Kalevalan päivä 28.2. = karkauspäivä 2020.

SUOMEN LIPPU SALKOON! *Kalevalan päivä 28. helmikuuta on suomalaisen kulttuurin päivä. Elias Lönnrot kokosi Kalevalan. Kalevalaa kutsutaan Suomen kansalliseepokseksi. Kalevalan katsotaan kuuluvan koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön, maailmankirjallisuuteen. Kalevalan päivä on myös vakiintunut liputuspäivä."///

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/11/07/kalevalan-paiva-282

Kalevalan päivä 28. helmikuuta on suomalaisen kulttuurin päivä. Elias Lönnrot kokosi Kalevalan. Kalevalaa kutsutaan Suomen kansalliseepokseksi. Kalevalan katsotaan kuuluvan koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön, maailmankirjallisuuteen. Kalevalan päivä on myös vakiintunut liputuspäivä.

"Kamanat kohottukohot
lakin päästä laskematta,
kynnykset alentukohot
kengän kannan koskematta,
pihtipuolet välttyköhöt,
ovet ilman auetkohot
tullessa vävyn tupahan,
astuessa aimo miehen!"

Kalevala, yhdeskolmatta runo

Kalevalan synty
Kalevala perustuu 1800-luvulla koottuihin kansanrunoihin. Elias Lönnrot teki 1800-luvun alkupuolella lukuisia runonkeruumatkoja Suomessa ja itärajan takana suomensukuisten kansojen asuinalueilla. Ensimmäinen versio Kalevalasta valmistui vuonna 1835 ja Uusi Kalevala vuonna 1849.

Kalevalainen runous perustuu kalevalaiseen runomittaan, kalevalamittaan. Ennen runojen taltioimista ne siirtyivät sukupolvelta toiselle suullisena perintönä, yleensä laulaen. Usein laulua säestettiin kanteleella.

Kalevalainen runous kertoo elämän koko kirjosta, arjesta, juhlasta, historiallisesta tapahtumista. Siihen kuuluu myös loitsuja ja rukouksia, tervetulotoivotuksia ja surunvalitteluja.

Tunnetko Kalevalan henkilöt?

Elias Lönnrot
Elias Lönnrot (1802-1884) oli aikansa oppineimpia suomalaisia. Hän oli tutkimusmatkailija, mutta myös lääkäri ja tiedemies, monien terveydellisten ja tieteellisten julkaisujen laatija.

Lönnrot oli suomen kielen kehittäjä ja uudistaja. Hän toimi lääkärintyönsä jälkeen suomen kielen professorina ja laati eläkepäivinään mittavan suomen kielen sanakirjan.

Lönnrot syntyi Sammatin pitäjässä Haarjärven torpassa kyläräätäli Fredrik Juhana Lönnrotin ja hänen vaimonsa Ulriikan seitsenlapsiseen perheeseen, sisarussarjansa keskimmäiseksi.

Lönnrot kävi aluksi Tammisaaren pedagogiota ja sen jälkeen Turun katedraalikoulua, josta siihen aikaan valmistui pappeja ja virkamiehiä. Opinnot keskeytyivät varojen puutteeseen, ja Eliaksen oli lähdettävä rahaa ansaitsemaan. Kahden vuoden aikana hän kierteli isänsä ja veljiensä tavoin räätälintyössä kotipitäjässään ja sen ulkopuolellakin.

Lopulta varoja oli kylliksi, ja Lönnrot saattoi pyrkiä oppilaaksi Porvoon lukioon maaliskuussa 1820. Jo huhtikuun alussa hän kuitenkin erosi koulusta ja lähti Hämeenlinnaan saatuaan sieltä apteekkioppilaspaikan.

Apteekkarioppilaan lahjakkuus huomattiin Hämeenlinnassa ja hän sai tukijoita, joiden kannustamana Lönnrot suoritti työpäiviensä ohella yksityisoppilaana ylioppilastutkinnon.

Elias pääsi opiskelemaan Turun yliopistoon vuonna 1822. Ajan tavan mukaan Lönnrot opiskeli useita aineita, mm. lääketiedettä, latinaa, kreikkaa, historiaa ja kirjallisuutta. Rahoittaakseen opintojaan Lönnrot toimi kesäisin kotiopettajana. Turun yliopistossa hänen opiskelutovereitaan olivat mm. J. L. Runeberg ja J. V. Snellman.

Lönnrot suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1827. Hänen tutkielmansa aiheena oli muinaissuomalaisten jumalana pitämä Väinämöinen. Vuonna 1830 Lönnrot valmistui lääketieteen kandidaatiksi. Kaksi vuotta myöhemmin hän väitteli tohtoriksi aiheenaan suomalaisten maagiset eli taianomaiset parannuskeinot.

Tutkimusmatkailija ja runonkerääjä
Jo nuoresta asti Lönnrot halusi selvittää, mistä Suomen kansa on tullut ja millainen se on ollut. Vastausta tähän kysymykseen hän etsi 11 runonkeruumatkallaan vuosina 1828–1845.

Vuonna 1828 hän lähti ensimmäiselle runonkeruumatkalle Hämeeseen ja Savoon. Palattuaan Helsinkiin Lönnrot muokkasi keruusaaliista neljä Kantele-kansanrunovihkosta, jotka ilmestyivät omakustanteina. Viides jäi julkaisematta, kun ajatus yhtenäisestä eepoksesta syntyi.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ryhtyi rahoittamaan Lönnrotin keruu- ja julkaisutoimintaa. Hän kulki enimmäkseen kävellen, soutaen ja hiihtäen viidentoista vuoden aikana matkan, jonka pituus vastasi etäisyyttä Helsingistä etelänavalle. Matkoillaan Lönnrot keräsi noin 60 000 runosäettä, jotka hän kirjoitti käsin muistiin.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Näin kyllä...
>>> o <<<
"Kamanat kohottukohot
lakin päästä laskematta,
kynnykset alentukohot
kengän kannan koskematta,
pihtipuolet välttyköhöt,
ovet ilman auetkohot
tullessa vävyn tupahan,
astuessa aimo miehen!"

Kalevala, yhdeskolmatta runo

Äänestä

Karkauspäivä on edelleen 29.2 ja se on joka neljäs vuosi.

Äänestä
  • Onnittelut sille jonka syntymäpäivä on joka neljäs vuosi 29.2.!
    Hän on voisi sanoa ikinuori ja tarvii juhlia harvoin jos niin haluaa!

    😍 😆🤣🥶

    Äänestä

  • Monet ihmiset uskovat, että ylimääräinen päivä on 29. helmikuuta, koska se ikään kuin lisätään vuoden toiseen kuukauteen. Karkauspäivä on kuitenkin 24. helmikuuta, ja syy siihen löytyy Rooman valtakunnan ajoita.

    Vuonna 46 eaa. Julius Caesar uudisti roomalaisten kalenterijärjestelmää ja lisäsi siihen joka neljäs vuosi yhden päivän. Roomalaisessa kalenterissa helmikuu sisälsi yleensä vain 23 päivää. Siksi vuotta pidentävä karkauspäivä lisättiin niiden jatkeeksi 24. päiväksi.

    Karkauspäivän paikka siirtyi myös gregoriaaniseen kalenteriin eli siihen järjestelmään, jota nykyisin käytetään useimmissa maissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monet ihmiset uskovat, että ylimääräinen päivä on 29. helmikuuta, koska se ikään kuin lisätään vuoden toiseen kuukauteen. Karkauspäivä on kuitenkin 24. helmikuuta, ja syy siihen löytyy Rooman valtakunnan ajoita.

    Ennen tuo karkauspäivä oli nimenomaan 24. helmikuuta jolloin loppukuun nimipäivät siirtyivät yhdellä päivällä eteen päin, myös minun. En muista tai en tainnut edes huomata milloin tuo karkauspäivä sirrettiin nykyiselle paikalle eli helmikuun 29. päiväksi.
    Sattuneesta syystä meillä oli lippu aluksi puolitangossa ja huoltomies kävi juuri äsken nostamassa sen ylös. Oli muuten jo neljäs puolitankopäivä tässä kuussa joten taloyhtiön lipputangolla on llut kovasti käyttöä mutta ei se ole siitä varmaan liikaa kulunut ja surimman osan päivistä se on ihan käyttämättä ja seisoo tyhillään tuossa ikuunan takana, en siliti toivo lipputangolla puolitankokäyttöä vaan ihan ylhäällä se lippu saisi aina olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monet ihmiset uskovat, että ylimääräinen päivä on 29. helmikuuta, koska se ikään kuin lisätään vuoden toiseen kuukauteen. Karkauspäivä on kuitenkin 24. helmikuuta, ja syy siihen löytyy Rooman valtakunnan ajoita.

    Vuonna 46 eaa. Julius Caesar uudisti roomalaisten kalenterijärjestelmää ja lisäsi siihen joka neljäs vuosi yhden päivän. Roomalaisessa kalenterissa helmikuu sisälsi yleensä vain 23 päivää. Siksi vuotta pidentävä karkauspäivä lisättiin niiden jatkeeksi 24. päiväksi.

    Karkauspäivän paikka siirtyi myös gregoriaaniseen kalenteriin eli siihen järjestelmään, jota nykyisin käytetään useimmissa maissa.

    Hienoa mutta meillä kaikki päivät kalenterissa muuttuu "hallitusten päätöksillä" ettei kansa liikaa vedä lonkkaa ja saa mitään "juhlapäivä-etua" joka palvelee samalla muslimien kalenteria joka on tuhat vuotta jäljessä länsimaalaisesta kristillisestä!

    Kiitos maailman isoista isoin isoisämme Julius Caesar!
    Gaius Julius Caesar eli Julius Caesar, Roman Dictator.
    -_Vanhemmat: Gaius Julius Caesar, III ja Aurelia Cotta
    Puolisot: Lucia Calpunia Piso Caesia; Cornelia Cinna Minor; Cossutia Julia (Cossutia); Pompeia Sulla Sullæ; Servilia Caepionis Maior; ja Calpurnia Pisonis.

    Äänestä

Aurinkoista Kalevalan päivää🌞

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

SUOMEN LIPPU SALKOON! *Kalevalan päivä 28. helmikuuta on suomalaisen kulttuurin päivä. Elias Lönnrot kokosi Kalevalan. Kalevalaa kutsutaan Suomen kansalliseepokseksi. Kalevalan katsotaan kuuluvan koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön, maailmankirjallisuuteen. Kalevalan päivä on myös vakiintunut liputuspäivä."///

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/11/07/kalevalan-paiva-282

Kalevalan päivä 28. helmikuuta on suomalaisen kulttuurin päivä. Elias Lönnrot kokosi Kalevalan. Kalevalaa kutsutaan Suomen kansalliseepokseksi. Kalevalan katsotaan kuuluvan koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön, maailmankirjallisuuteen. Kalevalan päivä on myös vakiintunut liputuspäivä.

"Kamanat kohottukohot
lakin päästä laskematta,
kynnykset alentukohot
kengän kannan koskematta,
pihtipuolet välttyköhöt,
ovet ilman auetkohot
tullessa vävyn tupahan,
astuessa aimo miehen!"

Kalevala, yhdeskolmatta runo

Kalevalan synty
Kalevala perustuu 1800-luvulla koottuihin kansanrunoihin. Elias Lönnrot teki 1800-luvun alkupuolella lukuisia runonkeruumatkoja Suomessa ja itärajan takana suomensukuisten kansojen asuinalueilla. Ensimmäinen versio Kalevalasta valmistui vuonna 1835 ja Uusi Kalevala vuonna 1849.

Kalevalainen runous perustuu kalevalaiseen runomittaan, kalevalamittaan. Ennen runojen taltioimista ne siirtyivät sukupolvelta toiselle suullisena perintönä, yleensä laulaen. Usein laulua säestettiin kanteleella.

Kalevalainen runous kertoo elämän koko kirjosta, arjesta, juhlasta, historiallisesta tapahtumista. Siihen kuuluu myös loitsuja ja rukouksia, tervetulotoivotuksia ja surunvalitteluja.

Tunnetko Kalevalan henkilöt?

Elias Lönnrot
Elias Lönnrot (1802-1884) oli aikansa oppineimpia suomalaisia. Hän oli tutkimusmatkailija, mutta myös lääkäri ja tiedemies, monien terveydellisten ja tieteellisten julkaisujen laatija.

Lönnrot oli suomen kielen kehittäjä ja uudistaja. Hän toimi lääkärintyönsä jälkeen suomen kielen professorina ja laati eläkepäivinään mittavan suomen kielen sanakirjan.

Lönnrot syntyi Sammatin pitäjässä Haarjärven torpassa kyläräätäli Fredrik Juhana Lönnrotin ja hänen vaimonsa Ulriikan seitsenlapsiseen perheeseen, sisarussarjansa keskimmäiseksi.

Lönnrot kävi aluksi Tammisaaren pedagogiota ja sen jälkeen Turun katedraalikoulua, josta siihen aikaan valmistui pappeja ja virkamiehiä. Opinnot keskeytyivät varojen puutteeseen, ja Eliaksen oli lähdettävä rahaa ansaitsemaan. Kahden vuoden aikana hän kierteli isänsä ja veljiensä tavoin räätälintyössä kotipitäjässään ja sen ulkopuolellakin.

Lopulta varoja oli kylliksi, ja Lönnrot saattoi pyrkiä oppilaaksi Porvoon lukioon maaliskuussa 1820. Jo huhtikuun alussa hän kuitenkin erosi koulusta ja lähti Hämeenlinnaan saatuaan sieltä apteekkioppilaspaikan.

Apteekkarioppilaan lahjakkuus huomattiin Hämeenlinnassa ja hän sai tukijoita, joiden kannustamana Lönnrot suoritti työpäiviensä ohella yksityisoppilaana ylioppilastutkinnon.

Elias pääsi opiskelemaan Turun yliopistoon vuonna 1822. Ajan tavan mukaan Lönnrot opiskeli useita aineita, mm. lääketiedettä, latinaa, kreikkaa, historiaa ja kirjallisuutta. Rahoittaakseen opintojaan Lönnrot toimi kesäisin kotiopettajana. Turun yliopistossa hänen opiskelutovereitaan olivat mm. J. L. Runeberg ja J. V. Snellman.

Lönnrot suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1827. Hänen tutkielmansa aiheena oli muinaissuomalaisten jumalana pitämä Väinämöinen. Vuonna 1830 Lönnrot valmistui lääketieteen kandidaatiksi. Kaksi vuotta myöhemmin hän väitteli tohtoriksi aiheenaan suomalaisten maagiset eli taianomaiset parannuskeinot.

Tutkimusmatkailija ja runonkerääjä
Jo nuoresta asti Lönnrot halusi selvittää, mistä Suomen kansa on tullut ja millainen se on ollut. Vastausta tähän kysymykseen hän etsi 11 runonkeruumatkallaan vuosina 1828–1845.

Vuonna 1828 hän lähti ensimmäiselle runonkeruumatkalle Hämeeseen ja Savoon. Palattuaan Helsinkiin Lönnrot muokkasi keruusaaliista neljä Kantele-kansanrunovihkosta, jotka ilmestyivät omakustanteina. Viides jäi julkaisematta, kun ajatus yhtenäisestä eepoksesta syntyi.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ryhtyi rahoittamaan Lönnrotin keruu- ja julkaisutoimintaa. Hän kulki enimmäkseen kävellen, soutaen ja hiihtäen viidentoista vuoden aikana matkan, jonka pituus vastasi etäisyyttä Helsingistä etelänavalle. Matkoillaan Lönnrot keräsi noin 60 000 runosäettä, jotka hän kirjoitti käsin muistiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu