Mitä rukoilla

Kielillä puhumislahja on merkityksetön hyödyssään, sillä se aiheuttaa eristäytymistä helluntailaisista, sen haitta on kasvaa myös koska se vaatii niiden tulkitsemisen, ei se saada tuosta noin, sitä saatetaan arvostaa yli muiden Hengen lahjojen,
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Näiden kahden lahja aiheuttaa lähes aina ylpeyttä, ylpeys synnin tekoa

Äänestä

Lauantai emävalhe. Tutkipa ensin raamattua. Ei vaan mene valheesi perille, turha edes yrittää. On paljon hyödellisempää sinulle, että menet metsätöihin tai hiihdät 20 km. Perinteinen tyyli. Provokaatio.

Äänestä

"Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama HENKI, joka JAKAA kullekin omat LAHJANSA NIIN KUIN TAHTOO."

Siinä toki olet oikeassa, että kielillä puhuja rakentaa (Paavalinkin mukaan) itseään. Eikä lahjasta ole hyötyä muille, ellei ole selittäjää. Mitään armolahjaa ei tule kuitenkaan väheksyä tai nostaa yli muiden. Pyhä Henki on annettu kaikille uskoville. Ei vain niille, jotka puhuvat kielillä.

Äänestä

Kielillä puhumisesta on selvät ohjeet Raamatussa. Ensiksi se taito auttaa rukoilijan omaa hengellistä elämää. Sitä tulee harrastaa kotona omassa huoneessa, ei esitellä muille. Vain, jos on selittäjä paikalla, voidaan yksi kerrallaan rukoilla kielillä. Nämä rukoukset ovat pääosin Jumalan ylistämistä.
Jos jokainen pulputtaa yhteisessä seurakunnan kokouksessa, ei siitä mitään selvää saa. Joku sanoikin sen olevan ylpeyden aihe.
Jumala antaa lahjojaan, miten haluaa. Kaikki on tarkoitettu seurakunnan rakentumiseksi, ei itsensä korottamiseksi.
On erilaisia armolahjoja sen mukaan, mitkä on henkilön omat lahjat. Vain harvalla on profetoimisen lahjaa. Harva näkee ilmestyksiä. Tärkeintä on tutkia Raamatusta, mikä on Jumalan tahto, elää sen mukaan ja olla rukousyhteydessä Herransa kanssa.
Hän tahtoisi pelastaa ihmiset kadotukselsta. Me valitsemme, mitä tietä kuljemme.
Olen puhunut.

Äänestä
  • Varmaa on se, että kielillä puhuminen aiheuttaa äärimmäisen helposti ylpeyttä, joskus ei, joskus niin, että se on tapahtunut, koska ei se ole Pyhän Hengen lahja, joka kiinnitetään ihmiseen, ei sitä saa pysyväksi ihmiseen.

    Ei kukaan voi sanoa itsestään, että hänellä on kielillä puhumisen lahja, jos noin ei olisi, niin saisi sanoa itsestään kerrankin puhuttuaan viisautta, että on itsellään viisauden lahja. Jokaikinen, joka sanoo itseään viisaaksi on raskaasti menossa kohti tuhoa ja on sokea

    Äänestä

  • Mistä sait ajatuksen, että se on PÄÄASIASSA ylistämistä ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaa on se, että kielillä puhuminen aiheuttaa äärimmäisen helposti ylpeyttä, joskus ei, joskus niin, että se on tapahtunut, koska ei se ole Pyhän Hengen lahja, joka kiinnitetään ihmiseen, ei sitä saa pysyväksi ihmiseen.

    Ei kukaan voi sanoa itsestään, että hänellä on kielillä puhumisen lahja, jos noin ei olisi, niin saisi sanoa itsestään kerrankin puhuttuaan viisautta, että on itsellään viisauden lahja. Jokaikinen, joka sanoo itseään viisaaksi on raskaasti menossa kohti tuhoa ja on sokea

    Kielillä puhumisen lahjaa on arvostettu liikaa, siksi se lahja ohittaa muut tärkeämmät Hengen lahjat arvostuksessa monien uskovien mielissä. se on aivan yliarvostettu.

    Äänestä

  • V.Lintu kirjoitti:

    Mistä sait ajatuksen, että se on PÄÄASIASSA ylistämistä ?

    109-vuotta helluntailaiset ovat ylistäneet Jumalaa kuten Paavali ja Silas. Täällä Pohjolassa niin että sisäkatto houjuu. Kiero on tämä osuu. Kivet huutaisivat ellemme ylistä ikiaikojen Jumalaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaa on se, että kielillä puhuminen aiheuttaa äärimmäisen helposti ylpeyttä, joskus ei, joskus niin, että se on tapahtunut, koska ei se ole Pyhän Hengen lahja, joka kiinnitetään ihmiseen, ei sitä saa pysyväksi ihmiseen.

    Ei kukaan voi sanoa itsestään, että hänellä on kielillä puhumisen lahja, jos noin ei olisi, niin saisi sanoa itsestään kerrankin puhuttuaan viisautta, että on itsellään viisauden lahja. Jokaikinen, joka sanoo itseään viisaaksi on raskaasti menossa kohti tuhoa ja on sokea

    Mitä ylpeilemistä kielilläpuhumisessa on? Sehän on vasta kristityn tien alkipää. Varmasti se on PH:n lahja. Sen voi saada vaikka heinäladossa. Se kyllä pysyy uskossa niin kauan kuin telluksella vaelletaan. Huonostipa tunnet raamatun. Sitä ihmettelesin, jos helluntailaiset eivät puhuisi kielillä. Paavali puhui kielillä enemmän kuin muut. Siis ei ole mistään uudesta asiasta kyse. Så är sanningen.

    Äänestä

Kielillä puhuminen on erittäin arvokasta, koska siinä puhutaan Jumalalle.

1.Kor.14:
Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää innokkaasti saamaan hengellisiä lahjoja, varsinkin profetoimisen lahjaa.
2. Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle. Häntä ei ymmärrä kukaan, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.

1Äänestä
  • vaan: seurakunnan "yleisessä kokouksessa" olisi hyvä niin kuin raamatussa lukee:

    "jos nyt joku uskosta osaton tulisi luoksenne, ja kaikki siellä puhuvat kielillä, eikö hän sano teidän olevan JÄRJILTÄNNE" (= raamatussa Paavalin opetukset),

    tuo siis kirjoitettu JO raamatussa, kun "muutamat" ei YMMÄRRÄ sitäkään, VAIKKA raamattuun kirjoitettu . . .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vaan: seurakunnan "yleisessä kokouksessa" olisi hyvä niin kuin raamatussa lukee:

    "jos nyt joku uskosta osaton tulisi luoksenne, ja kaikki siellä puhuvat kielillä, eikö hän sano teidän olevan JÄRJILTÄNNE" (= raamatussa Paavalin opetukset),

    tuo siis kirjoitettu JO raamatussa, kun "muutamat" ei YMMÄRRÄ sitäkään, VAIKKA raamattuun kirjoitettu . . .

    Kaikkenlaista pahaa ja valhetta on sanottu Jeesuksen seuraajista, niin mitäpä tuosta jos joku uskosta osaton pilkkaaja kutsuu järjettömäksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkenlaista pahaa ja valhetta on sanottu Jeesuksen seuraajista, niin mitäpä tuosta jos joku uskosta osaton pilkkaaja kutsuu järjettömäksi?

    raamattu: 1 Kor: 23

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    raamattu: 1 Kor: 23

    raamattuko valhetta??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    raamattuko valhetta??

    Paha henkikö pakottaa sinut postamaan Raamatun jaetta? Onko Pyhän Hengen lahjat saastaisia? Vai mitä törkyä yrität taas kerran suoltaa palstalle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paha henkikö pakottaa sinut postamaan Raamatun jaetta? Onko Pyhän Hengen lahjat saastaisia? Vai mitä törkyä yrität taas kerran suoltaa palstalle?

    On parempi rukoilla muita Pyhän lahjoja kuin profetoimis-lahjaa,
    Tieto toiselle on joskus profetia, samoin Neuvo, samoin kevyt viisaus, näistä kolmesta profetia voi koostua.

    Profetoimisella on liian suuri maine ennenkaikkea helluntaikirkolla.
    Herra keskittää seurakuntansa lähivuosina kasvamaan vain tästä kirkosta, ei muista kirkoista, (se on kaikista seurakunnista ollut vahvin)

    Kevyt viisaus tulee olemaan turha nopeasti, näin on, tapahtuuhan Suomen ja Efraimin hengellinen kasvu räjähdysmäisesti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kevyt viisaus tulee olemaan turha nopeasti, näin on, tapahtuuhan Suomen ja Efraimin hengellinen kasvu räjähdysmäisesti

    Koska profetian lahja koostuu ainakin joskus äidinmaidosta eli viisaudesta, niin se tulee aivan varmasti ainakin joskus profetian mukana, niin sen pyytämisessä ei ole järkeä. Kuin myöhemmin ehkä, Efraimin kohdalla se on turha jonkin ajan kuluttua, tuleehan heistä kaikista JUMALAKAIKKIVALTIAAN profeettoja, mutta ei Danin heimoon kuuluvista, vain he tulevat olemaan pois Herran profeetoista,
    Ennen lopullista voittoa Efraimin maalla, monet kuolevat uskottomuuteen. Ja se on yksi Herran pelon avaimista

    Ei, ei koskaan, ei milloinkaan. Sitä ei saada äidinmaidosta perintönä, eikä viisaudesta. Raamattu sanoo sen olevan armolahja Jumalalta!

    Äänestä

Ammuit ohi Totuuden. Olet siis valehtelija!

Äänestä

Kielilläpuhuminen kertoo vain "kielilläpuhujan" olevan täysin sekaisin.

Äänestä

Meedioiden kautta puhuvat henget voivat aiheuttaa uskovaisissa kauhua.
Mutta kun heidän itsensä kautta alkaa tulla mongerrusta, jota he eivät aina itsekkään ymmärrä, saatetaan olla hyvillään.

Henkimaailma on täynnä porukkaa, joka palaa halusta päästä ihmisten yhteyteen.
Nämä henget ovat erittäin otettuja, kun sokeat ihmiset palvovat heitä Pyhänä Henkenä.
Nämä henget voivat saada aikaan myös ihmeitä, parantumisia ym.
Meno on äitynyt jo sen verran villiksi, että kohta tälle menolle tulee loppu. Eikä siihen mene enään pitkään.

Äänestä
  • Kielilläpuhumista tavoittelevat pyrkivät hurmokselliseen tilaan ,psykologia kyllä tuntee tilan,maallista ja inhimillistä on.

    Äänestä

Naapurin ukko sai kielilläpuhumiskohtauksia kun oli vetänyt ensin pullon pirtua.
Selvää tekstiä kuin Jeesukselta konsanaan.

Äänestä
  • Kielillä puhumista tai niiden selittämistä ei kannata paljon halveksia, vaan puhua totuus, että ne ovat, tai olivat Jumalan voima,
    Siellä, missä on kielillä puhumista, ei ole välttämättä niiden selittäjää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kielillä puhumista tai niiden selittämistä ei kannata paljon halveksia, vaan puhua totuus, että ne ovat, tai olivat Jumalan voima,
    Siellä, missä on kielillä puhumista, ei ole välttämättä niiden selittäjää.

    Profetoimis-lahja johtaa ylpeyskiusaukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Profetoimis-lahja johtaa ylpeyskiusaukseen.

    Olkaa hyvin tarkkoja. Kun yhdistelette sanoja, viidausylpeys ei ole Herrasta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kielillä puhumislahja on merkityksetön hyödyssään, sillä se aiheuttaa eristäytymistä helluntailaisista, sen haitta on kasvaa myös koska se vaatii niiden tulkitsemisen, ei se saada tuosta noin, sitä saatetaan arvostaa yli muiden Hengen lahjojen,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu