Sellaists aitoa rauhaa ja iloa. Toisaalta se oli jokseenkin arvattavissa mutts silti se on kova paikka. Mitenkä te muut onnettomat?
Ei tästä elämästä onnea löytynyt.
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nuo asiat ovat ihmisen sisällä. Eivät ihmisen ulkopuolella.
Pitää opetella omien ajatusten ohjelmointi.
Sitten toimii hyvin. On rauhaa ja iloa.
Ihan samaa mieltä. Olin ahdistunut, kaupunkiyhteiskunissa laisiani lapsia hoidetaan psykiatrisissa laitoksissa, keveimmilläänkin psykoterapioissa.
Siellä "korvessa" ei näihin tapauksiin isoissa lapsiperheissä ollut varaa kiinnittää liikaa huomiota; "kunhan saivat mahdollisuuden kotoaan päästä aikanaan taivaan kotiin".
Kun pääsin uskovaisesta kodista työnhakuun etelään, pääsin vähä vähältä jyvälle mielenrauhan löytämisestä.
Ap:lle. Etsi sinnikkäästi tietoa netistä näistä asioista. Mene kursseille, joita mm. uskovaiset pitävät hömppänä. Meditaatio, Reiki yms.
Se ohjelmointi on jo pilattu lapsuudessa tapahtuneiden asioiden takia. Onhan meditoinnista apua mutta ei se rikki mennyttä korjaa. Aito ilo ei ole valinta, vaan myötämielisen kohtalon tulos.
Usein onni ja ilo löytyvät etsimällä, tarkoitan että tavallaan etsii omasta mielestä asioita jotka tekevät enemmän iloiseksi ja onnelliseksi.
Vanhat ja menneet asiat pitävät mielen matalana jos niiden antaa vaikuttaa niin. Menneistäkin ikävistä asioista pääsee itsensä kanssa tasapainoon kun tekee itsensä kanssa työtä ja miettii miksi antaa kaiken vanhan vaikuttaa nykyisyyteen.
Menneitä ei aina pysty unohtamaan mutta niiden kanssa voi opetella elämään.
Ja jos aina ajattelee vanhoja negatiivisesti ja miettii että ne kuitenkin vaikuttavat edelleen niin silloin ne jatkavatkin olemassaoloaan.
Itsellänikin on aika rankka menneisyys mutta en anna sen vaikuttaa tähän päivään, tähän hetkeen.
Vaatii paljon aikaa ja jaksamista työstää kaikkea tällaista ajattelua itsekseen mutta jos on sisua niin kyllä tulostakin alkaa näkyä ennemmin tai myöhemmin.
Eikä rauhaa ja iloakaan ole pakko olla koko ajan, tulee ylä- ja alamäkiä jokaiselle ajoittain.
Jeesuksesta saa rauhaa ja iloa. Jeesus on Jumalan Poika joka syntyi ihmiseksi, sovitti meidän synnit ristillä ja nousi kuolleista. Usko Jeesukseen niin saat rakkautta, rauhaa ja iloa elämääsi, ja kun kuolet, pääset Taivaaseen Jumalan luo.
Ei se elämä ruusuilla tanssimiseksi ole muuttunut uskoon tulemiseni jälkeen, mutta sisäistä rauhaa ja iloa on, sen avulla kestää ne rankat jututkin mitä joutuu täs maailmassa kokemaan.
Monen pää on sotkettu uskonnolla. Monet uskonnolliset yhteisöt synnyttävät pahoinvointia (lestadiolaiset, jehovat, muut äärisuunnat jne). Eli eipä siitä onnen lääkkeeksi ole.
Elämässä on loppujen lopuksi vain epävarmuus. Vaatii aika paljon, että sietää sen. Maailma on kilpailua, ja ympäristön muuttuminen tiukentaa resursseja. Vaikeaa nähdä jotain kaunista ja tasapainoista tässä tämän hetken maailmassa. Se vaatii varsinaisen harhamaailman luomista (no, siihen varmaan uskonnotkin pyrkivät yhtä lailla kuin ihmiset käyttämällä päihteitä).
Ihmisen perusasiat rakentuvat hyvin varhain. Kohdussa ja ensimmäisten elinvuosien aikana. Osa persoonallisuudesta on jo geeneissä. Eli ihan pelkällä tahdonvoimalla ihminen ei toiseksi muutu. Toiset ovat herkempiä ja heikompia, ja sitten kun on vielä tullut tallotuksi elämänsä aikana, niin ei se vahvuutta lisää. Toisin kuin eräs sananlasku väittää: "se mikä ei tapa, vahvistaa" ei ole totta, vaan todellisuudessa "se mikä ei tapa, rampauttaa". Tai sitten yksilöllisistä tekijöistä riippuen eri ihmisillä lopputulos on erilainen.
Toinen sananlaskujen inhokkini on "asioilla on tapana järjestyä". Kuinka moni kehtaa sanoa sen vaikkapa äidille, jonka lapsi tekee itsemurhan? Vai järjestyvätkö asiat siinä vaiheessa, kun tämä sureva äiti kuolee suruunsa? Ovatko asiat sitten "järjestyneet"? Eli toisin sanoen tarinaa kerrotaan niiden näkökulmasta, jotka ovat selviytyjiä. Ei niiden, jotka evoluution taistelussa häviävät. Loppujen lopuksi selviäjät ovat jäävuoren huippu. Lajina ihminenkin on nuori ja kovaa vauhtia ajamassa itseään tuhoon muun luonnon tuhoamisen myötä. Eli onnellinen tässä maailmassa? Hyvin vähäisiä hetkiä silloin tällöin.
Tuon olen itsekin huomannut että monet heittelevät kaikenlaisia sanontoja lohdutukseksi tai piristykseksi, miten vaan.
Ja usein he ovat niitä selviytyjiä joille ei ole ikinä oikeastaan mitään kovin pahaa/ikävää/surullista tapahtunut.
Heidän käytös johtuu tavallaan tietämättömyydestä koska eivät osaa sanoa oikealla tavalla juuri kokemattomuuden puutteen takia.
Uskonnoista sen verran, itse en ole uskovainen enkä uskonnollinen, mutta minusta on aivan sama mistä joku toinen ihminen lohdutuksensa saa, pääasia on jos se joku juttu joka tekee hänet edes vähän onnellisemmaksi.
Elämässä tosiaan on epävarmuutta ja paljon muutakin mutkikasta.
Itse ilahdun kuitenkin jostain hyvinkin pienestä pitemmäksikin aikaa, siihen ei mitään isoa juttua tarvitse että mieli hetkeksi piristyy.
Niistä pienistä hippusista kertyy se voima jonka kanssa jaksaa eteenpäin myös vastoinkäymisissä.
Aloittajakin kirjoitti että ei ole elämästä onnea löytynyt, siitä olen samaa mieltä mutta itse jatkan ajatusta sillä että koskaan ei voi tietää tulevasta, ehkä onni vielä kohdalle osuukin joskus.
Ehkä liian optimistista mutta auttaa jaksamaan.
Edelliseen korjaan, kokemattomuuden kohdalla tuli pikku virhe kun kirjoitin kokemattomuuden puutteen takia, pitää jättää se puute-sana pois. Pelkkä kokemattomuuden takia oli tarkoitus.
Hyvä vertaus nuo sananlaskut. Niissä on toinen puoli totta ja toinen puoli valhetta. Hyväähän niillä tarkoitetaan. Asian voi kääntää että kriisitilanteessa sanoo toiselle "Ei sinua tuosta tilanteests mikään pelasta" niin siinäkin on puolet totta (vähän tilanteesta riippuen). "Ikinä ei saa luovuttaa" on käytetty fraasi. Eikö kehitysvammaisen paljoo vastoinkäymisiä kokeneen yhteiskunnalle mitään tuottamattoman ole helpompi hukuttautua lähijärveen kuin taistella mahdotonta vastaan?! Enkä tässä halvenna kehitysvammaisten ihmisarvoa vaan käytin tätä esimerkkinä retorisessa kysymyksessä. Minkälsinen elämä on lopulta elämisen arvoista elämää?!
Tottakai moni tarkoittaa hyvää sanoessaan jotain tuollaisia mutta se ei tunnu hyvältä kuulijasta silloin kun on hankalaa.
Eikä mikään saa riippua tai johtua siitä onko ihminen vammainen vai ei, tai jotenkin muuten sairas. Jokaisella on silti ihmisarvo.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7de0d890-cf6d-4085-80a7-ab218d390eb9
Siinä yksi karu tarina
Minä aion tappaa itseni. Kauan pystyin sinnittelemään siksi etten satuttaisi yhtä läheistäni. Yritin jotenkin tehdä elämästäni siedettävää kun hyväksi sitä ei saanut. Yritin myös nukkua pitkiä unia ettei tarvitsisi olla niin paljoa hereillä. Mutta nyt elämäni ei ole ollut edes siedettävää vähään aikaan. Tuli mitta täyteen, enää ei kestä.
Älä niin tee. Hyviä hetkiä, päiviä, viikkoja tulee vielä. Pienistä iloista monen elämä koostuu.