ja armoa. Näin mtvuutiset. Jori, kerroit joskus aiemmin, että olet sitä mieltä, että Räsäsellä on oikeus raamatun perusteella ilmaista näkemyksensä esim. homoseksuaaleista. Miten suhtaudut Päivin näkemykseen, jonka mukaan ihminen tarvitsee kristinuskoa ja on syntinen jumalan silmissä? Kun vaparien tavoitteena on ei-uskonnollisen maailmankuvan levittäminen, miten se ilmenee esim. tällaisessa kansanedustajan tarjoileman piiloviestin yhteydessä, jonka mukaan kaikki ovat syntisiä ja tarvitsevat armoa jumalalta?
Päivi on syntonen ja tarvitsee sovitusta
23
83
Vastaukset
Päivillä on oikeus kertoa myös että kaikki ovat syntisiä jne. Suomessa on ja pitää ollakin sananvapaus.
Me vapaa-ajattelijat sitten kerromme että Päivi on väärässä, koska mitään jumalia ei ole.- Anonyymi
Missä te kerrotte, että Päivi on väärässä?
Anonyymi kirjoitti:
Missä te kerrotte, että Päivi on väärässä?
Uskontokritiikkiä eri muodoissaan löytyy mm. VA-lehdestä. Ks. esim. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2019/12/13/harhaista-hoyrya/
(Päiviin nimenomaan on turha takertua. Ei ole mitään jumalia, ei myöskään konservatiivikristittyjen jumalia.)- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Uskontokritiikkiä eri muodoissaan löytyy mm. VA-lehdestä. Ks. esim. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2019/12/13/harhaista-hoyrya/
(Päiviin nimenomaan on turha takertua. Ei ole mitään jumalia, ei myöskään konservatiivikristittyjen jumalia.)No tuopa onkin hyvä vastine. Päivin kanta on iltapäivälehdissä, joita lukee lähes koko kansa ja sinusta vastineeksi sopii vanhempi kirjoitus, jotka lukee . . . kuinka moni? 2000-3000?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tuopa onkin hyvä vastine. Päivin kanta on iltapäivälehdissä, joita lukee lähes koko kansa ja sinusta vastineeksi sopii vanhempi kirjoitus, jotka lukee . . . kuinka moni? 2000-3000?
Juttuja jaetaan myös netissä. Paperilehden painos on 2400.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juttuja jaetaan myös netissä. Paperilehden painos on 2400.
Kuinka helposti ajattelet vanhojen ja huonosti tunnettujen kirjoitusten toimivan vastineena Räsäsen jutuille? Minusta ne eivät ole vastine lainkaan. Suurin osa ihmisistä ei tiedä niistä mitään.

Parempia ideoita saa toki esittää. Aiemmin esimerkiksi lehdistötiedotteet eroakirkosta.fi-palvelun numeroista menivät hyvin läpi, tiedotteet va-liiton tavoitteista huonommin -- ja mitenkähän olisi käynyt tiedotteen jonka mukaan jumalia ei ole?
Tosin sama pätee kääntäen. Ei Päivikään pääse kertomaan miksi hän jumaliin uskoo.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Parempia ideoita saa toki esittää. Aiemmin esimerkiksi lehdistötiedotteet eroakirkosta.fi-palvelun numeroista menivät hyvin läpi, tiedotteet va-liiton tavoitteista huonommin -- ja mitenkähän olisi käynyt tiedotteen jonka mukaan jumalia ei ole?
Tosin sama pätee kääntäen. Ei Päivikään pääse kertomaan miksi hän jumaliin uskoo.No pyytäkää vaikka Päiviltä tai joltain muulta vastine tuohon kirjoitukseen, jonka linkitit.
Anonyymi kirjoitti:
No pyytäkää vaikka Päiviltä tai joltain muulta vastine tuohon kirjoitukseen, jonka linkitit.
Voi toki kokeilla jotain sellaista. Mietitään... Pyysimmehän me myös eräitä uskontojen verovapauksia koskevaan juttuun kommetteja kirkkohallitukselta, ja saimmekin.
Mutta toki edelleen pienen järjestön lehti ei leviä kovin laajalle, www-sivua ei lue kovin moni jne. Näissä voi auttaa omalta osaltaan linkittämällä.- Anonyymi
Muistelen lukeneeni, että olet samaa mieltä Räsäsen kanssa; raamattu tuomitsee homouden. Siinämielessä Räsänen on siis oikeassa mutta raamattu väärässä, vai miten se nyt meni?
Anonyymi kirjoitti:
Muistelen lukeneeni, että olet samaa mieltä Räsäsen kanssa; raamattu tuomitsee homouden. Siinämielessä Räsänen on siis oikeassa mutta raamattu väärässä, vai miten se nyt meni?
Evankelis-luterilaisen kirkon virallinen oppikin tuomitsee homoseksuaalisuuden. Tosin on kyllä jatkettava, että "tavallaan" -- sen verran sekava on nykyinen linjaus rukouksista "puolesta ja kanssa" vai miten se nyt menikään.
Toki tiedän, että tähän on esitetty erilaisia selityksiä siitä miten Raamattua voisi tulkita ja että sanan ἀρσενοκοῖται käännös on epäselvä jne. Mutta jos tähän mennään, en näe miten mitään Raamatusta avoisi enää pitää ikuisena totuutena.
Tietenkään jumalia ei ole eikä sikäli Raamattukaan ole kuin kirja muiden joukossa.Päivin ehdottomat mielipiteet hajottavat kirkkoa ja se on monien mielestä hyvä asia. Kuinka monta ihmistä hän on saanut eroamaan kirkosta? Kohta alle puolet kuuluu kirkkoon ja heistäkin suurin osa on tapauskovaisia vailla kiinteää yhteyttä kirkkoon.
Olen aina ihmetellyt, miten lääkärillä voi olla noin yksioikoinen käsitys ihmisistä. Ikään kuin hänelle ei olisi lääkäriopintojen yhteydessä opetettu, että erilaisuus ihmiskirjossa on valtava. Jos Päivi olisi pappi, asian vielä ymmärtäisi. Ehkä hänen pappispuolisonsa on onnistunut manipuloimaan Päivin ajatusmaailman näin homovastaisille linjoille.heikkilevonen kirjoitti:
Päivin ehdottomat mielipiteet hajottavat kirkkoa ja se on monien mielestä hyvä asia. Kuinka monta ihmistä hän on saanut eroamaan kirkosta? Kohta alle puolet kuuluu kirkkoon ja heistäkin suurin osa on tapauskovaisia vailla kiinteää yhteyttä kirkkoon.
Olen aina ihmetellyt, miten lääkärillä voi olla noin yksioikoinen käsitys ihmisistä. Ikään kuin hänelle ei olisi lääkäriopintojen yhteydessä opetettu, että erilaisuus ihmiskirjossa on valtava. Jos Päivi olisi pappi, asian vielä ymmärtäisi. Ehkä hänen pappispuolisonsa on onnistunut manipuloimaan Päivin ajatusmaailman näin homovastaisille linjoille.Eivät kai nuo sulje toisiaan pois. Päivi voi ajatella että ihmiset toimivat monella tavalla, mutta pitää osaa tavoista syntinä.
Sinänsä pitäisi ihan perusheteron todeta että elää hyvin todennäköisesti Päivin mielestä syntisesti. Vai kuinka moni nykyään odottaan "papin aamenta"?- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Evankelis-luterilaisen kirkon virallinen oppikin tuomitsee homoseksuaalisuuden. Tosin on kyllä jatkettava, että "tavallaan" -- sen verran sekava on nykyinen linjaus rukouksista "puolesta ja kanssa" vai miten se nyt menikään.
Toki tiedän, että tähän on esitetty erilaisia selityksiä siitä miten Raamattua voisi tulkita ja että sanan ἀρσενοκοῖται käännös on epäselvä jne. Mutta jos tähän mennään, en näe miten mitään Raamatusta avoisi enää pitää ikuisena totuutena.
Tietenkään jumalia ei ole eikä sikäli Raamattukaan ole kuin kirja muiden joukossa.Viittasin Jori sinuun, en kirkon viralliseen linjaan. Että ymmärrät raamatun viestin samoin kuin Räsänen eikä hän ole poikennut tai vääristellyt raamattua. Saman näkemyksen kertoo esim. US:n julkaisema Jari Tervon tviitti: "Päivi, raamattu on tässä väärässä."
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/paivi-rasasen-pride-kommentti-hapeasta-ja-synnista-kuohuttaa-kirkko-arkkipiispa-on-myos-paatoksen-takana/b67265fe-6b9c-342f-a35e-81f157aff187 - Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Evankelis-luterilaisen kirkon virallinen oppikin tuomitsee homoseksuaalisuuden. Tosin on kyllä jatkettava, että "tavallaan" -- sen verran sekava on nykyinen linjaus rukouksista "puolesta ja kanssa" vai miten se nyt menikään.
Toki tiedän, että tähän on esitetty erilaisia selityksiä siitä miten Raamattua voisi tulkita ja että sanan ἀρσενοκοῖται käännös on epäselvä jne. Mutta jos tähän mennään, en näe miten mitään Raamatusta avoisi enää pitää ikuisena totuutena.
Tietenkään jumalia ei ole eikä sikäli Raamattukaan ole kuin kirja muiden joukossa."Mutta jos tähän mennään, en näe miten mitään Raamatusta avoisi enää pitää ikuisena totuutena."
Eli sinun mielestäsi ramaatu on otettava sellaisenaan kirjaimellisesti kuin se on nyt? Tarkoitatko kenties protestanttista raamattua vaiko katolista? Vai olisiko se ainoa oikea raamattu kenties juutalaisten versio? Tai jokin muu käännös? Kumpi olisi parempi 33/38 vai 1992? Mitens nuo Kuolleen meren kääröt? Tai aikaisemmat kaanonit?
Mitä mieltä olet raamatun kriittisestä tutkimuksesta, jota myös teologit harjoittavat jossain määrin? Turhaa puuhaa?
Entä mitä mieltä olet siitä, että tutkijoiden mukaan raamattu ei suinkaan ole jokin päivässä eikä edes vuodessa muodostunut kokoomateos, vaan sitä on kasailtu, korjailtu ja muuteltu satojen ja tuhansienkin vuosien aikana, tarpeen mukaan? Anonyymi kirjoitti:
"Mutta jos tähän mennään, en näe miten mitään Raamatusta avoisi enää pitää ikuisena totuutena."
Eli sinun mielestäsi ramaatu on otettava sellaisenaan kirjaimellisesti kuin se on nyt? Tarkoitatko kenties protestanttista raamattua vaiko katolista? Vai olisiko se ainoa oikea raamattu kenties juutalaisten versio? Tai jokin muu käännös? Kumpi olisi parempi 33/38 vai 1992? Mitens nuo Kuolleen meren kääröt? Tai aikaisemmat kaanonit?
Mitä mieltä olet raamatun kriittisestä tutkimuksesta, jota myös teologit harjoittavat jossain määrin? Turhaa puuhaa?
Entä mitä mieltä olet siitä, että tutkijoiden mukaan raamattu ei suinkaan ole jokin päivässä eikä edes vuodessa muodostunut kokoomateos, vaan sitä on kasailtu, korjailtu ja muuteltu satojen ja tuhansienkin vuosien aikana, tarpeen mukaan?Olen tietoinen siitä, milloin Raamatun kaanon suunnilleen vakiintui ja koska se virallisemmin päätettiin. Apokryfien asemaa, koptikirkon Raamattua jne. voi esittää uskontokritiikkinä myös. Ei tosiaan ole selvää mikä on Oikea(tm) Raamattu.
On jotenkin erikoista ajatella, että Jumala ilmoitti oikean opin viimeistään 1600 vuotta sitten, mutta se ymmärrettiin ensin ihan väärin ja oikein vasta nyt. (Tilanne on toinen esimerkiksi mormoneilla, jotka uskovat että Jumala voi yksinkertaisesti antaa uutta ilmoitusta, kertoa ihmiskunnalle että säännöt muuttuivat nyt.)
Karrikoiden ulkopuolisesta näyttää siltä, että kiistellään Mummo Ankan luonteesta ja haetaan yksityiskohtia jostain Barksin tai Rosan teoksista -- ja sitten äkkiä joku tuokin Mustanaamion Ankkalinnaan ja sanoo että tämä löytyi varhaisimmista Disneyn piirroksista kun ne tulkittiin uudelleen.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Olen tietoinen siitä, milloin Raamatun kaanon suunnilleen vakiintui ja koska se virallisemmin päätettiin. Apokryfien asemaa, koptikirkon Raamattua jne. voi esittää uskontokritiikkinä myös. Ei tosiaan ole selvää mikä on Oikea(tm) Raamattu.
On jotenkin erikoista ajatella, että Jumala ilmoitti oikean opin viimeistään 1600 vuotta sitten, mutta se ymmärrettiin ensin ihan väärin ja oikein vasta nyt. (Tilanne on toinen esimerkiksi mormoneilla, jotka uskovat että Jumala voi yksinkertaisesti antaa uutta ilmoitusta, kertoa ihmiskunnalle että säännöt muuttuivat nyt.)
Karrikoiden ulkopuolisesta näyttää siltä, että kiistellään Mummo Ankan luonteesta ja haetaan yksityiskohtia jostain Barksin tai Rosan teoksista -- ja sitten äkkiä joku tuokin Mustanaamion Ankkalinnaan ja sanoo että tämä löytyi varhaisimmista Disneyn piirroksista kun ne tulkittiin uudelleen."On jotenkin erikoista ajatella, että Jumala ilmoitti oikean opin viimeistään 1600 vuotta sitten, mutta se ymmärrettiin ensin ihan väärin ja oikein vasta nyt."
Sinusta siis n. 400-luvulta peräisin olevat raamatun kopiot ja käännökset ovat identtisiä ja edustavat ainoaa oikeaa versiota? Samoin nähdäkseni ajattelet, että on outoa ajatella miten jumala ilmoittia ainoan oikean opin vanhassa testamentissan. 300-400 eaa. kunnes kristityt tulivat ja ymmärsivät asian oikein?
Ja nähdäkseni sinusta sillä mitä raamatussa lukee, ei ole niinkään väliä vaan sillä miten sitä valtavirta tai oikeamminkin voittanut osapuoli on tulkinnut. Hyvä esimerkki tästä on pappien asema uudessa testamentissa, jossa niitä nyt vaan ei ole Jeesus-liikkeen parissa. Silti kirkko katsoi pappeuden olevan tarpeellista ja täysin mielivaltaisesti vaati jossain vaiheessa selibaattia. Sekään ei ole vaatimus uudessa testamentissa.
Vanhin raamatun kopio taitaa olla jostain 300-luvulta oleva Codex Sinaiticus, joka eroaa nykyisestä protestanttisesta raamatusta. Onhan se aika jännä, että vasta Luther sai sen oikean ilmoituksen kaikesta krisityille, joka tosin katolisten mielestä on hereettistä.
Minusta sinun yksioikoinen ja tarkoitushakuinen suhtautumistapasi on valitettavaa. Jätän sanomatta mitä muuta siitä ajattelen. - Anonyymi
heikkilevonen kirjoitti:
Päivin ehdottomat mielipiteet hajottavat kirkkoa ja se on monien mielestä hyvä asia. Kuinka monta ihmistä hän on saanut eroamaan kirkosta? Kohta alle puolet kuuluu kirkkoon ja heistäkin suurin osa on tapauskovaisia vailla kiinteää yhteyttä kirkkoon.
Olen aina ihmetellyt, miten lääkärillä voi olla noin yksioikoinen käsitys ihmisistä. Ikään kuin hänelle ei olisi lääkäriopintojen yhteydessä opetettu, että erilaisuus ihmiskirjossa on valtava. Jos Päivi olisi pappi, asian vielä ymmärtäisi. Ehkä hänen pappispuolisonsa on onnistunut manipuloimaan Päivin ajatusmaailman näin homovastaisille linjoille.Päiviä vituttaa, kun ei voi olla pappi tai vielä mieluummin piispa. Siksi hän nokittaa piispoja kaiken aikaa.
- Anonyymi
Miksi Räsänen tikulla etsii syntisiä? Jos hän on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Sitäkö hän etsii?
- Anonyymi
Räsänen haukkuu kirkon piispoja myöten. Ei hänen ole pakko olla kirkon jäsen.
Päivi on nyt lähtenyt arvostelemaan Jumalaansa. Me tiedämme, maailmassa olevan hirveän monta miljoonaa homoa, joten Päivin Jumala on epäonnistunut pahasti, jos Jumalan tarkoitus ei ollut luoda homoja. Toinen vaihtoehto on, että Päivin Jumala on tullut uusiin aatoksiin ja lieventänyt kantaansa homoihin. Päivi reppana ei kuitenkaan ole lainkaan tietoinen tästä hänen Jumalansa takin kääntämisestä. Nyt pitäisi Päiviä ainakin yrittää informoida tapahtuneesta. Pahoin kuitenkin pelkään, että omaan mielipiteeseensä jämähtynyttä Päiviä ei ole aivan helppo saada uskomaan tapahtumien yllättävää kulkua.
- Anonyymi
Räsänen pyytäköön anteeksi. Homous ei ole mikään kehityshäiriö. Homous myös periytyy. Räsänen lausuu väärää todistusta ja halveksii minkä ehtii. Laki tuomitsee.
- Anonyymi
Yle kertoo tänään että "Räsäsen puheiden tutkinta on kirvoittanut valtakunnansyyttäjään kohdistuvia uhkauksia sekä uskonnollisen häirikköviestitulvan".
"Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe pohtii vielä Päivi Räsäsen tapausta. Hänen mukaansa johonkin uskontokuntaan kuuluminen tai uskovaiseksi julistautuminen ei vapauta ihmistä rikoslainsäännösten alaisuudesta."
Tässä olisi pohdittavaa niille, jouden mielestä Räsäsellä ja muilla on oikeus lyödä homoseksuualeja raamatulla päähän ja stigmatisoida heidät huonoiksi ja ties millaisiksi ihmisiksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83296MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758