Siirtolaiskuvista puuttuu naiset ja Lapset ?

MIKSI OI MIKSI ? "https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d866413b-4a2f-4130-9032-3dfd1654719a Poliisi ampui siirtolaisia kyynelkaasulla Turkin ja Kreikan rajalla, Erdoğan uhoaa pitävänsä rajan auki
Tänään klo 12:19 (muokattu klo 12:31)
Tuhannet Kreikkaan pyrkivät siirtolaiset ottivat yhteen poliisin kanssa. "
45<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Älä helvetissä käytä väärää termiä s i i r t o l a i n e n.
Kyseessä olevat maahantulijat ovat rikollisia, maahantunkeutujia ties mitä, löytyykö oikea sana heistä? Nyt voi käyttää lyhennystä m a t u.

Useimmat tulijat ovat tulossa käyttämään kantaväestön rahoja hyväkseen, ovat siis laittomia rahanylittäjiä taloudellisten etuuksien vuoksi. Joku heistä yrittää esittää ns. pakolaiskortin, eli ilmoittaa olevansa pakolainen, mutta ei ole.
Rajalla tai pidätettynä pyydetään turvapaikkaa.

1Äänestä

Mielenkiintoista huomata, että osa syyrialaisista on mustaihoisia ihmisiä. Mistä lähtien asia on ollut niin, ennen olivat vähän toisennäköisiä.
Mutta kai se täältä pohjolasta on vaikea käsittää, että ihan somalialaisen näköisiäkin asuu Syyriassa.

Äänestä
  • Kuinka ne edes kuvittelevat olevansa tervetulleita Kreikkaan kivien ja polttopullojen voimalla?

    Kuka oikeasti noita haluaa Eurooppaan? Syyriaan vaan takaisin syyrialaiset, on siellä rauhallisia alueita enimmäkseen! Afgaanit Afganistaniin ja neemut Afrikkaan! Hus, hus!

    Äänestä

Mites ihanat kreikkalaiset näin kohtelee hädänalaisia?

Äänestä

Alaikäisiä, selvästi lapsia kaikki, pian tulevat Suomeen.

Äänestä
  • Jep. Maria tädin hoiviin.

    Äänestä

Nämä ovat hädänalaisia pakolaisia, joita Suomen namuhallitus auttaa kaikin keinoin.
Suomen hallituksen tulee turvata heidän jokaisen oikeus elää. Köykäisin tavaroin matkustavat, koska Suomesta saa kaiken ja vielä vähän enemmän:D

Niin ja rehellisyyden nimissä näytettiin kyllä Syyriasta?! yhtä ja samaa äitiä ja lasta ensin leirissä, sitten vilkuttamassa lapsi sylissä kun miehet lähti autokaravaanissa kohti Eurooppaa hakemaan turvaa.

Eikö uutisointi ole vielä mennyt perille; lapset ovat jo kasvaneet sotaan ja tottuneet pommituksiin...aikuiset miehet ei, joten Ohisalo pelastaa!


Missä ihmeessä piileskelee taas hallitus? Kansa panikoi, niin kolera-viruksen, talouden taantuman kuin uhkaavan pakolaisaallonkin vuoksi!!!!Ei kai niillä lomaa ole? Lukevatko he avustajiensa kanssa hallitusohjelmaa, mitä pitäisi tehdä? !? Löytyisikö sieltä mitään neuvoja. Ja kilokaupalla taas karkkia kuluu. Kansalaisten reaalielämä on hallitukselta täysin kateissa samoin muuttuva maailma. Erotkaa herran tähden jo!!!

Äänestä

No ei kai ne kävellen huonekalujaan voi mukana raahata. Tottakai on köykäiset varusteet. Muuten tilanne tuntuu erittäin ikävältä ja hankalalta edes ajatella.
Matkaan lähteneillä ei ole elämä kovin hääppöistä, mutta ei tännekään voi älyttömiä määriä ketään sijoittaa. Köyhyys tulee lisääntymään koko EU:ssa mikäli hallitsemattomasti ajautuu nuo miljoonat tänne. Syyrian miljoonat eivät nimittäin ole ainoat.
Mikä siinäkin on että kaikkien pitää päästä Eurooppaan? Kuka on antanut sellaisen kuvan että täällä on kaikilla töitä ja rahaa.

Äänestä
  • "Mikä siinäkin on että kaikkien pitää päästä Eurooppaan? Kuka on antanut sellaisen kuvan että täällä on kaikilla töitä ja rahaa."

    Esimerkiksi Sipilä kutsui näitä miestunkeutujia tänne ilmaiseen lomailuun luvaten jopa omantalonsa asuttavaksi. Onko koskaan mistään töistä tai rahasta ollut kyse, kun päivänselvästi he saavat täällä kaiken ilman mitään vastiketta elämisestään.
    Lisäksi kaikille on jaettu älypuhelimet ja ilmainen puhelintenkäyttö näin he saavat kutsua lisää lomalaisia tänne loisimaan hölmöläisten kustantamana. Voivat he myös lähettää kuvia miten hyvin heitä täällä palvellaan ja ruoka on toivomuksien mukaisesti viimeisenpäälle parasta niin voiko enää parempaa kutsua lähettää.

    Äänestä

  • Onhan se kumma juttu kun ensin paskovat omat rikkaat maansa pilalle ja sitten tulevat kohti pohjolaa elintasopakolaisiksi elämään toisten rakentamaan yhteiskuntaan toisten verorahoilla.
    Kunhan vähän aikaa on kulunut niin saavat varmasti uuden kohdemaansakin pilattua.

    On se kumma että öljyrikkaista, kultaa ja timantteja ja hyvääkin viljelysmaata omaavista maista pitää tulla tänne kylmään ja pimeään pohjolaan.

    Eniten ärsyttää se asenne: Nuoria miehiä tulee vaatimaan, missä on meidän rahat ja talot.
    Oikeat pakolaiset olisivat kiitollisia siitä että ruokakauppaan uskaltaa lähteä ilman luotiliivejä ja lapset saavat leikkiä turvallisesti. Naiset ja lapset saataisiin turvaan, pois sodan keskeltä.

    Kulttuurillinen asennevika.
    Kun suomalaiselle sattuu jotain, tuumataan miksi jumala tai kohtalo näin koettelee.
    Kun etelämaalaiselle sattuu jotain, tuumataan kuka teki tämän minulle.

    Äänestä

Huono kamera..

Äänestä
  • Hyvä kuva täältä hölmölästä on lähetetty, kun kaikki sotarikolliset tänne haluaa tulla.
    Töistä ei täällä kukaan mitään puhu, kun vain kaikille on hyvä ruoka ja hölmölän naiset jakavat mieluusti elintään niin mitä nuorelta sotarikolliselta enää puuttuisikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä kuva täältä hölmölästä on lähetetty, kun kaikki sotarikolliset tänne haluaa tulla.
    Töistä ei täällä kukaan mitään puhu, kun vain kaikille on hyvä ruoka ja hölmölän naiset jakavat mieluusti elintään niin mitä nuorelta sotarikolliselta enää puuttuisikaan.

    Sitä se suomi brändin luominen teetti kun luodaan valheellisesti kuvaa paratiisista joka viikkoisilla tutkimuksila kuinka siinä ja tuossa ollaan maailman parhaita muka.Verorahoilla oikein levitetään tietoutta Suomesta eri kielillä.Vielä 90 luvulla suomesta puhuttiin niin vähän että maailmalla oli kuva suomalaisista vahvasti heimon etuja ajavina euroopan intiaaneina eikä monilla tullut mieleenkään tulla suomeen,vähän sama kuin turvikset ei vuonna 2020 halua jäädä romaniaan tai muutenkaan itä-eurooppaan vaan jatkavat matkaa.

    Äänestä

Tuppurainen ryhtyy kritisoimaan Kreikkaa ettei se täytä vaadittua oikeusvaltio periaatetta. Oikeusvaltiossa kuten esm. Suomessa rikotaan vanhusten ihmisoikeuksia joka päivä mutta ei haittaa koska ovat suomalaisia. Politikkojen kaksinaismoraali on kertakaikkiaan irvokasta, pälpätetään vihapuheesta ja rasismista huolimatta että matujen uhreiksi on joutunut enemmän kanttiksia kuin päinvastoin.

Äänestä
  • Mitä lupaili oikeusministeri RKP:n Anna Henriksson, hän lupaa rankkoja tuomioita maalittamisesta ? Maalittaminen tarkoittaa maalilaukauksia jääkiekossa ja muissakin peleissä eli kaikki maalit poistetaan peleistä. Maalivahteja ei enää tarvita vaan pelejä pelataan ilman maaleja ja tapellaan enempi, tätä oikeusministeri tarkoittaa maalittamisen kiellolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä lupaili oikeusministeri RKP:n Anna Henriksson, hän lupaa rankkoja tuomioita maalittamisesta ? Maalittaminen tarkoittaa maalilaukauksia jääkiekossa ja muissakin peleissä eli kaikki maalit poistetaan peleistä. Maalivahteja ei enää tarvita vaan pelejä pelataan ilman maaleja ja tapellaan enempi, tätä oikeusministeri tarkoittaa maalittamisen kiellolla.

    Naurattaisi jos kyseessä ei olisi sananvapauden rajoittaminen ja kaikkihan tietää mitä tulee sen jäkeen kun sananvapaus on viety.

    Äänestä

YLEN uutisissa sama homma ja MTV
kovasti oli miehiä tulossa

onko siis pelkkää islam politiikkaa touhu?

Äänestä

Suomessa on aloitettu räikeästi loukkaamaan ihmisoikeuksia. Vedotaan tunteisiin, manipuloidaan ottamaan pakolaisia, kertomalla kuinka siellä on naisia ja lapsia.
Ihmisoikeussopimus kieltää laittamasta ihmisiä eriarvoiseen asiaan; iän, sukupuolen jne. mukaan.

Siirtolainen ei ole oikeutettu turvapaikkaan!!! siirtolaisiksi näitä Eurooppaan väkisin tulevia kutsuvat jo kaikki. Ei turvapaikkaa tarvitseviksi pakolaisiksi.
Näiden päästäminen Eurooppaan tietää varmaa pandemiaa!!! Ja varmaa on ettei Euroopan terveyshuolto kykene kaikista vastaamaan. Seurauksena vielä täydellinen kaaos, talouden romahdukset ja sisällissodat.

Äänestä
  • Jos 4 miljoonaa tulee, niin monessa Euroopan maassa alkaa sisällissota.

    Äänestä

Konetuliaseet kreikan rajalle ja käyttöön.

Äänestä
  • Ennenpitkää näin juuri tulee käymään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ennenpitkää näin juuri tulee käymään!

    Jo järki sen sanoo että kaikella on rajansa eli tuolle pakolaisten tulolle tulee pakolla loppu.
    Pakolaisten tulo ei lopu itsestään, koska sille ei loppupäätä ole olemassakaan, vaan aseet tekevät viimein sen lopetuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo järki sen sanoo että kaikella on rajansa eli tuolle pakolaisten tulolle tulee pakolla loppu.
    Pakolaisten tulo ei lopu itsestään, koska sille ei loppupäätä ole olemassakaan, vaan aseet tekevät viimein sen lopetuksen.

    Ja kun nuo nyt enemmistöltään eivät ole niitä pakolaisia. Ne on maahantunkeutujia! Verrattavissa vaikka Krimin valloittamiseen käytettyjä vihreitä miehiä. Islamin asialla sitä liikutaan viime kädessä! Joukkoon mahtuu isosti terroristeja, päänleikkajia ja muita äärimmäisen vastenmielisiä miehiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kun nuo nyt enemmistöltään eivät ole niitä pakolaisia. Ne on maahantunkeutujia! Verrattavissa vaikka Krimin valloittamiseen käytettyjä vihreitä miehiä. Islamin asialla sitä liikutaan viime kädessä! Joukkoon mahtuu isosti terroristeja, päänleikkajia ja muita äärimmäisen vastenmielisiä miehiä.

    Etkö parempaa vertailu kohtaa keksinyt :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kun nuo nyt enemmistöltään eivät ole niitä pakolaisia. Ne on maahantunkeutujia! Verrattavissa vaikka Krimin valloittamiseen käytettyjä vihreitä miehiä. Islamin asialla sitä liikutaan viime kädessä! Joukkoon mahtuu isosti terroristeja, päänleikkajia ja muita äärimmäisen vastenmielisiä miehiä.

    Loukkasit krimin vallottaneita vihreitä miehiä...vertasit niitä "pakolaisiin" Häpeä!

    Äänestä

Tässä taitaa valitettavasti niin käydä, että heillä on oikeus hakea turvapaikkaa eu:sta ja Kreikan pitää ne ottaa vastaan, kun on ensimmäinen turvallinen maa eu:n alueella.
Tämä tulee vielä karkaamaan käsistä ja lujaa.

Äänestä
  • OIKEUS ? Mikä vithun oikeus ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    OIKEUS ? Mikä vithun oikeus ?

    Suomen+vokeissa+70%+tyhjää+.Tervetuloa+lapset+terv+Spärrän+piparitytöt.

    Äänestä

euroopaan+tulevista+85+%+on+miehiä,+nuoria+miehiäYK:n+mukaan+85+%+eurooppaan+tulevista+on+elintasopakolaisia+eli+hakee+vaan+parempaa+elintasoaHe+eivät+pakene+sotaa+tai+vainoa

Äänestä
  • Faija oli 5 v ITÄRAJALLA 1939-45 kun silloiset " siirtolaiset " yrittivät tulla käymään ja olemaan..Nyt tälläisille pedataan Vokkiin sängyt ja annetaan safka eteen sekä tungetaan I-Phonet kainaloon ja kerrotaan et viihdy poika viihdy discot ja tytöt odottaa..kaikki on jo maksettu..

    Äänestä

  • "YK:n+mukaan+85+%+eurooppaan+tulevista+on+elintasopakolaisia+eli+hakee+vaan+parempaa+elintasoa+"Tuo+luku+on+aivan+väärä+pitäisi+olla+95+%+on+nuoriamiehiä+ja+sotarikollisia+jotka+ovat+syyllistyneet+murhiin+ja+osallistuneet+teloituksiin.

    Äänestä

Miksi toimittaja kirjoittaa" siirtolaiset " , kun tietysti pitää kirjoittaa" maahanmuuttajat". ?

Tarkkana pitäisi olla.

Nyt ratkaistaan Suomen väestön väheneminen kerralla. Tulijoita on nyt niin paljon, että punahuulihallitus on varmasti tyytyväinen.

Äänestä
  • "Tulijoita on nyt niin paljon, että punahuulihallitus on varmasti tyytyväinen."

    Tuo pissaliisojen tyytyväisyys loppuu jo kesään mennessä kun näitä terroristeja alkaa tunkeutumaan maahamme ja hallitus joutuu eroamaan kyvyttömänä hoitamaan virkaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tulijoita on nyt niin paljon, että punahuulihallitus on varmasti tyytyväinen."

    Tuo pissaliisojen tyytyväisyys loppuu jo kesään mennessä kun näitä terroristeja alkaa tunkeutumaan maahamme ja hallitus joutuu eroamaan kyvyttömänä hoitamaan virkaansa.

    Kuinka+paljon+korkeammalle+kuin+täydet+sataprosenttia+(+100+%+)+voi+perussuomalaisten+kannatus+nousta+Suomessa,+mikäli+vuoden+2015+tapahtumat+toistuvat++?Ohisalon+puoluetta+viedään+kuin+litran+mittaa...+nimittäin+lähelle+nollaa+(+0+%+).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka+paljon+korkeammalle+kuin+täydet+sataprosenttia+(+100+%+)+voi+perussuomalaisten+kannatus+nousta+Suomessa,+mikäli+vuoden+2015+tapahtumat+toistuvat++?Ohisalon+puoluetta+viedään+kuin+litran+mittaa...+nimittäin+lähelle+nollaa+(+0+%+).

    Oharin ukko tekee öljykauppaa ja akka ihmiskauppaa..se siitä..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oharin ukko tekee öljykauppaa ja akka ihmiskauppaa..se siitä..

    Verkkosukka -Juttiskin tykkää Suomalaisista lapsista niinpaljon että hakee adoptiokakaransa ulkomailta.

    Äänestä

suomalainen kenraali juuri varoittaa että sen lapsen perässä tulee vanhempi---

Äänestä

Suomessa aiotaan korottaa rahallista oikeusapua ulkomaalaisille, sittenhän taas maksetaan lisää veroja. Ei ole halpa kustantaa turvapaikanhakijan monta vuottta kestävät oikeusprosessit.

Äänestä

varsinkaan kun päätös on kielteinen niin vasemmisto/vihreät ajavat paperittomille asuntoja ohi jonojen , ja terveyspalvelut ilmaisia. Itsellä menee monta tuhatta euroa vuodessa, vaikka maksan verojakin.

Äänestä

Miksi odottaa taivaaseen pääsyä kun paratiisi netsyeineen löytyy Suomesta?

Äänestä
  • "Miksi odottaa taivaaseen pääsyä kun paratiisi netsyeineen löytyy Suomesta?"

    Suomesta on annettu semmoinen mainos, että täällä on maanpäällinenparatiisi ja näin kaikki jotka vähänkin pystyvät suuntaavat tänne hölmöläämme.

    Äänestä

Nyt viimeistään eu:n on tehtävä päätös,että vain pakolaisleireiltä otetaan.Maan rajojen sisäpuolella ei enää vastaaoteta pakolaisasioita käsittelyyn!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

MIKSI OI MIKSI ? "https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d866413b-4a2f-4130-9032-3dfd1654719a Poliisi ampui siirtolaisia kyynelkaasulla Turkin ja Kreikan rajalla, Erdoğan uhoaa pitävänsä rajan auki
Tänään klo 12:19 (muokattu klo 12:31)
Tuhannet Kreikkaan pyrkivät siirtolaiset ottivat yhteen poliisin kanssa. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu