Kreikkalaiset huutavat apua.
Schengen sopimuksen mukaan kreikkalaisten tulisi myöntää pakolaisstatus maahantulijoille.
Kreikka on kuitenkin päätynyt rahtaamaan maahantulijat lihapatojen ääreen pohjoisempiin maihin.
Ohisalolla ja Marinilla riittää rakkautta ja rahaa.
Yhtään järkevästi ajattelevaa ministeriä ei hallituksesta löydy.
Emme tarvitse kyvytöntä punahuulihallitusta jota myös keppari hallitukseksi sanotaan.
Kreikka kuitenkin tarjoaa paljon vähäisemmän sosiaalituen kuin Ruotsi tai Suomi, Tanskalaisetkin ovat nihkeämpiä, Norjassa kuuluu myös kriittisiä ääniä, Unkari on sulkenut rajansa. Viro ei ole kiinnostunut "taakanjaosta" eikä Latvialla tai Liettualla ole varaa.
Rikkaat arabimaat eivät köyhää roskasakkia kaipaa riesoikseen, ainoat jotka siellä saavat armon ovat aasialaiset vierastyöläiset.
Rikkaalle arabille köyhä veli ei ole auttamisen väärti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.