyllä niitä töitä halukkaille löytyy. Osa näistä mamuista on suorastaan viidakosta tuolleita - ei minkäänlaista koulutusta taustalla - toisilla ei edes peruskoulua ja meidän suomalaisten pitäisi tällaiset mamut täällä ensin kouluttaa ja kaikilla mahdollissilla sosiaalituilla tukea. Kestämätön asetelma!

        Osa mamuista ei ole edes kiinnostunut työn teosta, vaan maamme liian löysästä sosiaalituista, joista on maailmalle tietoa tihkunut. Kaikenkirjavaa porukkaa tänne onkin rantautunut.

        Huomattavaa on, että 37% seksuaalirikoksista on mamujen tekemiä. Seksuaalirikokset lisääntyivät huomattavasti, kun syyskuussa 2015 kokonaiset 35.000 mamua rantautui Suomeen. Enemmistö oli nuoria miehiä ja partaa kasvavia "alaikäisiä."

        Koronan takia Suomi velkaantuu ennätysvauhtia, emme halua ja tarvitse lisää yhteiskuntaa rasittavia mamuja, jotka tänne hakeutuvat paremman elämän perässä. Suomi ei huolehdi edes kunnolla vanhuksistaan. Miksi pitäisi elättää perusteettomasti "pakolaisia,, jotka eivät sitä todellisuudessa ole.

        vanhuksilla on oikeasti nälkä hoitopaikoissaan

        vaippojen määrä on rajoitettu - ihan oikeasti, hei !!!
        oli vaippa märkä tai skeidassa, niin sitä ei saa vaihtaa kuin kerran vrk:ssa :/

        vanhukset ovat hyvin yksinäisiä hoitopaikoissaan, koska hoitajia on liian vähän

        vanhukset eivät saa riittävästi kipulääkettä hoitopaikoissaan

        vanhukset eivät saa riittävästi juomaa/nesteytystä hoitopaikoissaan

        HE JÄLLEENRAKENSIVAT TÄMÄN MAAN !!!

        Vanhukset viruu kusessa ja oaskavaipoissa ihan siksi, kun niitä pidetään hengissä keinotekoisesti lääkkeillä. Syyllinen on siis lääketeollisuus ja ahneet lääkärit. Maahanmuutajat kyllä tekee toitä kun niille töitä annetaan. Miten lestat?

    • Korona maksaa niin paljon että jostain vois vähentää.

      • Eläkeläisiltä pitäis vähentää. Eli 2000€ eläkekatoksi. Yli menevä osa takavarikoidaan valtiolle yhteiskunnan eheyttämiseen.

    • Kyllä enemmän koulutetut on pitkäaikaistyöttömiä ja kykenemättömiä oppimaan uutta työnkuvaa.

      • Siis korkeasti koulutettu ei opi uutta. Ja tyhmä oppii aina uutta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis korkeasti koulutettu ei opi uutta. Ja tyhmä oppii aina uutta.

        Korkeasti koulutettu on tyhmä joka on itsensä tyhmäksi lukenut. Ei niistä ole mihinkään. Moni niistä kiertää rinkiä Peltolassa tai jossakin hoitolaitoksessa.

        Kyllä lukemalla ei viisastu, vaan päin vastoin. Lukenut ei ole viisas, vaan opetettu toisten ajatuksia jakamaan. Maailmalla tehdään menetystä ilman mitään kouluja.

        Jokainen voisi kouluja käydä ja lukea ja tenttiä lukemaansa, mutta Kuka sitten ajattelisi ihan itse?

        Korkeakoulutettu ei halua niin sanotusti sivan kassalle töihin. Vaan omiin 6800e töihin.

        Entäpä sitten sellainen joka on ikänsä tehnyt mitä vain töitä ja ajatellut itse ja menee vanhana opiskelemaan, niin tyhmentyykö sekin? On myös tyhmää ajatella kaikkea uusiksi itse jos joltakin voi oppia. Sekin vaatii tiettyä nöyryyttä, että kykenee oppia jotain parempaa entisen tilalle.

        menetystä?????

        noh, menepä sitten ja lue ja tenti :D
        kirjoita sitten tänne, kun olet saanut tohtorin väitöskirjan tehtyä :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Korkeakoulutettu ei halua niin sanotusti sivan kassalle töihin. Vaan omiin 6800e töihin.

        Niin, mutta kun hänen oman alan töitä ei ole, niin sitten sinne Siwaan kassalle vaan. Ei voi opiskella itseään ulos työmarkkinoilta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Entäpä sitten sellainen joka on ikänsä tehnyt mitä vain töitä ja ajatellut itse ja menee vanhana opiskelemaan, niin tyhmentyykö sekin? On myös tyhmää ajatella kaikkea uusiksi itse jos joltakin voi oppia. Sekin vaatii tiettyä nöyryyttä, että kykenee oppia jotain parempaa entisen tilalle.

        Ei se tyhmene joka on ikänsä ensin tehnyt käytännön töitä, mutta missä niitä on? Lukio lähtökohtaisesti tyhmentää. Tekee ihmisestä jotenkin omaan ajatteluun kykenemättömän ja aran.

      • Anonyymi kirjoitti:

        noh, menepä sitten ja lue ja tenti :D
        kirjoita sitten tänne, kun olet saanut tohtorin väitöskirjan tehtyä :D

        Miksi ihmeessä pitäisi väitellä tohtoriksi ihan vain imagosyistä, kuten nämä heikkoitsetuntoiset tekee? Jokainen siihen kyllä pysyyy. Tutkitusti Suomessa moni vajaaälyinenkin on on maisteri, mutta moniko vajaaälyinen on vaikkapa autonasentaja tai timpuri? Vajakkeja on myöskin maalaistalon isäntinä ja emäntinä.

    • Kyllä niitä on ouluunkin saakka etelästä tullut

      • Rajan takaa tulleet. #Turvallisenmaanläpi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rajan takaa tulleet. #Turvallisenmaanläpi.

        Sipilän mukaan kaikki ruotsista tulleet olisi voinut poistaa suomesta.

    • Maahanmuuttajien pitkittyneen työttömyyden syynä on usein puutteellinen kielitaito. Suomalaisilla työmarkkinoilla tarvitaan kuitenkin pääsääntöisesti suomen tai ruotsin kielen osaamista, minkä vuoksi järjestelmän tulee kannustaa jokaista tänne tulijaa hankkimaan riittävän kielitaidon. Vuonna 2019 eduskunnan tarkastusvaliokunta totesi, että Suomen kotouttamispolitiikka ei nykyisellään toimi ja tilanteen korjaamiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja. Valiokunta piti hälytyttävänä sitä, että kotoutumiskoulutuksen tavoitekielitason saavutti vain vajaat 35 % koulutuksen päättäneistä. Valiokunnan mukaan velvoittavuutta tulee lisätä edellyttämällä kokeen suorittamista kotoutumiskoulutuksen kieliopinnoissa, lakialoitteessa todetaan.

      Lakialoitteessa muistutetaan, että maahanmuuttajien työttömyys on tiettyjen etnisten ryhmien kohdalla erittäin korkea huolimatta pitkästä maassa oleskelusta.

      • vajaat 35 % koulutuksen. Ei hyvää päivää.

      • Maahanmuuttajien työttömyyden syy onn kun suomen kieli on vaikea oppia. Suomalaiset eivät itse osaa kansainvälisiä kieliä ja ovat arkoja koulussa puhumaan peloteltuja. Suomalaiset myöskin asenteellisia maahanmuuttajiin. Ja päällimmäinen suu on se, kun meillä ei ole töitä! Suomalainen on kallis ja tehoton laiska, joka tekee sen että suomen kilpailukyky on heikkoa. Koululaitos eli lukiot ja yliopistot opettaa ja pelottelee ihmisistä tyhmiä hituroita.

        Kyllä se niin kuulkaa on!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Maahanmuuttajien työttömyyden syy onn kun suomen kieli on vaikea oppia. Suomalaiset eivät itse osaa kansainvälisiä kieliä ja ovat arkoja koulussa puhumaan peloteltuja. Suomalaiset myöskin asenteellisia maahanmuuttajiin. Ja päällimmäinen suu on se, kun meillä ei ole töitä! Suomalainen on kallis ja tehoton laiska, joka tekee sen että suomen kilpailukyky on heikkoa. Koululaitos eli lukiot ja yliopistot opettaa ja pelottelee ihmisistä tyhmiä hituroita.

        Kyllä se niin kuulkaa on!

        Ja suomen sijainti on huono!

        35% opi jotenkuten Suomen kielen. Ja maksaa taas hirveesti.

    • menkää pois

    • yhteensä 690 miljoonaa. Eikä nyt kannata sanoa että se ei ole keltään pois.. 🤗

      • Ei ole vanhuksilta pois, lapsilta pois, työttömiltä mielenterveypotilailta pois.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vanhuksilta pois, lapsilta pois, työttömiltä mielenterveypotilailta pois.

        Mutta siitä ei saa keskustella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta siitä ei saa keskustella.

        Pitää investoida tuottaviin ihmisiin .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitää investoida tuottaviin ihmisiin .

        Kyllä. Eikä ottaa turvapaikanhakijoita. Jos ne ei ole pärjänneet kotimaassa niin miten ne pärjäisivät täällä.?

    • Kouluttamaton on aina helppo kouluttaa tekemään työtä mitä on tarjolla. Koulutetuille ei ole töitä. Eivätkä hekään suomen kieltä helposti opi. Koulutettu eli lukenut ei opi käytännön töitä, joita on tarjolla, olipa kyse Sitten maahanmuuttajasta tai kantasuomalaisesta. Lestadiolaiset naiset ja lapset on ihan kuluerä yhteiskunnalle. Ja miehistäkin iso prosentti. Heidän takia tarvitaan työtä vieroksumattomia veronmaksajia maksamaan veroja. Mutta ei ole töitä ja suomen kieli on vaikea oppia. Pitäisi laittaa lestadiolaiset ja muut ikuiset taakat ojennukseen.

    • Tyhmiä ihmisiä.

      • Niitä nyt tulee. Rajat auki politiikalla.

    • Irakilaismiehen valekuolema: KRP:n tutkinta laajenee Ruotsiin ja Irakiin
      Tänään klo 17:28
      Törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennöksestä epäiltyjä on kuusi, joista osa on Ruotsissa ja Irakissa, kerrotaan Keskusrikospoliisista.
      Sivummalle ohjattu liputon henkilö alkoi vastustamaan fyysisesti tarkastajaa ja järjestyksenvalvojaa, jolloin hänet oli laskettu maahan ja raudoitettu järjestyksenvalvojan toimesta. Tässä yhteydessä henkilön puhelin tippui maahan vahingoittuen.

      Henkilön ollessa raudoitettuna maassa suuri joukko sivullisia ihmisiä lähestyi henkilöä, tarkastajaa ja järjestyksenvalvojaa kuvaten tilannetta puhelimilla sekä vedoten rasistiseen toimintaan tarkastajien ja järjestyksenvalvojan puolelta. Muut tarkastajat ja järjestyksenvalvojat olivat pyytäneet ja käskyttäneet ulkopuolisia ihmisiä siirtymään kauemmaksi työtovereidensa sekä liputtoman henkilön turvallisuuden vuoksi.
      Tummaihoisten tavat ja käytös.

      Vihamyrsky HSL:n niskaan: Tummaihoinen nuori raudoitettiin lipuntarkastuksessa

    • Pääministeri Marin lähti kesälomalle – Sijaiseksi rikoksista epäiltyjä ministereitä, kuten ulkoministeri Haavisto

      "Hoitaa meille miljardien velat ja vastuut, sitten onkin hyvä jäädä lomalle", sanotaan, kun perustuslakivaliokunnan ylitse EU-elvytyspaketissa kävellyt pääministeri Sanna Marin ilmoitti lähtevänsä lomalle. Pääministerin sijaisiksi tulee useita muista rikoksista epäiltyjä ja tuomittuja ministereitä.

      28.5.2020 17:12 ・
      Tytti Tuppurainen: ”Sellaista tilannetta ei synny, että me ottaisimme toisten olemassaolevia velkoja yhteisvastuullisesti maksettavaksi. Se ei käy.”

      Tytti Tuppurainen iloitsee nyt EU-miljoonista, kun maksetaan EU-miljardeja
      Julkaistu 24.07.2020 17:36,

      "100 miljoonan tuliaisten" kanssa matkannut eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sdp) kertoo iloitsevansa sovusta ja vahvasta EU:sta.

      Takki kääntyy päivittäin.

    • Eikö pohjoisessa lapsiakaan varkaat pysty kouluttamaan sitten? Vähän ennen vitutusta.

    • Ylikoulutettuja eniten työttömänä.

    • Tishko Ahmed, 23, on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

      • Laukkuun laitan tyynyliinat ja lakanat. Jokku laittaa koko pään.

      • Siis jonkun pää laukussa. Tervetuloa ja vapaat linjaa toivottu.? Mikä puolue. ?

    • Sokka irti.

    • Suomi24 sivuilla on ihan turha kirjottaa minkäänlaista "järkipuhetta " , mikään ei muutu , ainoastaan oma hermo mustuu.
      Olisko nettiadressi ainoa mikä saattas auttaa ?

    • Mitä muuten tekevät maassamme marokkolaiset, nigerialaiset, kenialaiset, egyptiläiset, tunisialaiset? höh häh metääh tä?

      • Ne tekevät töitä.. vihervasemmiston hallituksen mielestä.

    • sitä mitä vihervasemmisto haluaa sitä vihervasemmisto myös tulee saamaan.

    • Oulun käräjäoikeus antoi tuomion teinitytön törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 

      Nykyisin parikymppinen Abdullah Khamees Salman Al-Gburi sai törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kaksi vuotta ja kuusi kuukautta vankeutta.

    • Suomes tää on vasta alkua..oottakaaha jokuvuos ni pidoot paranee...ruottis tehään tällähetkel ruumiita oikeen urakalla...viimeks päiväkodin pihalla ammuskeltiin...ja ketkä näitä tekee...suomi kohta samas jamas ja vihervademmisto on innoissaan

      • kyllä.

      • Miksi Ruotsi ei onnistunut estämään väkivaltaisia mellakoita? Tutkija varoittaa myös Suomea taustalla kytevästä ilmiöstä

        Myös Suomessa pitää tutkijan mukaan olla hereillä. meillä nukutaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Ruotsi ei onnistunut estämään väkivaltaisia mellakoita? Tutkija varoittaa myös Suomea taustalla kytevästä ilmiöstä

        Myös Suomessa pitää tutkijan mukaan olla hereillä. meillä nukutaan.

        vihervasemmiston mielestä meillä mitään ongelmaa ole.

    • meillä oulussa on kaikki hyvin.

      • Kulttuurin määritelmiä

        Voidaan ajatella, että kulttuuri on suurin piirtein sama asia kuin elämäntapa.Tämän ajattelutavan mukaan kulttuuriin kuuluvat kaikki ne asiat, joita ihmiset ja kansat ovat historiansa aikana oppineet tekemään, arvostamaan, joihin he ovat oppineet uskomaan ja joista he ovat oppineet nauttimaan. Kulttuuriset piirteet ovat opittu, ei periytyvä asia.Kulttuuriin kuuluvat esimerkiksi taide ja kirjallisuus ajattelun ja tuntemisen tavattoiminta tavat tai -mallit, esim. tunteiden näyttäminen tai kätkeminen, tai fyysisen etäisyyden säilyttäminen kanssaihmisiin, tavat tervehtiä tai syödäkehonkielielintavatperinteetyksilön perusoikeudet vakaumukset arvojärjestelmät. Jokainen yksilö kantaa mukanaan ajattelutapoja sekä tuntemisen ja mahdollisen toiminnan tapoja, jotka hän on oppinut elämänsä aikana. Oppimista tapahtuu varsinkin lapsuudessa.Kulttuurin muodostavat toisin sanoen tietyn instituution, organisaation, kansan tai ryhmän jaetut asenteet, arvot, uskomukset, toimintatavat, tavoitteet ja käytännöt. Kulttuuri on aina kollektiivinen, ei yksilöllinen ilmiö.Kulttuuri jaetaan ainakin osittain niiden ihmisten kanssa, jotka elävät tai elivät samassa sosiaalisessa ympäristössä, kuten samassa kaupunginosassa tai koulussa tai työpaikalla. Siellä kulttuuri juuri opittiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kulttuurin määritelmiä

        siinä on syytä miettiä syitä.?

    • ohisalo sanoi että kaikki turvapaikanhakemukset käsitellään. vihreät toivottaa tervetuloa.

    • Eiköhän se ole itsestään selvää että maahanmuttajista on aluksi kuluja. Silti Suomi tarvitsee maahanmuuttajia ja tulevaisuuden veronmaksajia, ei ole oikein loogista että samaan aikaan itketään eläkekassojen kerryttäjien ja veronmaksajien puutetta ja estetään tänne halukaan työvoiman tulo tai viimmeistään niiden tultua tehdään työhön sijoittuminen mahdollisimman vaikeaksi. Ja mitä vikaa on kouluttamattomissa työvoimana, ei kaikki voi olla eritysiasiantuntijoita ja johtajia. Kouluttamattoman voi kouluttaa tehtäviinsä, mutta koulutetulle pitää maksaa palkaa kouluvuosien ja opintolainan kattamiseksi ja vuosia kestäneen kuolutuksen päätteeksi marketin kassalle tai tuotantolinjalle työllistymnisen kynnys on korkea.

      • yhteensä 690 miljoonaa euroa vuodessa Suomessa asuville työttömille ulkomaiden kansalaisille. että viksua työllisyyspolitiikkaa vai.?

      • Anonyymi kirjoitti:

        yhteensä 690 miljoonaa euroa vuodessa Suomessa asuville työttömille ulkomaiden kansalaisille. että viksua työllisyyspolitiikkaa vai.?

        Ai jaa onko tuo paljon?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai jaa onko tuo paljon?

        niin jos kaikki henkilöt ovat 10 vuotta työttömänä ja sitten saavat jonkun halpatyöpaikan jolla ei elä. niin ei se minun mielestä kovin kannattavaa ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        niin jos kaikki henkilöt ovat 10 vuotta työttömänä ja sitten saavat jonkun halpatyöpaikan jolla ei elä. niin ei se minun mielestä kovin kannattavaa ole.

        ja nyt puhutaan ulkomaalaisista..

      • Anonyymi kirjoitti:

        niin jos kaikki henkilöt ovat 10 vuotta työttömänä ja sitten saavat jonkun halpatyöpaikan jolla ei elä. niin ei se minun mielestä kovin kannattavaa ole.

        Mitä muuta vikaa on halpatyöpaikassa kuin se, että se ei kantasuomalaiselle kelpaa, ja nuo tulokkaat on sitä tyyppiä, että eivät ole tottuneet siihen, että joku muu hoitaa heidän asiansa joten epäilen tuota 10 vuoden työttömyyttä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        yhteensä 690 miljoonaa euroa vuodessa Suomessa asuville työttömille ulkomaiden kansalaisille. että viksua työllisyyspolitiikkaa vai.?

        Kyllä nyt erehdyit, Esson baarissa oli asiasta puhetta taannoin ja se sumnma on 690 miljardia!!!

    • ei sitä oikein voi kyllä uskoa että Suomi maksaa näin paljon ulkomaalaisille työttömille. yhteensä 690 miljoonaa euroa per vuosi.
      vihervasemmisto sanoi että tulee korkeasti koulutettuja henkilöitä Suomeen töihin. ei niin ainakaan persut sanonut. 😃

      • kyllä se on uskottava. vihervasemmisto hallitus antaa rahaa. eikä yritä kitkeä sitä pois.

      • Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se on uskottava. vihervasemmisto hallitus antaa rahaa. eikä yritä kitkeä sitä pois.

        Niin kauan ei ole uskottavaa kun ei ole mitään viitettä mistä ko luku on repäisty.

      • Anonyymi kirjoitti:

        sama summa menee tänäkin vuonna.

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4f5c6447-ae85-4481-88ee-bba75cbcd255

        yhteensä 690 miljoonaa euroa Suomessa asuville ulkomaiden kansalaisille. Valtaosan saivat Irakin, Viron, Venäjän, Somalian ja Afganistanin kansalaiset. Suuri osa sosiaaliturvasta menee EU:n ulkopuolisista maista tulleille maahanmuuttajille, aloitteessa todetaan.

        sen hallitus "nykyhallitus on halukas maksamaan"

      • Anonyymi kirjoitti:

        yhteensä 690 miljoonaa euroa Suomessa asuville ulkomaiden kansalaisille. Valtaosan saivat Irakin, Viron, Venäjän, Somalian ja Afganistanin kansalaiset. Suuri osa sosiaaliturvasta menee EU:n ulkopuolisista maista tulleille maahanmuuttajille, aloitteessa todetaan.

        https://scontent-hel3-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/122745101_10208093566052683_1582960291357704408_o.jpg?_nc_cat=101&ccb=2&_nc_sid=8bfeb9&_nc_ohc=JFnyVUnFvvEAX-7rbZG&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=c754138f873a2706ca9dd9e799bc0bdd&oe=5FC44E13

        Jaan tämän uudestaan, koska nämäkään luvut eivät riitä, vaan lisäämme kehitysapua 50 000 000€ ottamalla velkaa.
        Suomen kehitysapu on n. 33€ / sekunti, myös silloin kun nukut.
        Voisimme lähettää 2000€ joka päivä 1400:lle vähävaraiselle. Viikossa 9800 hlö ja kuukaudessa jo 42 000 henkilöä saisi 2000€, se nostaisi monta kuopasta.
        Jokainen pienen kunnan päättäjä voi miettiä, mitä tekisit yhden vrk kehitysavulla 2.8 milj. €. Isommille vko 20 milj. €
        Käyttökohteita löytyisi, yhtenä esimerkkinä kouluruoka.
        Ei olisi tarvetta laskea, syödäänkö kouluissa hieman kalliimpaa lähiruokaa. Tämä lisäisi työtä ja veroja jne.
        https://um.fi/suomen-kehitysyhteistyon-maararahat
        https://www.suomenuutiset.fi/kolme-miljoonaa-euroa-joka…/

      • Sisäministeriö etsii keinoja, jotta laittomasti maassa olevat voisivat hakea oleskelulupaa – ministeri Ohisalo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sisäministeriö etsii keinoja, jotta laittomasti maassa olevat voisivat hakea oleskelulupaa – ministeri Ohisalo.

        https://scontent-hel3-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/122745101_10208093566052683_1582960291357704408_o.jpg?_nc_cat=101&ccb=2&_nc_sid=8bfeb9&_nc_ohc=JFnyVUnFvvEAX-7rbZG&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=c754138f873a2706ca9dd9e799bc0bdd&oe=5FC44E13

        Jaan tämän uudestaan, koska nämäkään luvut eivät riitä, vaan lisäämme kehitysapua 50 000 000€ ottamalla velkaa.
        Suomen kehitysapu on n. 33€ / sekunti, myös silloin kun nukut.
        Voisimme lähettää 2000€ joka päivä 1400:lle vähävaraiselle. Viikossa 9800 hlö ja kuukaudessa jo 42 000 henkilöä saisi 2000€, se nostaisi monta kuopasta.
        Jokainen pienen kunnan päättäjä voi miettiä, mitä tekisit yhden vrk kehitysavulla 2.8 milj. €. Isommille vko 20 milj. €
        Käyttökohteita löytyisi, yhtenä esimerkkinä kouluruoka.
        Ei olisi tarvetta laskea, syödäänkö kouluissa hieman kalliimpaa lähiruokaa. Tämä lisäisi työtä ja veroja jne.
        https://um.fi/suomen-kehitysyhteistyon-maararahat
        https://www.suomenuutiset.fi/kolme-miljoonaa-euroa-joka…/

      • Anonyymi kirjoitti:

        https://scontent-hel3-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/122745101_10208093566052683_1582960291357704408_o.jpg?_nc_cat=101&ccb=2&_nc_sid=8bfeb9&_nc_ohc=JFnyVUnFvvEAX-7rbZG&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=c754138f873a2706ca9dd9e799bc0bdd&oe=5FC44E13

        Jaan tämän uudestaan, koska nämäkään luvut eivät riitä, vaan lisäämme kehitysapua 50 000 000€ ottamalla velkaa.
        Suomen kehitysapu on n. 33€ / sekunti, myös silloin kun nukut.
        Voisimme lähettää 2000€ joka päivä 1400:lle vähävaraiselle. Viikossa 9800 hlö ja kuukaudessa jo 42 000 henkilöä saisi 2000€, se nostaisi monta kuopasta.
        Jokainen pienen kunnan päättäjä voi miettiä, mitä tekisit yhden vrk kehitysavulla 2.8 milj. €. Isommille vko 20 milj. €
        Käyttökohteita löytyisi, yhtenä esimerkkinä kouluruoka.
        Ei olisi tarvetta laskea, syödäänkö kouluissa hieman kalliimpaa lähiruokaa. Tämä lisäisi työtä ja veroja jne.
        https://um.fi/suomen-kehitysyhteistyon-maararahat
        https://www.suomenuutiset.fi/kolme-miljoonaa-euroa-joka…/

        Kouluruoka on uusavuttomia varten. Hankkikaa niitä lapsia sen verran että jaksatte ruokkia ja kasvattaa.
        Kehitysapu on sijoitus tulevaisuuteen. Kun saadaan ekologisemmin ja kustannustehokkaammin tuottamista varten infra kehitysmaihin, saadaan siellä tuotettua halvalla ja aekoöogisedi hyödykkeitä. Kaikki ovat tällöin voittajia. Lisäksi pakolaisvirrat saattavat jopa kääntyä ja Suomestakin mennään pakolaiseksi kehitysmaihin.

        Ja lisäys. Meillä ei ollut mikään ongelma laittaa lapsille eväät kouluun kun keittiön väki oli lakossa. Terveellistä, hyvää ja täyttävää ruokaa laitettiin evääksi. Kotiin tullessa ei ollut iso nälkä, kuten kouluruoan jälkeen on. Sen koulun vesivellin takia ei kannata suojatyöläisille maksaa. Omat eväät mukaan. Ikävä ettei monissa kodeissa osata uusavuttomuudesta johtuen laittaa edes ruokaa. Maahanmuuttajat on kyllä eteviä kokkeja!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kouluruoka on uusavuttomia varten. Hankkikaa niitä lapsia sen verran että jaksatte ruokkia ja kasvattaa.
        Kehitysapu on sijoitus tulevaisuuteen. Kun saadaan ekologisemmin ja kustannustehokkaammin tuottamista varten infra kehitysmaihin, saadaan siellä tuotettua halvalla ja aekoöogisedi hyödykkeitä. Kaikki ovat tällöin voittajia. Lisäksi pakolaisvirrat saattavat jopa kääntyä ja Suomestakin mennään pakolaiseksi kehitysmaihin.

        siis tä.? mitähän vihreät tästä mahtaa olla mieltä.

        "saadaan siellä tuotettua halvalla ja aekoöogisedi hyödykkeitä" että kulutus vaan kasvaa. vihreät ei tykkää. paluu 50 luvulle vihreät tykkää.

        Vihreät eikä suomen ääliöyhteiskunnan politiikka ei kuulu tähän mitenkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vihreät eikä suomen ääliöyhteiskunnan politiikka ei kuulu tähän mitenkään.

        selitäs vähän.?

      • Anonyymi kirjoitti:

        selitäs vähän.?

        Ei tuota tarvitse selittää. Asiaan ei politiikka kuulu millään tavalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuota tarvitse selittää. Asiaan ei politiikka kuulu millään tavalla.

        ai että ehdotat kuluttaamaan halpoja tuotteita.? kyllä vihreät siihen ottaa kantaa. ja kovalla kädellä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ai että ehdotat kuluttaamaan halpoja tuotteita.? kyllä vihreät siihen ottaa kantaa. ja kovalla kädellä.

        kovin on henkilö hiljaa.?

    • Kela maksoi työttömyysturvaa 690 miljoonaa euroa Suomessa asuville ulkomaiden kansalaiden ja Suomessa on korona sairaaloissa.

    • vaalit tulee

    • Euroopan unioni antoi 11.10.2019 Suomelle virallisen huomautuksen lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumista koskevan direktiivin puutteellisesta täytäntöönpanosta, eli käytännössä liian löperöstä suhtautumisesta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

      Toteutuessaan lakiuudistus siirtäisi vastuuta seksuaalirikoksen tekijältä 12-15-vuotiaalle uhrille – siis lapsille, joilla ei ole kykyä tehdä harkittuja päätöksiä, saatikka kantaa vastuuta seurauksista. Kyse on lapsista, joiden kehitys on keskeneräinen niin fyysisesti, psyykkisesti kuin emotionaalisesti. Lapsista, jotka ovat tämän vuoksi täysin alttiita muiden vaikutusvallalle.

      ”Oikeusministeriön työryhmä on laatinut lakiehdotuksen, joka lieventäisi 12-15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tuomioita. Mikäli uhrin ikä olisi tältä väliltä, arvioitaisiin hänen vapaaehtoisuus seksuaaliseen tekoon, mikä lieventäisi rikoksen rangaistavuutta.

    • täällä mitään.mietitä. suvakit antaa rahaa.

      • siis vihervasemmisto.😅😄😃🤣

    • Juu väsäsivät pikkasen kovemman lai noille seksuaalirikollisille,mut älähä mittää,pittää sitä seksuaali rikos lakii muutta ko muute joutusiva antaan mamuil parivuode tuomiot,mut ny ei tartte kultumunii laittaa.linna ko tehä uus laki

    • Ouluun tulee kouluttautumattomia ihmisiä maakunnista. Näinhän se on joka puolella.

      • Milloin afrikkaa on alettu kutsua;maakunnaksi?
        Ota lääkkeet ajallaan,muuten ei avohoidosta ole apua.

    • ohisalo sanoo että Suomi noudattaa ja kansainvälisiä sopimuksia niin tässä sen näkee kuinka kalliiksi se suomelle tulee.

    • Suomen sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) oli lauantaina Ylen Ykkösaamun vieraana. Ohisalo kiersi kysymyksen puheena olevien nuorten maahanmuuttajataustasta korostamalla, että ”tässä maailmanajassa” pitää puhua nuorten hyvinvoinnista eli siitä, miten meidän lapsilla ja nuorilla menee. Ohisalon mukaan ilmiön juurisyy on se, että ei ole päästy integroitumaan yhteiskuntaan kunnolla eikä ole opittu esimerkiksi kieltä.

      Ohisalo korosti ja viittasi samalla perussuomalaisiin, että oikeusvaltio Suomi ei voi kieltää ”tietyiltä ihmisryhmiltä” tulemista tähän yhteiskuntaan.

      – Pidän tätä erittäin populistisena ja vaarallisena, Ohisalo alleviivasi.

      Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilastot kertovat, miten ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuina monissa vakavissa rikoksissa, kuten ryöstöissä ja raiskauksissa, ja että heidän osuutensa monissa rikoksissa on kasvanut tasaisesti viimeisen 10 vuoden aikana.

      Suomeen on muodostunut erityisesti humanitäärisen maahanmuuton kautta kasvava joukko, joka ei syystä tai toisesta sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan. Suosittu tapa selittää tätä ongelmaa on puhua kotouttamisen epäonnistumisesta, mutta yhtä hyvin voidaan kysyä, onko kaikilla tänne tulijoilla edes edellytyksiä tai halua sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

      Moni tulija ei jaa edes suomalaisen yhteiskunnan yksinkertaisimpia pelisääntöjä, kuten sukupuolten välinen tasa-arvo tai lasten oikeudet. Törmäyskurssi on vääjäämätön. Se että kotoutumisen epäonnistumiseen haetaan helposti syytä suomalaisista eikä turvapaikanhakijoista, vain vaikeuttaa ratkaisun löytämistä.

      Suomen antelias sosiaaliturva ja liberaali turvapaikkapolitiikka muodostavat voimakkaan vetovoimatekijän. Suomeen on syntymässä uudenlainen vetovoimatekijä, kun hallitus etsii keinoja, miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle henkilölle voitaisiin myöntää oleskelulupa.

    • PAIKALLISET 17.11.2020 20:15

      Rivipoliisit kertovat aivan toisenlaisesta todellisuudesta kuin viralliset tiedotteet – Näin poliitikot kommentoivat jengiväkivaltaa

      Tavallisilta rivipoliiseilta kentältä paljon yhteydenottoja, joissa kerrotaan toisenlaisesta todellisuudesta kuin poliisin edustajat lausuvat julkisuuteen.

      – Mitä korkeammalla hierarkiassa nämä "puhuvat päät" ovat, sitä riippuvaisempia he ovat Ohisalon suosiosta,
      – Olen saanut yhteydenottoja poliiseilta vuosikausia, niin kauan kuin olen ollut kansanedustajana. Viesti on se, että ongelma pahenee tasaisesti maahanmuuton mukana ja ilmiöt ovat samantyyppisiä kuin muualla Euroopassa.
      – Ghettoutuminen alkaa taloyhtiötasolta, etenee siitä korttelitasolle ja edelleen kaupunginosatasolle,
      – Kotouttaminen on myös epäonnistunut täysin. Kun annetaan mahdollisuus elää tekemättä mitään, niin että tuet juoksee ja tulkkipalvelut pelaavat, niin eihän siinä ole tarvetta kotoutua

    • Olemme myöntäneet tilapäisiä oleskelulupia koronasta johtuvan maasta poistumisen mahdottomuuden vuoksi, jotta oleskelu ei ole muuttunut laittomaksi. Hakemuksia on tullut vireille elokuun loppuun mennessä noin 400, sanoo Koskipirtti.

      Koskipirtti arvioi, että loppuvuodesta hakemuksia tulee vireille vielä noin 100–200.

      Paperittomista koitui Helsingille viime vuonna yli 2 miljoonan euron lasku – Kaupunki: "Kustannusten seuranta on muuttunut"

    • Parempi että kouluttamattomia, nii heille löytyy ehkä joku työ jos ei Suomesta niin jostakin EU:sta.

    Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sedu Koskinen aikoo järjestää isot juhlat

      Näihin julkkiksiin ei näköjään päde mitkään lait tai korona tartu. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007637821.html Kyllä esim. taviksen ylioppilas
      62
      3415
    2. Vapaavuorelle tuli kiire - Kaikki yleisötilaisuudet kielletään, mutta mites juottolat?

      Pelimies Vapaavuoren loppupeli Helsingin johdossa meni kimuraiseksi koronakriisin vuoksi. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007637875.html "Vapaavuori
      Maailman menoa
      63
      1837