Miten kasvattaa lapsia uskovaisessa perheessä tässä maailmassa?
Paljon levottomuutta
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Rakkaudella, neuvoilla, sekä ohjeilla. Kun lapset sitten kasvavat nuorukaisiksi, alkaa vanhempien kynsien kykeneväisyys menettää otteensa ja ympäristön vaikutus on kovempaa. Mutta, minkä rakkaudella saatu evästys on heitä kannattanut, ne leipäeväspalat on repussa, niin siitä voi ponnistaa se kasvu, joka haastaa heidät elämässä etsimään se hyvä. Ja se hyvä, minkä he saavat kotoaan, se tulee yhteiskuntaan hyväksi, lähimmäisille rakkaaksi, ja elämälle kantavaksi voimaksi, josta kaikki saamme olla ylpeitä. Ylpeitä niistä hyvistä vanhemmista, jotka terveen elämänvoiman antavat lapsilleen viitaksi, seuraavalle ja seuraavalle polvelle.
Maailma ja pimeys sitä ei voita.
Entä jos ei ole taitoa tuohon?
Tai jos ei yksin jaksa kasvattaa?
rakastat kai lapsiasi? Silloinhan rakkaudella ohjaat, neuvot, sekä kasvatat.
Eli nuorna on hyvä kasvattaa. Oma elämäkin kannattaa ojentaa sen mukaan, mikä on elämälle tärkeätä, sekä rakentavaa, vääristä houkutuksista, sekä kasvatuksessa kertoa, ettei väärä rakenna elämää. Suora tie pitää synninsiteistä mielen irti, eikä ne taakoita mieltä.
Katseen kohde- uskon alkajaan on suuri avain mielessä onnistumiseen.
Onko sinulla puoliso? Avioliitto on sopimussuhde, jossa miehellä on vastuu kasvatukseen.
Vaimolla on paljon muuta tehtävää kotonaan, eli tehtävien jakaantuminen.
Puhutaan sanasta kuri. Vanhastaan sanalla ilmaistiin navetasta - laitumelle johtavaa aitausta, se oli kuri. Kun keväällä karja päästettiin laitumelle syömään, se riensi innoissaan kuria myöten ja siksipä sana "kuri" on nähtävä oikeassa valossa.
Sanakin opettaa, että "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, eli kuri on laitumelle, elämänleivälle johtava ohje ja neuvo. Ja jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, eli se aitaus on hyvä. Mutta jos hyppää aitauksen väärällepuolen, niin väärinteosta kokee rangaistuksen, siinä sattuu. Eli isän auktoriteetti on lapselle ehkä pienenä kevyenä läpsäyksenä kädelle sitä, että sen tarkoitus ei ole satuttaa, mutta saada sydämessä tuntumaan pahalta, että teki väärin. Eli senjälkeen kun on ensin neuvottu, ohjeistettu, opetettu ja jos ei auta, kevyt rakastava läpy. se on se kuri, aitaus, että toimisi oikein.
Kaikki rakkaudessa. Maailma kyllä taas lyö ihmistä ja kovaa.
Siksi koti on kasvattava ja valmistava paikka oppimaan hyvä ja paha.
Että tunnetaan ja opitaan se, mikä on oikein ja sen oikeintekemiselle on tarkoitus.
Tarkoitus, että kaikilla olisi hyvä ja tehtäisiin se tärkeä, mikä elämälle on haaste.
Tavallaan kun puhutaan isästä, niin isän tarkoitus on kasvatuksellinen auktoriteetti.
Isä on äidin apu, hänen monessa touhussa, minkä arvokkaan työn hän jakaa perheensä hoidossa. Siksi liittokin on sopimussuhde, jossa on lapsien hyvä kasvaa elämää varten.
Tämä aika on jotenkin hukannut elämän arvoasteikon.
On 10 lasta. Isä ei juuri osallistu. Miten äiti / nainen jaksaa yksin pitää lampussaan öljyä niin että siitä riittää jaettavaksi myös lapsille?
Etenkin kun maailma tarjoaa lapsille houkutuksiaan joka paikassa. Jaksaako olla aina ohjaamassa ja opettamassa, kasvattamassa Jumalan sanan mukaan, kun joka paikasta tulvii lasten eteen kiusauksia. Koulu, media, kaveripiiri jne jne...
Näillä miettien kädet ristissä nukkumaan huokaan sydän raskaana.
Vanhemmat voivat tehdä vain parhaansa. Lapsia voi neuvoa, mutta heille ei voi siirtää omaa uskoa. Paras oppi on elää itse uskonsa mukaisesti. Se ei tarkoita hurskastelua ja pahojen asioiden päivittelyä, vaan Jumalan armahtavan rakkauden välittämistä.
Jumalalla on vain lapsia, ei lapsenlapsia. Lasta ei voi loputtomasti varjella ja rajoittaa. Elämään kuuluvat myös kokeilut ja kolhut. Parhaimmassa tapauksessa niistä opitaan. Usko on omakohtaista ja vankalla pohjalla vasta sitten, kun tietää mistä on pelastettu.
Varmasti todella haasteellista. Ei kai tuossa joukossa voi mennä muuten kuin asia kerrallaan ja lapsi kerrallaan. Ja itseäänkin pitää oppia armahtamaan. Vanhemman ei tarvitse olla täydellinen. Lapselle riittää, että hän tietää olevansa rakastettu.
Jos isä ei osallistu kasvatukseen niin on todella haasteellista.
Maailma on itsekäs.
Maailma on sitä mitä me kaikki ihmisetkin.
Siten kuin ennenkin. Toivottavasti myös elämänläheisesti ja rakastaen.