Selviytymistarina

Täytin jouluna 15 vuotta , nyt koulunkäynti
sujuu , rippikoulu on käyty , kaverit tykkäävät minusta ja tämänhetkisen jätkänkin kanssa menee hyvin , koska olen oppinut arvostamaan sisäistä kauneutta. Musiikkiharrastuksilla pääsin entisestä elämästäni eroon , siitä kerron nyt :
Olen taajaman kasvatti , mutta silti maalaiskunnan
asukki. Aloitin jo 4.luokalla kun vanhempani erosivat ja jouduimme muuttamaan pienempään asuntoon , liikkumisen vanhempien tyyppien porukassa , jossa tupakan ja viinan kokeilu ja yömyöhään pyöriminen kylillä ja väkivallan käyttö vastustavia ihmisiä kohtaan oli lähes leimallista.
7.luokallakin olin vielä pienikokoinen tyttö ikäisekseni ja tupakka-ja alkoholiriippuvaisuuden vuoksi selvästi alipainoinen. Sairastin tuolloin myös flunssaa ja lihassärkyä paljon ja koulusta pinnaaminen oli hauska harrastus muutenkin , katsoin olevani oikeutettu siihen , kun äitini ei oikein ymmärtänyt minua ja tuolloinen isäpuoleni oli taas turhankin lepsu. Usein kaikki nekin rahani , jotka olisin halunnut käyttää tavallisiin asioihin , esimerkiksi kauneudenhoitoon , menivät siihen , että sain vanhemmilta tyypeiltä viinaa ja tupakkaa lähes päivittäiseen käyttöön. Moni jätkä , jota rakastin , jätti minut tuolloin pian tyhmyyteni vuoksi ja jo 13,5-vuotiaana eräs 15-vuotias jätkä , jolle olin velkaa paljon , pahoinpiteli minua ja eräs kiltimpi 15-vuotias poika joutui sairaalahoitoon ja poliisikuulusteluihin kun toistamiseen yritti puolustaa minua. Kun 14 vuotta täytettyäni olin menettänyt viimeisetkin todelliset kaverini , kävi niin , että kännissä jäin tammikuisena pakkasyönä kylille nukkumaan. Minua käyttivät vieraatkin ohikulkijajätkät hyväkseen enkä pystynyt puolustautumaan , lopulta minut kirjaimellisesti raiskattiin ja kaikki vaatteni riisuttiin pois ja minut peitettiin lumihankeen. Saan kiittää erästä sokeritehtaan yövuorolaista henkeni pelastamiseta , kävellessään kotiinsa keskustan kerrostaloon , hän huomasi minut verijäljistä ja soitti hätänumeroon. Sairaalassa eräs hoitaja tunnisti heti minut ja soitti kotiväkeni paikalle. Sukuelimeni lienevät pysyvästi arat ja muuallakin kehossani on pysyviä arpia , mutta viikon hoidon jälkeen pääsin kotiin ja pikku hiljaa kouluunkin takaisin. Minulla oli monenlaisia lääkkeitä ja koulumatkaani valvottiin tiukasti alku ajat ja vieläkin käyn joskus psykologin juttusilla. Koen kuitenkin , että minustakin jotakin vielä tulee , kunhan murrosikä menee ohi ja saan myös äitini uskomaan uuteen mahdollisuuteen kaiken tuon jälkeen.
Kerroin tämän tarinan yhtä lailla varoittavaksi esimerkiksi kuin opettavaksi purkautumiseksi.
291569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Voin vain yrittää kuvitella , kuinka kamalalta sinusta ja läheisistäsi aikanaan tuntui ja tuntuu varmaan vieläkin. On todella ikävää , että tuollaistakin on ja se tuskin on edes harvinaista nykyään. On rohkeaa tuoda esille yleiseen chattiin omakohtainen asia ja syvät haavat sieluun jättänyt asia. Uskon , että moni ymmärtää päihteiden vaarallisuuden luettuaan tuon ja jos jollakulla lukijalla on vastaavia kokemuksia , omia tai lähipiirissä , tuollainen opettaa ja lohduttaa.

Äänestä
  • nimettömyydellä ja rohkeudella ei juurikaan ole mitään tekemistä toistensa kanssa....

    Äänestä

  • Haloo kirjoitti:

    nimettömyydellä ja rohkeudella ei juurikaan ole mitään tekemistä toistensa kanssa....

    Olet nuori ja koko elämä edessä.Hienoa että jaksoit kirjoittaa tarinasi
    Älä lannistu voimia ja luottamusta tulevaan.Päiviin jolloin aurinko paistaa niin taivaalla kuin sydämessäsi

    Äänestä

Tuollainen ainakin kertoo sen , että sinustakin välitetään ja muistuttaa , että elämä jatkuu kurjien kausienkin jälkeen.

Äänestä

Tiedän erään melko samanlaisen tapauksen kuin sinä.

Äänestä

Jatka samaan malliin niin kyllä pärjäät !

Äänestä

Vaikkei tuollainen olekaan ylpeilyn asia , vaan todella surullista ja vakavaa , tällaisia keskusteluja tänne kaivataan ja kysy rohkeasti asioista , täällä käy aina joku !
Kiitos sinulle vielä kerran !

Äänestä

että yhtä nopeasti kuin lankesitkin tulit takaisin ylös ! Oma asenne ja äly on tärkein !

Äänestä

Itse olen jo reilusti yli 30-vuotias ukkomies , mutta minäkin aikanaan menetin kaiken alkoholille ja nyt olen kuitenkin ollut jo yli 2 vuotta kuivilla. AA-kerhossakin kävin , mutta läheisten tuki lienee se , miksi selvisin nopeasti.
Erityisesti kiitän siskoani.

Äänestä

Suomalaisille viina on perusasia !

Äänestä

Puhuminen on aina hyvä asia , Jenni pieni.

Äänestä

Tuollaisia lisää , joo joo !

Äänestä

On valitettavaa , jos noin on todella ollut.
Mutta elämää sekin on.

Äänestä

Minulla on vähän muut mielessä kuin viina ja tupakka !

Äänestä

Minkälaista musiikkia Jenska tekee ?

Äänestä

Onpa tullut paljon vastauksia...

Äänestä

mutta ei kommentteja...

Äänestä

Missä olet tai siis asut ?
Janakkalassako ?
Ja onko sulla coolia ?

Äänestä

Jenni oikeuteen !

Äänestä

Rakastellaanko myös ?

Äänestä

...et varmasti ole kirjoittanut kaikkia näitä viestejä itse? *nauraa*

Kumman tiiviisti ovat kaikki kommentit ja kaikissa sama välimerkkivirhe.

Huvinsa kullakin :D

Äänestä
  • kaikissa tosiaan ON sama välimerkkivirhe :) eli välilyönti ennen pilkkua, ei sen jälkeen.

    Äänestä

  • nella kirjoitti:

    kaikissa tosiaan ON sama välimerkkivirhe :) eli välilyönti ennen pilkkua, ei sen jälkeen.

    ... tasaisesti muutaman minuutin välein uusi viesti, joista suurin osa on jotenkin NIIN tehtyjä että...

    Äänestä

juuri ja juuri elossa hengenvaarallisesta tilanteesta. Toivon sinun kohtaavan elämäntaipaleellasi hyviä ihmisiä.

t. anna

Äänestä

Siis tosta "Jennin" Tekstistä paistaa läpi että koko tarina on keksitty. Ei 15-vuotias kirjota noin oudolla tavalla! "minut peitettiin lumihankeen" niin varmaan joo. Etpä sattumoisin tekstissäsi maininnut mitään saatiinko nämä "raiskaajat" kiinni,olihan se sentään murhayritys jos ilman vaatteita on hankeen peitetty, kai siitä olis iso hälinä noussut ja lehdessäkin olisi jotain saattanut olla. "Kävellessään kotiinsa keskustan kerrostaloon" Just joo :-D "Sairaalassa eräs hoitaja tunnisti minut" Kuinka todennäköistä.. "Sukuelimeni lienevät pysyvästi arat" Mitä? Leikeltiinkö niitä kenties saksilla? HOH-HOIJAA..

Äänestä

En olis ehkä itse huomannut tätä juttua kusetukseksi ellei joku olisi siitä erikseen maininnut. Ompa saatana sairasta juttua. Tuommosen vääntäjä on kyllä latauksen tarpeessa, kaikenlaiset ne täällä irti juoksenteleekin..

Äänestä

Up.

Äänestä

....

Äänestä

Up

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jenni kirjoitti:

Täytin jouluna 15 vuotta , nyt koulunkäynti
sujuu , rippikoulu on käyty , kaverit tykkäävät minusta ja tämänhetkisen jätkänkin kanssa menee hyvin , koska olen oppinut arvostamaan sisäistä kauneutta. Musiikkiharrastuksilla pääsin entisestä elämästäni eroon , siitä kerron nyt :
Olen taajaman kasvatti , mutta silti maalaiskunnan
asukki. Aloitin jo 4.luokalla kun vanhempani erosivat ja jouduimme muuttamaan pienempään asuntoon , liikkumisen vanhempien tyyppien porukassa , jossa tupakan ja viinan kokeilu ja yömyöhään pyöriminen kylillä ja väkivallan käyttö vastustavia ihmisiä kohtaan oli lähes leimallista.
7.luokallakin olin vielä pienikokoinen tyttö ikäisekseni ja tupakka-ja alkoholiriippuvaisuuden vuoksi selvästi alipainoinen. Sairastin tuolloin myös flunssaa ja lihassärkyä paljon ja koulusta pinnaaminen oli hauska harrastus muutenkin , katsoin olevani oikeutettu siihen , kun äitini ei oikein ymmärtänyt minua ja tuolloinen isäpuoleni oli taas turhankin lepsu. Usein kaikki nekin rahani , jotka olisin halunnut käyttää tavallisiin asioihin , esimerkiksi kauneudenhoitoon , menivät siihen , että sain vanhemmilta tyypeiltä viinaa ja tupakkaa lähes päivittäiseen käyttöön. Moni jätkä , jota rakastin , jätti minut tuolloin pian tyhmyyteni vuoksi ja jo 13,5-vuotiaana eräs 15-vuotias jätkä , jolle olin velkaa paljon , pahoinpiteli minua ja eräs kiltimpi 15-vuotias poika joutui sairaalahoitoon ja poliisikuulusteluihin kun toistamiseen yritti puolustaa minua. Kun 14 vuotta täytettyäni olin menettänyt viimeisetkin todelliset kaverini , kävi niin , että kännissä jäin tammikuisena pakkasyönä kylille nukkumaan. Minua käyttivät vieraatkin ohikulkijajätkät hyväkseen enkä pystynyt puolustautumaan , lopulta minut kirjaimellisesti raiskattiin ja kaikki vaatteni riisuttiin pois ja minut peitettiin lumihankeen. Saan kiittää erästä sokeritehtaan yövuorolaista henkeni pelastamiseta , kävellessään kotiinsa keskustan kerrostaloon , hän huomasi minut verijäljistä ja soitti hätänumeroon. Sairaalassa eräs hoitaja tunnisti heti minut ja soitti kotiväkeni paikalle. Sukuelimeni lienevät pysyvästi arat ja muuallakin kehossani on pysyviä arpia , mutta viikon hoidon jälkeen pääsin kotiin ja pikku hiljaa kouluunkin takaisin. Minulla oli monenlaisia lääkkeitä ja koulumatkaani valvottiin tiukasti alku ajat ja vieläkin käyn joskus psykologin juttusilla. Koen kuitenkin , että minustakin jotakin vielä tulee , kunhan murrosikä menee ohi ja saan myös äitini uskomaan uuteen mahdollisuuteen kaiken tuon jälkeen.
Kerroin tämän tarinan yhtä lailla varoittavaksi esimerkiksi kuin opettavaksi purkautumiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu