Ikivanha maailma

16104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tuoreet tutkimustulokset antavat ymmärtää, että varhainen Maa, jota asuttivat hyvin alkukantaiset elämänmuodot, on voinut olla täysin mantereeton.

Tutkimus väittää, että planeetan pinta olisi ollut todennäköisesti yhden jättiläismäisen valtameren verhoama noin 3,2 miljardia vuotta sitten.

Oppikijoissa opetetaan hieman toisin.
https://peda.net/kalajoki/peruskoulut/merenojankoulu/oppiaineet2/biologia/9-luokka/marjo/9b/ihminen/evoluutio_perusteet/ke
Evouskovainen tarvitee tulivuoren, salamoita, meteoriittipommituksia. Toisin sanoen jauhaa paskaa minkä ehtii.

Äänestä
  • "Evouskovainen tarvitee tulivuoren, salamoita, meteoriittipommituksia."

    Kretulle riittää kamelikuskien mielikuvitus ja luja usko niin kaikki on selitetty.

    Päinvastoin kuin tavallinen ihminen, joka tarvitsee maailmaa ymmärtääkseen tietoa, niin kretulla tieto vain haittaa uskon kautta saatuja selityksiä.

    Tässä vaiheessa pitää muistuttaa ja korostaa että aina kun kretu puhuu omista tiedoistaan hän tosiasiassa tarkoittaa uskomuksiaan. Lähtökohtaisesti kretu ei tiedä mistään yhtään mitään eikä hänellä ei ole rationaalista ajattelukykyä sen vertaa että hän pystyisi millään tasolla arvioimaan omien uskomustensa todenperäisyyttä. Käytännössä kretulla ylintä tietämyksen tasoa edustaa sitaattisontiminen ja kuten tunnettua, sekään ei ole muuta kuin ulkoaopeteltua apologetiaa. Tietämyksen ja ymmärryksen kanssa tällä apologetialla ei ole mitään tekemistä.

    2Äänestä

  • Evoluutio oli ollut 3,2 miljardia vuotta vanhassa maassa käynnissä jo 400 - 500 miljoonaa vuotta. Se on geologisestikin melkoinen ajanjakso. Elämän synnyn aikoihin ei tutkimuksessa viitata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Evouskovainen tarvitee tulivuoren, salamoita, meteoriittipommituksia."

    Kretulle riittää kamelikuskien mielikuvitus ja luja usko niin kaikki on selitetty.

    Päinvastoin kuin tavallinen ihminen, joka tarvitsee maailmaa ymmärtääkseen tietoa, niin kretulla tieto vain haittaa uskon kautta saatuja selityksiä.

    Tässä vaiheessa pitää muistuttaa ja korostaa että aina kun kretu puhuu omista tiedoistaan hän tosiasiassa tarkoittaa uskomuksiaan. Lähtökohtaisesti kretu ei tiedä mistään yhtään mitään eikä hänellä ei ole rationaalista ajattelukykyä sen vertaa että hän pystyisi millään tasolla arvioimaan omien uskomustensa todenperäisyyttä. Käytännössä kretulla ylintä tietämyksen tasoa edustaa sitaattisontiminen ja kuten tunnettua, sekään ei ole muuta kuin ulkoaopeteltua apologetiaa. Tietämyksen ja ymmärryksen kanssa tällä apologetialla ei ole mitään tekemistä.

    Evokki on tyhmä. Vähän yksinkertainenkin. Tukeutuu uskomusopiin evoluutio Ei ymmärrä todellisuudesta tuon taivaalista. Yritää selitää aikakaudesta toiseeen eri versioilla elämää kuten RNA maailman.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evokki on tyhmä. Vähän yksinkertainenkin. Tukeutuu uskomusopiin evoluutio Ei ymmärrä todellisuudesta tuon taivaalista. Yritää selitää aikakaudesta toiseeen eri versioilla elämää kuten RNA maailman.

    "Evokki on tyhmä. Vähän yksinkertainenkin. "

    Kyllähän ne kieltämättä vähän yksinkertaisilta vaikuttavat. Mutta silti onnistuivat voittamaan Imperiumin pahat sotilaat. Ei paha!

    "Tukeutuu uskomusopiin evoluutio Ei ymmärrä todellisuudesta tuon taivaalista."

    Ja sama suomeksi, kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evoluutio oli ollut 3,2 miljardia vuotta vanhassa maassa käynnissä jo 400 - 500 miljoonaa vuotta. Se on geologisestikin melkoinen ajanjakso. Elämän synnyn aikoihin ei tutkimuksessa viitata.

    En usko evokkien saarnoihin.

    Äänestä

Linkkiotsikossa on pilkkuvirhe (32 vs 3,2)

Äänestä

Kreationistit ovat niin epätoivoisia että heille kelpaa vesimaailma 3,2 miljardin vuoden takaa

Äänestä

menee jo aikas epätoivoiseksi....

Äänestä

Muistaakseni jo ainakin 1970-l. koulukirjoissa oli piirroskuvia muinaisesta vesimaailmasta. Eli ei ole uusi hypoteesi.

Äänestä
  • Ei sentään valokuvia?
    Piirroksethan ovat käytössä animaatioissakin kun fiktioita esitetään.

    Äänestä

  • Jos luit TM:n jutun läpi, niin ryhmään kuulumaton tutkija epäili tuloksen olevan virheellinen ja hyvin perustelluista syistä.

    "Ryhmän käyttämät väriaineet ovat pahamaineisia siitä, että ne voivat antaa virheellisiä positiivisia tuloksia.
    ”Monet näistä muka ihmeellisesti säilyneistä eloperäisistä materiaaleista on väärintunnistettu mikroskooppitutkimuksissa”, Saitta sanoi Gizmodolle antamassaan lausunnossa."

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos luit TM:n jutun läpi, niin ryhmään kuulumaton tutkija epäili tuloksen olevan virheellinen ja hyvin perustelluista syistä.

    "Ryhmän käyttämät väriaineet ovat pahamaineisia siitä, että ne voivat antaa virheellisiä positiivisia tuloksia.
    ”Monet näistä muka ihmeellisesti säilyneistä eloperäisistä materiaaleista on väärintunnistettu mikroskooppitutkimuksissa”, Saitta sanoi Gizmodolle antamassaan lausunnossa."

    Maailma on täynnä todisteita. Ihmiset tekevät niistä olettelukuvitelmiaan.
    Kuvitelmat eivättole totisteita. Sitäpaitsi ne muuttuvat koko ajan.
    Raamattu on todiste joka ei muutu. Siitäkin tehdyt tulkinnat muuttuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailma on täynnä todisteita. Ihmiset tekevät niistä olettelukuvitelmiaan.
    Kuvitelmat eivättole totisteita. Sitäpaitsi ne muuttuvat koko ajan.
    Raamattu on todiste joka ei muutu. Siitäkin tehdyt tulkinnat muuttuvat.

    Raamattu muuttuu aina kun löydetään jokin aikaisempia vanhempi käsikirjoitus, joka on selvästi erilainen kuin tähän saakka tunnetut.

    Äänestä

> todistaa pyhän kirjan ensijakeet, sekä Pietarin että taivaineen tuhottiin silloinen vedenpaisumuksessa.

Niin, Raamatun perusteella alussa oli vain veden peittämä planeetta , kunnes Jumala erotti kuivan maa-alueen. Aika hyvin, että Raamattu tietää tälläiset jo tuhansia vuosia ennen moderneja tieteilijöitä.

http://www.kolumbus.fi/r.berg/geologia.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://tekniikanmaailma.fi/muinainen-maa-oli-ehka-vesimaailma-koko-maapallo-oli-ehka-veden-peitossa-32-miljardia-vuotta-sitten-kertoo-tutkimus/?shared=1049470-90ef4827-500 todistaa pyhän kirjan ensijakeet, sekä Pietarin että taivaineen tuhottiin silloinen vedenpaisumuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu