Liikuntahalli suljettu sortumavaaran vuoksi!

Pieksämäen Urheilutalon katosta putosi 3 metriä pitkä lauta vaihtopenkillä istuneen pelaajan päälle lauantaina – Salibandyn pelaaja loukkaantui lievästi

Urheilutalon ovet pysyvät toistaiseksi kiinni.

Pieksämäen Urheilutalon katosta putosi noin kolme metriä pitkä kattolauta vaihtopenkillä istuneen salibandyn pelaajan päälle lauantaina iltapäivällä.

Urheilutalolla oli menossa koko päivän kestävä 4. divisioonan salibandyturnaus. Onnettomuus tapahtui vierasjoukkueiden pelin aikaan. Katosta irronnut lauta oli aivan vaihtopenkin yläpuolella.

– Kauttolauta irtosi kiinnityksestään ja putosi pystysuoraan alas. Yleisö ehti huutaa, että varo! Lauta osui penkillä istunutta miestä käsivarsiin ja käsiin, kertoo salibandyturnauksen järjestäneen Pisaban puheenjohtaja Auri Saloranta.

Vaihtopenkillä istunut mies loukkaantui tilanteessa jonkin verran. Hän sai naarmuja ja nirhaumia käsivarsiinsa ja käsiinsä. Mies ehti väistää jonkin verran.

– Lauta oli kolme metriä pitkä ja siinä oli neljä terävää naulaa kiinni, Saloranta kuvailee vaaratilannetta.

Vieraspelaaja lähti tapauksen jälkeen käymään päivystyksessä. Paikalle ei tarvinnut soittaa ambulanssia. https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/253e823b-e32f-4f2b-98f2-b68b10224586
1467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Nyt on aika rakentaa uusi halli, Suomen komein liikuntahalli!

Äänestä
  • Taitaa olla uuden halli yrittäjän taitava tilaustyö Balkani miehiltä.
    Toinen syy Seppälänmäen räjäytkset.
    Vesitornin rakenteet tarkastettava välittömästi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa olla uuden halli yrittäjän taitava tilaustyö Balkani miehiltä.
    Toinen syy Seppälänmäen räjäytkset.
    Vesitornin rakenteet tarkastettava välittömästi.

    Eikä tarvitse mitään tarkistaa, sitten vasta kun jotain tapahtuu! Niinhän tämä maailma pyörii ja eritoten Pieksämäki!

    Äänestä

Miksi näitä pelejä ei pelata Veturiareenalla?

Eikös se juurikin rakennettu monitoimiareenaksi sitä varten?

Äänestä
  • Veritori maksaa 1000€ peli vuokria. Edarinkin pääsylippu tulot luokkaa 500€.

    Äänestä

Kiinteistön huollolla rakennukset ylläpidetään tai saadaan korjauskuntoon.

Äänestä
  • Lehden mukaan neljällä naulalla kiinni 3 metriä pitkä lauta? Katton kunto tutkittiin 2019? Lunta ei ole katoilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lehden mukaan neljällä naulalla kiinni 3 metriä pitkä lauta? Katton kunto tutkittiin 2019? Lunta ei ole katoilla?

    Kuvassa olevaan lautaan nähden 4 tuuman naula on ylimitoitettu. Taitaa olla Lipsasten rakentama halli. Tai sitten se lauta onkin lista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvassa olevaan lautaan nähden 4 tuuman naula on ylimitoitettu. Taitaa olla Lipsasten rakentama halli. Tai sitten se lauta onkin lista.

    Naulan koko ei kerro onko naulat kiinnitetty vahvaan puuhun vai alusrimaan ja montako kertaa lauta on otettu irti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvassa olevaan lautaan nähden 4 tuuman naula on ylimitoitettu. Taitaa olla Lipsasten rakentama halli. Tai sitten se lauta onkin lista.

    Paljonkohan on näitä Lipsasten valuvikoja Pieksämäellä. Tietääkö ne johtajat rakennus tekniikasta mitään. Pitäisikö kuntotarkastaa kaikki saman urakoitsijan työt.

    Äänestä

Liikuntahallin katon laudat ja listat ovat roikkuneet kaun? Ihme, kun ei ole tippunut aiemmin.

Äänestä
  • On silkkaa rahan ja ajan tuhlausta tehdä rakennuksiin tarkastuksia vuosittain, kalliiksi tulisi jos pari kertaa vuodessa tai vain kerran vuodessa tehtäisiin tarkastus läpikotaisin.
    Tulee halvemmaksi jos tehdään vasta sitten kun jotain sortuu tai putoaa..no sekin turhaa. Tässäkin ko. tapauksessa tämä pudonnut lauta voidaan jättää kokonaan pois niin eipähän putoa toista kertaa..niitä loppuja lautoja tai rimoja, mitä lie..ei kannata lähteä tutkimaan pysyykö ne katossa, aika sen sitten näyttää.
    Kaikille hallissa kävijöille pakollinen kypärä, jokainen hankkikoon kypärän itselleen! Niinhän rakennustyö tekijöillä kun on kypärä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On silkkaa rahan ja ajan tuhlausta tehdä rakennuksiin tarkastuksia vuosittain, kalliiksi tulisi jos pari kertaa vuodessa tai vain kerran vuodessa tehtäisiin tarkastus läpikotaisin.
    Tulee halvemmaksi jos tehdään vasta sitten kun jotain sortuu tai putoaa..no sekin turhaa. Tässäkin ko. tapauksessa tämä pudonnut lauta voidaan jättää kokonaan pois niin eipähän putoa toista kertaa..niitä loppuja lautoja tai rimoja, mitä lie..ei kannata lähteä tutkimaan pysyykö ne katossa, aika sen sitten näyttää.
    Kaikille hallissa kävijöille pakollinen kypärä, jokainen hankkikoon kypärän itselleen! Niinhän rakennustyö tekijöillä kun on kypärä!

    Tuo on oikein! Mitään ei kannata tehdä ennen kuin jotain sattuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on oikein! Mitään ei kannata tehdä ennen kuin jotain sattuu!

    Katkastaan lämmöt, sähköt ja vedet, kun ei ole rahaa vanhan hallin määräaikaisiin huoltoon ja kouksiin ja vielä vähemmän uuden liikuntahallin käyttömenoihin, huoltoon ja vuosikorjauksiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pieksämäen Urheilutalon katosta putosi 3 metriä pitkä lauta vaihtopenkillä istuneen pelaajan päälle lauantaina – Salibandyn pelaaja loukkaantui lievästi

Urheilutalon ovet pysyvät toistaiseksi kiinni.

Pieksämäen Urheilutalon katosta putosi noin kolme metriä pitkä kattolauta vaihtopenkillä istuneen salibandyn pelaajan päälle lauantaina iltapäivällä.

Urheilutalolla oli menossa koko päivän kestävä 4. divisioonan salibandyturnaus. Onnettomuus tapahtui vierasjoukkueiden pelin aikaan. Katosta irronnut lauta oli aivan vaihtopenkin yläpuolella.

– Kauttolauta irtosi kiinnityksestään ja putosi pystysuoraan alas. Yleisö ehti huutaa, että varo! Lauta osui penkillä istunutta miestä käsivarsiin ja käsiin, kertoo salibandyturnauksen järjestäneen Pisaban puheenjohtaja Auri Saloranta.

Vaihtopenkillä istunut mies loukkaantui tilanteessa jonkin verran. Hän sai naarmuja ja nirhaumia käsivarsiinsa ja käsiinsä. Mies ehti väistää jonkin verran.

– Lauta oli kolme metriä pitkä ja siinä oli neljä terävää naulaa kiinni, Saloranta kuvailee vaaratilannetta.

Vieraspelaaja lähti tapauksen jälkeen käymään päivystyksessä. Paikalle ei tarvinnut soittaa ambulanssia. https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/253e823b-e32f-4f2b-98f2-b68b10224586

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu