Jukurit jyrää paineita!

Jukurit saattoi yllättää joitakin pelaajia, kun voitti tänään Tapparan. Yllätyshän se ei ole, Jukurien kausi päättyy muutaman pelin jälkeen ja pelaajat haluavat vielä pelata oman sopimuksen uusimisen puolesta.
Samalla he valavat vielä uskoa mikkeliläisen kiekkoyleisöön ensi vuotta varten. En ihmettelisi yhtään, jos heille nyt tulisi voittoputki tähän loppuun. Tappara kaatui, seuraava on Jyp!
2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ollut vaikea arvioida Jypin menestystä nyt voittoputkessa olevaa Jukuria vastaan.
Jypissä ei taida olla yhtään sellaista pakkia, jonka sopimus kannattaisi uusia ensi kaudelle. Jos on jo uusittu, on iso virhe tehty. Niin huonoja syöttöjä omalla alueella, missä olivat pakit, kun Jukurit teki kolmannen maalin? Ei ainakaan siellä, missä heidän olisi pitänyt olla.
Myyntiin tuli juuri kausikorttien playoff-ottelut. Ei kovin montaa ottelua ennätä, kun säälipleijareissa tulee heti kaksi ensimmäistä ottelua häviötä ja silloin alkaa palaajilla kesäloma! Onko se ansaittu, no ei taatusti, kun sen eteen on Nättinen ja muutama muu hyökkääjä tehnyt loistavaa työtä. Pakit vaan vesittää ottelun kuluessa kaiken hyvän.
Huomenna taas turpaan, nyt kotihallissa!

Äänestä

Mitä teki Mäenpää, kokenut puolustaja, kun TPS siirtyi 0-1 johtoon Jypiä vastaan. Hän luisteli hyökkääjän perässä ja ihaili maalin tekoa. Hyvähän se on oppia ottaa, mutta niitä taitoja pitäisi myös sitten käyttää. Aivan hirveää peliä taas ja pitäisi olla kokenut pelaaja!
lindroos käytti nyrkkejä oman maalin edessä, ei rangaistusta. Mutta Lindroosin kannattaisi vaihtaa lajia nyrkkeilyyn, eihän tuo kuulu jääkiekkoon..
Kalteva huitoi jäähyn, hänen pitäisi siirtyä heinänniittohommiin valmistautumiseen.
Ei ole totta, Kalteva taas jäähylle ekassa erässä, luulisi, että olisi jo kokemusta sen verran, että osaisi mailaa käyttää.
Kolmannessa erässä Mäenpää huitaisi kiekon mediakuutioon ja aiheutti oman pään aloituksen. Tämä oli tähän peliin jo ties monesko erittäin huono ratkaisu.
Ratisen pitäiosi ottaa sääntökirja esiin ja lukea kerrankin säännöt huolella, kiekon sulkemisesta seuraa automaattisesti rangaistus. Tämä oli todella typerä teko nuorukaiselta näin erän loppuun antaa ylivoima vastustajalle.
Kaiken kaikkiaan ei aivan onneton peli, mutta ei sillä playoffeissa pärjätä. Tulihan kuitenkin kaksi pistettä ja illan voitto.
Mutta Kalteva, Mäenpää, Lindroos jotkin muut, eivät toisiaan auta joukkuetta. heidät saisi lainata Keupalle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jukurit saattoi yllättää joitakin pelaajia, kun voitti tänään Tapparan. Yllätyshän se ei ole, Jukurien kausi päättyy muutaman pelin jälkeen ja pelaajat haluavat vielä pelata oman sopimuksen uusimisen puolesta.
Samalla he valavat vielä uskoa mikkeliläisen kiekkoyleisöön ensi vuotta varten. En ihmettelisi yhtään, jos heille nyt tulisi voittoputki tähän loppuun. Tappara kaatui, seuraava on Jyp!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu